Hae
Kutsu vapauteen

Raaka "snickersit" luonnollisesti makeutettuna

Ihan liian hyviä! Lupaan, ettet malta lopettaa syömistä ennen kuin tulee öklö olo ja koska snickersit ovat makeutettu luonnollisesti, niin öklöä olo ei juurikaan tule? Tämä on ihan ehdottomasti yksi blogini parhaista herkkuohjeista vhh suklaakakun sun muiden lisäksi. En ollut pitkään aikaan tehnyt mitään terveellistä herkkua ja ajattelin viime viikonloppuna tehdä jotakin niiiiin hyvää, että sukat alkavat pyörimään jaloissa. Löysin laatikon pohjalta suolapähkinöitä ja siitä syntyi idea tähän ohjeeseen. Kaikki näitä snickersejä maistaneet olivat ihan myytyjä, siis täysin? Mutta siis VAROITUS: näitä tulee syötyä liikaa- olen pahoillani?

Vaikka ohje onkin yksi blogini parhaista, ei kaikki mennyt kuitenkaan ihan putkeen! En muistanut leikata levyä paloiksi heti kuorrutteen levittämisen jälkeen, jonka seurauksena jähmettynyt kuorrute halkeili ilkeästi kun leikkasin sitä. Tämähän vaikutti tietenkin ainoastaan herkun ulkonäköön, ei makuun. Silti ärsytti suunnattomasti. Eli muista AINA leikata nämä raakaleivokset ja muut herkut paloiksi HETI KUORRUTTEEN LEVITTÄMISEN JÄLKEEN! Näin saat hurjan paljon kauniimman näköisiä herkkuja eikä kuorrute pursuile siinä leikkaamisvaiheessa miten sattuu. Jos nyt sinulle käy kuten minulle, niin toki näitä voi syödä vaikka kuorrute halkeaakin, koska kuten sanoin se ei vaikuta mitenkään makuun. Jospa minäkin muistaisin sitten seuraavalla kerralla.

Snickersit eivät sisällä valkoista sokeria eivätkä keinotekoisia makeutusaineita. Sokeriahan nämä kuitenkin sisältävät vaikkakin luonnollisessa muodossa eli hunajan ja taatelin muodossa. Tuossa kuorrutteen tummassa suklaassa tai raakasuklaassa on sokeria jonkin verran, mitä tummempi suklaa sitä vähemmän. En ole kokeillut tehdä näitä vähähiilarisena koska taatelin korvaaminen esimerkiksi koivusokerilla vaikuttaa rakenteeseen, mutta toki voin kokeilla sitäkin jos haluatte. Tämä herkku sopii hyvin maidottomaan (käytä raakasuklaata ja maidotonta suklaata kuorruttamiseen) ja hiilihydraattitietoiseen ruokavalioon.

Ohjeessa käytettäviä tuotteita voit tilata edullisesti FitnessFirstin nettikaupasta

 
Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla ”kutsuvapauteen”. Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista.
Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan.
Ohje
 
Pohja:
 
1 dl kookosmannaa
0,5 dl kaakaovoita
1 dl  taateleita 
2 rkl raakakaakaota
1 rkl lucumaa
Sulata kaakaovoi miedossa vesihauteessa. Lisää lopuksi kookosmanna sulaneen kaakaovoin senkaan ja sekoita hyvin. Poista taateleista kivet ja laita kaikki aineosat blenderiin ja blendaa sileäksi. Mikäli massa on liian paksua, lisää hieman kookos- tai kaurakermaa. Laita massa  22×11 cm:n kokoiseen vuokaan ja tasoita pinta sileäksi. Laita jääkaappiin tai pakkaseen jähmettymään hetkeksi.
Täyte:
1 dl kookosmannaa
2 dl kookos- tai kaurakermaa
2 rkl tai enemmän hunajaa
1 dl suolapähkinöitä
Laita kaikki aineosat paitsi suolapähkinät blenderiin ja blendaa sileäksi. Hakkaa suolapähkinöitä esim. morttelilla hieman pienemmäksi ja lisää täyteen joukkoon. Kaadi täyte pohjan päälle, tasoita ja laita jääkaappiin tai pakkaseen jähmettymään hetkeksi.
 
Kuorrutus;
2 dl tummaa suklaata
0,5 dl kaakaovoita

Sulata tumma suklaa ja kaakaovoi miedossa vesihauteessa. Kuorruta patukat suklaalla. Laita vielä hetkeksi jähmettymään jääkaappiin. Säilytä patukat jääkaapissa. Leikkaa patukat terävällä veitsellä suoraan alaspäin rauhallisesti, jotta kuorrute ei halkeile hallitsemattomasti.

 

Ohjeessa käytettäviä tuotteita voit tilata edullisesti FitnessFirstin nettikaupasta
 
Blogin lukijana saat Fitness firstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla ”kutsuvapauteen”. Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista. Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan.

 

Olethan jo maistanut blogin vhh suklaakakakkua?

 

OHJEESSA ESIINTYVISTÄ TUOTTEISTA

Ohjeessa esiintyviä tuotteita voi tilata edullisesti *täältä.  Koodilla ”kutsuvapauteen” saat -10%:n alen normaalihintaisesta FitnessFirstin tuotteista.

KAIKKI BLOGIN VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.