Hae
Kutsu vapauteen

Toista auttaa vain Jumala, toista perjantainen humala

Alkoholi ja oma suhtautumiseni alkoholiin on postauksen aiheena. Tätäkin aihetta on tullut viime viikkojen aikana pohdittua paljon, niin kun montaa muutakin. Nellin kuolema on ajanut itseni tilanteeseen, jossa olen miettinyt paljon sekä omia selviytymis mekanismejani, mutta tarkkaillut myös muiden. Miten minä ja ihmiset yleensä selviävät tilanteista, joissa elämää kannattelevat perustukset romahtavat ja elämä menee uusiksi? On niin monta tapaa surra tai selviytyä vaikeista tilanteista kuin on ihmisiäkin. Tuskin löytyy kahta samanlaista tapaa. Wiskari laulaa, että toista auttaa vain Jumala, toista perjantainen humala. Ensimmäistä kertaa elämässäni kiinnitin huomiota tuohon auttaa sanaan vaikka olin kuullut kappaleen satoja kertoja elämäni aikana. Samalla aloin miettimään alkoholia ihan eri näkökulmasta kuin aikaisemmin. Jokainen suomalainen on varmaan elämänsä aikansa joutunut pohtimaan suhdettaan alkoholiin, sen verran alkoholin huuruinen kansa olemme. Ja omaan suhtautumiseen vaikuttaa varmasti omat kokemukset alkoholista aina lapsuuden kokemuksista alkaen.

 

 

Lue myös: Ei täällä pärjää kun rakastamalla

 

 

humalahakuisuudesta fanaattisuuteen

 

 

Oma suhtautumiseni alkoholiin on muuttunut paljon elämäni aikana ja itse asiassa tuntuu muuttuvan koko ajan. Nuorempana nollasin ”päätäni” alkoholilla ja alkoholinkäyttö oli pitkälti humalahakuista. Humala toi hetken helpotuksen kaikesta suorittamisesta ja laskin päiviä ystävieni kanssa milloin päästään juhlimaan. Se oli yksinkertaisesti hauskaa ja palkinto kovasta treenaamisesta ja suorittamisesta. Poikien syntymisen suhtautumiseni alkoholiin muuttui: aloin käyttämään sitä harvemmin ja harvemmin, mutta en luopunut siitä kokonaan. Noin 40-vuotiaana huomasin, etten enää pystynyt juomaan kuin yhden tai kaksi lasia alkoholia vaikka olisin joskus halunnut juoda enemmänkin. Tästä seurasi se, että tunsin olevani illanistujaisissa aina se ilonpilaaja, jota alkoi väsyttämään viimeistään klo 23 maissa. Jos yritin juoda enemmän, minulle tuli yksinkertaisesti tosi huono olo ja ihan älytön veden jano. Sen lisäksi yksi tai kaksikin lasia viiniä saattoi aiheuttaa minulle krapulan seuraavana päivänä. Aloin suhtautumaan alkoholiin myrkkynä, joka saastuttaa elimistöäni ja aloin välttelemään sen käyttöä lähes kokonaan. Eli suhtautumiseni alkoholiin muuttui fanaattiseksi: myrkky mikä myrkky. Lisäksi aloin varomaan alkoholia viimeiseen saakka, koska tiesin sen vaikuttavan oleellisesti palautumiseen ja vähentävän (tai ainakin siirtävän) syvän unen määrää yön aikana. Joskus tieto lisää tuskaa, ainakin perfektionisteilla:)

 

Lue myös: Surusta syntyy tekoja- on aika ryhtyä toimeen…

 

 

ei enää tunnelatausta puolesta tai vastaan

 

 

Viime vuosien aikana suhtautumiseni alkoholiin on taas muuttunut eli käytän alkoholia edelleen hyvin maltillisesti ja harvoin, mutta suhtautumiseni siihen on muuttunut paljon lempeämmäksi: enää en pidä sitä myrkkynä vaan nautintoaineena. En tiedä saatko kiinni ajatuksistani, asiaa on jostakin syystä vaikea pukea sanoiksi:) Yritän kertoa kuitenkin sen, että en ole enää niin ehdoton alkoholin suhteen eikä se aiheuta sen suurempia positiivisia kuin negatiivisia tunteitakaan. Se on VAAN alkoholi ja piste. Ajattelen, että olen löytänyt asian suhteen tasapainon tai ”kultaisen keskitien” (inhoan muuten tuota sanontaa, en tiedä miksi) eikä alkoholi aiheuta minulle samanlaisia tunteita kuin ennen. Ja se tuntuu hyvältä. Olen sitä mieltä, että mikäli jokin asia aiheuttaa ihmiselle kovin voimakasta tunnelatausta puolesta tai vastaan, niin hän on tavalla tai toisella sen asian vanki eli asia sitoo hänen energiaansa. Ainakin näin olen kokenut omalla kohdallani.

 

 

kuka meistä voi tuomita toisen valintoja?

 

 

Nellin kuoleman jälkeen olen alkanut suhtautumaan todella moneen asiaan vielä liberaalimmin kuin aikaisemmin. Olen ymmärtänyt syvemmin, että elämässä voi tulla eteen asioita joista voi olla mahdoton päästä yli ja eteenpäin. Elämä pysähtyy kuin seinään. Toiset saavat Wiskarin sanojen mukaan lohtua uskosta, toiset pullosta ja jotkut jostakin muusta. Kuka meistä voi tuomita toisen ihmisen valintoja, kenellä meistä on siihen oikeus? Kuka voi kertoa oikean tavan elää alkoholinkaan suteen? Ei kukaan. En tarkoita tällä sitä, että yllyttäisin ihmisiä hukuttamaan surunsa alkoholiin, en tietenkään! Kaikki tietävät sen vaarat ja sen, että mitä asioiden tukahduttamisesta pahimmillaan seuraa. Kaikki tietävät myös, että alkoholismi on hoitoa vaativa sairaus, joka voi tuhota ihmisen ja läheisten elämän. Tämä on itsestään selvyys, mutta kirjoitan sen kuitenkin koska jokainen lukee tekstejäni omasta kontekstistaan ja joskus tehdään tulkintoja myös rivien välistä. On jokaisen oma valinta miten elää elämänsä. Elämä on taitolaji<3

 

 

Tuu instaan: satusjoholm ja 2blackgsd

 

 

 

 

Ei täällä pärjää kun rakastamalla

reagoimme joka hetki pelosta tai rakkaudesta

 

 

Rakkaus on kaikki. Ilman sitä ei ole yksinkertaisesti yhtään mitään. Päivä päivältä ymmärrän ja tunnen sen vahvemmin. Meistä kukaan ei ole täydellinen eikä yksinkertaisesti pysty elämään joka hetki rakkaudessa vaikka haluaisimme. Ihminen on niin rajallinen ja yksinkertainen ettei ymmärrä aina omaa parastaan ja meissä oleva paha susi eli ego pääsee helposti nousemaan pintaan ja kukkoilemaan. Ajattelen, että reagoimme joka hetki joko pelosta tai rakkaudesta. Itsekkyydestä tai epäitsekkyydestä. Pahuudesta tai hyvyydestä. Miten helppoa elämä olisikaan jos olisimme joka hetki kiinnitettynä ”rakkauden lähteeseen”- mitä se nyt sitten itse kullakin on. Toiset puhuu Jumalasta, toiset henkimaailmasta ja toiset eivät osaa sanoittaa lähdettä- onko tarvettakaan?

 

 

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo

rakkaus on tekoja

 

 

Sanat ovat pelkkää puheen helinää ilman tekoja. On helppo sanoa rakastavansa ja käytännössä toimia rakkaudettomasti. Vasta käytännössä sanat punnitaan: rakkaus on tekoja. On helppo rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta rentoutuneessa mielentilassa. Tämän huomaa esimerkiksi lomalla kun mieli ei täyty arkisista askareista ja velvoitteista ja voi keskittyä oleelliseen eli siihen, mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Sen sijaa arjen kiireessä ja paineessa tilanne on usein toinen. Arki on usein ankaraa ja se tempaisee mukaansa monesti sellaisella intensiviteetillä, että siitä on tietoisesti repäistävä itsensä irti jotta pystyy keskittymään läsnä olevaan hetkeen.

 

Lue myös: Surusta syntyy tekoja- on aika ryhtyä toimeen…

 

pahuuteen ei saa jäädä kiinni

 

 

Maailmassa on niin paljon pahuutta ja vastaavasti valtava määrä rakkautta. Pahuuteen on reagoitava, mutta sihen ei saa jäädä kiinni. Nellin kuoleman jälkeen huomaan reagoivani entistä vahvemmin rakkaudettomuuteen- kohdistuu se sitten minuun itseeni, muihin ihmisiin tai vaikkapa viattomiin eläimiin. Rakkaudettomuus aiheuttaa ahdistusta ja käsin kosketeltavaa pahaa oloa. Viime aikoina olemme päivittäin saaneet kuulla ahdistavia uutisia rajoituksista, kuolemista ja väkivallasta. Meille näytetään ja kuvaillaan tarkasti väkivallantekoja ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Ne piirtyvät verkkokalvoillemme ja tallentuvat muistiimme ja vaikuttavat vähintäänkin alitajuisesti. Pahuuden vastapainoksi ja kestämiseksi tarvitsemme rakkautta, hyvyyttä ja pyyteettömyyttä. Sitä, että ego pistetään hetkeksi syrjään ja että ihmiset reagoivat syvimmästä identiteetistään eli rakkaudesta ja totuudesta käsin. Omana itsenään ilman naamareita

 

Lue myös: Väkivalta koiraurheilussa- vaiettu salaisuusko?

 

yhteiskunnallisen murroksen aika

 

 

Elämme yhteiskunnallisen murroksen aikaa: aikaisemmin hiljaisesti hyväksytyt epäkohdat nostetaan pintaan ja keskustelun alle. Asiat, joista ennen vaiettiin nostetaan julkiseen keskusteluun- koski se sitten naisten alistamista, kiusaamista tai eläinten pahoinpitelyä. Vanhat toimintamallit puretaan ja niitä kyseenalaistetaan. Se mikä oli ennen sallittua, on huomenna kiellettyä. Toiset toivottavat muutoksen avosylin vastaan, toisilla se aiheuttaa muutosvastarintaa ja kapinointia. Siellä missä on ihmisiä, vallitsee aina hyvän ja pahan välinen taistelu. Se taistelu käydään sekä yhteiskunnan että yksilön tasolla. Maailma tarvitsee ihmisiä, jotka taistelevat hyvän puolesta pahaa vastaan. Ihmisiä, jotka reagoivat rakkaudesta eikä pahuudesta. Toista ihmisistä ei voi muuttaa, muutos lähtee aina itsestä ja omien motiivien rehellisestä tarkastelusta. Ja se jos jokin on vaikeaa, mutta palkitsevaa. Ja mielestäni se on ainut oikea suunta niin yhteiskunnan kuin yksilönkin tasolla.

 

Tuu instaan: satusjoholm ja 2blackgsd

 

Lue myös: