Hae
Kutsu vapauteen

KAUHUKAKSIKKO: Tyhjän ja täyden ruokakupin mysteeri

Postaus kertoo kahden käyttölinjaisen saksanpaimenkoiran (poikani Allun koira Kara 6 kk ja Tuto 7,5 vuotta)  elämästä. Tylberöt asuvat normaalisti eri osoitteissa, mutta Allun jalkaleikkauksen takia tällä hetkellä vielä hetken saman katon alla. Tyttöjen päivät kuluvat mukavasti metsässä lenkkeillen, monia eri lajeja harrastaen, sohvalla köllötellen sekä syöden, syöden ja syöden. Ja syöden. Nimittäin Kauhukaksikko rakastaa ruokaa- sen kaikissa makuvivahteissa, hajuissa ja väreissä. Aamu alkaa ruoan kerjäämisellä, illalla viimeksi tarkastetaan tulevan päivän tarjonta ja siinä välissä on monen monta ruokaan liittyvää ”tapahtumaa”??? Selviä ay-tyyppejä.

Partners in crime


Ensimmäistä kertaa kaksin kotona

Ensimmäistä kertaa jätimme eilen Kauhukaksikon kahdestaan kotiin kun lähdimme Allun kanssa salaatille. Erillisiin tiloihin sulkeminen ei tullut kysymykseenkään koska Tylberöt haluavat kyhnätä koko ajan yhdessä, joten jätettiin Neidot alakertaan ihan vapaasti. Makuuhuoneiden, vessojen ja tv-huoneet ovet suljettiin, koska tiesimme entuudestaan että pentukoira Karalla on taipumusta askarteluun yksin ollessaan. Ei siis ole koskaan Allun ja Moonan luona tuhonnut mitään, ainostaan askarrellut wc- ja talouspapereista kaikkea kivaa ja muutoinkin hieman tuunaillut sisustusta omanlaisekseen. Näinhän meillä naisilla on tapana. Tutohan on jo  keski-ikäinen (ymmärtääkseni ei kuitenkaan kriisissä), kokenut ja viisas neiti, joka ei edes pentuna tehnyt muita tuhoja kuin irroitti muutaman Guessin merkin minun kengistä ja aurinkolaseista lähti myös DG:n merkki? Siis varsin kilttejä tytsyjä vaikkakin hyvin vilkkaita ja energisiä. Ja näköjään myös kekseliäitä?

Kaiken mahdollistaja- Houdini Tuto

Tutohan osaa avata KAIKKI kaapin ovet ja mielellään niitä availeekin, mutta ei ota ruokaa eikä nameja kaapeista. Meillä kaikki kaapin ja lipastojen ovet ovat vetimettömiä, mutta sehän ei ole houdini Tutolle mikään asteinen ongelma. Välillä kun Kauhukaksikko on ollut kahdestaan alakerrassa, niin Tuto on ystävällisesti availlut Karalle oveja ja laatikoita, ihan vaan edistääkseen nuoren askarteluharrastusta- pitäähän lapsosen saada toteuttaa luovuuttaan. Välillä on ollut jätesäkkirulla vedettynä ympäri taloa ja välillä ihan vaan kaapin sisältöä on tyhjennetty lattialle. Tuto on siis Karan harrastusten mahdollistaja, vähän niin kuin iltapäiväkerhon vetäjä tai vaikkapa lastentarhaopettaja. Joku voisi kutsua jopa takapiruksi. Kun joku laumanjäsen saapuu paikalle kesken askartelun, pyörittelee Tuto paheksuvasti silmiään tyyliin kaikkee-noi-kersat-keksii-ei-vois-kyllä-vähempää-kiinnostaa?

Lähtiessämme heiteltiin nameja vähän lattialle niin kuin meillä on tapana ollut aina toimia Tuton kanssa. Ollaan tehty tätä ennenkin eli ei tehty sitä nyt ensimmäistä kertaa kun jäivät kaksin? Vaikka molemmat ovatkin ahneita possuja, niin eivät ole aggressiivisia ruoasta namitkin on ihan pakko syödä päät yhdessä vaikka ympärillä on tilaa kuinka paljon. Kuunneltiin oven takana nyt kuitenkin muutama minuutti ennen autoon hyppäämistä, olihan tilanne kuitenkin uusi. Kovin oli hiljaista…Lounaalla Allu vilkuili kelloa tuon tuosta ja selvästi nuorta koiranomistajaa jännitti. Rauhoittelin poikaa ja sanoin, ettei tässä nyt ole mitään hätää, neidit ovat jo hyvin tottuneet toisiinsa ja onhan kaksikko ollut paljon yhdessä ala- tai yläkerrassa, pihalla ja terassilla, tosin aina on ihminen ollut lähettyvillä. Ja kuten yleensä äidit ovat oikeassa, niin oli nytkin: Neidit olivat todellakin pärjänneet keskenään vähän liiankin hyvin…

Kotiin tullessamme Neidot olivat selvästi sen
näköisiä, ettei kahdestaan kotona oleminen ollut kovinkaan ahdistava kokemus? Molempien koirien ruokakupit oli jätetty keittiön pöydälle sellaiseen paikkaan etteivät koirat yletä niihin. Noh, yllättäen Karan ruokakuppi löytyi tyhjänä eteisestä, mutta Tuton ruokakuppi oli paikoillaan siinä missä pitikin! Keittiön kiiltävä laatta oli hyvin nuollun näköinen, mistä  rikostutkinnan loputtua liikuttavan yksimielisesti päättelimme että ruokakuppi oli selvästi vedetty tai kuonolla työnnetty lattialle ja ruoka oli nautittu siis lattialta eikä kupista. Herran jumala mikä sotku keittiön lattialla on täytynyt olla koska kuppi oli täynnä ruokaa ja vettä? Tietenkin rikospaikan jäljet oli peitetty huolellisesti ja suunnitelmallisesti-  pienintäkään ruoan murustakaan ei mistään löytynyt ja jos näin olisi ollut, niin oltaisiin välittömästi kiikutettu molemmat Tylberöt pillit huutaen ambulanssilla eläinlääkäriin koska jotakin olisi ollut vakavasti vialla.


Asiassa on kaksi mysteeriota: miten ihmeessä Karan ruokakuppi on päätynyt lattialle ja toiseksi se suurempi mysteerio: miten hemmetissä Tuton ruokakuppi oli täynnä? Voiko puolivuotias pentu hypätä NOIN korkealle? Jos ja kun voi (Tuto tuskin keski-ikäisenä enää ryhtyy tuommoiseen extreme suoritukseen) niin tuo kupin tiputus ei tietenkään ole mikään ongelma. Yhdessähän tuo ruoka on nautittu, siitä ei ole epäilystäkään. Kumpikin pasko normaalia enemmän, joten sekin puhuu sen puolesta, että ruoka on jaettu kristillisesti tasan viimeistä murua myöten. Lisäksi Tuton maha oli löysällä seuraavana aamuna, sekin vahvistaa sen että herkkämasuinen neiti on päässyt apajille ja syönyt jotakin mikä ei kuulu normaaliin ruokavalioon.

Mutta edelleen ihmetyttää se, että miksi toinen kuppi säästyi? Tultiinko liian aikaisin kotiin? Olisiko se toinenkin kuppi löytynyt tyhjänä mikäli oltaisiin tultu puoli tuntia myöhemmin kotiin? Tylberöt tuntien aivan varmasti! Yksi asia on kuitenkin varmaa: Kauhukaksikko oli nälkäkuoleman partaalla kotiin tultuamme ja molemmat kerjäsivät ruokaa tapatte-meidät-nälkään-tapituksella? On se tuo saksanpainajaisen elämä rankkaa: ruoka tarjoillaan aina väärään aikaan, väärältä alustalta eikä sitä ei ole koskaan riittävästi? Muutoinkin palvelusväki on aina myöhässä eikä palveluntaso ei vastaa nykyajan saksanpaimenkoirien hoidolle asetettuja palvelutavoitteita. Kauhukaksikon mukaan kuulemma ruoan määrälle on asetettu lainsäädännössä minimitaso ja meillä se alittuu selvästi. 

Where there is a will, there is always a way???

Varoitus: koiramaailman suurin synti ei ole nykyään esimerkiksi koiransa pahoinpitely ja laiminlyönti vaan inhimillistäminen. Sitä suurempaa syntiä ei maailmassa olekaan. Vaikka some onkin ollut minua kohtaan armollinen, pitää kuitenkin selitellä: vaikka kirjoitankin inhimillistävään sävyyn, niin ymmärrän että koirat ovat koiria ja niiden pitää SAADA olla koiria ja ihmiset ihmisiä. Ja ettei koira ajattele ihmisen tavoin??? 

Lisää blogin koira-aiheisia postauksia löydät täältä.
Blogin terveellisiä ruoka-ohjeita löydät täältä.

Blogin etusivulle löydät täältä.


4 kommenttia

  1. Nanne - Elämää Koivurannassa kirjoitti:

    Hahaa…. 😀 Mainioita typyköitä!!
    Kyllä olisi elämä tylsää ilman näitä superkekseliäitä eläimiä. Vaikka välillä ottaakin kupoliin niiden aivoitukset, mutta kyllä ne sit taas saavat hymyn huulillekin paljon useammin!!

  2. Inkeri Tuikkala kirjoitti:

    Aivan ihana koirakaksikko! Kauniita, energisiä koiria, niin kuin pitääkin olla!

  3. Satu Sjöholm kirjoitti:

    Kiitos paljon❤️

  4. Satu Sjöholm kirjoitti:

    Juuri näin❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *