Hae
Kutsu vapauteen

Jooganidra syvärentoutusmeditaatio- harjoitus, joka on muuttanut elämäni

Haluan jakaa teille oman versioni yoganidraharjoitukseksesta, jota voi kutsua myös syvärentoutumisharjoitukseksi. Teen harjoituksen vähintään kerran päivässä, yleensä kaksi ja tämä harjoitus on muuttanut elämäni. Herään yleensä noin tuntia ennen herätyskellon pirinää, jolloin teen ensimmäisen harjoitukseni ja mielestäni tämä on täydellinen päivänaloitus ja vaikuttaa positiivisesti päivän kulkuun.  Harjoitus on voimakas ja sitä kutsutaan joogin syväksi uneksi, koska se on unen omainen tila: harjoituksen aikana ollaan valveillaolon ja unen rajamailla, jolloin pystytään työskentelemään täysin tietoisina tietoisuuden syvimmillä tasoilla. Harjoituksessa siis rentoudutaan fyysisellä, emotionaalisella ja mentaalisella tasolla ja matkustetaan omaan alitajuntaan.

Harjoitus tehdään selinmakuulla ja sen kesto on 15 minuuttia. Harjoituksen aikana rentoutetaan keho ainoastaan ajatuksen voimalla eikä esimerkiksi liikutella kehonosia. Alkuun helposti nukahtaa harjoituksen aikana ja vaikka se ei olekaan harjoituksen tarkoitus, niin ei se ole myöskään vakavaa. Uskon, että syvin osa sinusta kuuntelee aina.

Mikä on sankalpa?
Sankalpa eli syvin totuus tai intentio on keskeinen osa jooganidra harjoitusta. Se on lyhyt lause, joka lausutaan aina preesens muodossa yoganidra harjoituksen aikana. Kun jooganidraharjoituksessa toistat ääneen useita kertoja oman sankalpasi, alkaa elämä vääjäämättä menemään kohti tätä sydämesi suurinta toivetta. Kannattaa jo ennen jooganidra harjoituksen aloittamista miettiä mikä on elämäsi syvin toive mitä kohti haluat mennä. Sydämesi tietää sen kyllä, joten kuuntele omaa intuitiotasi sankalpan osalta. Kun olet löytänyt oman sankalpasi, ajattele, että istutat siemenen puhtaaseen maaperään ja jokaisella harjoituksella tuo siemen alkaa itää ja lopulta siitä kasvaa kaunis kukka. Sankalpaa ei kannata vaihtaa kovin usein, koska sydämesi syvin toive ei välttämättä toteudu ihan hetkessä. Kaikki tapahtuu omalla ajallaan ja tavallaan. Esimerkki sankalpasta: Olen täysin terve ja elän onnellista ja tasapainoista elämää. Sankalpa toistetaan harjoituksen aikana kolme kertaa peräkkäin kahdessa eri vaiheessa eli yhteensä kuusi kertaa.

jooganidra meditaatioharjoitus

Kuuntele yoga nidra syvärentoutus harjoitus klikkaamalla tätä linkkiä

Täältä löydät lisää blogin ilmaisia meditaatio-, jooga- ja hengitysharjoituksia.
Seuraa terveystietoista matkaani facebookissa ja instagramissa
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 
Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo, stailaus Anniina Harvia

 

 

2 kommenttia

  1. Anonyymi kirjoitti:

    Tämä oli ihana rentoutus!❤️ Kiitos siitä! Aion ottaa tavaksi itselleni.

  2. Kutsu Vapauteen kirjoitti:

    Ihana kuulla<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *