Hae
Kutsu vapauteen

Ketogeeninen ruokapäiväkirja

Postaus sisältää ketogeenisen ruokapäiväkirjani, johon on laskettu makrot valmiiksi.Aikaisemmin julkaistut ruokapäiväkirjat löytyvät kootusti samalta sivulta eli täältäTarkoituksenani on jatkaa näiden päiväkirjojen postaamista, jotta näistä syntyy myöhemmin laajempi kokonaisuus eli tulen yhditämään lopulta kaikki nämä ruokapäiväkirjat esimerkiksi viikon tai kahden ajalta. Tämä ruokapäiväkirja poikkeaa aikaisemmista siinä mielessä, että tämä sisältää marjoja. Kirjoitin ”treeniä ja rasvaripulia” postauksessa aikaisemmin siitä, että kärsin aika pahasta rasvaripulista ja oksettavasta olosta pitkään. Postauksen löydät täältä.  Lisäämällä ruokavaliooni marjoja ja vihreitä vihanneksia sain ripulin loppumaan ja oksettava olokin katosi. Mikäli syön rasvaa yli 120 g päivässä, niin oksettava olo palaa helposti takaisin.  

Olen päättänyt, että jatkan tällä rehellisellä linjalla eli kerron myös ketogeenisen ruokavalion ns. varjopuolista vaikka tiedän sen olevan epätavallista. En siis jaksa pelkästään hehkuttaa vaan haluan olla rehellinen, koska kaikki ei ole aina aivan yksinkertaista vaikka se siltä vaikuttaakin kun lukee joidenkin ryhmien postauksia. Toivonkin, että te lukijat ymmärätte, että ketoruokavaliosta on todennäköisesti yhtä monta kokemusta kuin on ihmisiäkin eli kaikki ei ole mustaa ja valkoista. Ja minä kirjoitan omista kokemuksistani enkä kaikkien puolesta yleistäen. Ja pääsääntöisesti vointini on ollut ketolla aivan loistava: päänsärky on loppunut kokonaan ja energiataso on noussut kohisten eli tällä tiellä jatketaan ainakin toistaiseksi.

HIIT- ja coretreeni aamulla
Aamulla join paljon suodatettua vettä ja pari kuppia kahvia. Niinä aamuina joina en treenaa, niin pätkäpaastoan eli syön ensimmäisen kerran vasta klo 12-16. Mutta tänä aamuna siis treenasin ja noin pari tuntia heräämisestä nautin smoothien ja noin puoli tuntia siitä tein HIIT-treenin. Lue HIIT-treenistä täältä. Treeni laskee stressihormoni eli -kortisolitasoja ja tehostaa rasvanpolttoa ketogeenisellä ruokavaliolla. Treenin jälkeen tein vielä syvien selkälihasten jumpan (instassa videoita) ja pari meridiaanivenytystä. Olen alkanut postaamaan joogaharjoitusten lisäksi coreliikkeitä (keskivartalon tukilihakset) videon muodossa instaani ja blogin facebooksivulle ja niistä on tullut runsaasti kiitosta. Olen aloittanut coretehotreenit viime aikoina ja olen siitä ihan innoissani, koska huomaan selkä- ja niskakipujeni hellittäneen selvästi. 

Edelleenkään voimatreeeni ei kulje samalla tavalla kuin aikaisemmin- olen joutunut vähentämään painoja. Sen sijaan aerobinen treeni kulkee vanhaan malliin, joogasta puhumattakaan. Myös palautuminen on hieman heikompaa ketolla aikaisempaan verrattuna. Kirjoittelen tuosta palautumisesta myöhemmin oman postauksen ja seuraan asiaa vielä jonkin aikaa, että tiedän mistä kirjoitan. Muutoinkin jatkossa aion kirjoittaa postauksia treenaamisesta ja liikunnasta, sillä onhan se kuitenkin vahvinta osaamisaluettani terveyden osalta.

Karppirulla vie nälkää- totta vie!
Koko päivän makrot olivat mielestäni aika hyvät, ainostaan proteiinia saisi olla minun tapauksessani enemmän. Tällä kertaa en jaksanut laskea  vitamiineja, hivenaineita ja kuidun saantia, mutta sen tiedän, että ainakin kuidun, raudan ja d-vitamiinin saanti jäi ainakin vähäiseksi. Noita kolmea ei tarvitse edes laskea, ne näkee silmälläkin. Kaloreitakin tuli niukanlaisesti, koska kulutus kyseisenä päivänä oli aika kova- kävin illalla vielä koirankin kanssa lenkillä. Paino meinaakin vieläkin laskea koko ajan vaikka olin normaalipainoinen jo aloittaessani keton. En vaan pystynyt syömään kyseisenä päivänä enempää koska tuo karppirulla on todella todella täyttävää! Tulet sen huomaamaan kun valmistat sitä eli siinä mielessä se on mahtavaa laihduttajan ruokaa vhh ruokavaliolla.

Viime aikoina en ole iltaisin jaksanut tehdä mitään ruokaa, vaan syön ainoastaan  soijajogurttia marjoilla ja jälkkäriksi  tumman suklaan lisäksi. On ollut tosi kiva syödä marjoja, niitä minulla oli kova ikänä ketolla. Nykyään lisään jogun sekaan myös itsetehtyä taivaallisen hyvänmakuista ketomysliä (kuva alla), josta tulee ohje blogiin ihan lähipäivinä. Mysli on suolaisen rapsakkaa, ah niiiin hyvää😍 Jännä juttu sinänsä, sillä en ole koskaan pitänyt erityisesti myslistä ennen ketoilua, mutta nyt pidän. 

Ketomysli- ohje tulee blogiin lähipäivinä

Minulla on ongelmia yhteensovittaa maidotonta, viljatonta, munatonta ja ketogeenista ruokavaliota. Saan siis viivästyneitä oireita kananmunasta ja maidosta. Viljaton ja ketogeeninen on ollut helppo toteuttaa, mutta siihen yhdistettynä vielä munaton ja maidoton- apua!! Pitää nyt jatkossa miettiä vähän tarkemmin tätä kombinaatiota ja kirjoittelen aiheesta myöhemmin kun löydän tähän hommaan jotakin tolkkua. Nyt sitä tolkkua ei vielä ole koska olen joutunut hakemaan tasapainoa treenaamisen ja syömisen kanssa ja pikku hiljaa se on onnistunut. Siitä olen lähes vakuuttunut, että ihan täydellisesti tästä combosta en suoriudu ja sen kanssa on vaan elettävä.

RUOKAPÄIVÄKIRJA JA MAKROT

Aamupala (ennen HIIT-treeniä)
1 dl vadelmia
0,5 tl psylliumia
1 dl soijajogurttia
1 rkl MCT-öljyä
kahvia

Makrot:
rasva 18 g 
proteiini 4 g 
hiilihydraatti  6 g 
kcal 216

Lounas:
1/3 karppirullaa*, ohje täällä
20 g tummaa suklaata (70%)
kahvi
* täyte150 g kanaa, 100 g pinaattia, 100 g vihreää salaattia, 50 g sipulia, 20 g aurajuustoa, 1 rkl salsaa, 2 rkl majoneesia, 50 g voita paistamiseen

Makrot:
rasva 70 g 
proteiini 60 g 
hiilihydraatti 8 g 
kcal 907

Iltapala:
2 dl turkkilaista jogurttia
1 dl pakaste vadelmia ja mustaherukoita
1 rkl kuorittua hampunsiementä
20 g tummaa suklaata (80 %)
1 rkl kookosöljyä teen seassa

Makrot:
rasva 35 g
proteiini 11 g
hh 17 g
kalorit 445

Makrot koko päivä:
rasva 123 g 
proteiini 75 g 
hiilihydraatti 31 g 
kcal 1 568

HUOM! Olen alkanut postaamaan instaani ILMAISIA joogaharjoituksia ja coreharjoituksia videoiden muodossa ja edelleen päivitän aktiivisesti instaani ketojuttuja. Instani löytyy nimellä satusjoholm.

Seuraa ketogeenistä matkaani somessa

Päivitän päivittäin instaani kuvia ketogeenisistä ruoka-annoksista. Löydät minut instasta nimellä satusjoholm.
Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-, jooga- ja hengitysharjoituksia löydät täältä.Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 

Yksi kommentti

  1. Tiitu kirjoitti:

    Seuraan mielenkiinnolla. Itseolen nyt ketolla. Lisäksi maidoton ja munaton. Ihan hyvin pärjännyt. Toki ei pysty niin monipuolisesti tekemään hyvää ruokaan, mutta koska tulokset niin olotilassa kuin painossa niin näillä jatkan. Harvoin joskus herkuttelen vuohenjuustolla

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *