Hae
Kutsu vapauteen

Toista auttaa vain Jumala, toista perjantainen humala

Alkoholi ja oma suhtautumiseni alkoholiin on postauksen aiheena. Tätäkin aihetta on tullut viime viikkojen aikana pohdittua paljon, niin kun montaa muutakin. Nellin kuolema on ajanut itseni tilanteeseen, jossa olen miettinyt paljon sekä omia selviytymis mekanismejani, mutta tarkkaillut myös muiden. Miten minä ja ihmiset yleensä selviävät tilanteista, joissa elämää kannattelevat perustukset romahtavat ja elämä menee uusiksi? On niin monta tapaa surra tai selviytyä vaikeista tilanteista kuin on ihmisiäkin. Tuskin löytyy kahta samanlaista tapaa. Wiskari laulaa, että toista auttaa vain Jumala, toista perjantainen humala. Ensimmäistä kertaa elämässäni kiinnitin huomiota tuohon auttaa sanaan vaikka olin kuullut kappaleen satoja kertoja elämäni aikana. Samalla aloin miettimään alkoholia ihan eri näkökulmasta kuin aikaisemmin. Jokainen suomalainen on varmaan elämänsä aikansa joutunut pohtimaan suhdettaan alkoholiin, sen verran alkoholin huuruinen kansa olemme. Ja omaan suhtautumiseen vaikuttaa varmasti omat kokemukset alkoholista aina lapsuuden kokemuksista alkaen.

 

 

Lue myös: Ei täällä pärjää kun rakastamalla

 

 

humalahakuisuudesta fanaattisuuteen

 

 

Oma suhtautumiseni alkoholiin on muuttunut paljon elämäni aikana ja itse asiassa tuntuu muuttuvan koko ajan. Nuorempana nollasin ”päätäni” alkoholilla ja alkoholinkäyttö oli pitkälti humalahakuista. Humala toi hetken helpotuksen kaikesta suorittamisesta ja laskin päiviä ystävieni kanssa milloin päästään juhlimaan. Se oli yksinkertaisesti hauskaa ja palkinto kovasta treenaamisesta ja suorittamisesta. Poikien syntymisen suhtautumiseni alkoholiin muuttui: aloin käyttämään sitä harvemmin ja harvemmin, mutta en luopunut siitä kokonaan. Noin 40-vuotiaana huomasin, etten enää pystynyt juomaan kuin yhden tai kaksi lasia alkoholia vaikka olisin joskus halunnut juoda enemmänkin. Tästä seurasi se, että tunsin olevani illanistujaisissa aina se ilonpilaaja, jota alkoi väsyttämään viimeistään klo 23 maissa. Jos yritin juoda enemmän, minulle tuli yksinkertaisesti tosi huono olo ja ihan älytön veden jano. Sen lisäksi yksi tai kaksikin lasia viiniä saattoi aiheuttaa minulle krapulan seuraavana päivänä. Aloin suhtautumaan alkoholiin myrkkynä, joka saastuttaa elimistöäni ja aloin välttelemään sen käyttöä lähes kokonaan. Eli suhtautumiseni alkoholiin muuttui fanaattiseksi: myrkky mikä myrkky. Lisäksi aloin varomaan alkoholia viimeiseen saakka, koska tiesin sen vaikuttavan oleellisesti palautumiseen ja vähentävän (tai ainakin siirtävän) syvän unen määrää yön aikana. Joskus tieto lisää tuskaa, ainakin perfektionisteilla:)

 

Lue myös: Surusta syntyy tekoja- on aika ryhtyä toimeen…

 

 

ei enää tunnelatausta puolesta tai vastaan

 

 

Viime vuosien aikana suhtautumiseni alkoholiin on taas muuttunut eli käytän alkoholia edelleen hyvin maltillisesti ja harvoin, mutta suhtautumiseni siihen on muuttunut paljon lempeämmäksi: enää en pidä sitä myrkkynä vaan nautintoaineena. En tiedä saatko kiinni ajatuksistani, asiaa on jostakin syystä vaikea pukea sanoiksi:) Yritän kertoa kuitenkin sen, että en ole enää niin ehdoton alkoholin suhteen eikä se aiheuta sen suurempia positiivisia kuin negatiivisia tunteitakaan. Se on VAAN alkoholi ja piste. Ajattelen, että olen löytänyt asian suhteen tasapainon tai ”kultaisen keskitien” (inhoan muuten tuota sanontaa, en tiedä miksi) eikä alkoholi aiheuta minulle samanlaisia tunteita kuin ennen. Ja se tuntuu hyvältä. Olen sitä mieltä, että mikäli jokin asia aiheuttaa ihmiselle kovin voimakasta tunnelatausta puolesta tai vastaan, niin hän on tavalla tai toisella sen asian vanki eli asia sitoo hänen energiaansa. Ainakin näin olen kokenut omalla kohdallani.

 

 

kuka meistä voi tuomita toisen valintoja?

 

 

Nellin kuoleman jälkeen olen alkanut suhtautumaan todella moneen asiaan vielä liberaalimmin kuin aikaisemmin. Olen ymmärtänyt syvemmin, että elämässä voi tulla eteen asioita joista voi olla mahdoton päästä yli ja eteenpäin. Elämä pysähtyy kuin seinään. Toiset saavat Wiskarin sanojen mukaan lohtua uskosta, toiset pullosta ja jotkut jostakin muusta. Kuka meistä voi tuomita toisen ihmisen valintoja, kenellä meistä on siihen oikeus? Kuka voi kertoa oikean tavan elää alkoholinkaan suteen? Ei kukaan. En tarkoita tällä sitä, että yllyttäisin ihmisiä hukuttamaan surunsa alkoholiin, en tietenkään! Kaikki tietävät sen vaarat ja sen, että mitä asioiden tukahduttamisesta pahimmillaan seuraa. Kaikki tietävät myös, että alkoholismi on hoitoa vaativa sairaus, joka voi tuhota ihmisen ja läheisten elämän. Tämä on itsestään selvyys, mutta kirjoitan sen kuitenkin koska jokainen lukee tekstejäni omasta kontekstistaan ja joskus tehdään tulkintoja myös rivien välistä. On jokaisen oma valinta miten elää elämänsä. Elämä on taitolaji<3

 

 

Tuu instaan: satusjoholm ja 2blackgsd

 

 

 

 

11 kommenttia

  1. Raija Pikkuharju kirjoitti:

    Hei Satu, minä nuorena käytin alkoholia ja tupakoin sitten v. 1991 kutsuin Jeesuksen elämääni ja se oli suuri muutos hän vapautti alkoholista ja tupakasta. Ja on antanut rauhan sydämeen sekä jakaa rakkauttaan ylenmäärin. Tähän aikaan olen ollut hengellisessä Zoomissa yhteydessä muihin . Olen nyt eläkkeellä ja kunto on hyvä ja olen saanut olla terveenä . Siunaavin terveisin Raija

  2. Tiina kirjoitti:

    Elämäni varrella olen vetänyt usein ns perseet, mutta sitten tuli elämäntilanteesta johtuen alkoholiin sellainen vihasuhde, etten voinut sietää sen käyttöä juuri ollenkaan ja varsinkaan toisilta. Mutta nyt olen siitä päässyt eroon ja tällä hetkellä voin istua muiden seurassa juomatta mitään tai ottaa lasillisen viiniä, mutta se etten itse enempää ota johtuu siitä, että oloni on seuraavana päivänä kauhea ja suurempi määrä kuin lasillinen vaikuttaa seuraavan viikon yöuniin ja vireystasoon.

    • kutsuvapauteen kirjoitti:

      Aika lailla sulla on samanlainen ”tarina” alkoholin suhteen kuin itselläni:)

  3. Aija Rantala kirjoitti:

    Lapsuudessa isä käytti alkoholia runsaasti ja käytti loppuun saakka kunnes lähti pilven reunalle ? Välit isään oli kaikesta huolimatta hyvä. Nuorena tuli viikonloppuisin käytettyä. Lasten myötä se jäi vähemmälle ehkä n. 3-4 kertaa vuodessa tuli käytyä ulkona. Joskus saunan jälkeen otin sen yhden siiderin tai lonkeron minkä jälkeen iski väsy ?. Nykyisin 1-2 vuodessa käyn tuulettumassa ulkona. Korona aikana sekin on jäänyt ollaan miehen kanssa kahden ollessa tehty jotain muuta ei se alkoholi meillä ole se oman ajan pääkimmäinen asia. Ketoilun aloitettua reilu n. 2.5 vuotta sitten on jäänyt tosi vähiin alkoholin ottaminen ja vaikkein aina olekkaan ketoosissa niin vissy on hyvää juoma saunan jälkeen. ?

    • kutsuvapauteen kirjoitti:

      Joo meilläkin käytetään todella vähän alkoholia. Ja mitä enemmän ikää tulee,
      niin sen vähemmän kestää alkoholia ja haittavaikutukset lisääntyvät.

  4. Heidi Raudaskoski kirjoitti:

    Mielestäni suhde alkoholiin, on jokaisen oma ” valinta” . Tehköön jokainen asian kanssa, niinkuin itsestä parhaalta tuntuu. En tuomitse, jokaisen oma elämä. Itsellä, kun ikää jo on, on suhtautuminen/ käyttö päivä päivältä maltillisempaa. Nuoruuden ja hulluuden tilalle, on tullut järki ja oman kehon kuunteleminen. ” Ryyppääminen” , on vaihtunut hetken nautintoon, ilman humalaa : saunaolut/ruokaviini. Entinen ” suola” , on nykyään ripaus ” sokeria” .

  5. Jaana kirjoitti:

    En osaa käyttää alkoholia kohtuudella, joten en käytä ollenkaan, lähipiirissä käytetään, eikä se häiritse minua, olen ollut ilman jo 15 vuotta, itse kasvanut alkoholistiperheessä, joten nähnyt nautintojuoman kääntöpuolen. Rällännyt itse aivan liikaa, ja nyt kiitollinen elämästä, ilman alkoholia

    • kutsuvapauteen kirjoitti:

      Jos ei osaa käyttää kohtuudella, niin kannattaa ehdottomasti olla ilman. Olet
      tehnyt viisaan päätöksen:)

  6. Minä vaan kirjoitti:

    Alkoholi tuhoaa perheitä . Lasteni isä on alkoholisti, tänään näin hänet siinä kunnossa että tuskin elää enää kauan . Ei ollut suostunut lähtemään ambulanssiin. Keho pettää pian . Hän sanoi ettei hänellä ole mitään pakokeinoa pois kun pyysin hakemaan apua, sanoi että haluaa kuolla. Sanoi minulle että ei tiedä mistä hakee apua . Sanoi olevansa puliukko ja siltä hän näytti . Erottiin jo yli kymmenen vuotta sitten, silloin jo viina maistui ja pian on loppu käsillä ja jäljellä vain kaksi murtunutta isäänsä kaipaavaa teiniä

    • kutsuvapauteen kirjoitti:

      Ihan kamalaa ja tämä on kyllä liian totta monessa perheessä:( Alkoholismi on sairaus,
      johon pitäisi saada hoitoa ja apua. Voimia teille<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *