Hae
Kutsu vapauteen

Oma aika parisuhteessa- psykoterapeutti kommentoi

Olen aina ajatellut, etten ole kovin hyvä ”parisuhdeihminen” vaikka olen naimisissa ja parisuhteessa.  Tunnen itseni ja vahvuuteni eli tämä kirjoitus ei ole mitään huonon itsetunnon aikaansaamaa ahdistunutta tuherrusta vaan pitkällisen pohdinnan tuloksena syntynyttä oivallusta. Tämä postaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että eläisin huonossa parisuhteessa tai että en haluaisi elää parisuhteessa. Päinvastoin. Syy tuohon tunteeseen on se, että tarvitsen tosi paljon omaa aikaa ja mikäli en sitä saa, niin en kuule enää omaa sisäistä ääntäni eli kadotan itseni. Ja se on kamala tunne se.

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo, asu Anniina Harvia

rakastan yksin oloa

Rakastan olla yksin kotona. Ensiksi siivoan talon läpikotaisin, sitten laitan valot himmeälle, sytytän kynttilät, laitan klassista musiikkia soimaan ja vaan olen. Ja nautin. Toki yksinolemista ei haittaa yksi tai kaksi saksanpaimenkoiraa, päinvastoin. Tarvitsen aikaa omille ajatuksille, joita muuten riittää😂 Nautin hiljaisuudesta ja siitä, ettei minun tarvitse puhua kenenkään kanssa. Vastapainoksi rakastan myös yhteistä aikaa perheeni kanssa, mutta jotta jaksan olla läsnä, pitää minun saada olla välillä myös yksin. Olen huomannut, että on ihmisiä, jotka haluavat olla koko ajan ihmisten keskuudessa ja jonkun kanssa. Minä varmaan tulisin hulluksi ellen säännöllisin väliajoin saisi vetäytyä hiljaisuuteen. Mieheni on minua seurallisempi, mutta myös hän tarvitsee omaa aikaa golfkentällä ja nauttii siitä, jos lähden vaikkapa pariksi päivää työreissuun ja hän saa viettää laatuaikaa koiramme Tuton kanssa. Tietenkin vietämme aikaa myös yhdessä, mutta yhdessäolo ja yksinolo aika pitää olla balanssissa, muuten tukehdumme. Tiedän, että on pareja, jotka tekevät kaiken yhdessä ja ovat koko ajan yhdessä. Itse en siihen pystyisi. Sanonkin aina miehelleni, että ”nyt sun seura riittää, tukehdun😂” Tämä on meidän inside vitsi, jota mieheni on oppinut vuosien varrella ymmärtämään ja kunnioittamaan. Alkuun se kuulemma tuntui tosi oudolta.

nuorempana pakenin

Olen toista kertaa naimisissa ja minulla on takana useita ihmissuhteita ennen ensimmäistä avioliittoa. Nuorempana en osannut käsitellä tunteitani, vaan pakenin juoksemiseen. Mitä isompi ongelma, sitä pidempi lenkki- joo, olen juossut marathonin😂 Kontrolloin tunteitani myös syömisellä tai siis syömättömyydellä. Tämähän johti siihen, että aina kun tuli ongelmia poikaystävän kanssa, niin minä lähdin eli pakenin enkä tuntenut asiasta syyllisyyttä tai surua. Siitä tuli käyttäytymismalli ja kierre. Kyllästyin myös tosi helposti. Tiedän, kuulostaa kamalalta ja sitähän se olikin😎 Mutta se oli kaikki mihin pystyin, tuolloin. Vuodet ovat kasvattaneet ja koulineet- olen kasvanut henkisesti, kuten me kaikki. Ymmärrän, että parisuhde vaatii valtavasti työtä, se on taitolaji. Pakenemisen sijaan asiat pitää käsitellä ja kohdata. Olen hyvissä väleissä ex-mieheni ja entisten poikaystävieni kanssa: mielestäni olisi ihan sietämätön ajatus, että minun pitäisi vihata jotakin exääni sen takia, ettei suhteemme onnistunut.

kaksi voimakasta persoonaa

Olen aika itsekäs ja voimakas persoona. Tosin kuulemma persoonani  on mielenkiintoinen, joten se vähän tasoittaa näitä ominaisuuksiani😉 Koska mikään asia ei ole mustaa tai valkoista, olen toisaalta myös tyypillinen skorpparinainen, joka antaa kaikkensa rakastamansa ihmisen eteen, mutta jonka yli ei kertakaikkiaan kävellä missään asiassa. Myöskään mieheni yli ei t-o-d-e-l-l-a-k-a-a-n kävellä ja meillä molemmilla on tarkka ja ehdoton raja mitä ei voi ylittää. Toinen myös tuntee nahoissaan, jos edes yrittää ”astua toisen auraan”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että parisuhteessamme täytyy olla ehdoton luottamus ja kunnioitus toista kohtaan, muutoin se ei kestä päivääkään. Olemme opetelleet viime vuosina myös mököttämisen sijasta riitelemään ja se on ollut vapauttavaa. Mielestäni mököttäminen on henkistä väkivaltaa ja vallankäyttöä pahimmillaan ja ehkä myös pelkoa siitä, että jos uskallan näyttää negatiivisa tunteitani eli tulla näkyväksi, minut hylätään.

yksin, mutta ei yksinäinen

Olimme syömässä kahden ystäväni kanssa, joista toinen on sinkkumies. Hän ilmoitti meille, että lähtee illallisen jälkeen baariin, koska täytyyhän hänen nyt välillä edes siellä näyttäytyä, koska on herran jumala poikamies. Kun baariin lähdön aika koitti, hän päättikin käydä ostamassa itselleen punaviinipullon ja hyvää juustoa, koska ei nyt sittenkään jaksa notkua missään baaritiskillä vaan viettää mieluummin aikaa itsensä kanssa. Mielestäni tässä on jotakin tosi kiehtovaa: ihmisellä on niin hyvä olo itsensä kanssa, että vaikka on yksin, niin ei tunne oloaan yksinäiseksi. Vau💗💪

rakkaus elää vapaudessa

Rakkaus elää vapaudessa eikä parisuhde voi olla vankila. En voisi olla päivääkään naimisissa ainoastaan siksi, että olemme kirkossa sanoneet vuonna x toisillemme tahdon. Mielestäni oma onnellisuus ei ole mieheni vastuulla eikä ole järkeä olla suhteessa, jossa toinen on toisen henkisen kasvun esteenä. Vapaus ei tarkoita suhteessamme kuitenkaan toisen pettämistä tai loukkaamista, vaan henkistä vapautta olla oma itsensä ja tuntea itsensä hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on- jopa huonona parisuhdeihmisenä.

tilanteet muuttuvat

Mieheni kommentoi tätä postausta siten, että hänen mielestään en ole huono parisuhdeihminen, olen vaan joskus turhan itsekriittinen. Viime aikoina olen huomannut, etten enää tarvitse niin paljon aikaa olla yksin.  Pojat ovat muuttaneet pois kotoa ja olemme kaksin mieheni kanssa. Elämä on muuttunut vuosien varrella hyvin rauhalliseksi. Ehkä runsas oman ajan tarve on ollutkin ainoastaan ruuhkavuosien aiheuttamaa väsymystä? En ehkä olekaan niin huono parisuhdeihminen: viime vuodet ovat olleet hyvin hetkisiä ja jotta olen jaksanut, niin olen tarvinnut runsaasti aikaa itseni kanssa yksin. Elämä on mielenkiintoista ja alati muuttuvaa: juuri kun olin taas kerran lokeroinut itseni tiettyyn muottiin, huomasinkin ettei se välttämättä pidä paikkaansa.

Annette Nyholm

PSYKOTERAPEUTTI KOMMENTOI

Annette Nyholm on ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ja kouluttajapsykoterapeutti. Hän kommentoi kirjoittamaani tekstiä seuraavasti:

Aika usein vastaanotolleni tulee uupunut, ruuhkavuosia elävä asiakas. Elämä on yhtä suorittamista ja vaikka jo se, että saa käydä yksin ruokakaupassa on luksusta. On pienten lasten vanhempia, jotka kertovat, että pyörivät ylimääräisen hetken kaupungilla, koska ei jaksaisi mennä kotiin. Haluaisi vaan olla itsekseen. Mediassa on ollut paljon asiaa uupuneista äideistä, jotka yrittävät suoriutua ympäristön luomien paineiden keskellä.” Täydellinen äiti” on olemassa muita varten ja jaksaa aina vaan.

Ehkä tosiaan niin kuin Satu tekstissään toteaa, oman tilan tarve vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Oman ajan ottaminen ei ole itsekyyttä. Ihmisen kuuluu pitää huolta itsestään, ja monella oma aika on tärkeä jaksamisen kannalta. Viime aikoina on kirjoitettu paljon erityisherkkyydestä. Se ei ole diagnoosi vaan persoonallisuuspiirre. Erityisherkät väsyvät helpommin sosiaalisissa tilanteissa. Heidän täytyy välillä vetäytyä omiin oloihinsa. He väsyvät, jos ympäristössä on paljon virikkeitä. Äänet, värit, tuoksut, tavarat, ihmiset- kaikkea on helposti liikaa. Tunnistan itsessäni näitä piirteitä ja terapeutin työ on jo sellaista, että työpäivän jälkeen tarvitsen usein yksinoloa hiljaisuudessa. Saatan huikata miehelleni, että nyt en jaksa puhua ja vetäydyn hetkeksi. Silti olen parisuhdeihminen ja sinkkuvuosina kärsin todella paljon yksinäisyydestä.

Ihmisillä on kovin yksilöllisiä tarpeita omaan aikaan. Olisi hyvä oppia kuuntelemaan itseään ja omia tarpeitaan. Moni, joka tarvitsisi omaa aikaa kertoo, ettei ole järjestettävissä lasten takia, kun ei ole sitä tukiverkostoa lähellä. Olisi todella tärkeä tarjota apua ja tukea näissä tilanteissa. Tarvitsisimme lisää yhteisöllisyyttä yhteiskuntaamme. Kun saa välillä itsekseen hengähtää jaksaa taas paremmin olla läsnä muille. Nuorempi sukupolvi näyttäisi vaalivan omaa aikaa entistä enemmän. Puhutaan kevytsuhteista, joissa ei olla tiiviisti yhdessä vaan eletään omaa elämää ja tavataan silloin kun hyvältä tuntuu. Ylipäänsä sitoutumisen taso suhteissa on muuttunut. Olisiko kaikki modernit treffimahdollisuudet Tindereineen vaikuttaneet tähän? Siinä on tasapainoilua miten olla samalla yhdessä ja erikseen.

Jos pariskunnan tarpeet kohtaavat tämä ei välttämättä ole ongelma, paitsi jos toinen jostain syystä saa enemmän omaa aikaa kuin toinen. Tällainen asetelma synnyttää helposti kriisin suhteeseen varsinkin ruuhkavuosina. Olisi tärkeä pystyä puhumaan kumppanin kanssa oman ajan tarpeesta. Kyky olla yksin ja yhdessä ovat yhtä tärkeitä. Se, että haluaa välillä olla yksin ei tarkoita, etteikö toisen kanssa olisi ihana olla.  On helpompi olla suhteessa, jos osaa olla yksin. Silloin ei ole niin riippuvainen toisesta.

 

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *