Uuden edessä

Tunnen vahvasti, että elämässä on kääntymässä uusi sivu. Tai jos elämää ajatellaan vaikkapa kirjana, niin uusi kappale. Mulla on ollut tämä tunne jo pidemmän aikaa, mutta Tuton kuoleman jälkeen se on vaan vahvistunut vahvistumistaan. Eilen kun saimme kolmen viikon ja yhden päivän odotuksen jälkeen tytön uurnan kotiin, niin tuo tunne valtasi mut ihan kokonaan eikä se ole hävinnyt mihinkään tänäänkään. Mitä tuo uusi sitten on? Ei aavistustakaan. Mutta sen tiedän, että sitten kun se uusi ovi mun elämässä aukeaa, niin mä astun siitä sisään. Aina kun mun elämässä on tapahtunut isoja muutoksia, niin olen tuntenut ne jo paljon aikaisemmin. Ja nyt tuo tunne on voimakkaampi kuin koskaan aikaisemmin.

Elämä on riisunut mua valtavasti viime aikoina. Turhia oksia on karsittu pois kovalla kädellä. Nellin kuolema aloitti tuon riisumisen ja Tuton tukehtuminen mun käsivarsille viimeisteli tuon prosessin. Olo on tosi tyhjä ja turta. Mieli on täynnä surua ja kaipausta, mutta kaikessa kurjuudessa tässä kaikessa on jotakin valtavan kaunista ja puhdasta. Ei voi mennä uutta kohti ellei vanha kuole ja anna tilaa uudelle. Ja nyt sitä tilaa on tehty. Eräässä viisaassa kirjassa puhutaan pienten alkujen päivistä. Omalla kohdalla en ole vielä tuossa vaiheessa kuitenkaan. Mun on ensin mentävä tämä surun, ahdistuksen ja tyhjyyden läpi. Ja selvittävä jokaisesta päivästä päivä kerrallaan. Kuten insta videolla kerroinkin, niin Tuton draaginen kuolema ei ole suinkaan ainut suru, jota olen ja jota meidän suku on viime aikoina käynyt läpi. Mutta koen , että Mummukan kuolema viimeistelee sen työn mikä on jäänyt surun osalta kesken. Varmaan hyvä niin vaikka se ei nyt siltä tunnu.

En siis tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Maanantaina palaan töihin 2,5 viikon lomalta, jonka aikana sain VHH Teho verkkokurssin myyntiin. Aloitin itse verkkokurssin viidennellä viikolla tulevan detoxin, joka on tehnyt tosi hyvää. Kuona-aineet ovat poistuneet kehosta ja ehkä myös mielestä. Luulen, että jatkan detoxia pitkään eli se on vasta alussa. Nyt on sen aika. Samalla teen tilaa sille uudelle, joka odottaa oven takana. Mitään en tee kuitenkaan väkisin, vaan omaa sydäntäni kuunnellen. Yhdestä asiasta tulevaisuuden suhteen olen kuitenkin varma: Oven kanssa jatkamme treenaamista entistä tavoitteellisemmin eli menemme Tuton jalanjälkiä. Ove ei kuitenkaan astu Tuton isoihin saappaisiin. Sen ei tarvitse. Ove saa olla oma itsensä eikä se ikinä korvaa Tutoa. Molemmat ovat omia persoonia ja täysin erilaisia ja erilaisina täydellisiä.

Sen myös tiedän, että en nyt ainakaan vielä lopeta tätä blogia. Olin nimittäin tätä jo lopettamassa alkuvuodesta kun mua ei kiinnostanut bloggaaminen enää pätkääkään. Enkä nytkään tiedä kiinnostaako tämä enää, mutta en ole tätä pystynyt lopettamaan. Joten ainakin vielä tänään tämä blogi saa olla vielä mun elämässä. Mikäli tulevaisuudessa tämä blogi jatkaa olemassa oloaan, niin ainakin yksi (todennäköisesti muutoksia tulee enemmän) muutos tulee tapahtumaan: jatkossa tämä blogi on ENTISTÄ epämuodollisempi ja epätäydellisempi. Eli enemmän vapaata tajunnanvirtaa, kirjoitusvirheitä (varsinkin niitä yhdyssanavirheitä) ja kaikkea ei niin harkittua eli täysin vastapainoa mun kahdelle työlle. Ja se jota tämä muutos ahdistaa, niin voi lopettaa tämän blogin seuraamisen. Tänään ja nyt heti. Enää en aio miellyttää ketään. Sen sijaan haluan rakastaa jokaista eteen tulevaa ihmistä juuri sellaisena kun ihminen on. Nimittäin minuakin on rakastettu ja rakastetaan. Ja tässä maailmassa millään muulla asialla ei ole niin suurta merkitystä kuin rakkaudella.

Rakkaudella Satu

Tuu instaan @satusjoholm