Hae
Kutsu vapauteen

TV-ohjelma, kustannussopimus ja juttu ketolehteen

kustannussopimus

Olenkin vihjaillut teille muutamaan otteeseen, että alkuvuodesta tulee hyvin räväkkä. En kuitenkaan kertonut tarkemmin miksi, koska en vielä joulukuussa tiennyt, että saanko asioista vielä kirjoittaa. Nyt tiedän ja nyt siis voin kertoa, mutta en vielä kaikkea. Aloitetaan tuosta kustannussopimuksesta: allekirjoitin sen marraskuussa 2019 Basam Booksin kanssa ja tarkoituksena on kirjoittaa ketokirja. Kirjaan tulee blogin suosituimmat somesuosikki ohjeet ja paljon ohjeita, joita ei blogistani löydy eikä tule löytymään. Lisäksi kirjassa on ajatuksiani ketoruokavaliosta ja vähän muutakin. Kirjaan tulee hyvät kuvat, koska niiden merkistystä ei mielestäni voi korostaa. Olen kirjoittanut kirjaa lomien aikana, joita pidin loppuvuodesta peräti kuukauden ja lisää on tulossa tammikuussa. Arkisin paukut eivät riitä kirjoittamiseen vaikka eihän tietty ruokakirjassa niin kova homma ole kuin jossakin romaanissa, mutta kuitenkin.  Loppuvuodesta kun lomailin lähes 3 viikkoa Floridassa, heräsin joka ikinen aamu kirjoittamaan kirjaa neljän aikaa, joskus aikaisemminkin:) Iso kiitos jo tässä vaiheessa Studio Varjon Pasi Hakalalle, joka on jo tässä vaiheessa auttanut kuvien kanssa ihan mielettömästi.

tv-ohjelma

Meidän perhe Tuto mukaan lukien tullaan näkemään jo tänä keväänä eräässä tv-ohjelmassa, jonka nimeä en voi vielä paljastaa. Kuvaukset ovat nyt tammikuussa ja ne kestävät yhteensä 6 päivää eli jännittäviä kokemuksia on tiedossa! Vielä en tiedä yhtään milloin meidän jakso tullaan näyttämään, mutta pian varmaan sekin selviää. Ja kyllä:  jännittää ihan mukavasti..

juttu ketolehdessä

Minusta on kahden aukeaman juttu 16.1.2020 ilmestyvässä keto lehdessä. Lehteä on tarkoitus myydä marketeissa ympäri Suomea ja siellä on muutama ohje blogista ja muutakin kivaa. Kannattaa pitää silmät auki kaupassa käydessä:)

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.