Hae
Kutsu vapauteen

Paranemistarinani- kuinka sain itseni elävien kirjoihin pahan homealtistuksen jälkeen

Tämä on jatkokertomus omasta paranemisenpolustani. Sairastuin vuonna 2003 vaikeaan kosteusvaurioiden aiheuttamaan ammattiastmaan, joka on ollut jo yli 6 vuotta remissiossa. Lääkärini mukaan olen parantunut, joten käytän nyt tässä postauksessa paranemis sanaa remission sijasta. Aihe on minulle arka ja kipeä ja sairastuminen on nostanut esiin häpeän, heikkouden, toivottomuuden ja epätoivon tunteita. Haluan kertoa tarinani Sinulle, koska haluan levittää toivoa. Toivoa siitä, että vaikka tilanteesi olisi tällä hetkellä kuinka paha tahansa, niin tulevaisuutesi voi olla valoisa. Haluan myös antaa kasvoni tälle asialle: hyväkuntoiset ja terveellisiä elämäntapoja noudattavat henkilöt voivat menettää terveytensä sisäilmaltaan sairaissa rakennuksissa ja he voivat myös saada terveytensä takaisin. Olen kysynyt itseltäni tuhat kertaa miksi juuri minun piti sairastua ja nyt vuosien jälkeen tiedän vastauksen. Siksi, että kerron tarinaani muille, lisään tietoisuutta tästä asiasta ja kenties pystyn omien kokemuksieni vuoksi herättämään toivoa niiden keskuudessa, jotka ovat sairastuneet.

Unelma työpaikka vei vakavaan sairauskierteeseen

Elettiin vuotta 2002 ja olin saanut juuri vakituisen viran, josta en ollut uskaltanut koskaan edes unelmoida. Olen koulutukseltani HTM ja Liikyo eli ns. ylikoulutettu, joten Jyväskylästä ei ollut ihan helppo saada koulutustani vastaavaa työtä, mutta nyt kohdalleni osui varsinainen onnenpotku. Työpaikka oli kuin minulle tehty, rakastin sitä ja rakastan edelleen. Pojat olivat 3- ja 5-vuotiaita eli ihan mukavassa iässä eli senkin puolesta työelämään siirtyminen oli poikien syntymän jälkeen parasta mitä minulle oli pitkään aikaan tapahtunut.

Olin 32-vuotias, hoikka, hyväkuntoinen enkä ollut kärsinyt koskaan allergoista tai yliherkkyyksistä ellei ruokamyrkytyksestä seurannutta nokkosrokkoa lasketa mukaan. En ollut syönyt antibiootteja elämäni aikana juuri ollenkaan ja minulla ei ollut koskaan ollut keuhkoputkentulehdusta tai poskiontelotulehdusta eikä yhtään mitään allergoita. Aloitin työt toukokuun alussa. Heinäkuussa alkoivat silmät kuivamaan. Ostin silmätippoja. Elokuun alussa sairastuin elämäni ensimmäiseen poskiontelotulehdukseen, joka ei parantunut ollenkaan antibioottikuureista ja punkteerauksista huolimatta. Joulukuussa sairastuin elämäni ensimmäiseen keuhkokuumeeseen. Tammikuussa leikattiin poskiontelot, joka lopetti poskiontelotulehdukset. Oireilu siirtyi alemmaksi keuhkoihin ja huhtikuussa hengitys alkoi vinkumaan ja työterveys puuttui järeämmin asiaan. Astmatutkimukset alkoivat ja minulla todettiin astma. Söin puolen vuoden aikana kymmenen antibioottikuuria, astma puhkesi siis alle vuodessa töiden aloittamisesta ja terveyteni romahti totaalisesti. Minä, joka ajattelin pistää vähän vipinää ja vauhtia kollegoihini, olin todella huonossa kunnossa ja jamassa- se kaikista sairain.

Kollegani ja työterveyslääkärit näkivät miten kuntoni romahti lyhyessa ajassa ihan silmissä ja esimieheni kanssa sovimme, että siirryn etätyöhön. Oireet helpottivat päästyäni pois altistuksesta. Edessä olivat ammattitautitutkimukset, joissa keuhkoarvoni romahtivat vaarallisen alas hengitettyäni samaa kosteusvauriomikrobia, jota löytyi työhuoneestani. Tutkimukset keskeytettiin ja diagnoosina oli ammattiastma, käytössä oli 5 eri lääkettä ja elinikäinen porttikielto työpaikalleni. Ammattitautitutkimusten (hengitin siis hometta suoraan keuhkoihin) jälkeen aloin reagoimaan homeisiin entistä herkemmin. Aloin saamaan oireita papereista ja vaatteista, jotka olivat olleet homeisissa tiloissa.

Kaikki tämä tapahtui nopeasti ja olin ihan puulla päähän lyöty. Miten tämä on mahdollista että saan unelmaviran, jonka myötä menetän terveyteni? Miten on mahdollista, että minä reagoin homeille, koska en ole koskaan aiemmin reagoinut vaan olen ollut se, joka nimenomaan ei reagoi niille? Miten näin hyväkuntoinen ja terve ihminen voi sairastua näin vakavasti vaikka monet muut pystyvät työskentelemään tiloissa ilman oireita? Muistan ikuisesti sen häpeän ja heikkouden tunteen, kun jouduin kerta toisensa jälkeen sanomaan, että saan oireita siellä, täällä ja tuolla. Ja ne epäuskoiset, vähättelevät katseet ovat porautuneet sydämiini ikiajoiksi.

Lupasin keuhkolääkärilleni parantaa itseni

Tästä kaikesta on nyt kulunut 17 vuotta. Pari vuotta sitten ihana keuhkolääkärini (Jyväskyläläiset varmaankin arvaavat kuka) sanoi minulle, että olen parantunut astmastani. Useat lääkärit olivat aiemmin sanoneet minulle ettei astmasta voi parantua. Huomautin asiasta hänelle ja sanoin, että astmani on ainoastaan remissiossa ja muistutin häntä myös siitä, että minähän olin luvannut parantua!  Lääkärini muisti ja hymyillen sanoi, että ”Satu, kyllä sä olet parantunut. Pysyt vaan kaukana homeisista tiloista niin pysyt jatkossakin terveenä!” Tästä tulikin mieleeni, että pitääpä taas varata aika keuhkolääkärilleni, käyn aina moikkaamassa häntä säännöllisin väliajoin?? 

Olkoon astmani nyt sitten remissiossa tai parantunut, niin tilanne on se, että kuusi vuotta sitten pystyin jättämään lääkkeeni pois vaikka kahta vuotta aiemmin tilanne oli se tyypillinen alt
istuneelle: aloin reagoimaan kaikelle ja henkeä ahdisti lähes päivittäin. Reagoin mullalle, luonnon mikrobeille, hunajalle, pakuriteelle, pesuaineille, eläinten hilseelle ja syljelle, siitepölylle jne. 
Hääpäivästäkään vuonna 2008 en muista oikein mitään, koska minulla oli niin paha yskä, että meinasin ihan tukehtua ja keskittyminen meni siihen, että pysyin pystyssä. Häämatkallani Floridassa olin niin huonossa kunnossa, että jouduin kesken kävelyn menemään penkille makaamaan koska en pystynyt kunnolla hengittämään.  Muistan kun makasin penkillä pää mieheni sylissä ja mietin tässäkö tämä nyt sitten oli. Olin ottanut lääkettä säännöllisesti maksimimäärän eikä se auttanut yhtään. En jaksanut mennä ensiapuun, koska tiesin, että tilanne olisi taas sama seuraavana päivänä. Tilanne oli ihan epätoivoinen eikä sitä helpottanut yhtään se, että tiesin terveydentilani pahenemisen johtuvan uudesta rivitaloasunnostani, jonka olin ostanut muutama kuukausi sitten. Tuossa asunnossa nimittäin portaiden lakkaus epäonnistui ja hengittelin kaksoinkomponanttilakkahöyryä muutaman kuukauden ajan. Olin huonommassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin ja sairauteni vankina.

Päätin vuonna 2008 (kun makasin siinä penkillä häämatkallani ja meinasin tukehtua), että aion parantua. Ihan sama onko se mahdollista vai ei, niin minä paranen!!! Nostin pääni pystyyn ja lupasin itselleni, että teen kaikkeni sen eteen että näin tapahtuu. Ja niin tein. Minulla ei ollut hajuakaan mitä minun pitäisi tehdä, ei aavistustakaan- ainoastaan tietoisuus siitä, että parantuisin. Asioita alkoi tapahtumaan yksi toisensa jälkeen, omasta mielestäni kyse oli johdatuksesta. En tiedä tarkkaan ottaen kauanko tuo parantuminen kesti, vuosia joka tapauksessa. 

Haluan vielä tarkentaa sen verran, että tiedän pysyväni oireettomana/remissiossa
/parantuneena mikäli en altista itseäni toistuvasti kosteusvauriomikrobeille eli en asu tai työskentele rakennuksessa, jossa on sisäilmaongelmia. Mutta en enää reagoi luonnon mikrobeille, pesuaineille, siitepölylle, ruoka-aineille, kasveille tai niiden mullalle, eläimille jne. Pystyn myös olemaan muutamia päiviä homeisessa rakennuksessa (työmatkat, hotellit, reissut) ilman että keuhkoarvoni romahtavat. En olisi koskaan uskonut tämän olevan mahdollista! Eli pystyn tällä hetkellä elämään ihan normaalia elämää ILMAN LÄÄKKEITÄ niin kuin kaikki muutkin ihmiset enkä häpeä enää herkkyyttäni. Pystyn olemaan metsässä (kilpailen koirani kanssa metsäjäljellä), syömään mustikoita ja mitä tahansa, istuttamaan kukkia ja tonkimaan kasvimaata jne. Herkkytteni on itseasiassa pelastanut minut, ilman sitä olisin voinut sairastua vieläkin vakavammin.

Tätä on siis jatkokertomus, koska tämä on pitkä tarina. En pysty sitä mitenkään kertomaan yhdessä postauksessa. Ensimmäinen askel paranemisessani oli se, etten enää altistanut itseäni säännöllisesti kosteusvauriomikrobeille. Asetin terveyteni ensimmäiseksi eli olen tuosta hetkestä lähtien tehnyt etätyötä kotoani käsin. Se ei ole aina ollut helppoa, mutta olen sopeutunut tilanteeseen kun on ollut pakko. Olen ollut siinä mielessä siunattu, että pystyn tekemään etätyötä, kaikki eivät pysty. Esimieheni ovat olleet hyvin sivistyneitä ja minun puolellani tässä asiassa ja toki tuolla ammattitauti diagnoosilla on ollut oma painoarvonsa asiassa. Lisäksi minulla on ollut tukenani huippulääkäri. 

Mitä muuta tein elämässäni? Ihan älyttömän paljon! Käytin synteettisten lääkkeiden lisäksi runsaasti tiettyjä tarkkaan valittuja lisäravinteita (sellaisia, jotka eivät rasittaneet entuudestaan rasittunutta maksaa), kävin vaihtoehtoisissa hoidoissa, opiskelin joogaohjaajaksi jne. Sen sijaan ruokavaliooni en tehnyt tuolloin mitään muutoksia. Suurin käännekohta parantumisessani oli kuitenkin sellainen, jota en olisi voinut koskaan itse ennaltakäsin arvata tai uskoa! Kerron siitä lisää seuraavassa postauksessa koska se on pitkä juttu ja haluan kertoa sen kunnolla. Haluan luoda toivoa kaikille altistuneille: tilanne voi muuttua!! Minä en voi parantaa ketään muuta kun itseni, mutta Sinä voit! Mutta minä voin kertoa Sinulle oman tarinani, josta voit halutessasi ottaa palasia omaan elämääsi ja omaan paranemisprosessiisi. Sinä et ole sairautesi vaan paljon enemmän- olen luojan luoma ihanuus, jonka elämä voi muuttua hetkessä. Kun vaan päätät ottaa sen tärkeimmän ensimmäisen askeleen…

HUOM! Tähän postaukseen ei liity mitään kaupallista yhteistyötä

Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 


Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.


Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

4 kommenttia

  1. Unknown kirjoitti:

    Hei Satu!

    Kiitos tästä postauksesta! Siskoni vinkkasi tästä äsken minulle ja olen siitä hyvin onnellinen. Oma tarinani on hyvin samankaltainen ja paranemismatka vielä kovasti vaiheessa, mutta koko ajan parempaan menossa? Odotan innolla jatkoa paranemistarinaasi! Muutenkin blogisi vaikuttaa aivan ihanalta❤

    T.Toinen Satu

  2. Satu Sjöholm kirjoitti:

    Ole hyvä! Kiitos paljon ja voimia Sinulle ja paranemistsempit<3

  3. Anonyymi kirjoitti:

    Hei, koska saamme jatkoa tarinaasi?

  4. Kutsu Vapauteen kirjoitti:

    Ihan lähipäivinä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *