Kauhulla odotan

Loma alkaa olla loppusuoralla. Takana on 2,5 viikkoa lomailua suosikki lomakohteessamme Floridan Naplesissa. Tämä paikka tuntuu toiselta kodilta. Tänne kun saisi vielä Tuton ja loput perheestä, niin voisin muuttaa tänne ainakin joksikin aikaa. Tänään lähtee lento Miamista kohti Lontoota klo 21.30 ja kotona ollaan itsenäisyyspäivänä ennen puolta yötä. Nuoripari Noppa ja Minttu on pärjännyt hienosti Tuton kanssa, tosin hieman ongelmia on aiheuttanut Tuton dominointi Minttua kohtaan. Koira kun ei tunnu ymmärtävän, että Nopalla on nyt tyttöystävä vaan haluaa mustankipeänä omia Nopan täysin itselleen.

Miten niin oon dominoinut!  Kodin ylimpänä turvallisuuspäällikkönä oon vaan pitäny huolen, ettei Nopan turvallisuus vaarannu!

Odotan kauhulla tulevaa lentoa ja minulla on ollut aiemminkin vaikeuksia pitkillä lennoilla. Ongelmia aiheuttaa jalkani, joita alkaa särkeä jos joudun istumaan pitkään paikoillani. Ensimmäistä kertaa jalat oireilivat 12 vuotta sitten kun lensimme Jenkeistä Suomeen. Muut nukkuivat ja minuakin väsytti, mutta ”suonenvedon tuntuiset  kirvelevät sähköiskut” tekivät nukkumisesta ihan mahdotonta. Tuolloin en ymmärtänyt mistä on kyse, ihmettelin vaan asiaa. Liikunta auttaa levottomiin jalkoihin ja se varmaan on yksi syy miksi minulla on niin valtava tarve liikkua päivittäin.  Lomallakin (ja varsinkin lomalla) ollaan liikuttu päivittäin tunti tai pari: lenkkeilty beachillä aamulla, käyty salilla ja minä olen joogannut. Toki koneessakin voi liikkua, mutta ei kovin tehokkaasti:) Vaikka tiedänkin, ettei asian vatvominen etukäteen ei auta yhtään ja on ihan turhaa ja haitallistakin lähettää pelon kautta signaaleja aivojen mantelitumakkeeseen eli pelkokeskukseen, niin siitä huolimatta tuleva lento hirvittää. Onneksi on välilasku Lontoossa, jossa saa jaloitella muutaman tunnin. Ja ne tukisukat- ne pitää muistaa käydä ostamassa. Unohdin ne tulolennolla:(

Ihanaa päästä kotiin vaikka täällä viihdytäänkin tosi hyvin. Odotan aamuisia metsälenkkejä Tuton kanssa, luomukahvia omasta kahvikoneesta, pakkasta, takan lämpöä, omaa ruokavaliotani (ketoruokavalio ei onnistunut täällä ja gluteenittomankin kanssa on ollut vaikeuksia),  leipomista, työhuoneeni hyvää ergonomiaa, Neurosonicia ja eniten tietenkin läheisten ja Tuton näkemistä. Ikävä on ollut kova, aina. Töihinkin on kiva palata ja eihän tässä ole kuin pari viikkoa, niin on joulu 🙂