Hae
Kutsu vapauteen

Ja vaikka väkisin mä käynnistäisin sun sydämen

Olen kirjoittanut usein että elämässä ei tapahdu virheitä. MInulla on molemmissa pohkeissa ”EVERYTHING HAPPENS FOR A REASON” tatuioinnit. Toisessa tekstinä, toisessa sankskriitin symbolina. Olen kirjoittanut myös, että niillä pahimmilla asioilla elämässä on suurin tarkoitus. Mitä suurempi tuska, sitä suurempi siunaus. Ja että pahimmat asiat ovat niitä suurimpia lahjoja. Vahvoja lauseita, jotka pohjautuvat siihen ajatukseen, että elämääni ohjaa suuremmat voimat, joiden edessä tunnen syvää kunnioitusta. Sellaiset voimat, joiden olemassa olossa minulla on aikaisemmin ollut pelkkä aavistus. Viimeisten kuukausien aikana nuo voimat ovat tulleet tutuiksi, liian tutuiksi.

 

Viime viikkoina olen suihkuun mennessä varonut vilkaisemasta peiliin, jotta en näkisi vahingossakaan vilaustakaan tatuoinneistani. Tekstit ja symbolit ovat tuntuneet irvokkailta viisasteluilta. Testaako elämä minua nyt tällä hetkellä että uskonko noihin lauseisiin viime viikkojen tapahtumien jälkeen? Elämä on aikaisemminkin vetänyt minut kontalleen ja nöyräksi- ihan niin kuin meitä kaikkia. En ole kasvanut pumpulissa ja jo pienenä lapsena jouduin usein kohtaamaan elämän raadollisen puolen. Tai pitäisikö sittenkin sanoa sain kohdata. Ilman noita elämän tarjoamia kokemuksia en  olisi se Satu mikä olen tänään. En olisi kasvanut siihen mittaan mihin olen tähän mennessä kasvanut. Etkä olisi sinäkään. Siitä huolimatta olen viime aikoina useaan kertaan ajatellut, että oliko Nellin kuolema sittenkin virhe. Ja tuo ajatus saa minut joka kerta voimaan pahoin, koska se on vastoin kaikkea sitä mihin minä uskon. Ja mitä minusta on jäljellä, jos minulla ei ole enää uskoani? Pelkät kuoret.

 

 

 

 

Olen kirjoittanut myös intiaani vanhuksesta, joka opetti lapsenlapselleen, että meissä kaikissa on kaksi sutta, hyvä ja paha. Se susi meissä voimistuu mitä ruokkii. Ja se mitä ajattelemme, se lisääntyy. Ja se mitä puhumme, muuttuu todeksi. Ja ettemme voi valita mitä meille tapahtuu, mutta voimme valita sen miten asioihin suhtaudumme. Kaikella on kuitenkin aikansa. Elämällä ja kuolemalla. Ilolla ja surulla. Uskolla ja toivolla. Suru on kohdattava vaikka sen suuruus pelottaisi. Vaikka se tuntuisikin liian suurelta ja julmalta. Syvässä surussakin on jotakin hyvin kaunista ja koskettavaa. Itku ja kaipaus viestittävät meille, että olemme menettäneet jotakin kaunista ja hyvää. Sellaista, jota emme olisi halunneet menettää mistään hinnasta. Ja että meillä on ikävä.

 

Heräsin tänään 3.30 voimakkaisiin energioihin. Tuntuu kuin tänään koko maailmankaikkeus olisi kanssamme. Intiaaneilla oli tapana juhlia kuolemaa ja surra syntymää. Vaikka ajatus tuntuukin vieraalta ja kaukaiselta omassa kulttuurissamme, niin siinä on kuitenkin paljon kauneutta ja viisautta. Tänään Kaunotar lasketaan siunattuun maahan ja koko luomakunta on kanssamme<3 Kun me itkemme ikäväämme ja tuskaamme, hän ratsastaa pehmeällä niityllä rakkaan hevosensa kanssa kovempaa kuin kukaan koskaan aikaisemmin. Vaaleat pitkät hiukset hulmuten. Kasvoillaan päättäväinen katse, joka katsoo kaukaisuuteen. Sinne, mihin me emme vielä näe ja josta meillä on pelkkä aavistus.

 

”Leikkaisin sut irti kolariautosta
Raahaisin ulos palavasta talosta
Ja vaikka väkisin ja vaikka väkisin
Mä käynnistäisin sun sydämen
Nostaisin kopteriin hyökyaallosta
Kokonaiseksi ompelisin paloista
Jos oisit voinut katsees kohottaa
Oisit nähnyt silmissäni sen
Että puolestasi tekisin kaiken”
-Mukaelma Laura Närhen kappaleesta Supersankari

8 kommenttia

  1. Jouko Siirilä kirjoitti:

    Itken kanssa(nne)si.
    – Entinen naapuri –

  2. Mariia kirjoitti:

    Hei! Osanotot suureen suruunne. Yleensä en kommentoi blogeja, vaikka niitä satunnaisesti lueskelen. Käyn kurkkimassa blogiasi aina silloin tällöin. Edellistä kertaa en muista. Eilen illalla tulit yhtäkkiä voimakkaasti mieleeni ja hakeuduin tänne. Luin äärimmäisen surulliset uutiset kyyneleideni läpi. Työskentelen itse erittäin heikoissa kantimissa olevien nuorten kanssa ja ajat ovat raskaat. Tämä suru-uutinen pysäytti todella, varovaisesti pohdin, ohjasiko joku näkymätön voima minut tänne. Toki myös pelottaa, mitä minulle yritetään sanoa.

    • kutsuvapauteen kirjoitti:

      Kiitos<3 Kyllä sinut varmaan tänne ohjattiin. Kiitos kun tulit<3

  3. EIJA Rsiski kirjoitti:

    13.2 Eija Raiski kirjoitti. KIITOS Jouko Siirilä ?

  4. Virpi kirjoitti:

    Jos Jumala on kuin valtameri, niin ihmismieli on kuin tippa joka putoaa linnun nokasta sen juodessa tuosta valtamerestä.
    Millään ei pystytä ymmärtämään mikä tarkoitus kaikella tuskalla on, mutta meille riittää sen hyväksyminen ettei mitään tapahdu sattumalta.
    Voimia suureen suruun ja ikävään?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *