Hae
Kutsu vapauteen

Homoseksuaalien eheyttäminen joissakin uskonnollisissa yhteisöissä ja pari sanaa tuomitsemisesta


Suomessa fyysinen väkivalta on kielletty laissa. Henkistä ja hengellistä väkivaltaa saa kuitenkin harjoittaa ilman laillisia seuraamuksia: viime aikoina on ollut otsikoissa erityisesti homoseksuaalien eheytettäminen joissakin uskonnollisissa yhteisöissä. Mikäli homoseksuaali jatkaa seksin harrastamista saman sukupuolen kanssa, voidaan henkilö eristää uskonyhteisöstä ja jopa omasta perheestään. Eristäminen on ehkä julminta väkivaltaa mitä itse voin kuvitella: edes omat vanhemmat, joiden pitäisi pitäisi rakastaa ehdoitta omaa lastaan, välttämättä voi olla tekemisissä ihmisen kanssa koska hän elää synnissä. Synnissä, jonka joku muu on määritellyt synniksi. Postauksen tarkoituksena ei ole arvostella kenenkään uskontoa eikä osoittaa sormella mitään tiettyä uskontokuntaa vaan nostaa esiin homoseksuaalien ihmisoikeuksiin liittyviä epäkohtia. Sanomattakin on selvää, että ihmisoikeuksia ei poljeta kaikissa uskonyhteisöissä eikä kaikkien ihmisten osalta. Olemme erilaisia, mutta ihmisoikeuksien toteutuminen tulisi merkitä meille kaikille samaa vapautta toteuttaa omaa itseämme silloin kuin se tapahtuu toisia eläviä olentoja loukkaamatta ja satuttamatta. 

Pari viikkoa sitten Iltalehdessä oli pitkä kirjoitus siitä, että moni uskonnollinen yhteisö pyrkii ”parantamaan” samasta sukupuolesta kiinnostuneita jäseniään heteroiksi. Pahimmillaan uskonyhteisö ja heidän oma perheensä eristää heidät sosiaalisesti ja lopettaa yhteydenpidon mikäli henkilö ei tee ”parannusta” synneistään. Syntiä on Iltalehden mukaan erityisesti seksin harrastaminen samaa sukupuolta olevan kanssa, ei niinkään se, että homoseksuaalisuutta esiintyy. Psykoterapeutti Tarja Santalahden mukaan tutkimustulokset eheytymishoitojen tuloksista ovat olleet vasteeltaan huonoja ja ne voivat pahimmillaan johtaa itsetuhoisuuteen.

Mun tekis mieli kirjoittaa blogiin siitä eheyttämisjutusta.
– Ei kannata missään nimessä mennä nyt sohaisemaan muurahaispesään. Saat tosi paljon vihamiehiä.
– Tiedän, mutta mun on pakko kirjoittaa. En saa sitä mielestäni. Ei Suomessa vaan voi tapahtua tälläistä, ei 2000- luvulla.
– Varaudu sitten paskanmyrskyyn…

– Keskustelu mieheni kanssa aiheesta

Suomessa fyysinen väkivalta on kielletty laissa- henkistä ja hengellistä väkivaltaa saa harjoittaa ilman laillisia seuraamuksia
Olen lukenut itse raamatun läpi ensimmäisen kerran 12-vuotiaana sanasta sanaan. Oman tulkintani mukaan raamatun päällimmäisenä viestinä on rakkauden ilosanoma. Raamatussa kehoitetaan meitä rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseämme ja varoitetaan tuomitsemasta, jotta meitä ei tuomittaisi. Varoitetaan siitä, että itsensä ylentäminen johtaa alentamiseen. Jeesus kyseenalaisti farisealaisuuden ja heidän tiukat uskonnolliset tulkintansa. Joissakin Suomessa(kin) esiintyvissä uskontokunnissa jäsenet saavat syntinsä anteeksi ja yhteisön hyväksynnän mikäli he elävät ja ajattelevat siten kuin yhteisö haluaa eli sopeutuu yhteisön asettamaan tiukkaan muottiin. Sillä ei tunnu olevan merkitystä miten arvostelun kohteena oleva ihminen voi henkisesti, ainostaan sillä, että hän lopettaa synnin teon. Koska ihminen haluaa pohjimmaisilta olemukseltaan muiden hyväksyntää, saattaa hän polkea itse omaa ihmisarvoaan ja vakaumustaan toimimalla toisten toiveiden mukaan sen sijaan, että olisi rohkeasti oma itsensä. Pahimmillaan tämä voi johtaa mielen hajoamiseen, jopa psykoosiin. Kiinnostaako tämä ketään?

Suomessa fyysinen väkivalta on kielletty laissa. Henkistä ja hengellistä väkivaltaa saa harjoittaa ilman laillisia seuraamuksia. Kaikki tämä voidaan tehdä vielä Jumalan nimissä jolloin väkivalta moninkertaistuu. Eheyttäjinä toimivat pahimmassa tapauksessa ne henkilöt, jotka tuomitsevat homoseksuallisuuden ja näin ollen polkevat heidän ihmisoikeuksiaan. Suomessa on muutama esimerkki viime vuosilta tiettyjen karismaattisten liikkeiden johtajista, jotka ovat vuosikausia rukoilleet homoseksuaalien eheytymisen puolesta ja myöhemmin on tullut ilmi, että he ovat itse olleet homoseksuaaleja. Lehdistä olemme toistuvasti saaneet lukea lapsiin kohdistuvasta seksuaalista väkivallasta, jota on esiintynyt tiettyjen uskonlahkojen parissa ja siitä miten asioita on yhteisöissä peitelty vuosikausia- synnit kun saa anteeksi tunnustamalla. Sen sijaan seksi saman sukupuolen edustajan kanssa on niin suuri synti, että se voi johtaa seurakunnasta erottamiseen mikäli henkilö jatkaa sitä eikä ”tee parannusta”. Eli homoseksuaalin tulee eheytyä ja parantua sairaudesta mikä ei edes ole sairaus.

 Perheestä eristäminen on ehkä julminta väkivaltaa mitä itse voin kuvitella: edes omat vanhemmat, joiden pitäisi rakastaa ehdoitta omaa lastaan, eivät välttämättä voi olla tekemisissä ihmisen kanssa koska hän elää synnissä. Synnissä, jonka joku muu on määritellyt synniksi. Sillä ei ole mitään merkitystä miten henkilö itse asian kokee, mikä hänelle on syntiä. Uskonlahkoissa elävät lapset näkevät, kokevat ja oppivat joka solullaan miten käy heille, jotka eivät sopeudu yhteisön tiukkaan muottiin. Lapset eivät voi erota lahkosta eivätkä voi päättää omasta kohtalostaan- heitä ei suojele kukaan. He tiedostavat jo varhain, mitä voi pahimmillaan tapahtua jos he
harjoittavat syntiä. Olen keskustellut erään henkilön kanssa joka kertoi, että isä herätti joskus heidät yöllä ja hakkasi vyöllä ihan vaan varmuuden vuoksi, jotta lapset pysyvät herran kurissa ja nuhteessa. Tiedän toki, että tämä on ääriesimerkki, mutta yksikin on liikaa. Aikuiset sentään voivat jättää yhteistön mikäli ovat henkisesti tarpeeksi vahvoja.


Tuomitseminen

– Äiti, opettaja sanoi nauraen uskonnontunnilla, että jotkut ihmiset uskovat sellaiseen hölynpölyyn kuin jälleensyntymisoppiin. 
– Ymmärtääkseni uskonnontuntien tarkoituksena on jakaa tietoa erilaisista uskonnoista, joita maailmassa on runsaasti. Muistathan, että jokaisella ihmisellä on uskonnon vapaus?
– Onko mun pakko mennä rippikouluun? 
– Ei ole tietenkään pakko jos et halua. 
– Saanko mä oikeasti uskoa niin kuin haluan?
– Saat uskoa vaikka lehmän häntään jos haluat tai olla uskomatta. Se on yksityisasiasi. Muista, että kukaan ei voi koskaan sanoa Sinulle miten Sinun tulisi elää tai uskoa. Älä anna koskaan kenenkään työntää Sinua häkkiin tai laittaa kahleita jalkoihisi. Ne kahleet painavat jokaisella askeleella ja tekevät syviä naarmuja jalkoihisi. Mikäli naarmut ovat tarpeeksi isoja ja syviä, voivat ne satuttaa myös sydäntäsi.
– Joo en. Mutta ootko pettynyt jos et saa järjestää mulle rippijuhlia?

– Mielelläni järjestäisin, kyllähän sä sen tiedät. Tämä on kuitenkin Sinun päätöksesi ja se menee minun haluni edelle.

– Keskustelu poikani kanssa vuosia sitten


Itsekin olen saanut osani uskovaisten tuomitsemisesta: aina silloin tällöin joku ilmoittaa minulle, ettei voi avata blogissani julkaistua terveellistä ruokaohjetta, koska blogissani on meditaatio- ja joogaharjoituksia. Kuulemma ne loukkaavat hänen hengellistä vakaumustaan, koska meditaatio ja jooga on saatanasta. Ilmeisesti ruokaohjeetkin ovat saastuneita sitten. Olen saanut myös viestejä, joissa ihmiset kertovat ruokoilevansa puolestani, että jättäisin joogan, koska se vihollisesta ja sen myötä ihmiseen tulee pahoja henkiä. Minun mielipiteelläni ei ole mitään merkitystä. Kun kysyn, millä perusteella joku voi sanoa mikä minulle on syntiä on vastaus yleensä aina seuraava: Jumala puhui minulle, että minun on kerrottava tämä sinulle. Tällöin ihmettelen ääneen, että eikös Jumalan pitäisi puhua MINULLE itseäni koskevista asioista eikä jollekin toiselle. Miten joku voi kertoa minulle, että minulle tärkeä asia on saatanasta? Tai miten se voi olla syntiä, että ihminen toteuttaa omaa seksuaalista identiteettiiään eli on se mitä pohjimmiltaan on? Vaikka asiaa ihmettelenkin niin en halua itse kuitenkaan tuomita ketään: jokainen saa ajatella joogasta ja meditaatiosta niin kuin haluaa: se on jokaisen yksityisasia. Sen sijaan se, että joku tuomitaan sukupuoliidentiteettinsä tai sen vuoksi, että toteuttaa sukupuoli-identiteettiään käytännössä, ei ole pelkästään yksitysasia vaan myös ihmisoikeusasia- mielestäni ihmisoikeusrikkomus.

– Tiedän, että useat meidänkin seurakunnan jäsenet tuomitsevat eronneet ihmiset. En voi kuitenkaan itse sinua tuomita.
– Miten ylipäätään Sinä voisit minua tuomita? En ota keneltäkään tuomioita vastaan. Tämähän on oma asiani.
– No kyllä meidän seurakunnassa tuomitaan. Kuten sanoin, että itse en halua tuomita vaikka oletkin eronnut.
– Teit juuri sen mitä sanoit ettet tee. En ole sinulle Satu vaan eronnut.

– Keskustelu uskovaisen ystäväni kanssa avioeron jälkeen

Miksi fyysiset teot kuten homoseksuualinen yhdyntä on syntiä, mutta ihmisten henkinen alistaminen ja itsetunnon ja identiteetin murtaminen ei?

Kenelle annat vallan määritellä oman identiteettisi? Kuka saa sanoa Sinulle mikä on syntiä? Kenellä on oikeus kertoa miten saat elää? Kuka saa määritellä sen kuka tarvitsee eheytystä? Kuka kantaa vastuun- tähän vastaan heti itse, että ei kukaan. Miksi raamatun rakkauden sanoma on raiskattu? Miksi sieltä irroitetaan lauseita sieltä täältä ja niitä tulkitaan farisealaisesti? Miksi oppi on ehdotonta rakkautta tärkeämpää ja missä vaiheessa oppi meni ihmisen edelle? Eikö jokainen ihminen ole yksin jumalansa edessä? Miksi fyysiset teot kuten homoseksuualinen yhdyntä on syntiä, mutta ihmisten henkinen alistaminen ja itsetunnon ja identiteetin murtaminen ei?
Ystäväpiirissäni on useita homoseksuaaleja ja transihmisiä enkä ole koskaan määritellyt heitä heidän seksuaalisen suuntautuneisuutensa kautta. Haluan kohdata ihmisen ihmisenä, kurkistaa hänen sieluunsa- se kenen kanssa hän harjoittaa seksuaalisuuttaan on lievästi sanottuna toisarvoinen asia. Minulla on myös ystäviä, jotka kuuluvat johonkin uskonlahkoon tai ovat syvästi uskossa. He ovat ihania, auttavaisia ja avar
akatseisia ihmisiä, joissa usko näkyy ennen kaikkea lähimmäisenrakkautena. Heillä ei ole tarvetta tuomita, arvostella eikä kytätä tekevätkö toiset ihmiset syntiä eikä käännyttää ketään uskomaan juuri pilkulleen samalla tavalla kuin he. 
Usko antaa heidän elämälleen syvällisen tarkoituksen, turvaa ja vapautta kasvaa henkisesti juuri sellaiseksi persoonaksi kuin he pohjimmiltaan ovat. 
Eheytyminen tulee lähteä ihmisestä itsestään

Jokainen meistä haluaa elää henkisesti tasapainoista elämää ja jotkut tarvitsevat eheytymistä. Tuskin kenenkään elämä on sujunut ilman mitään kolhuja ja kaikilla meillä on ollut vastoinkäymisiä. Usko johonkin itseään suurempaan on ihana asia ja parhaimmillaan eheytää ihmistä ja antaa ihmiselle turvaa ja toivoa. Eheytyminen on parhaimmillaan kaunis matka, jossa ihmisen persoonallisuus vahvistuu ja identiteetti selkiytyy- ihminen löytää oman itsensä ja näkee oman kauneutensa. Eheytyminen tulee lähteä ihmisestä itsestään. Auktoritettiasemassa olevan ihmisen mielipiteet esimerkiksi uskonyhteisön jäsenen eheytymistarpeesta ovat aina rankkaa henkistä väkivaltaa. Miksi sitä tapahtuu Suomessa vielä tänäkin päivänä vaikka useassa maassa se on lainsäädännössä kielletty? Miksi se saa jatkua?

Olen ehkä naiivi, mutta haluan uskoa parempaan huomiseen ja ihmisten tasa-arvoon riippumatta sukupuolesta, sukupuoli-identiteetistä, terveydentilasta, uskonnosta tai vaikkapa ihonväristä. Muutos on mahdollista ja se alkaa meistä jokaisesta itsestä. Jokainen meistä voi vaikuttaa siihen miten puhumme, kirjoitamme ja kohtelemme lähimmäisiämme. Jokainen meistä valitsee päivittäin kumpaa sutta sisällään ruokkii ja heittääkö kiven vai rakastaa💗

”Eheytymistä on sekin, kun tunnistaa, että oma sukupuoli ei olekaan se biologinen ja siitä alkaa eheytymismatka omaksi itseksi. Eli pointtini: nyt eheytymisen on ominut pieni porukka tarkoittamaan vain yhdenlaista muutosta. Kuitenkin me kaikki käymme läpi saman ja sitä ei saisi kukaan meidän puolesta määritellä ja päättää; miten kasvaa ihmiseksi, lapsesta aikuiseksi, minuksi.

Tässä maallikot leikkivät psykologia, pappia, lääkäriä. Ja kuitenkaan ei ole kyse sairaudesta tai viasta. Yleensä ongelmia tulee toisten suhtautumisesta, ei siitä, että onko homo- tai transseksuaali. Ja kun maallikot leikkivät vakavilla asioilla, he aiheuttavat itse asiassa ongelmia, masennusta, itseinhoa ym. Se on henkistä väkivaltaa kuten hyvin tuot esille. Nämä eheyttäjät ym. eivät ole koulutettuja lääkäreitä tai psykologeja. Sekin usein unohdetaan. Siinä syntiä ja uskontoa käytetään vallan välineenä.

Minä olen tässä yhden matkaa seurannut ihmisen kasvua tytöstä pojaksi. Kyllä on ollut hieno huomata, miten masennuslääkkeet ja itsetuho ovat vaihtuneet taiteelliseen luovuuteen ja parempaan itsetuntoon. Tyyppi elää täysillä ja on selvästi tyytyväinen elämäänsä nyt💗”

– Lesboystäväni

Mikäli olet samaa mieltä kanssani, voisitko ystävällisesti JAKAA TÄMÄN POSTAUKSEN. Maailma ei muutu hyssyttelemällä ja sillä, että asioista vaietaan.


Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa

Blogin uusimmat ruokaohjeet ja muut terveyteen liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.

Blogiin pääset täältä.

Blogin terveellisiä ruoka-ohjeita löydät täältä.

Superterveellinen lehtikaalisalaatti


Sain idean tähän loistavan makuiseen ja superterveelliseen lehtikaalisalaattiin poikani tyttöystävältä Moona Partaselta. Olin heidän luonaan kyläilemässä ja Moona alkoi valmistamaan lehtikaalista salaattia ja kertoi omat valmistusniksinsä:) Varmaan kaikki tietävät jo lehtikaalin terveyshyödyt ja sen, että ravintoarvoltaan se peittoaa mennen tullen normisalaatin. Kertauksen vuoksi kerrottakoon, että lehtikaali sisältää runsaasti mm. c-vitamiinia, rautaa, karoteeneja ja syöpää ehkäiseviä rikkiyhdisteitä. Blogissa on aiemmin julkaistu muutamia lehtikaalia sisältäviä ruokaohjeita kuten lehtikaalia sisältävä kaalilaatikko, lehtikaali-siemennäkkäri, lehtikaali-nokkosletut ja smoothieohjeita. Ohjeita löydät  täältä. Lähiaikoina aion kirjoittaa postauksen detoxista, jonka aihepiiriin tämä ohje sopii kuin nenä päähän. 

Salaatin valmistuksessa on pari tärkeää juttua, jotta lopputuloksesta tulee täydellinen. Täydellisellä lopputuloksella tarkoitan sitä, ettei lehtikaali maistu puisevalta. Ensinnäkin lehtikaali tulee hienontaa niin pieneksi kuin mahdollista, siis tosi pieneksi silpuksi. Sen jälkeen sitruunan mehua ja suolaa ripotellaan hieman lehtikaalin päälle, jonka jälkeen lehtikaalia hierotaan ja puristellaan käsin, jotta mehu ja suola imeytyvät siihen ja poistavat lehtikaalissa olevaa nestettä, jolloin siitä tulee pehmeämpää. Kädet tässä hommassa kyllä hieman sotkeentuvat, mutta onneksi siihen ei ole kukaan vielä kuollut- siis ainakaan tietääkseni😇 Tärkeintä on se, ettei lehtikaalissa ole nestettä juuri yhtään. Mikäli se jää vetiseksi, niin salaatin idea ei toteudu- voin tämän allekirjoittaa henkilökohtaisesti, sillä olen yhden kerran jo tämän salaatin onnistunut pilaamaan huuhtelemalla lehtikaalit ensin vedessä. Hetken jo mietin, että pitäisikö niiden antaa ensin kuivahtaa, mutta hätähousuna en tietenkään malttanut- olisi pitänyt nimittäin! Kyllä sen salaatin nyt söi, mutta ei se maistunut samalta kuin Moonan tekemä😎 Oma ideani sitten oli lisätä tähän salaattiin paahdettuja auringonkukansiemeniä ja cashewpähkinöitä, mutta jonkun ihanan kastikkeen kanssa salaatti maistuu tosi hyvältä ilman niitäkin. Toki voit lisäillä salaattiin oman maun mukaan kurkkua, tomaattia, sipulia ja oikeastaan ihan mitä tahansa.

Ohje

Pussillinen lehtikaalia
1/8 tl suolaa
0,5-1 tl sitruunan mehua
Kourallinen cashewpähkinöitä
Puoli kourallista auringonkukan siemeniä
Oliiviöljyä paistamiseen
Paahda pähkinät ja auringonkukansiemenet miedolla lämmöllä oliviiöljyssä pannulla. Hienonna lehtikaali puukolla niin pieneksi silpuksi kuin mahdollista. Ripottele kaalin päälle pieni tilkka sitruunan mehua ja ripaus suolaa ja puristele lehtikaalia käsissäsi imeyttäen sitruunan mehun ja suolan kaaliin. Lehtikaalista tulee ihan pientä silppua. Lisää lopuksi pähkinät ja auringonkukansiemenet salaatin lehtikaalin sekaan. Nauti halutessasi vaikkapa kermaviilipohjaisen salaattikastikkeen kanssa (kermaviiliä, sipulia, sinappia, suolaa ja ripaus sokeria).

Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa

Blogin uusimmat ruokaohjeet ja muut terveyteen liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.
Täältä löydät lisää blogin ruokaohjeita.