Hae
Kutsu vapauteen

Ortoreksia- kun terveellisestä ravinnosta tuleekin vankila

Olen odottanut, että joku muu kirjoittaisi tästä vaikeasta, ahdistavasta ja ajankohtaisesta aiheesta. Ja varmaan onkin, mutta se ei ole osunut silmiini. En halunnut enää odottaa vaan päätin itse kirjoittaa tästä tiedostaen väärinymmärtämisen vaaran. Sen vuoksi haluankin ensin nostaa muutaman asian esiin ennen kuin mennään eteenpäin.

Tärkeää:

1. Ihminen saa rajoittaa ruokavaliotaan niin paljon kuin haluaa ja kokee tarpeelliseksi. Se on jokaisen perusoikeus eikä se tarkoita sitä, että kyseessä on sairaus.
2. Terveellisestä ravinnosta pitää kirjoitettaa ja jakaa tietoa mahdollismman paljon. Tiedon jakaminen ei sairastuta ketään.
3. Somen ruokaan ja terveyteen liittyvät keskusteluryhmät ovat loistava juttu. 
4. Jätetään ihmisten diagnosointi ammattilaisten tehtäväksi eikä aleta itse diagnosoimaan kanssakulkijoita.
5. Ruoka on ihmiselle tärkeä ja henkilökohtainen asia. Se, että asia on tärkeä ei tarkoita sitä että henkilö sairastaa syömishäiriötä.

Tutkimustiedon hämmentävä ristiriitaisuus voi ahdistaa
Kukapa meistä ei haluaisi elää terveellisesti: syödä hyvin ja hakea hyvää olo liikunnasta ja se on pelkästään hyvä asia. Länsimainen elämäntapa ja hyvinvointi mahdollistaa sen, että ihminen voi valita mitä syö ja miten syömänsä energian kuluttaa. Koska kokonaisvaltainen hyvinvointi on nykyään megatrendikästä ja tavoiteltavaa, sen tavoitteleminen voi kuitenkin joskus muodostua vankilaksi, jossa kaltereiden takaa on vaikea nähdä valoa. 

Terveellistä ravintoa koskeva tutkimustieto on hämmentävän ristiriitaista ja asian tiimoilta käytävä keskustelu joskus jopa ahdistavaa. Mikäli ihmisellä itsellään ei ole vankkaa käsitystä siitä, minkätyyppistä ruokavaliota pitää itse terveellisenä, joutuu hän todennäköisesti melkoiseen myllytykseen tietoa hankkiessaan. Ensimmäiseksi hän törmää toinen toistaan ristiriitaisempiin väittämiin. Toiseksi hän tajuaa, että kun ravinnosta on tehty yksi tutkimus, niin toinen tutkimus kumoaa edellisen ja tulos voi  olla täysin päinvastainen. Viimeistään netissä ja keskusteluryhmissä pyöriessä voi mieli mennä ihan sekaisin. Vaikka ristiriitainen tutkimustieto tuskin sairastuttaa ketään, voi ruoan ympärillä pyörivä negatiivinen keskustelu olla yksi osatekijä, joka edesauttaa sairastumista. Perimmäiset syyt ovat kuitenkin muualla.

Hankkiessaan tietoa terveellisestä ravinnosta, ihminen tulee törmäämään seuraaviin väittämiin. Se onko väittämät totta vai tarua, riippuu siitä mistä näkökulmasta tutkimus on tehty ja kuka sen on rahoittanut. Kenellä on absoluuttinen oikea tieto ja kuka sen omistaa vai onko sitä edes olemassa?

 – Maaperän saastumisen vuoksi ruokien ravintoarvot ovat laskeneet kuin kissan häntä. 
– Eläinperäisissä tuotteissa on antibiootti- ja muita lääkejäämiä.
 – Vesijohtovesikin sisältää kemikaaleja. 
– Gluteeni ja maito sairastuttavat ja aiheuttavat  matala-asteista tulehdusta, pahentavat kroonisia infektioita ja autoimmuunisairauksia. Maidon epäillään aiheuttavan vaikka mitä muutakin paskaa.
– Luomutuotannosta kiistellään ja erityisesti siitä, onko siinä enemmän ravinteita kuin vastaavissa normi tuotteissa. 
– Toiset vannovat vähähiilarisuuden nimiin, toisten mielestä ihminen tarvitsee juuri hiilihydraatteja. 
– Kasvispainotteinen ruokavalio on varmaan ihan jokaisen mielestä terveellistä, mutta jos sitäkin syö liikaa, niin elimistöön saattaa kertyä melkoisia määriä kasvintorjunta-aineiden jäämiä ja miten käy omegojen oikean suhteen? 
– Kahvin juonti happamoittaa kehoa.
– Detox jakaa mielipiteet kahtia: joko se on superterveellistä ja erittäin suositeltavaa tai sitten siitä ei ole yhtään mitään hyötyä eli täysin turhaa hommaa. 
Ravinnosta käytävä keskustelu on muuttunut hyvin paljon viime vuosien aikana. Aikaisemmin ihmiset uskoivat lääkäria ja virallisia tahoja. Riitti, että joku asia oli tieteellisesti todistettu. Nykyään ihmiset haluavat hankkia tietoa itse eikä se auta, että virallisissa ravintosuosituksissa suositellaan maitotuotteita, jos ne saavat vatsan kipeäksi tai ihon kukkimaan. Se, että jokin asia on tieteellisesti todistettu vaikk
apa väestötasolla ei tarkoita sitä, että se toimisi kaikkien yksilöiden kohdalla. Luottamusta ei myöskään lisää se, että virallisissa suosituksissa on muutama vuosi sitten varoiteltu vaikkapa kananmunasta ja myöhemmin paljastuukin, että kanamunan käyttö onkin erittäin terveellistä. Kehen voi enää luottaa?
Missä menee terveellisen ruokavalion ja pakkomielteen raja?

Kun ihminen on löytänyt omasta mielestään terveellisen ruokavalion, missä menee se veteenpiirretty raja, jossa terveellisen ruokavalion noudattaminen muuttuu elämää rajoittavaksi mielen sairaudeksi eli syömishäiriöksi- ortoreksiaksi. Ortoreksia eli terveellisen ruuan pakkomielle ei ole virallinen diagnoosi, vaan se kuuluu epätyypillisiin syömishäiriöihin. Ortoreksiassa sairastunut pyrkii orjallisesti oikeaoppiseen ja terveelliseen ruokavalioon, minkä seurauksena elimistö saattaa kärsiä tiettyjen ravintoaineiden puutteesta. Ortoreksiaan sairastuneen syömiskäyttäytyminen on selvästi häiriintynyttä ja haittaa sekä sairastuneen että hänen perheensä normaalia elämää.

No mitä sitten on häiriintynyt syömiskäyttäytyminen? SYL eli syömishäiriöliitto on määritellyt sen seuraavasti: oireesta muodostuu häiriö, kun se toistuu siinä määrin, että se alkaa joko omissa tai lähiympäristön silmissä selvästi haitata arkista toimintakykyä (ihmissuhteita, koulua, työntekoa, harrastuksia) tai fyysistä terveyttä. Häiriössä syöminen tai syömättömyys nousee elämän pääsisällöksi tavalla, joka alkaa sotkea normaalia arkea. Elämä kiertyy oireilun ympärille ja oireet alkavat sanella valintojen tekemistä. 

Ortoreksiassa niin kuin muissakin syömishäiriöissä on mielestäni kyse mielen häiriöstä, joka saa muodon terveellisen ruoan muodossa. Tämä voi olla erittäin vaikea hyväksyä erityisesti jos on kyse oman lapsen sairastumisesta. Kyse on siis aina pakonomaisesta toiminnasta, joka rajoittaa elämää. Yleensä häiriö alkaa hyvin huomaamattomasti eikä se haittaa henkilön elämää, päinvastoin terveellinen ruokavalio antaa huimasti lisäpotkua ja energiaa. Mikäli kyse on ortoreksiasta, jossakin vaiheessa mukaan astuu pakonomaisia elementtejä: en voi osallistua illanviettoon, koska eihän siellä ole mitään mitä voin syödä, miten selviän työreissusta koska en voi noudattaa mitenkään omaa ruokavaliotani, tuleva joulukin ahdistaa kun joudun syömään sukulaisten kanssa. Mieltä saattaa vaivata esimerkiksi se, että on ”sortunut” kahteen ruisleipään varsinkin jos leipä kuuluu niin sanottuihin kiellettyihin ruoka-aineisiin. Kiellettyjen ruoka-aineiden lista on yleensä pitkä ja ruokavalio alkaa väistämättä supistua supistumistaan. Useimmiten sairastunut kärsii vitamiinien, rasvahappojen ja hivenaineiden puutostiloista, jotka osaltaan voivat pahentaa oireilua.

 Sairaus vaikuttaa vahvasti myös omiin mielipiteisiin ja asenteisiin. Esimerkiksi toisen tyyppistä ruokavaliota noudattavat ihmiset tuntuvat tosi tyhmiltä, vähintään selkärangattomilta. Mieli ja ajatukset alkavat pyöriä pakonomaisesti ruoan ympärillä ja ihminen huomaa suurimmaksi osaksi ajattelevansa tavalla tai toisella ruokaa. Myöhäisemmässä vaiheessa yleensä sosiaaliset suhteet kärsivät, koska usein syömishäiriöön sairastunut alkaa eristäytyä ympäristöstään. 
Sairauden salakavaluus

Sairaus on hyvin salakavala, koska se yleensä hiipii elämään pikkuhiljaa. Syömishäiriöön ja näin ollen ortoreksiaankin sairastunut on usein korkeasti koulutettu ja tunnollinen nainen. Toki miestenkin syömishäiriöt ovat viime vuosina lisääntyneet. Sairastumista voi edeltää raskas elämänvaihe tai traumaattiset kokemukset. Syöminen voi olla keino saavuttaa elämänhallintaa ja tunnetta siitä, että edes jotakin elämän aluetta pystyy hallitsemaan tai että edes jostakin asiasta voi itse päättää. Sairaus voi olla hyvin vakava ja näin ollen hallita elämää hyvinkin voimakkaasti tai lievempi, jolloin sen tunnistaminen on hankalampaa.

Ortoreksia on siinä mielessä hankala syömishäiriön muoto, koska sitä voi olla paljon hankalampi tunnistaa kuin bulimiaa tai anoreksiaa. Siinähän ei ole mitään sairasta, että ihminen noudattaa terveellistä ruokavaliota vaan päinvastoin. Mutta pakonomainen terveellisyyden tavoittelu syö kohtuuttomasti energiaa sekä sairastuneelta itseltä että lähipiiriltä. 

Sairauden tunnistamista vaikkapa anoreksiaan verrattuna vaikeuttaa myös se, että usein se ei näy lainkaan päälle päin. Henkilö voi olla täysin normaalipainoinen ja näyttää ympäristön silmiin terveeltä ja hyvinvoivalta. Sairaus voi myös ajan myötä muuttaa muotoaan: se voi muuttua bulimiaksi, pakonomaiseksi treenaamiseksi, anoreksiaksi tai ahmimishäiriöksi. Keskeisenä elementtinä kaikkiin edellämainittuihin häiriötiloihin liittyy usein ankaruus ja rakkaudettomuus itseään kohtaan, voidaan puhua myös syvästä vihasta. Sortuminen kiellettyihin ruoka-aineisiin aiheuttaa kohtuutonta syyllisyyttä ja itseinhoa.
Mitä tehdä jos epäilee sairastuneensa syömishäiriöön?

Paraneminen lähtee tiedostamisesta ja halusta parantua. Tiedän tapauksia, joissa henkilöllä on henkeä uhkaava syömishäiriö, mutta siitä huolimatta ei halua parantua. Tällöin ennuste on tietenkin huono. Pelkkä ortoreksia harvoin uhkaa henkeä, toisin kuin anoreksia ja bulimia, mutta se heikentää elämänlaatua merkittävästi. Mitä nopeammin sairastun
ut saa apua, sen parempi. Apua ja tietoa voi hakea esimerkiksi syömishäiriöliitto SYListä eli täältä.  Apua on saatavilla myös kunnallista terveydenhuollosta, joten asiasta kannattaa rohkaistua puhumaan oman lääkärin kanssa.

Mikäli kärsit mitä tahansa syömiseen liittyvää häiriötä, rohkaisen Sinua hakemaan apua. Usein taustalta löytyy vaikeita elämäntapahtumia, käsittelemättömiä asioita tai henkistä ja fyysistä laiminlyöntiä- jokin asia on yksinkertaisesti ylittänyt sietokyvyn ja asian käsittelemättömyys näyttäytyy syömishäiriönä. Tiedän, että asia on arka ja sen puheeksi ottaminen vaatii rohkeutta. Mikäli haluat elää tasapainoista ja tervettä elämää, avun tarpeen myöntäminen ja avun hakeminen on ainut tapa parantua. Siitä lähtee pitkä matka kohti parempaa huomista ja itsetuntemusta. Ainostaan se, joka on ollut vankilassa tietää mitä on olla vapaa<3

Postaus on osa laajempaa syömishäiriöitä käsittelevää postaussarjaa. Jatkossa tulen kirjoittamaan anoreksiasta, bulimasta, ahmimishäiriöstä ja pakonomaisesta treenaamisesta. Tulevat postaukset eivät välttämättä ole kevyttä luettavaa ja voivat järkyttää herkimpiä lukijoita. Seuraavaksi tulen kertomaan erään 20-vuotiaan tytön tarinan, joka kärsi useita vuosia anoreksiasta, bulimiasta ja kun hän luuli jo parantuneensa sairaudesta, se naamioituikin vuosiksi pakonomaisen treenaamisen valepukuun.

Meikä ei kyllä oikein ymmärrä minkäänlaista ruoan rajoittamista tai vähentämistä. Meikä syö niin paljon kun ruokaa on tarjolla ja jos ei ole Meikän mielestä riittävästi, niin varastaa. Onkohan ruoan pakonomainen varastelu joku syömishäiriö? Ja kyllähän Meikä treenaiskin koko koko ajan jos sais ite päättää. Onkohan sekin joku häiriö? Pitääpä kysyä Mammalta…



3 kommenttia

  1. Anonyymi kirjoitti:

    Mielenkiintoinen kirjoitus, ja koetan muistaa käydä lukemassa seuraavat, vaikka en kiinnostuksenkohteiltani varsinaisesti lukijaryhmääsi kuulukaan. Kylläpä edellisen mustikkaraakapuurojutun värimaailmaan sopi niin hyvin arvoisan Koiruuden kielikuva!

  2. Satu Sjöholm kirjoitti:

    Kiitos kommentista:)

  3. Anonyymi kirjoitti:

    Jotenkin tuntuu, että kirjoitat omakohtaisista kokemuksista … Mielestäni maalaisjärki ja normaali "perussuomalainen" ruokavalio, ei mikään VHH tai gluteeniton ym. ruokahössötys, takaa TERVEELLE ihmiselle terveen elämän.

    trv. 65-vuotias perusterve ja normaalipainoinen mummo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *