Alkuvuodesta kirjoitin täällä postauksen siitä tyhjästä tilasta, jossa olen ollut vaikuttajana viimeiset puolitoista vuotta. En silloin vielä kertonut koko tarinaa, koska tämä on vaatinut pitkän kypsyttelyn -jo pelkästään sen takia, että kukaan järkevä yrittäjä ei tee tämmöistä! Eilisessä Instagram-postauksessani tulin vihdoin julkisuuteen tämän asian kanssa. Ja on reilua, että avaan sitä täällä blogissakin tarkemmin. Tämähän on se paikka, josta kaikki alkoi. Tiedän, että osa seuraajista tulee pettymään minuun ja näkemään tämän totaalisena takinkääntönä. No eikö se sitten sitä ole? Se riippuu ihan siitä, minkä merkityksen Sinä annat asialle. Jos se on mielestäsi sitä, niin sitten se on sitä. Minulle tämä on kuitenkin paluu siksi Satuksi, joka olin ennen ketoa.

Lue myös: Vuosi 2025: haastava, junnaava, taakse päin menevä, pysäyttävä

en suunnitellut ryhtyväni keto-vaikuttajaksi

Reilut kymmenen vuotta sitten perustin tämän blogin. Nimeksi tuli Kutsu Vapauteen. Jo silloin ihmettelin, miksi juuri tämä nimi valikoitui. En osannut selittää sitä. Ajattelin, että ehkä joskus ymmärrän. Se joskus on nyt. Aluksi en edes tiennyt, mitä tulisin täällä kirjoittamaan. Julkaisin joogaharjoituksia, meditaatioita ja ajatuksia hyvinvoinnista. Kirjoitin hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta, jota olin noudattanut 16-vuotiaasta asti ja kokenut hyväksi. Jaoin myös gluteenittomia ja terveellisempiä reseptejä. Jossakin vaiheessa tuli mukaan myös painonhallintajutut ja ne olivatkin super suosittuja. Postausten lukumäärät saattoivat olla satoja tuhansia.

Sitten elämä kääntyi. Hyvin läheinen ihminen sairastui tyypin 1 diabetekseen ja pyysi minua kehittelemään vähähiilihydraattisen pizzan. Tein sen. Julkaisin reseptin. Siitä tuli ilmiö. Lehdet kirjoittivat, resepti levisi suomalaisten tietoisuuteen ja  sitä testailtiin innostuneesti. Reseptin salaisuus oli vähähiilarisuuden lisäksi hyvä maku ja helppous: pohjan tekeminen vei vain minuutin eikä leipomisvaihetta ollut. Suosio löi ällikältä ja  innosti kehittelemään lisää. Lopulta olin tehnyt lähes 300 vähähiilihydraattista reseptiä. En ollut suunnitellut ryhtyväni VHH-vaikuttajaksi. Se vain tapahtui.

Ketobuumi ja oma matkani

Sitten tuli ketobuumi. Minulla on vahva autoimmuunigeeniperimä, ja kävin funktionaalisen lääkärin vastaanotolla. Jo matkalla Jyväskylästä Helsinkiin sanoin ystävälleni ja Karille ainakin viisi kertaa: “Tiedän, että hän ehdottaa ketoruokavaliota. Mutta siihen en halua ryhtyä.” Silti kokeilin. Vajosin nopeasti ketoosiin, olo oli niin loistava kuin se voi ketoosin alussa vaan olla. Kirjoitin kokemuksistani rehellisesti – sekä hyödyistä että haitoista. Se, mikä minua alusta asti tökki, oli ruokavalion rajoittavuus. Lisäksi näin selvästi populismin ja sen, miten vahvasti raha oli kietoutunut koko ilmiön ympärille. Mutta silti – keto vei minut mennessään. Minusta tehtiin lehtijuttuja. Keto alkoi määritellä brändiäni. Välillä olin itsekin ihmeissäni mitä tapahtui.

Näistä resepteistä syntyi myös VHH-ruoka- ja herkkuohjeita -kirja, josta tuli myyntimenestys. Sitä painettiin nopeasti neljä painosta. Tämä ei ole myyntipuhe – kirjaa ei saa enää mistään, se on loppuunmyyty. Mutta se vahvisti keto-brändiäni entisestään. Samalla syntyivät verkkokurssit: KETO RISE UP ja myöhemmin VHH-teho. Ne olivat suosittuja ja ihmiset saivat niiden avulla loistavia tuloksia. Olin rakentanut ne huolella ja rakkaudella. Samaan aikaan opiskelin autonomisen hermoston toimintaa ja myöhemmin aloin opiskelemaan kasvojooga, josta myöhemmin aloin tekemään sisältöä ja verkkokursseja.

Ylikierroksilla kohti euforiaa

Katselin ympärilleni ja huomasin, että monet ihmiset, jotka pystyivät noudattamaan tiukkaa ketoa vuosikausia, olivat ylikierroksilla. Näin ihmisiä, jotka paastosivat 20 tuntia päivässä ja söivät neljän tunnin aikana. He söivät kerran tai kaksi päivässä. He puhuivat euforiasta, loputtomasta energiasta muutaman tunnin yöunilla. Nämä ihmiset olivat niin selvästi ylikierroksilla, että näkyi ulospäin. Tämmöistä en suositellut verkkokursseillani eivätkä he olleet verkkokurssilaisiani ja tämä ei tietenkään koskenut kaikkia ketoilijoita! Mutta tämä on se, mitä itse näin liian paljon. Ruokavaliosta oli tullut uskonto. Fundamentalismi. Ja juuri sitä vastaan olin aina kirjoittanut: minulle ruokavalio ei ole uskonto. Silti olin osa kulttuuria, jossa siitä oli tullut sellainen. Tämän vuoksi elin jatkuvassa ristiriidassa. Tämähän ei ollut itse ruokavalion vika, vaan sen miten sitä jotkut noudattivat.

Vaikka opiskelin hermoston toimintaa, en nähnyt omaa tilaani. Keto veti myös minut ylikierroksille. Jos olisin silloin ymmärtänyt sen, olisin lopettanut. Näin ei tapahtunut. Painotin kursseillani armollisuutta. Suosittelin hiilihydraattipäiviä. Kirjoitin tännekin, että keto ei ole uskonto vaan ruokavalio (lue postaus alta). Sain siitä tietenkin kritiikkiä “oikeaoppisilta” ketoilijoilta. Ja koko ajan tunsin olevani ”liian erilainen ketovalmentaja”, koska en halunnut mennä niiiiiiin äärimmäisyyksiin. Silti, vaikka olin monia muita armollisempi, olin silti ääripäässä. Ja ääripäät ovat minulle tuttu paikka nuoruudesta, jolloin sairastin syömishäiriötä ja ortoreksiaa. Niistäkin olen täällä kirjoitellut.

Lue myös mitä vuosia sitten kirjoitin ketosta:

Miksi ketoruokavalio on minulle ainoastaan työkalu- avoin tilitys menneisyydestä

Ahdistava ketokeskustelu

Palaute ahdistavasta ketokeskustelu postauksesta

Illuusion murtuminen

En edelleenkään ajattele, että ketossa tai vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa olisi itsessään mitään väärää. Ne voivat olla erinomaisia työkaluja, ja moni valmennettavani sai niillä upeita tuloksia. Mutta näin myös toisen puolen. Yhteiskunta ei tue rajoittavaa elämäntapaa. Harva pystyy elämään vuosikausia tiukassa rajoituksessa. Usein seurauksena on on–off-kierre: tiukkaa kontrollia ja kurinalaisuutta seuraa vaihe, jossa mennään äärilaidasta toiseen. Pahinta ei lopulta ole itse kierre, vaan syyllisyys ja epäonnistumisen kokemus. Se tunne, että on heikko, kun ei pysty elämään täydellisesti. Lisäksi näin ketovaikuttamisen kulissien taakse. Kaikki eivät eläneet niin kuin opettivat. Osa viestitti äärimmäistä kurinalaisuutta, mutta todellisuus oli toisenlainen. Ja silloin tavalliset ihmiset jäivät yksin epäonnistumisen tunteensa kanssa – uskoen, että heissä on vika, kun eivät pysty samaan “täydellisyyteen”.

Vapaus, joka oli aina ytimessä

Jos jokin on ollut elämässäni pysyvää, se on vapauden kaipuu: olen allerginen kontrollille ja kaikenlaiselle manipulaatiolle.
Siis sille, että joku yrittää vaikuttaa siihen, miten minun pitäisi ajatella, syödä, uskoa tai elää. Olen aina sanonut verkkokurssilaisilleni: Älkää uskoko minua jos teidän oma keho kertoo toista, kuunnelkaa itseänne. Elän edelleen terveellisesti, mutta en enää täydellisesti kontrolloiden ja kieltäen. Hyvien asioiden lisääminen arkeen tuntuu paremmalta. Vanha ja tuttu hiilihydraattitietoinen elämäntapa on mun juttu- niin kuin se on ollut jo 16-vuotiaasta saakka.

Välitila ja päätös

Puolitoista vuotta sitten tiesin jo, että minun pitäisi ottaa kurssit pois myynnistä, muuta en hennonut. Ne olivat osa elämäntyötäni. Olin käyttänyt niihin valtavasti aikaa. Ne olivat hyviä. Ihmiset pitivät niistä. Ja ne olivat osa brändiäni, vähän niin kuin omia lapsia. Viime kesänä, kun juoksin vedessä lähes päivittäin, sisälläni nousi voimakas tunne: nyt. Silti en tehnyt sitä, jonka seurauksena jäin välitilaan. En enää pystynyt tuottamaan ketosisältöä, mutta en uskaltanut katkaista sitä täysin. Se vei minusta valtavasti energiaa.

Tiesin toki, että olisin voinut vain hiljaa vetäytyä: ottaa kurssit pois myynnistä ilman, että kertoisin asiasta julkisesti. Näin olisin päässyt itse vähemmällä kun en altistaisi itseäni julkiselle ryöpytykselle.  Mutta en halunnut tehdä sitä salaa, koska se ei ole minun tapani toimia. Tiedän, että osa ketovaikuttajista tulee käyttämään tätä postausta oman näkemyksensä vahvistamiseen. Se on täysin heidän oikeutensa ja he saavat tehdä niin. Minun valintani on tämä. En enää palaa siihen rooliin.

Taloudellisesti tämä ei ole järkevä päätös. Mutta sisäinen ristiriita kasvoi liian suureksi. Eilen uskalsin kertoa julkisesti, että olen ottanut keto- ja VHH-kurssit pois myynnistä. Tiedän, että suuri osa seuraajistani ovat pettyneitä muhun ja ymmärrän täysin miksi. Ja se on tietenkin täysin ok.  Mutta minulle on tärkeämpää kuunnella omaa sydäntäni kun miellyttää muita. Olen ollut pitkään vaikuttajana, jo yli 10 vuotta. Tuona aikana elämässäni on tapahtunut paljon: olen muuttunut ihmisenä ja tulen muuttumaan myös seuraavan 10 vuoden aikana. Ainakin toivottavasti. Haluan muutosta, koska seisova vesi on pahinta mitä tiedän.

Palaute, jota en osannut odottaa

Eilen illalla, kun julkaisin Instagramissa postauksen tästä aiheesta, olin varautunut ryöpytykseen siitä, että minua syytetään takinkäännöstä, epäjohdonmukaisuudesta, brändin pettämisestä ja siitä, että uskallan kertoa tämän julkisesti. Muutamia kriittisiä viestejä ja kommentteja lukuun ottamatta palaute on kuitenkin ollut ylitsevuotavan positiivista. Moni on kirjoittanut, että on helpottavaa, kun joku uskaltaa sanoa tämän ääneen. Moni on kiittänyt siitä, että tulen omilla kasvoillani kertomaan tästä, vaikka tiedän altistavani itseni arvostelulle.

Ja kyllä – tiedän täysin, mihin altistan itseni. Olen ollut näkyvä ketovaikuttaja. Olen kirjoittanut kirjan. Minusta on tehty lehtijuttuja. Olen ollut julkisuudessa tämän aiheen kautta. Kun sanon nyt ääneen, etten enää ole ketovaikuttaja, se ei ole pieni asia. Se on tietoinen päätös.

“Tuo ei ole oikeaa ketoa”

Yksi toistuva kommentti kriittiseltä puolelta on ollut tämä: “Äärimmäinen keto ei ole oikeaa ketoa. Ketoa voi tehdä rennosti.” Uskon, että joku pystyykin tekemään sen rennosti. Mutta jos hiilihydraatit rajoitetaan 20 grammaan vuorokaudessa – mikä on se yleisin ja virallinen suositus ketoruokavaliossa – on vaikea sanoa, etteikö se olisi rajoittava ruokavalio. Siinä rajataan lähes kokonainen makroravinneryhmä hyvin minimiin. Se ei tee siitä väärää tai huonoa, se tekee siitä rajoittavan. 

Ja joillekin ihmisille rajoittava ruokavalio toimii – erityisesti, jos taustalla on selkeä terveydellinen syy. Tiedän sen. Olen nähnyt sen. Olen itsekin kokenut hyötyjä. Mutta tämä kirjoitus ei ole yleinen totuus ketosta, vaan tämä on minun henkilökohtainen kokemukseni. Minä en ollut vain ketoruokavalion noudattaja. Minä olin näkyvä ketovaikuttaja. Se on eri asia.

Ei uutta ruokavaliota tilalle

Jos joku ajattelee, että tämän kirjoituksen taustalla on uusi ruokavaliokurssi, uusi laihdutusmetodi tai jokin seuraava trendi – niin ei ole. Minulla ei ole tällä hetkellä uutta ruokavaliokurssia tulossa. Jatkan edelleen sisällöntuottamista kokonaisvaltaiseen terveyteen ja kasvojoogaan liittyen. Jos joskus teen uuden kurssin, se tulee olemaan hiilihydraattitietoinen – koska se on ollut minulle koko aikuisikäni ajan järkevä tapa syödä. Mutta juuri nyt se ei ole ajankohtainen.

Jos jokin on pysynyt samana nämä kymmenen vuotta, se on tämä: Kuunnelkaa omaa kehoanne. Ei ole olemassa ketään gurua, lääkäriä, vaikuttajaa tai valmentajaa, joka tietäisi paremmin kuin sinä itse, miten sinun tulee elää. Ei ole ketään, joka tietäisi paremmin, miten sinun tulee syödä, nukkua, palautua tai uskoa. Sinä olet oman kehosi paras asiantuntija. Tässä mielessä viestini ei ole muuttunut. Se on vain vahvistunut.

Tuu instaan @satusjoholm

Huomasin äsken ihan vahingossa, että 9.12.2025 tuli tasan 10 vuotta siitä kun perustin tämän blogin. Kultavuosi oli 2019, jolloin postasin 158 postausta! Pohjanoteeraus on tämä vuosi: tämä on kolmas postaus tänä vuonna! Elämä, maailma ja myös minä olen muuttunut paljon 10 vuodessa- tämä näkyy myös täällä blogissa. Mun elämä on ollut eräällä tavalla pysähdyksissä viimeiset 1,5 vuotta eli energia ei nyt virtaa samalla tavalla kuin yleensä. Näitä jaksoja tarvitaan ja varsinkin minä olen ollut kovasti sen tarpeessa. Viimeiset 1,5 vuotta on ollut haastava, junnaava, taakse päin menevä, pysäyttävä ja tuskallinen. Jos nyt ihmettelet miksi, niin selaa postauksia taakse päin niin ymmärrät. Mutta jos katson 10 vuotta taakse päin, niin ymmärrän miten paljon olen saanut tuossa ajassa aikaan: blogin perustamisen lisäksi olen kirjoittanut kirjan, kehittänyt satoja reseptejä, tehnyt valtavan määrän verkkokursseja, opiskellut autonomisen hermoston toimintaa ja kasvojoogaa, perustanut yrityksen- ja kaiken olen tehnyt sivutyönä varsinaisen työni lisäksi. Lisäksi olen kouluttanut kahta koiraa, käynyt kokeissa ja kilpailuissa ja olen yrittänyt jossakin välissä elää ”normaalia” elämää (whatever it means). Olen tarvinnut breikin ja sitä ei olisi ikinä tullut ilman kolmea murtumaa…

Ajattele virtaavaa lähdettä, jossa on paljon kirkasta ja puhdasta vettä. Uutta vettä virtaa koko ajan, vesi vaihtuu ja pysyy liikkeessä koko ajan. Kaikki tämä tapahtuu automaattisesti. Kun virtaus loppuu, vesi jää seisomaan.  Se ei ole enää raikasta eikä kirkasta. Siitä puuttuu energia. Minä olen ollut seisovassa vedessä 1,5 vuoden ajan. En ole väsynyt. Olen vaan tyhjä.

Edellinen postaus: Magneettikuva paljasti väärän diagnoosin

Lenkille lähdössä -12 asteen pakkaseen- ihanaa!

Olen ihminen, joka haluaa tehdä aina kaiken itse. Avun pyytäminen on vaikeaa ja periksi antaminen mahdotonta. Se ei ole ihan tervettä. Lyhyesti sanottuna olen härkäpää, joka on juossut marathonin vatsataudissa ja myöhästynyt omista kihlajaisista, koska en voinut lyhentää juoksulenkkiä. Noh, onneksi olen noista ajoista sentään jotakin oppinut, MUTTA KUITENKIN! Jos tämä on lähtökohta, niin on suoranainen ihme, ettei elämä on mua enempää möyhentänyt- olen päässyt yllättävän vähällä. Juuri nyt tunnen ENSIMMÄISTÄ kertaa kiitollisuutta kaikesta paskasta mitä olen käynyt viime ja tänä vuonna läpi. Kiitos elämälle, että olen säästynyt pahemmalta, ja että olen selvinnyt kaikesta.

Vaikka on uusi vuosi, niin en halua alkaa luetella saavutuksiani ja tämän vuoden tapahtumia sen enempää. Eikä niissä nyt olisi paljoa kerrottavaakaan. Sen sijaan, että olisin saanut mitään älyttömän merkittävää aikaan, niin olen opetellut luopumaan asioista. Se on ollut vaikeeta, mutta sen myötä on vapautunut tilaa hengittää. Juuri nyt päästän tietoisesti irti kontrollista: tulevaisuuden suunnittelusta, menestyksestä, kehittämisestä, tekemisestä…Mitä enemmän pystyn päästämään irti, sen vapaammaksi tunnen itseni. Askel tuntuu hyöhenen kevyeltä, uloshengitys pidemmältä eikä palleaa purista. Kiitos elämä kaikesta. Kiitos kun olet koulinut mua ja kirjaimellisesti estänyt eteenpäin menemisen. Pysähtyminen on minun tyyppiselle ihmiselle vaikeeta- varsinkin silloin kun sitä eniten tarvitsee. Jos ihminen ei pysähdy itse, elämä pysäyttää. Ja se on armoa.

Yhdestä asiasta kuluneena vuotena haluan kuitenkin kertoa. Se oli yhdeksän päivää huhtikuun alussa. Olin vankina  (en saanut varata jalalla) omassa kodissani. Kari oli reissussa ja poikani Allu oli auttamassa mua eli asui kotona tuon ajan. Meillä oli mahtava viikko! Syötiin hyvin, katottiin TV:tä, ihmeteltiin elämää…

Minä ja mun kaksi poikaa ollaan tatuoitu sama teksti nahkaamme: Everything happens for a reason. Multa tuo tatska löytyy kahdesta kohtaa ja sillä on syynsä. Välilä kun elämä heittelee jota kuta meistä, niin muistutamme toisiamme siitä viisaudesta, mikä tuohon lauseeseen liittyy. Ja se helpottaa- jos ei heti, niin joskus. Maailmassa on niin paljon kauneutta, valoa ja rakkautta. Riittää, että avaa silmänsä ja katsoo ympärilleen. Pimeyden keskellä valo ei loista, mutta jos pystyy näkemään pienen pilkahduksen, niin se alkaa leviämään ja täyttämään elämää. Mutta kukaan ei voi olla valossa koko aikaa, sen vastavoimana tarvitaan pimeyttä. Vasta kokemalla nämä ääripäät ihminen voi olla aidosti onnellinen. Ei koko aikaa, mutta edes pienen ohikiitävän hetken. Silloin tällöin. Sillä hetkellä voi tuntea rakkauden kosketuksen, joka on elämässä tärkeintä. Silloin ymmärtää, että kaikki on hyvin.

Toivon sulle, rakas lukijani, mitä ihaninta vuotta 2026. Päästetään irti vanhasta, otetaan uusi vastaa avoimin mielin ja täysin sydämin.

Halauksin,

Satu

PS. Arvatkaa, mikä on ollut mun survival kit tänä vuonna: avovesi- ja avantouinnin lisäksi punaviini! Ei musta kuitenkaan ole tullut alkoholistia, ainakaan vielä. Ehkä se sitten seuraavaksi 😆 Siitä saiskin mahtavan klikkiotsikon: Terveysvaikuttajasta alkoholistiksi 😆