Hae
Kutsu vapauteen

Vähähiilihydraattiset parsakaalileivät- VHH, gluteeniton, viljaton ja maidoton


Jääkaapista löytyi 3 nuhjaantunutta parsakaalia. Keitin ne ja mietin miten ne kannattaisi käyttää. Mieleen juolahti parsakaalista tehty leipä, joten päätin kokeilla. Ennalta jo tiesin, että siitä tulee hyvää. Ja niin tuli. Taikinan koostumuksen vuoksi päätin, että nämä leivät paistetaan pannulla. Toki niitä voi uunissakin paistaa, se ei ole kiellettyä:) Paistaessa leipiin tulee ihanan rapsakka kuori ja siihen oli helppo lisätä juustoraastetta paistamisen loppuvaiheessa. Tämä on muuten blogini 18. leipäohje, mikäli olen pysynyt laskuissa mukana. Eli mikäli tämä ohje ei nappaa, niin varmasti löydät oman suosikkisi blogin leipäohjeista.

Leivät ovat todella todella vähähiilarisia, gluteenittomia, viljattomia ja maidottomia. Jauhoja voi korvailla melkein millä tahansa jauhoilla eli jos kaapista ei löydy ohjeessa mainittuja jauhoja, niin kokeile vaikkapa gluteenitonta jauhoseosta tai spelttijauhoa, mikäli kestät viljoja. Leivät on tosi helppoja valmistaa sen jälkeen kun parsakaali on keitetty. Yleiskoneita ei tarvita vaan aineosat sekoitetaan keskenään käsin. Tällä ohjeella tehtynä tulee 6 isohkoa leipää eli jos haluat tehdä isomman satsin, niin tuplaa tai triplaa taikinan määrä.

Parsakaali on varsinainen terveyspommi: se sisältää rautaa, A-, K- ja C-vitaminia, folaattia, kaliumia, kalsiumia, fostoria, kuituja ja rautaa Moniin muihin tuoreisiin kasviksiin nähden tuore parsakaali sisältää myös runsaasti  proteiinia, alfalinoleenihappoa, B2-vitamiinia ja steroleita. Yksi parsakaalin kukinto sisältää puolitoistakertaisesti päivän C-vitamiiniannoksen. Parsakaali sisältää myös 3,3′- diindolylmetaania, jolla on terveyttä edistäviä vaikutuksia. Parsakaali kannattaa höyryttää kevyesti tai vaihtoehtoisesti keittää niukassa vedessä kannellisessa kattilassa. Vitamiinien kannalta raakana syöminen olisi aina se paras vaihtoehto, mutta tähän ohjeeseen parsakaali on keitettävä tai höyrytettävä.

Itse olen tällä hetkellä ihan hullaantunut parsakaaliin. Salaatin sijasta olenkin alkanut keittämään sitä ja se maistuu koko perheelle. Kun pojat olivat pieniä, motivoin heitä syömään parsa- ja kukkakaalia siten, että he olivat kasvinsyöjä dinosauruksia, joiden ruokaa edellä mainitut olivat:) Ja tietty halusivat olla myös tyrannosauruksia, jotka ovat lihansyöjiä- varsinkin meidän Allu:) Jatkossakin tulen julkaisemaan blogissani parsakaalia sisältäviä ruokaohjeita. Oletko jo kokeillut kukkakaalista tehtävää proteiinileipää (kuva alla)? Ohjeen löydät täältä.

Kukkakaalia sisältävä proteiinileipä. Ohje löytyy yllä olevasta kappaleesta.

Postauksessa käytettyjä tuotteita voit tilata Fitnessfirstin nettikaupasta edullisesti. Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla ”kutsuvapauteen”. Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista.

Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan.

Täältä voit lukea blogissa käytettävistä tuotteista.

Blogissa on runsaasti muitakin leipäohjeita. Ne löytyvät täältä.

Ohje (6 leipää):

5 dl keitettyä parsakaalia
3 munaa
1 dl mantelijauhoa
0,5-1 dl lupiini– tai kookosjauhoa
1 rkl psylliumkuitua
2 tl leivinjauhetta
0,5-1 tl suolaa

Keitä parsakaalit ja soseuta ne sauvasekoittimella sileäksi. Sekoita parsakaalin joukkoon munat ja sekoita hyvin. Sekoita loput kuivat aineet. Muotoile kostutetuin käsin ohuita leipiä. Paista paistinpannulla ja lisää paistamisen loppuvaiheessa leipien päälle juustoraastetta.

Itsetehty jäätelö- VHH, gluteeniton, viljaton ja maidoton

 Kyllä se vaan niin on, että kun kelit lämpiää, niin tekee mieli jäätelöä. Itsetehty jäätelö on aivan loistavan makuista ja taatusti lisäaineetonta ja terveellisempää kuin kaupan jädet. Tätä jäätelöä maistettuani ei ole paljoa tehnyt muita jäätelöitä mieli. Marjajäätelö sopii vähähiilihydraattista, gluteenitonta, viljatonta ja maidotonta ruokavaliota noudattaville. Vaniljaheraprotsku sisältää maitoa, joten maidotonta ruokavaliota noudattavat jättävät sen pois vaikka se kuulemma on hyvin siedetty myös niiden keskuudessa jotka saavat maidosta oireita. Mutta enhän minä voi mitään luvata…
Mitä tahansa marjoja voi käyttää, mutta mielestäni mansikasta tulee parhaimman makuista. Kuvien jädeissä on käytetty sekä mansikkaa että mustikkaa. Lisäsin mansikasta tehtyyn jädeen hieman Foodinin punajuurimehujauhetta värin syventämiseksi. Samoin kuvien kermavaahton on lisätty sitä ja vaahto on makeutettu steviatipoilla (piti harjoitella pursotusta ja kerman koostumusta yo-juhlien kakkuja varten). Mikäli haluaa jäden jähmettyvän nopeammin, kannattaa käyttää jäisiä marjoja ja banaania.

 Vähähiilarista ruokavaliota noudattavat voivat jättää puolikkaan banaanin poiskin. Tällöin kannattaa hieman vähentää nesteen määrää. Makeuden jokainen päättää ihan itse. Itse laitoin kuvien jäätelöön ainoastaan 4 tippaa steviaa, mutta mikäli pidät makeasta mausta, niin lisää tippojen määrää. Eli blendaamisen jälkeen maista seosta ja lisää haluamasi määrä makeuttajaa. Itse olen niin ihastunut stevia drops tippohin, etten käytä enää muita makeuttajia paitsi joskus kuitusiirappia.

Huh huh, viime aikoina on pitänyt normaalia kiireempää: yo-juhlat ovat puolen toista viikon kuluttua, Tuton kanssa ollaan treenailtu ja kerran kisattukin palveluskoirapuolella, töissä on kiireisin aika menossa eli esittelyt ovat tulevan viikon sisällä. Odotan aikaa, kun on taas energiaa keskittyä enemmän bloggaamiseen. Se aika tulee muutaman viikon kuluttua…

Postauksessa käytettyjä tuotteita voit tilata Fitnessfirstin nettikaupasta edullisesti. Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla ”kutsuvapauteen”. Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista.
Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan.

Täältä voit lukea blogissa käytettävistä tuotteista.

Blogissa on runsaasti muitakin jäätelöohjeita. Ne löytyvät täältä.


Banaana-lakritsa jäätelöohje on tulossa blogiin ihan pian…

Ohje:

1 dl cashew pähkinöitä
1dl mansikkaa tai muita marjoja 
0,5 jäinen banaani
1-2 rkl vanilja heraproteiinia*
1 rkl soijalesitiiniä
2-3 dl kookoskermaa/vispikermaa/kaurakermaa/mantelimaitoa**
5-10 tippaa steviaa

* Maidottomat jättävät pois
** Maidottomat käyttävät kookos- tai kaurakermaa tai mantelimaitoa. Viljattomat käyttävät kookos- tai vispikermaa tai mantelimaitoa

Liota pähkinöitä muutama tunti vedessä. Huuhtele pähkinät ja kaada vesi pois. Blendaa jäiset marjat ja banaani, pähkinät, protsku, makeuttaja ja neste sileäksi blenderissä. Kaada kulhoon ja jäädytä  pakastimessa. Sekoita muutaman kerran jäädytyksen aikana. Mikäli omistat jäätelökoneen, on se nopeampi tapa valmistaa jäätelöä ja säästyy lisäksi sekoittamiselta.