Hae
Kutsu vapauteen

Väkivalta koiraurheilussa- vaiettu salaisuusko?

Viime päivien uutisointi suojelukoirien järkyttävästä ja epäreilusta kohtelusta järkyttää ja mietityttää ihmisiä laajasti juuri nyt Suomessa. Meillä on totuttu kauhistelemaan vaikkapa Espanjalaista kansanhuvia nimeltä härkätaistelu tai julmaa metsästys kulttuuria, jossa galgoja saatetaan hirttää puuhun metsästys ajan loputtua. Nyt suomalaisten verkkokalvoille on ilmestynyt videoita, joissa koiria kuristetaan, hakataan ja potkitaan koulutus tilanteissa Suomessa. Emmekö olekaan yhtään sen sivistyneempi yhteiskunta kun muut? Kohdellaanko meilläkin eläimiä yhtä julmasti kun vaikkapa Etelä Euroopassa?

 

Koira harrastajat pelkäävät tällä hetkellä sitä, että kaikki harrastajat lajista ja koulutus menetelmistä  riippumatta leimataan koirien rääkkääjiksi. Suojeluharrastajat pelkäävät sitä, että koko laji leimataan eläinrääkkäykseksi. Pelätään myös sitä, että kaikki koiraharrastajat joutuvat kärsimään muutaman koirakon tähden. Kuitenkin lähes jokainen palveluskoira harrastaja tietää, että suojelussa käytetään laajalti sellaisia koulutus menetelmiä, jotka eivät kestä päivän valoa. Se on hiljaisesti hyväksytty ja vaiettu tosiasia, joka on kaihertanut monien koiraharrastajien mieltä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki suojelu harrastajat kouluttavat koiriaan kipua tuottamalla, tietenkään! Tiedän paljon suojelun harrastajia, jotka kohtelevat koiriaan hyvin ja kouluttavat niitä reilusti ja oikeudenmukaisesti. Mikään ei ole mustavalkoista tai joko tai. Koskaan. Siitä huolimatta jos koiraurheilun parissa tapahtuu videolla nähtä väkivaltaa, niin kaikki kärsivät. Ja jokainen joka on tiennyt tai kuullut on myös syyllinen. Ei ainoastaan videolla esiintyvät henkilöt.

 

 

 

 

Koiraurheilu ei ole lain kouran ulottumattomissa

 

 

Koiraurheilu on urheilua ja urheilussa on tietyt yhteisesti sovitut säännöt ja normit, joita kaikkien pitäisi noudattaa. Koiraurheilu ei ole lain kouran ulottumattomissa, ei edes suojelu vaikka välillä on siltä tuntunutkin. Mitä tapahtui Lahden doping skandaalissa tai vaikkapa pesäpallon sopupeliskandaalissa? Kärsivätkö siitä ainoastaan karpaasit ja 2 pesäpallojoukkuetta? No ei tietenkään. Siitä kärsivät tuomittujen lisäksi myös koko hiihto- ja pesäpalloväki lajiliiton johdosta aina ruohonjuuri tasoa myöten. Koiraurheilua ei voi edes rinnastaa täysin muuhun urheiluun, koska siinä käytetään välineenä puolustuskyvytöntä ja ihmisen armoilla olevaa eläintä. Kaltoinkohtelu on vielä paheksuttavampaa. Suojelun maine on nyt menetetty ja siihen on syynsä. Oli ainoastaan ajan kysymys milloin mätäpaise puhkeaa ja todellisuus rävähtää koko kansan silmille. Ja hyvä niin, sillä yksikään koira ei ansaitse videolla nähtyä kohtelua. Eikä kukaan voi väittää, että kyse olisi pelkkien amatöörien puuhastelusta mikäli paikalla on koulutettu maalimies ja videolla harjoiteltiin suojelu koetta varten. Ei tilannetta voi mitenkään puolustella ja harva sitä on puolustellutkaan.

 

 

 

 

jokainen meistä välillä kohtelee koiraansa epäreilusti

 

 

Jokainen meistä kohtelee ja kouluttaa välillä omia koiriaan epäreilusti. Harva tekee sitä tahallaan. Kyse on lähes aina osaamattomuudesta, kiireestä tai yllättävästä tilanteesta. Kun taito loppuu, niin väkivalta alkaa- lause on tuttu meidän koiraharrastajien keskuudessa. Koiraa voi rääkätä niin monella eri tavalla, välineillä tai ilman niitä. Lauma viettiselle koiralle pahin rangaistus voi olla huomiotta jättäminen. Mutta se että ketju pannalla voi saada aikaan pahempaa jälkeä kuin piikeillä tai sähköllä  ei poista sitä tosiasiaa, että kaikki kivun tuottaminen koiralle koulutus mielessä on perseestä. Enkä usko, että kukaan terve järkinen koiraharrastaja siitä nauttii ellei ole sadisti. Kivun tuottaminen lisää aina koiran stressitasoa ja väitän että myös ohjaajan. Sitä tuskin kukaan koiran ohjaaja haluaa, mutta joskus esimerkiksi palveluskoira koetta edeltävä paine, oma kunnianhimo ja halu menestyä ajaa ainakin hetkellisesti koiran hyvinvoinnin edelle. Sitä on vaikea ymmärtää ellei ole itse kilpaillut oman koiransa kanssa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi millään mitta kaavalla hyväksyttävää.

 

 

 

jos koira saisi itse päättää

 

 

Kahden käyttölinjaisen saksanpaimenkoiran omistajana tiedän, että suojelu on joillekin koirille maailman paras harrastus. Välttämättä mikään muu asia ei saa koiraa sellaiseen hurmokseen kuin maalimies ja hiha. Jos meidän Tuto saisi itse päättää, niin se harrastaisi suojelua 24/7- no ehkä välillä söisi hieman huikopalaa. Parhaimmillaan suojelu harrastus onkin mukavaa ajanvietettä sekä kaikille osapuolille: koira nauttii ja saa toteuttaa lajityypillisiä tarpeitaan yhdessä ohjaajan kanssa. Maalimies saa onnistumisia kun koirakot saavat tuloksia ja liittojen toimi- ja luottamushenkilöt saavat mainetta ja kunniaa. Parhaimmillaan treenit ovat sellaisia, että ulkopuoliset saavat tulla katsomaan. Pahimmillaan sitten jotakin sellaista mitä videolla on todistettu tapahtuvan.

 

 

 

milloin liitot alkavat kantaa vastuuta ihan oikeasti?

 

 

Kaksinaismoralismi loistaa räikeästi liittojen lausunnoista, joissa viitataan väkivaltaan puuttumiseen ja eettisiin ohjeisiin. Tosin nyt saksanpaimenkoiraliitto on asettanut yhdistyksille sanktioita, mutta vasta tulevaisuudessa jää nähtäväksi mitä ongelmalle oikeasti aiotaan tehdä. Toisaalta taasen eihän liittojen toimi- tai luottamushenkilöt voi kertoa julkisesti, että epäkohdat ovat olleet tiedossa, mutta niihin ei ole puututtu. Silloinhan menisi koko systeemi uusiksi ja pitäisi mennäkin. Tyypit eivät ole hoitaneet hommiaan. Muistellaanpa taas Lahden doping skandaalia: miten toimivat tuolloin lajiliittojen viskaalit? Kuka uskoo, etteivät he tienneet ainakin tavalla tai toisella? Ehkä on ollut helpompi katsoa tiettyjä asioita läpi sormien kuin nostaa kissaa pöydälle. Tai sitten vaan ei olla välitetty. Tulokset taisivat mennä etiikan edelle. 

 

 

 

kyllä minäkin olen tiennyt

 

 

Kaksinaismoralismi loistaa myös tässä minun kirjoituksessani, koska kyllä minä olen tiennyt että suojelussa käytetään melko yleisesti sellaisia keinoja, jotka eivät ole sallittuja.  Kukaanhan ei tiedä miten yleisesti, koska asiaa on aika vaikea selvittää:) Pelkkä kyselylomake alaosastoille ei ehkä antaisi oikeaa kuvaa kielletyistä menetelmistä. En ole pitkään aikaan harrastanut suojelua vaan muita lajeja, mutta minäkin olen nähnyt sellaista toimintaa mikä ei kestä päivän valoa. Enkä ole puuttunut asiaan. Pelko siitä, että saan kukkahattu tädin maineen koiraurheilu piireissä on ollut liian kova. Samoin pelko siitä, etten saa koepaikkoja, jotka ovat muutenkin kiven alla. Ja myöskin pelko siitä, etten ole tarpeeksi mukava ja ettei minua hyväksytä. Ja pelko siitä, tästä ja tosta.

 

Olen myös itse ollut välillä epäreilu omia koiriani kohtaan. Olen huomannut sen vasta jälkeenpäin ja aina siitä on tullut tosi kurja ja epäonnistunut olo eli en ole tehnyt sitä tahallani. Kun koirien kanssa touhuaa paljon 24/7, niin välillä sattuu ja tapahtuu. Tilanteet tapahtuvat nopeasti ja niihin on reagoitava tai on myöhäistä. Ison, kiihkeän ja terävän koiran kanssa ei aina ehdi miettiä nelikenttä analyysiä omassa päässään, vaan on toimittava muutamassa sekunnissa, myös koulutus tilanteissa. Ja sitten se ehkä yleisin tilanne: pakka leviää oman jännittämisen/hermoilun takia juuri muutamaa päivää ennen koetta ja on yritettävä nopeasti saada jokin ongelma kuntoon. Siitä yleensä ei seuraa mitään hyvää. Sen vuoksi en uskalla tehdä enää yhtään treeniä juuri ennen koetta. Kokonaisuuden huomioon ottaen kuitenkin tiedän, että koirani elävät erittäin onnellista elämää ja harrastaminen on parasta mitä ne tietävät. Ja päivä päivältä mietin yhä enemmän sitä, miltä koirasta mahtaa tuntua treenin jälkeen. Ja eikös meidän kaikkien koiraihmisten pitäisi juuri sitä miettiä. Siis sitä, miltä KOIRASTA MAHTAA TUNTUA. Ja koiraansa voi todellakin kohdella epäreilusti myös muualla kuin harrastusten parissa.

 

 

 

väkivalta lisää väkivaltaa

 

 

Aivan varmasti suojelussa käytetään yleisimmin kovia otteita kuin vaikkapa kansallisissa lajeissa tai vaikkapa agilityssä. Onhan laji rajumpi ja siinä koirat ovat pääsääntöisesti paljon korkeammassa vietissä. Siitä huolimatta mikään laji ei ole täysin puhdas väkivallasta niin kauan kuin ihmiset ovat ohjaajina. Ja todennäköisesti tulevat olemaan pitkään:) Eli kyllä meidän ihan jokaisen on pitää tarkastella omaa toimintaa kriittisesti eikä pelkästään osoittaa muita syyttävällä sormella. Väkivalta lisää väkivaltaa yleensä aina. Kuulemma yhdistysten jäsenet ovat saaneet ihmisiltä tappouhkauksia videoiden tapahtumiin liittyen. Tappouhkaukset kertovat siitä suuresta vihasta mitä eläinten kaltoinkohtelu pahimmillaan aiheuttaa. Ihmisillä e ole keinoja käsitellä näkemäänsä ja tapahtuu ylilyöntejä. Suomi on väkivaltainen maa sekä sanoissa että teoissa. Mitä jos purkaisimme tapahtuman aiheuttamaa omaa pahaa oloamme positiivisin keinoin ja aloittaisimme omasta koirastamme ja käytöksestämme. Miettisimme sitä, mitä itse voisimme tehdä paremmin juuri tänään ja juuri nyt. Suojelun harrastajat ja liitot joutuvat saman tilanteen eteen ja uskon, että siitä seuraa pelkästään hyvää. Ja jos jokin asia lisää koirien hyvinvointia, niin sen eteen kannattaa nähdä vaivaa.

 

 

Seuraa instassa: satusjoholm ja 2blackgsd

 

 

Edellinen postaus: Surusta syntyy tekoja- on aika ryhtyä toimeen…

Surusta syntyy tekoja- on aika ryhtyä toimeen…

Olen kirjoittanut blogiin, että Nellin kuolemasta on pakko seurata jotakin hyvää. Kuten viimeksi kirjoitin, niin olen alkanut kirjoittaa ”suruani ulos” ja uskon, että tekstistä tulee jonakin päivänä kirja. Toivon, että kirja tulee sitten aikanaan auttamaan monia. Kirjan lisäksi Nellin kuolema on herättänyt minussa ja pojissani halun viettää enemmän aikaa Pohjanmaalla. Olimme koirien kanssa lenkillä järven jäällä ja katselimme rannalla olevia kesämökkejä. Siitä lähti idea omasta mökistä Soinissa. Tontti meillä jo on veljeni mökin vieressä, ainoastaan mökki puuttuu. Olen jo pitkään haaveillut omasta mökistä, mutta koska Kari ei lämmennyt ajatukselle, niin en ole jaksanut ryhtyä toteuttamaan unelmaani yksin. Kun kerroin asiasta pojille, niin Noppa ehdotti että hommataan mökki kimpassa. Allukin innostui ja siitä se mökin suunnittelu lähti. Edelleen ollaan suunnittelun asteella, mutta toivotaan että kesällä mökki olisi jo valmis. Olen todella liikuttunut siitä, että pojat haluavat mun kanssa toteuttaa mökki projektin- tuntuu käsittämättömän ihanalta<3

 

 

Lue myös: Sukuamme on kohdannut suuri suru:(

 

Partners in crime eli näiden tyyppien kanssa pitäisi mökki projekti toteuttaa. Kuvassa Noppa, Jarno ja Allu.

pikku hirsimökki kahdella makuuhuoneella

 

 

Mökin rakentaminen ei ole pelkästään meidän kolmen projekti, vaan siihen osallistuu myös mun isä ja veli Jarno. Kyseessä ei TODELLAKAAN ole mikään talviasuttava iso luksus mökki, vaan pikku mökki kahdella pienellä makuuhuoneella ja tupakeittiöllä. Saunaakaan ei hirsimökkiin tule, koska veljellä on ihan vieressä kaksi saunaa, joten käytetään nekin neliöt oleskelutiloihin. Mökille ei tule juoksevaa vettä ja sähkö tulee aurinkopaneelien kautta. Eikä myöskään sisä vessaa vaan ulko huussi. Juomavesi haetaan lähellä olevasta lähteestä. Eli kuten huomaatte, niin ihan mökki mökistä on kysymys eli paikasta, jossa ei hienostella vaan jossa saa olla luonnon helmassa ja rentoutua. Lähistöllä on veljeni mökin lisäksi ainoastaan enoni mökki  ja mökille vie yksityistie, joten oma rauha on taattu. Siellä on koirillakin tilaa juosta- meillä on yhteensä poikieni kanssa 4 koiraa, joista 3 on saksanpaimenkoiria. Mökit ovat pienen järven rannalla. Isällä on mökillä kala viljelmä ja sen lisäksi mm. mun veljen rakentama riistapelto- älkää kyselkö enempää, en osaa selittää:) Mutta joo sellainen sieltä löytyy…

 

 

Lue myös: Ja vaikka väkisin mä käynnistäisin sun sydämen

 

ilmianna hyvä hirsimökki toimittaja

 

 

Nyt pitäisi löytyy sellainen firma, joka toimittaa hirsimökkejä edullisesti! Ja kenties myös sellainen toimittaja, joka pystyisi mökin myös kasaamaan valmiiksi. Sekin vaihtoehto vielä on, että rakennetaan hirsimökki itse. Tosin minun osuuteni rakentamisessa taitaa jäädä vähäiseksi:) Tulen kirjoittamaan tästä meidän projektista vaihe vaiheelta tänne blogiin, joten pian kuulette lisää. Ainakin toivottavasti!!

 

 

Lue myös:

 

Meitä ravistellaan rajusti

Mitähän kamalaa tuostakin seuraa

 

 

Tuu instaan: satusjoholm ja 2blackgsd