Hae
Kutsu vapauteen

Vankina omassa kehossa

Olen kirjoittanut blogiini paljon painonhallinnasta ja laihdutusruokavalioista ja viime aikoina muutamat lukijani ovat kysyneet minulta mikä on oma tarinani painonhallintaan liittyen eli olenko itse ollut koskaan ylipainoinen tai onko perheessäni ylipainoa tai sairaalloista lihavuutta. Kysymyksten myötä olen viime aikoina paljon pohtinut omaa suhdettani painonhallintaan ja laihdutukseen, vieläpä hieman eri näkökulmasta kuin aikaisemmin. Sen vuoksi päätin kirjoittaa tämän postauksen, jotta tiedätte minun ”tarinani”. Olen jo pitkään ajatellut kirjoittaa tästä aiheesta, mutta aina kun olen aloittanut on tullut jokin stoppi eli aika ei ole ollut oikea.

Olen aina ollut normaali- tai alipainoinen. Lähiperheessäni (lapseni, vanhempani, sisarrukset) ei ole sairaalloista ylipainoa, mutta suvussani esiintyy runsaastikin ylipainoa. En siis tiedä miltä tuntuu olla ylipainoinen tai sairaalloisen lihava enkä pysty asettumaan ylipainoisen asemaan. Enkä ole koskaan niin väittänytkään. Sen sijaan tiedän jotakin siitä, miten säilyttää normaalipaino koko tähänastisen elämän ajan. Olen synnyttänyt kaksi lasta, puolet kilpirauhasesta on poistettu kahden kasvaimen takia 20 vuotta sitten ja minulla on geeni, joka altistaa ylipainolle ja ykkös- ja kakkostyypin diabeetekselle. Tuo diabetekselle altistava geeni ei tietenkään liity mitenkään painonhallintaan, mutta kun tuommoisen genetiikan omistaa, niin painonhallinnan kanssa pitää tietty olla normaalia tarkempi. Kilpirauhaslääkityksen sain 20 vuotta sitten ja viikko sittenvaihdoin lääkitykseni eläinperäiseen lääkkeeseen.

Läski paska

Hyvin paljon tiedän siitä helvetistä, miltä tuntui alipainoisena katsoa peiliin kun päällimmäinen ajatus omasta kropasta oli läski paska. Tuolla ja tuolla oli liikaa rasvaa, tuonne olisi voinut saada enemmän lihasta ja tuota kohtaa olisi pitänyt kiinteyttää. Paljon tiedän myös siitä, miltä tuntui herätä joka aamu klo 5.30, juoda lasi vettä, syödä puolikas banaani ja lähteä 1,5 tunnin juoksulenkille kun muut vielä käänsivät kylkeä peiton alla. Tiedän myös miltä tuntui paastota päivätolkulla pelkällä veden voimalla sen takia koska vesipaastopäivät olivat välttämättömiä ja saivat ihon hehkumaan. Tiedän paljon myös niin matalakalorisesta ”elämäntavasta”, jossa keholla ei ole mitään mahdollisuutta saada tarvitsemiaan ravintoaineita ja se ihan varmasti menee säästöliekille. Kyse ei siis ollut mistään 1200:n tai 1600:n kalorin dieetistä vaan nälkiintymisestä. Tiedän myös siitä mitä kaikkea vuosien nälkäkuuri sai aikaan elimistössä ja miltä tuntui elää elämää, jossa armoton itsekuri voitti mennen tullen oman hyvinvoinnin ja terveyden. Teidän myös siitä, millaista oli elää elämää, jossa myös ystävät valikoituivat samantyyppisen ”elämäntyylin” perusteella jolloin epänormaali ja sairas olotila tuntui ihan normaalilta.

Terveellinen elämäntapa- renki vai isäntä?

Tiedän myös siitä, miten parantua syömishäiriöstä ja palata elävien kirjoihin. Miten oppia pikku hiljaa rakastamaan, kunnioittamaan ja arvostamaan itseään vihaamisen ja rankaisemisen sijasta. Tiedän myös siitä, miten olen itse parantanut kehoni kilpirauhasta lukuunottamatta eikä aineenvaihduntani ole sekaisin eikä säästöliekillä kilpirauhasesta tai hormonitoiminnasta huolimatta. Tiedän myös siitä miten valtavasti iloa, terveyttä ja jaksamista liikunta ja terveellinen ruokavalio voi ihmiselle tarjota kun terveellinen elämäntapa on renki eikä isäntä. Stressitöntä elämää vasta opettelen, mutta siitäkin minulla on jo hieman kokemusta. Tiedän myös sen, että terveellisen elämäntavan ja syömishäiriön välinen raja voi olla hiuksenhieno ja miten useat terveyteen liittyvät facebookyhteisöt saattavat edistää terveyden sijasta ortoreksista syömistottumusta.

Jatkossa aion kertoa myös oman tarinani, joka ei välttämättä ole kevyttä luettavaa. Mutta sen tarinan synkimmilläkin hetkillä on ollut aina nähtävissä se valtava johdatus, josta olen saanut nauttia koko elämäni ajan. Olen aina nähnyt valon tunnelin toisessa päässä ja elämäni paras päätös oli lähteä kävelemään tuota valoa kohti. Haluan kertoa tarinani teille, jotta ymmärtäisitte, että kaikesta voi selvitä ja että ne vaikeimmatkin haasteet voi kääntää voitoksi. Ja jotta ymmärtäisitte sen, miksi ehdottomat totuudet ja liiallisuuksiin menevä tiukkuus ravintoasioissa saa ihoni nousemaan kananlihalle. Olen itse ollut vankina häkissä, josta olen vapautunut enkä enää koskaan suostu menemään tuohon vankilaan takaisin.

Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 

Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.

Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.



2 kommenttia

  1. Anonyymi kirjoitti:

    Itselleni kävi niin, että tulin kokeneeksi työssä minuun kohdistunutta kiusaamista ja päädyin eroamaan.(Määräaikaisuus.) Olen taustaltani karpihko ja olen syönyt ravitsevasti- yllätyin kun ruokahalu hävisi ja uni kävi satunnaiseksi, arvaamattomaksi. Aloin pelätä nukkumaan menoa ja seuraavaa aamua. Eri tarina kuin sinulla mutta näin se mieli voi yllättää. E

  2. Satu Sjöholm kirjoitti:

    Voi ei, voimia❤️❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *