Hae
Kutsu vapauteen

Joogaa 18 vuotta- dramaattiset vaikutukset elämääni

ensimmäinen joogatunti ei innostanut

 

Kiinnostuin joogasta reilu 18 vuotta sitten eli silloin, kuin se vasta oli rantautumassa Suomeen. Sanotaan, että jooga löytää ihmisen eikä toistepäin. Aloin lukemaan joogakirjoja, joita ei tulloin ollut Suomessa paljon saatavilla ja kokeilin asanoita kotona. Muistan kuinka mallina oli jokin intialainen miesjoogaguru ja kuvat olivat mustavalkoisia. Uskaltauduin menemään kansalaisopiston hathajoogatunnilla, joka oli valtava pettymys! Muistan kuin makasin lattialla 50 muun ihmisen kanssa ja ajattelin, etten voisi huonommin aikaani käyttää. Olin koko elämäni urheillut ja treenannut tosi paljon ja halusin tiettyä tunnetta liikunnalta ja treeniltä. Tuolloin en tietenkään vielä ymmärtänyt, että jooga on niin paljon muutakin kuin asanaharjoitus ja jos olisinkin ymmärtänyt, niin ei se ”muu” olisi voinut minua pätkääkään kiinnostaa. Halusin tehdä näyttävää asanaharjoitusta enkä venytellä mummojen kanssa lattialla, piste! Olinhan treenannut ja urheillut koko elämäni, kropastani olisi paljon enempään.

 

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo

 

 

 

asthanga- kuin olisin saapunut kotiin

 

Aloittaessani asthangan olin heikossa hapessa, ihan kirjaimellisesti. Vakava homealtistuminen oli romahduttanut terveyden ja kärsin jatkuvista hengitystietulehduksista. Ensimmäinen asthangajoogakurssi oli vaikuttava kokemus ja minulla oli hyvin vahva kotiintulemisen tunne.  Aurinkotervehdyksissä ja asanoissa oli jotakin niin tuttua, vaikka en ollut niitä ”koskaan” tehnytkään. Ja yjjayi pranayama- hengityksen kohina oli musiikkia korvilleni ja sielulleni. Asthangajoogan fyysisyys ja voimakas hengitys olivat juuri sitä mitä silloin kaipasin ja tarvitsin. Aluksi pelkäsin, etteivät linnunluisen kapeat ranteeni tulisi kestämään käsien varassa olevia asanoita, mutta alkukipeytymisen jälkeen ne vahvistuivat niin, ettei minulla ollut ongelmia ranteiden kanssa. Joogasin hyvin kurinalaisesti vuosia ja vuosia asthangaa 6 kertaa viikossa. Asthanga veti minua puoleensa fyysisesti haastavan ja rankan harjoituksen vuoksi ja hurahdinkin siihen ihan täysin. Vuosien saatossa kehoni vahvistui kokonaisvaltaisesti ja olen jo vuosia ollut täysin terve. Olen kirjoittanut blogiini paranemistarinani vakavasta homealtistuksesta, lue se täältä. Mutta kaikesta tästä huolimatta jooga oli minulle edelleen pelkkää fyysistä harjoitusta, ikään kuin jumppaa.

Opettele aurinkotervehdyksen tekeminen videolta (kesto 6 minuuttia) täältä.

Tee ilmainen joogaharjoitus (kesto 16 minuuttia) katsottavissa täältä.

opiskelu joogaohjaajaksi

 

Opiskelin vuonna 2019 kansainväliseksi joogaohjaajaksi ja tuo vuosi oli minulle hyvin merkittävä joogina. Jossakin vaiheessa asthangan tarkat säännöt olivat alkaneet ahdistaa ja joogaharjoitukseeni tuli uusia elementtejä. Vaikka opiskelin joogafilosofiasta, mantroista, mutrista ja sutrista, niin vieläkin jooga oli minulle fyysistä asanaharjoitusta. Treeniä, jolla pidin coren kunnossa ja kehon voimakkaana ja liikkuvana. Vuosien varrella tutustuin kundaliinijoogaan, yinjoogaan ja vaikka mihin. Välillä joogasin päivittäin, välillä pidin taukoa. Taukojen jälkeen jooga palasi aina elämääni, entistä vahvempana.

 

Chakratatuointi Nopan olkapäässä on mun suunnittelema<3

 

sitten oli chakrojen vuoro

 

Chakrat ja chakrameditaatio alkoivat kiinnostamaan noin 10 vuotta sitten. Aloin tasapainottamaan 7 eri energiakeskusta eli chakraa päivittäin meditoimalla ja kiinnittämään niiden tasapainoon huomiota arkisessa elämässäni. Myös poikani kiinnostuivat chakroista. Muistan kuinka ulkomaanmatkoilla nukkuessamme kaikki samassa huoneessa, he pyysivät aina minua tekemään chakrameditaation ennen nukkumaan menoa. Muistan myös sen ihmetyksen kun meditaation jälkeen kehoni oli chakrojen kohdalta aina ihan tulikuuma ja kuinka ihmiset tunsivat sen halatessani minua. ”Satu, sä olen ihan kuuma kekäle, onko sulla kuumetta?”, he huudahtivat. Ei ollut kuumetta, olin tehnyt chakrameditaation. Edelleen chakrameditaatio on osa elämääni: sillä saan tasapainotettua kehoni ja mieleni nopeasti, aivan loistava itsehoitomenetelmä. Mutta en tee sitä enää päivittäin, ainoastaan tarvittaessa ja usein osana jooganidraharjoitusta. Blogin chakrameditaatioharjoituksiin on linkit postauksen lopussa.

 

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo

 

Jooganidra muutti elämäni

 

Muutama vuosi sitten jooganidra alkoi kutsumaan voimakkaasti. Olin siitä tietenkin kuullut joogina aikasemminkin, mutta kiinnostukseni ei ollut herännyt. Kaikki tapahtuu oikeaan aikaan ja oikeassa järjestyksessä eli kun oppilas on valmis, niin opettaja astuu esiin. Aloin kuunteleman youtubesta englannin kielisiä jooganidraharjoituksia, koska suomen kielellä niitä ei ollut juurikaan tarjolla. Tai jos oli, niin aina joku ärsytti ja yleensä se oli ääni 😎 Kuten huomaatte, olen edelleen inhimillinen ihminen enkä ole muuttunut täydelliseksi pyhimykseksi 😛 Tein omalle youtube kanavalleni sellaisen jooganidraharjoituksen, josta itse pidän ja aloin kuuntelemaan sitä päivittäin, joskus useitakin kertoja päivässä. En voi sanoin kuvata miten paljon jooganidra harjoitus on muuttanut elämääni ja olenkin kirjoittanut siitä blogiini. Lue lisää jooganidrasta täältä. Tällä hetkellä aloitan jokaisen päiväni jooganidraharjoituksella heti herättyäni, jonka lisäksi rukoilen suojausta ja johdatusta itselleni ja läheisilleni.

Kuuntele jooganidraharjoitus täällä. 

 

jooginen tie: tee harjoitus, niin kaikki tapahtuu

 

Olin kuullut useasti lauseen, että ”tee vaan harjoituksesi, kaikki muu tulee itsestään”. Ja niin siinä kävi minunkin kohdallani. Fyysinen rankka asanaharjoitus on muuttunut kokonaisvaltaiseksi kehon, mielen ja sielun harjoitukseksi 18 vuodessa. Jooga on elämäntapani ja osa elämääni: se on yhdessä terveellisen ravinnon ja elämäntavan kanssa tasapainottanut mieleni ja kehoni. Se on auttanut ymmärtämään, että olen yhtä maailmankaikkeuden kanssa ja elämäni tärkein tehtävä on rakastaa itseäni ja muita. Joogan ahimsa eli väkivallattomuuden periaate on opettanut minua kunnioittamaan omaa kehoani, sieluani, henkeäni ja kaikkea elollista tällä maapallolla. Entisestä suorittajasta on tullut itsensä kuuntelija. Kehostani on tullut vahva ja tasapainoinen. Mieleni ei ole enää isäntä vaan renki, jota pystyn hallitsemaan. Olen kulkenut pitkän tien soturiksi, joka haluaa taistella hyvän puolesta pahaa vastaan. Soturiksi, joka haluaa puolustaa niitä, jotka eivät itse pysty puollustamaan itseään. Soturiksi, joka näkee omin silmin miten hyvä ratsastaa pahalla ja kaikella on tarkoituksensa maan ja taivaan välillä.

 

tulevia joogapostauksia ja ilmaiset joogatunnit mietinnässä

 

Jatkossa kirjoitan aiheesta enemmän. Tulevia postausten aiheita ovat mm. Liittyyko joogaan uskonto, Tekeekö jooga notkeaksi, Kumpi on tärkeämpää joogassa voima vai notkeus, Asanoiden linjausten merkitys, Päivä jooginin elämästä jne. Kerro ihmeessä mikä aihe kiinnostaa eniten ja toivomuksiakin saa esittää. Instaan päivittelen joogavideoita, löytyy nimellä satusjoholm. Tällä hetkellä mietin myös ilmaisten joogatuntien järjestämistä lukijoilleni. Kerro jos sellaiset kiinnostavat:)

 

Myöhemmin lisätty: Ilmainen joogalivetunti lauantaina- tuu mukaan!

 

Kehooni on tatuoitu runsaasti joogasymboleita, lue täältä mitä ne tarkoittavat. Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo

 

joogaharjoitukset

 

Aurinkoterveyhdys- ilmaisia joogaharjoituksia lukijoilleni
Hormonitoimintaa tasapainoittava joogaharjoitus
Detox jooga- puhdistusta keholle ja mielelle
Joogaharjoitus, joka lisää rintarangan liikkuvuutta
Joogaharjoitus- kutsu vapauteen
Vartin joogaharjoitus- aurinkotervehdys
Shindo meridiaanivenyttely

chakrameditaatiot

Meditaatioharjoitus chakrojen tasapainottamiseen
Meditaatioharjoitus unelmien toteuttamiseen
Henkilökohtainen voima ja 3. chakran tasapainottaminen
Elinvoiman lisääminen juurichakraa tasapainoittamalla

MUUT MEDITAATIOHARJOITUKSET

Meditaatioharjoitus mielen detoxiin

Tutokin on joogini, jolla on harjoitusta takanaan 9 vuotta:)

 

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin jooga-, meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

 

 

14 kommenttia

  1. Iiris Jurvansuu kirjoitti:

    Kiitos paljon tarinastasi joogina. Muutaman vuoden yinjoogan kansalaisopistossa harrastamisen jälkeen voin kuvitella ja ymmärtää täysin, mitä kohti olet ohjautunut ja päässyt joogassa. Kiinnostaisi kovasti opetella lisää ohjeidesi pohjalta ja verkkojoogaakin.

  2. Paradies kirjoitti:

    Hei Satu!
    ”Löysin” sinut taannoin tv-ohjelmasta ja myönnän, että oli ennakkoluuloja sarjan rikkaiden elämään ja sjattelumaailmaan. Jakso olikin erittäin hyvä ja tämän jälkeen aloin seuraamaan blogiasi. Olen käynyt aiemmin kundaliinijoogassa, mutta tällöin jatkuvien poskiontelotulehdusten vuoksi en kyennyt tunneilla enää käymään. Nyt taidan laittaa joogajuttusi kuunteluun ja ilmaiset joogatunnit todellakin kiinnostavat. Aurinkoa kevääseesi!

    • kutsuvapauteen kirjoitti:

      <3 Itsekin olen kokeillut kundaliinia, mutta se kuumensi liikaa joten en ole sitä enää tehnyt. Mutta siinä on paljon hyvää.
      Olen jo suunnittelemassa livetunteja:)

  3. Ninni kirjoitti:

    Mielelläni tutustuisin joogaan kanssasi! Alunperin löysin blogisi vhh-/ketoreseptien myötä ja huomasin kuinka ihanan jalat-maassa-suhtautuminen sinusta välittyy <3 Jooga on ollut omana mielenkiinnonkohteenani kauan mutta kokemusta itsellä on vain tuosta mummojen kanssa lattialla makaamisesta (ihan kirjaimellisesti, kaikki muut olivat minua vähintään 20v vanhempia)
    Kiitos kaikista linkeistä mitä kirjoitukseen liitit, alan tutustumisen niihin sillä välin kun jään odottamaan joogatuntejasi! 😉

  4. Susanna kirjoitti:

    Kiitos kattavasta postauksesta, jooga kiinnostaa valtavasti ja miettinyt mistä aloittaa. Aloin seuraamaan sinua vhh ruokavalion vuoksi ja noussut lisää asioita pintaan mitkä olisi itselle myös hyviä/kiinnostavia. Vauva vuoden jälkeen olo on aika hukassa ja nyt oon alkanut taas etsimään itseäni ja helpotusta fibromyalgiaan, ärtyvään suoleen ja hormoonien heittelyyn..

    • kutsuvapauteen kirjoitti:

      Kiitos viestistä<3 Voisit aloittaa lukemalla noita joogapostauksia ja toivottavasti nähdään livetuntien merkeissä:)

  5. Aila Rantaniemi kirjoitti:

    Olen ”hengenheimolainen” joskin pienemmissä määrin, Jooga ollut 30 vuotta elämässäni, Astanga oli ensi kosketus, nyt 73 vuotiaan Hatha on minun juttu⛷️ja Hiihto🙏💞

  6. Maarit Tuuli kirjoitti:

    Hei
    Ehdottomasti haluaisin nämä joogat 🙏 olen harrastanut vasta 5-6 vuotta. Löysin joogan ollessani huonossa hapessa valtaisan vuosia jatkuneen työstressin väsyttämänä.
    Nautin joogasta suunnattomasti 🙏

    Nyt lomautettuna, kuten niin moni muukin. On aikaa, niin luen mielelläni sinun blogisi yms jutut.

    • kutsuvapauteen kirjoitti:

      Kiitos viestistäsi:) Toivottavasti sait apua työstressiisi<3

  7. kaisumaria kirjoitti:

    Harrastin joogaa 70-luvulla työväenopistossa, yksi kirjakin minulla on niiltä ajoilta. Sitten tie vei maailmalle ja vasta nyt takaisin Suomessa. Olen jo pitemmän ajan tuntenut tarvetta aloittaa jooga uudestaan, Ei tää ikä haittaa vielä.

    • kutsuvapauteen kirjoitti:

      Alan pitämään varmaan jo tällä viikolla ilmaisia jooga livetunteja instassa. Tervetuloa mukaan. Löydät
      instani nimellä Satusjöholm.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *