Hae
Kutsu vapauteen

Kun oma miesystävä raiskaa- miksi nainen usein vaikenee?

Viime aikoina on lehdissä ollut hurjasti juttuja parisuhteessa tapahtuvista raiskauksista. Lähes kaikkia juttuja yhdistää se tosiasia, että raiskauksia on tapahtunut toistuvasti ja nainen on vaiennut tapahtuneesta pitkään ennen kuin on uskaltanut kertoa asiasta jollekin. Usein, muttei aina, tapauksiin liittyy myös muuta fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Liian monelle tutulleni ja ystävälleni on käynyt näin, myös itselleni nuoruudessa. Miksi mies raiskaa oman naisystävänsä ja miksi nainen vaikenee? Miksi raiskauksesta on niin vaikea kertoa kenellekään ja miksi uhri yleensä aina syyttää tapahtuneesta itseään? Miksi uhri yleensä vasta jälkeenpäin tajuaa, että kyseessä oli raiskaus eikä normi yhdyntä? Miksi parisuhteessa tapahtuneesta raiskauksesta on mahdollisesti vielä vaikeampi puhua kuin tuntemattoman tekemästä?

Ollessani juoksulenkillä poikani kanssa kävimme seuraavan keskustelun:

– Aion kirjoittaa postauksen aiheesta kun oma miesystävä raiskaa…
– Oho, sullahan aiheet kovenee. Miks sä kirjoitat siitä?
– Jospa siitä olis apua jollekin joka on tällä hetkellä siinä tilanteessa. Mulla on vaan sellanen tunne, että pitää kirjoittaa siitä. Lehdistähän saa koko ajan lukea aiheesta, mutta kukaan ei tule ulos omalla nimellään ja omilla kasvoillaan. Aihe on ihan tabu.
– Kirjota vaan, mutta on aika rankka aihe. Mutta sähän on viime aikoina kirjoittanut tosi rankoista aiheista…
– Jep. Niin kauan niistä pitää puhua ja kirjoittaa kunnes ne ei ole enää tabuja. Edelleen monissa maissa on ihan hyväksyttävää, että miesystävä raiskaa naisystävänsä, koska nainen saatetaan mieltää miehen omaisuudeksi…
– Sairasta
– Mutta sitä tapahtuu Suomessakin monien seinien sisällä. Liian monien…

Varmaan yksi syy vaikenemiseen on se, että raiskauksessa harvoin on silminnäkijöitä vaan kyseessä on usein sana-sanaa-vastaan-tilanne. Uhri voi pelätä sitä, ettei hän pysty näyttämään toteen väitettään vaan miesystävä kiistää kaiken kuten varmaan useimmiten kiistääkin. Nainen voi tuntea myös syvää myötähäpeää miesystävänsä käyttäytymisestä. Voi olla myös todella kipeä paikka katsoa sairasta suhdetta totuuden silmälasien kautta, joskus on helpompi vaieta ja kätkeä tapahtunut omaan sydämeen eikä kertoa kenellekään. Mieltä ja kehoa ei voi kuitenkaan huijata yhdeltä pahimmalta energiarikkomukselta eli raiskaukselta. Mikäli mieli tukahduttaa tapahtuneen niin keho kuitenkin  muistaa kaiken ja alkaa oireilla epämääräisillä kivuilla ja säryillä. Se haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi- ja parannetuksi.

Vaikenemisen takana on usein myös häpeä. Häpeä tapahtuneesta, häpeä miesystävän puolesta, häpeä itseään kohtaan kun en puolustautunut, häpeä ihan kaikesta. Varmaan mihinkään asiaan ei liity niin paljon häpeää kuin seksuaalisuuteen. Uhri saattaa myös syyttää itseään tapahtuneesta varsinkin jos raiskaus tapahtui uhrin ollessa humalassa. Mikäli raiskaaja taas on humalassa, saatetaan asia pistää helposti humalan piikkiin vaikka tuskin ihminen tekee humalassa sellaista mitä ei voisi tehdä selvinkin päin.  Nuoruudessani naureskeltiin sanonnalle, että nainen antoi ymmärtää, mutta ei ymmärtänyt antaa. Tällä inhottavalla mies-ottaa-nainen-antaa- lausahduksella moni raiskaaja saattaa mielessään oikeuttaa tekoaan ja moni uhri syyttää itseään ajatuksella, että annoinko miehelle turhia luuloja, pukeuduinko liian seksikkäästi, sanoinko jotakin väärin tai viestitinkö olemuksellani haluavani seksiä vaikka käskin lopettaa.

Mikäli tyttö kunnioittaa, rakastaa itseään ja tiedostaa omat rajansa, hänellä on paremmat mahdollisuudet suojautua seksuaaliselta väkivallalta. Eväät ja mallin tähänkin asiaan tytär saa toivottavasti omasta kodistaan, omilta vanhemmiltaan. Mikäli omat vanhemmat katsovat ja kohtelevat omaa tytärtään rakastavasti, hän todennäköisesti ei anna kenenkään kohdella itseään huonosti vaan uskaltaa irrottautua sairaasta suhteesta. Mikäli taas tytär näkee omassa kotonaan naista vähättelevää käytöstä, hän saattaa itsekin antaa oman miesystävänsä kohdella itseään vähättelevästi. Sama pätee tietenkin poikiin: mikä poika tuntee olevansa arvokas ja rakastettu, kohtelee hän muitakin ihmisiä ja eläviä olentoja rakastavasti ja kunnioittavasti. Mielestäni toisen satuttaminen tavalla tai toisella kumpuaa aina omasta pahasta olosta, joka taas johtuu aina jostakin. Tietenkään elämä ei aina ole näin yksinkertaista ja suoraviivaista vaan joskus väliin tulee muita muuttujia vaikka vanhemmat olisivat tehneet oman osansa täydellisesti.

Itselläni ei ole tyttöä vaan kaksi poikaa. Olen pienestä pitäen opettanut pojilleni miten tyttöjä tulee kohdella kunnioittavasti ja että heille ei saa tehdä mitään sellaista mitä he eivät itse halua. Ei tarkoittaa eitä, ihan aina! Välillä pojat jo tuskastuivat tähän aiheeseen, mutta mielestäni tästä asiasta pitää puhua enemmän liikaa kuin liian vähän- se on jokaisen vanhemman vastuu omien lasten suhteen oli sukupuoli mikä tahansa. Tietenkään myös pojalle ei saa tehdä mitään sellaista mitä hän ei halua. Tästä aiheesta ei paljoa puhutakaan vaikka siitäkin pitäisi puhua enemmän.

Rakas ystävä: rakasta ja arvosta itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Olet kaunis, rakastettava ja täydellinen omana itsenäsi. Älä anna kenenkään tehdä itsellesi mitään sellaista mitä et halua tai mihin et ole valmis. Saat pukeutua juuri niin kuin haluat, saat olla humalassa ja p
uhua mitä haluat- se ei oikeuta ketään rikkomaan fyysistä koskemattomuuttasi. Mikäli mies ei lopeta kun sanot ei, se ei ole koskaan sinun vikasi. Et ole voinut tehdä mitään mikä oikeuttaisi raiskauksen. Ja fyysinen koskemattomuus koskee myös miehiä ja muita sukupuolia- tietenkin! Ja mikäli joku on rikkonut fyysistä koskemattomuuttasi, älä tukahduta asiaa unohtamalla tai työntämällä sitä pois mielestäsi. Se on sinussa: kehossasi, mielessäsi ja hengessäsi. Se voi tuntua päänsärkynä, selkäkipuna, hengenahdistuksena, paniikkihäiriönä, unettomuutena, pelkotiloina, itseinhona tai vaikkapa masennuksena. Puhu jollekin ja hae apua. Ansaitset sen, ansaitset vapauden?


Kuten alussa kerroin, myös itselläni on kokemusta siitä kun oma poikaystävä raiskasi. Olin tuolloin nuori ja seurustelusuhde kesti lyhyen aikaa. En uskaltanut puhua siitä kenellekään, halusin vain unohtaa kaiken. En halunnut edes uskoa tapahtunutta todeksi ja minulla meni jonkin aikaa ennen kuin edes ymmärsin mitä oli tapahtunut. Se hävetti. Hyi helvetti, että se hävetti. Eniten häpesin poikaystäväni puolesta. Vaikka en heti lopettanutkaan suhdetta tapahtuneen jälkeen, vaikutti se vahvasti siihen, että jätin poikaystäväni hetken kuluttua. Jättäessäni hänet tunsin häntä kohtaan ainoastaan inhoa. Koskaan emme keskustelleet asiasta, koska en pystynyt enkä kertonut kenellekään tapahtuneesta. En olisi voinut kuvitellakaan, että olisin kertonut vanhemmileni, nimittäin isäni ei olisi suhtautunut asiaan mitenkään kevyesti. En syyttänyt raiskauksesta itseäni, mutta jälkeenpäin syytin itseäni vuosikausia siitä, etten jättänyt häntä heti kun ensimmäiset merkit väkivallasta ilmaantuivat. Tapahtuneesta on jo kulunut aikaa älyttömän paljon ja tällä itsetuntumuksella mikä minulla nyt on, olisin laittanut tekijän vastuuseen. 

Miksi kerron asiasta omilla kasvoillani omassa blogissani, yleensähän näistä asioista annetaan haastettaluita tai tehdään juttuja nimettömänä (ymmärrän toki tuon nimettömyyden erittäin hyvin sekä uhrin että tekijän kannalta). Eikö minua hirvitä tai hävetä? Kyllä ja ei. Ajattelen asian niin, että jos minun ulostuloni auttaa edes yhtä tyttöä tai naista, joka on samassa tilanteessa kun minä olin nuorena tyttönä, niin tämä on sen arvoista. Ei minun tarvitse hävetä mitä on tapahtunut, vaan tekijän. Olen asian kanssa sinut, olen katsonut haavojani silmästä silmään, itkenyt itkuni, kohdanut demonini, levittänyt siipeni ja lentänyt vapauteen. Olen itse vapauttanut itseni, vapauta sinäkin.






Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *