Hae
Kutsu vapauteen

Kun liikunnasta tulee pakkomielle

Tehtiin taas Nopan kanssa tunnin pituinen juoksulenkki- hiki virtasi tässä helteessa vaikka ajoitettiinkin lenkki iltaan. Tällä kertaa aloitettiin tarpeeksi kevyesti ja sen myötä aineenvaihdunta pääsi mukavasti mukaan ja hikoilu oli sen mukaista. Pikku hiljaa on oma juoksukunto alkanut nousta ”vanhojen kunnon aikojen tasolle” (no ehkä oli hieman ylioptimistinen ajatus) enkä enää puuskuta niin kovasti tuon Adoniksen perässä kun alkukesästä?? Lisäksi olen alkanut pitää pääni siinä etten lähde mukaan liian kovatahtiseen juoksuun vaan heikoimman mukaan edetään ja tarvittaessa Noppa tekee spurtteja ja odottelee minua sitten jossakin tienmutkassa. Ihan ensikertalainen en ole tässä juoksuasiassa: olen juossut ”koko ikäni” ja opiskeluaikoina tuli juostua yksi marathonikin. Nuorempana on tullut juostua myös pikamatkoja. Viime vuosina selkä ei ole oikein kestänyt juoksemista, joten olen tehnyt koiran kanssa pitkiä kävelylenkkejä, mutta eihän se sama ole. Kun on joskus päässyt juoksemisen makuun, on hyvin vaikea saada samoja enforfineja yhtään mistään muusta liikunnasta!

Jo pienenä likkana juoksin paljon! Usein koulun jälkeen vaihdoin verkkarit jalkaan ja heitin kympin juoksulenkin lähi purunradalla. Yleensä pakotin, uhkailin tai lahjoin myös pikkuveljeni mukaan, isää sen sijaan ei tarvinnut paljoa houkutella. Äiti polki usein pyörällä vierelläni. Muutoinkin meidän perheessa urheiltiin paljon ja oli ihan itsestään selvää, että koko perhe liikkui päivittäin. Urheilemaan ei kuitenkaan painostettu, kyllä se kipinä lähti ihan omasta itsestä. Minulla oli ihan valtava tarve liikkua. Juoksemisen lisäksi myös tanssin, voimistelin, pelasin lentopalloa jne. eli olin koko ajan liikkeessä. 

Nuorena rakastin juoksemista ja sen aiheuttamaa endorfiiniryöppyä. Juokseminen oli myös osa painonhallintaa: halusin lihaksikkaan ja rasvattoman kropan ja tiesin, että pitkät lenkit kuluttivat hurjasti kaloreita ja vilkastuttivat aineenvaihduntaa useita tunteja lenkin jälkeenkin. Päästessäni opiskelemaan Vaasan yliopistoon alkoivat lenkit pidentyä. Aloin juoksemaan Vaasan Vasaman naismarathoonareiden kanssa pitkiä lenkkejä ja löysin samanhenkisiä ihmisiä. Juoksin lähes päivittäin ja alle tunnin pituisia lenkkejä en tehnyt koskaan. Välillä keho antoi merkkejä ylirasituksesta, mutta en ymmärtänyt mistä on kysymys. Päästessani opiskelemaan toista tutkintoa liikuntatieteelliseen tiedekuntaan ympärilläni oli aamusta iltaan urheilevia ja todella kova kuntoisia ihmisiä. Juokseminen ja muu liikunnan harrastaminen lisääntyi entisestään ja pidin täysin normaalina sitä, että liikuin päivittäin 2-4 tuntia päivässä. Vieläpä aika kovalla teholla. Myös kaikki lähimmät ystäväni harrastivat erittäin paljon liikuntaa. Tässä vaiheessa juokseminen alkoi muuttua pakonomaiseksi: en pitänyt enää lepopäiviä ja saatoin juosta kaksikin kertaa päivässä. Suunnittelin kaikki menoni siten, että pääsen joka päivä juoksemaan edes kerran.

Addiktioni juoksemiseen näkyi monella tapaa arjessa: yksi mieleenpainuvimmista asioista oli se, että lähdin lenkille juuri ennen kuin kihlajaiseni alkoivat?? Tullessani lenkiltä, vieraat olivat saapuneet ja odottivat, että morsian tulisi suihkusta. Olin nukkunut aamulla pommiin, mutta lenkin väliin jättäminen ei ollut edes vaihtoehto. 

 Elettiin vuotta 1995 kun jouduin ”lopettamaan” juoksemisen 25-vuotiaana iskias oireiden takia enkä ihmettele sitä yhtään näin jälkikäteen: juoksin aivan liikaa, en pitänyt lepopäiviä ja söin liian vähän. Jäin totaalisesti koukkuun pitkien matkojen endorfiiniryöppyyn ja halusin vaan juosta koko ajan pidempään, kauemmin, kauemmaksi. Olin koukussa. Ajanpuute ei ollut ongelma: mikäli minulla oli kiire päivä yliopistolla tai töissä, niin heräsin jo viideltä juoksemaan 1,5 tuntia. Helpostihan sitä ehti kun nipisti unesta. Mikään eikä kukaan ei saanut tulla juoksemisen esteeksi. Mikäli poikaystävä ei ymmärtänyt elämäntapaani, meni poikaystävä vaihtoon, tietenkin. Elimistö ei kestänyt sitä rääkkiä ja jälkeenpäin ajateltuna paljon se kestikin. Henkisesti juoksemisen lopettaminen oli todella raskasta: juoksemisesta oli tuli minulle elämäntapa, stressin- ja tunteidenpurkukeino ja ehdottomasti suurin nautinnon lähde. Kun se loppui, olin aivan eksyksissä. Minusta tuntui, että minulta vietiin kaikki tärkeä. Ei se tietenkään niin ollut, mutta siltä se tuntui. Koska en pystynyt enää ”juoksemaan” tunteitani karkuun, minun piti opetella kohtamaan ne ja puhumaan. Ymmärsin jälkeen päin, että olin paennut monia asioita juoksemiseen ja juokseminen oli minulle selvitymis- ja pakokeino monista tilanteista. Toki pystyin harrastamaan muuta liikuntaa ja niin teinkin, mutta nimenomaan juoksemiseen minulla oli syntynyt paha addiktio.

Olin juhlimassa juhannuksena kavereideni kanssa mökillä. Kesken kaiken keksin hätävalheen, että pääsin käymään kotona. Minun oli päästävä juoksemaan. Muistan vieläkin miten äiti oli yllättynyt kun tulin yllättäen kotiin. En pystynyt olemaan yhtä päivää juoksematta, edes juhannuksena.

Koska en kilpaillut eikä minulla ollut valmentajaa, ei kukaan huomannut ylikuormitusta- minä itse kaikista vähiten. Ja vaikka olisin huomannutkin, niin ei se olisi minua kyllä pätkääkään kiinnostanut. Tärkeintä oli juokseminen, lihakset, alhainen rasvaprosentti ja ulkonäkö. Lisämunuaiset huusivat hoosiannaa, kortisolit huitelivat pilvissä eikä keho palautunut. Todennäköisesti tämän vuoksi minulta löydettiin viiden vuoden kuluttua kilpirauhasesta 2 kasvainta, joiden poistaminen johti vajaatoimintaan. Ajoitus oli lievästi sanottuna ikävä, kosk
a olin juuri synnyttänyt toisen lapseni. Imettäesäni blogin virallista laadunvarmistajaa mietin samalla ovatko kasvaimet pahan- vai hyvänlaatuisia. Ne olivat onneksi hyvänlaatuisia, mutta vajaatoiminta jäi loppuiäksi.


Juoksin yhden marathonin vaikka olin vesiripulilla. Imodiumin (ripulilääke) avulla pystyin juoksemaan maaliin, jonka jälkeen nesteet eivätkä ruoka pysyneet sisällä vuorokauteen. Koko juoksun aikana en pystynyt myöskään juomaan mitään koska vatsaan sattui niin kovasti. Suolisto ärtyi tuosta tempauksesta niin pahasti, etten pystynyt sitomaan kengän nauhoja itse yli viikkoon. MInun olisi tietenkin pitänyt mennä sairaalaan tiputukseen, mutta en mennyt. Mikään ei saanut tulla minun ja juoksemisen väliin, ei mikään.

Noista ajoista on kuljettu pitkä matka. Oppiläksyt on tältä osin opittu ja sisäistetty ja olen oppinut rakastamaan itseäni. Jooga löysi minut 16 vuotta sitten ja sen myötä olen oppinut armollisuutta ja myötätuntoa itseäni kohtaan. Addiktiotaipumus on kuitenkin iäinen, se ei häviä minusta koskaan- on kuitenkin minusta kiinni onko se renki vai isäntä. Nyt kuitenkin tiedostan sen enkä anna sille valtaa. Osaan myös tunnistaa sen, mikäli se vaihtaa kohdetta ja naamioituu johonkin toiseen asiaan. Tarkkana saa kuitenkin olla koska valepukuja on monenlaisia. On pahempiakin addiktioita kuin liikunta, mutta aina kun tekeminen muuttuu pakonomaiseksi, se hallitsee elämää ja vie siitä kirkkaimmat sävyt.  

Nyt lähden poikani kanssa juoksemaan, ihan niin kuin isäni lähti minun kanssani ne lukuisat kerrat lapsuudessani? Juokseminen on ihanaa: sen jälkeen olo on kuin uudestisyntynyt, ajatukset ovat kirkkaita ja mieli levollinen. Rakastan sitä tunnetta kun keho on täysin lämmennyt, hengitys kulkee huomaamatta ja askel on niin kevyt, että jalka tuskin koskettaa maata. Tämä ymmärtää vain sellainen kuka on itse kokenut saman. Kirjoitan nyt tämän verran tällä kertaa, mutta kirjoittelen aiheen tiimoilta jatkossakin. Sanomattakin on selvää, että minun tapauksessa liikunta-addiktioon liittyi myös sairaalloisen tiukka ruokavalio. Nämä kaksi kulkivat käsikädessä. Siitä minulla sitten onkin paljon kirjoitettavaa. Juuri nyt minulla on sellainen tunne, että vaikka olen kirjoittanut blogia jo 2,5 vuotta, niin en ole vielä edes aloittanut…

Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa

Blogin uusimmat ruokaohjeet ja muut terveyteen liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.

Täältä löydät blogin terveellisiä ruokaohjeita.

Täältä löydät blogin meditaatio- ja joogaharjoituksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *