Se mikä ennen oli mulle luksusta, ei merkitse enää mitään

Lomaterveiset mökiltä Soinista! Menossa on nyt viimeinen lomaviikko, josta 1,5 viikkoa vietetään täällä luonnon rauhassa kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Vai pitäisikö ajatella juuri toisin päin: keskellä kaikkea? Nimittäin viimeiset 6 päivää olen viettänyt joogaretriittiä itseni kanssa sillä aikaa kun Kari on hyörynnyt Ähtärin golfkentällä. Kuten kirjoitinkin somessa muutama päivä sitten, niin mun niskat ovat olleet jumissa viime keväästä saakka eikä niihin ole tuntunut auttavan oikeen mikään. Joku kommentoikin somessa, että näytän väsyneeltä. En ole kuitenkaan ollut enkä ole väsynyt, olen ollut surullinen. Viime kevät oli todella raskas ja sen aikana tapahtuneet ikävät asiat olivat jääneet elämään omaa elämää kehooni ja oli aika pysähtyä ja tarkastella asiaa eli viettää aikaa hiljaisuudessa oman itseni kanssa. Kysyä itseltä mitä mulle oikeesti kuuluu ja mitä asioita tukoksien takana on. Kysyvälle yleensä aina vastataan, ellei heti, niin hetken päästä.

Kuten varmaan tiedätkin, olen ollut joogi jo yli 20 vuotta. Jooga on niin paljon enemmän kuin asanaharjoitus- se on elämäntapa. Se on rehellisyyttä, väkivallattomuutta, oman kehon kuuntelua. Elämän merkityksellisyyden kohtaamista ja löytämistä. Omien kipukohtien tunnistamista. Ja vaikka mitä. Olen aina ollut hyvin fyysinen ihminen eli puran ja käsittelen asioita kehoni kautta. Tunnen myös herkästi pienetkin epätasapainotilat ja tukokset. Ja yllätyn joka kerta miten helposti tukokset lähtevät liikkeelle kun alan työstämään niitä. Se vaatii ainoastaan hiljaisuutta ja sitä, että annan aikaa itselleni joogamatolla. Ja jooga hoitaa loput. Se aloittaa prosessit ja lopettaa ne. Minun ei tarvitse muuta kun olla läsnä ja hengittää.

Eli olen ihan eri ihminen tänään kun mökille tullessani. Olen taas tasapainossa ja muistan kuka olen, mitä elämältäni haluan ja ennen kaikkea mitä en halua. Lomani alkoi Saksanpaimenkoiraliiton treenileirillä Pieksämäellä, jossa vietimme aivan upean viikon treenaten kolmea eri lajia. Tuon viikon aikana pääsin todellakin irti työasioista ja somesta. Mutta aktiivinen viikko vaati myös palautumista, opittujen asioiden prosessointia ja myös pientä treenitaukoa. Olenkin viime päivinä ollut tosi kiitollinen, että tuli tämä mökki poikien kanssa pari vuotta sitten rakennettua. Tämä tuntuu olevan paras paikka maan päällä, jossa voi kuunnella kurkien kirkunaa, saunoa ja uida, viettää aikaa sukulaisten kanssa, tuijottaa takkatulta, käydä koiran kanssa lenkillä pyjama päällä ja tukka sekaisin.

Viimeistään tänä kesänä olen ymmärtänyt, että se mikä ennen oli mulle luksusta, ei merkitse enää mitään. Vuosia sitten lomaan kuuluivat aina ulkomaan reissut, asuntomessut ja tietyt asiat, joita en ainakaan tällä hetkellä kaipaa elämääni. En tarkoita sitä, etten enää ikinä halua reissata tai että olisin jotenkin valaistunut ja että aikaisemmassa elämässäni olisi ollut jotakin vialla. Ei. Vaan sitä, että JUURI NYT olen löytänyt rauhan täällä erämaassa hiljaisuuden keskellä ja se tuntuu hyvältä. Just nyt mulla on sellainen tunne, etten halua mennä minnekään, en tarvitse mitään- riittää vaan, että olen ja hengitän. Ja se tuntuu hyvältä. Niskakin tuntuu tällä hetkellä paremmalta, tukokset ovat lähteneet liikkeelle ja mieli on kirkkaampi kuin aikoihin. Sunnuntaina palaamme takaisin kaupunkiin. Olisi hienoa, jos pystyisin säilyttämään tämä olotilan myös arjen kiireessä. Tiedän, ettei se välttämättä ole mahdollista, mutta jos saan edes osan tästä olotilasta mukaani arkeen, niin olen kiitollinen.