Hae
Kutsu vapauteen

Inhottava alkuvuosi

En ole ihminen, joka ensimmäisenä valittaa facebook päivityksissä tai varsinkaan täällä blogissa. Pidän omat ongelmani omana tietonani ja puhun niistä muutamalle erittäin luotettavalle ystävälleni ja kotona omalle perheelleni. Yritän jakaa ympärilleni hyvää mieltä ja hyvää oloa, koska tämä maailma on usein aika kylmä paikka enkä halua rasittaa muita omilla huolillani. Sitä paitsi monilla muilla on asiat paljon huonommin, tunnen itseni onnekkaaksi monessa asiassa. Siitä huolimatta kaikki ei ole aina niin hohdokasta miltä somen kautta näyttää. Alkuvuoteni on ollut tosi inhottavaa, suoraan sanottuna ihan paska?

Kaikki alkoi 6.1 juuri kun poikani Allu, hänen avovaimonsa Moona ja heidän saksanpaimenkoiransa Kara oli lähtenyt Kuopioon omaan kotiinsa. Mieheni huusi minulle, että Tuto ontuu pahasti. Tutkin koiran ja huomasin, että vasemmassa kintereessä oli iso kova patti ja koira todellakin ontui. No annoin kipulääkettä, ontuminen loppui nopeasti ja eläinlääkärin ohjeella ajateltiin seurata asiaa. Patti pieneni pikku hiljaa ja kaikki näytti menevän hienosti. Ei siis hätää…

Samoihin aikoihin kilpirauhaslääkkeeni (Lio) loppui yllättäen kaikista Suomen apteekeista ja Saineen Ninan avustuksella sain hankittua itselleni eläinperäistä lääkettä, jota en ollut koskaan ennen käyttänyt. Jouduin vaihtamaan lääkkeen lennosta (mitä ei pitäisi koskaan tehdä), jonka seurauksena kärsin kovista päänsäryistä. Vähensin siis lääkitystä ja menin selvästi vajaatoiminnalle. Päänsärky loppui, mutta kaikki hidastui: aineenvaihdunta, puhe, ajattelu jne. Puhuttamattakaan muista vajaatoiminnan oireista. En uskaltanut lisätä lääkettä kuin puoli tabua kahdessa viikossa, joten 6 viikkoa oli melkoista vajiksen kanssa kärvistelyä. Muistin samalla, miten inhottava tila vajis on!

Pää edellä lattialaattaan

Eräänä päivänä tulin koiran kanssa lenkiltä ja kuinkas sitten kävikään: liukastuin icebugit jalassa meidän kuraeteisessä siten, että lensin suoraan pää edeltä naamalleni lattialle. Kuului ihan järkky pamaus kun vasen silmäkulmani pamahti lattialaattaan? Mieheni Kari näki sen ja ihmetteli miten joku voi kaatui sillä tavalla! Kipu oli aivan hirvittävä, mutta siitä kun pääsin ylös niin silmäkulmassa näkyi ainoastaan pieni punainen patti kulmakarvan yläpuolella. Huokaisin helpotuksesta, näköjään selvisin vähällä. Noh, muutaman päivän kuluttua totuus selvisi: koko vasen silmäluomeni oli sininen, samoin silmän alaosa puhumattakaan turvotuksesta. Vaati normaalia enemmän itseluottamusta mennä pitää puheita tai toimia puheenjohtajana salilliselle asiantuntijoita silmä mustana ja samalla kärsiä pahoista vajiksen oireista- hyvä, että pysyin pystyssä. Tuntui, että puhe oli välillä mongerrusta, sanoja unohtui, väsytti ja tietty tuo musta silmä kruunasi olotilan täydellisesti. Ja mikä ihaninta, tuo musta silmä kesti yli kuukauden. Ajattelin jo, että se oli pysyvästi jäänyt seurakseni. Samoihin aikoihin aloin totaalisesti kyllästymään tähän  blogiin, joka alkoi tuntua todella typerältä ja turhalta- aloin miettimään, että voisihan sitä vähää vapaa-aikaansa toisinkin viettää…Ja töissä oli tietenkin vuoden kiireisin aika- kuinkas muutenkaan.

Röntgen paljasti karun totuuden

Kun tilanne alkoi hieman rauhoittumaan silmän osalta ja sain lisättyä kilpparilääkitystäkin jo hieman, niin Tuto alkoi 3 viikkoa sitten ontumaan etupäätään. Noh, tramalia nopeasti ja eläinlääkäriin. Lekuri oli huolissaan koiran kintereestä, joka ei ollut kunnossa ja oli tietty kipeyttänyt etupään painonsiirron takia. Hilmatsu pääsi unille ja läpivalaisuun. Tässä vaiheessa huolena oli jo todella ikävät asiat. Hyvin nopeasti tilannekuva selvisi: kintereessä oli ”vaan” rasitusvamma, muut nivelet ok, mutta oikea olkapää ihan sökönä eli 1,5 vuotta sitten todettu lievä nivelrikkomuutos oli edennyt pitkälle ja vakavaksi? Olo oli ihan turta. Olen ollut siitä asti niin maassa, etten ole halunnut puhua/kirjoittaa asiasta yhtään kenellekään. Toki viime lokakuun piirinmestiksissä huomasin, että koiralla oli tottiksessa vaikeaa, mutta tehtiin kuitenkin voittajaluokasta vielä tulos ja Tuto tuli seitsemän koiran kisassa kolmanneksi eli on se aikamoinen sissi! 


Tilanne nyt

Tuto sai eilen kortisoni-injektion olkapäähän ja on saanut jo kolme viikkoa gapabentiniä, joka jatkuu nyt vielä ainakin muutaman kuukauden. Eilen saatiin tietää, että kinner on onneksi kunnossa eli jotakin hyvääkin. Koira on muutoin hyväkuntoinen, mutta eihän tuo nivelrikko koskaan parane, joten me nautitaan nyt jokaikisestä päivästä ja hetkestä. Hyvällä onnella edessä voi olla vielä monta vuotta yhteistä taivalta jos paino pysyy kurissa ja liikuntaa an
nostellaan sopivasti. Harrastaakin kuulemma vielä voidaan, jos kortisonilla on vastetta mutta se katsotaan sitten myöhemmin. Tilannehan on se, että Hilmatsu harrastaa joka tapauksessa, jos ei minun kanssani niin sitten yksin eli jotakin pitää tietenkin aktiivisen neidon kanssa tehdä. Ja lenkkejä on pakko lyhentää eikä voi Karan kanssa enää päivätolkulla riehua, ei se nyt auta? Mutta aivan järkyttävä luopumisen pelko on läsnä päivittäin- yritän työntää sitä kauemmaksi ja nauttia näistä hetkistä, mutta vaikeaa on…


Kilpparilääkitys on onneksi alkanut auttamaan ja olo on siltä osin normalisoitunut. Tuntui todella oudolta kun pää ja ajatus yhtäkkiä kirkastuivat, värit palasivat näkökenttään, mieliala alkoi muuttumaan valoisammaksi, väsymys helpotti ja jaksoin jo keskustellakin ihmisten kanssa. Silmäkään ei ole enää musta? Viime viikon oli alueellisella maanpuolustuskurssilla ja se toi mukavaa vaihtelua tähän harmaaseen alkuvuoteen. Töissä on edelleen tosi kiirettä, mutta eiköhän se nyt tästä…

”Tätä” on ollut nyt liikkeellä: useat ystäväni ovat kertoneet poikkeuksellisen inhottavasta ja raskaasta alkuvuodesta. On ollut läheisten kuolemaa, uupumusta, kiputiloja ja muuta vastaavaa eli jotenkin poikkeuksellisten matalissa energioissa ollaan saatu alkuvuosi tarpoa eteenpäin. Itse olen pitänyt kiinni päivittäisestä hiljentymisestä ja meditoinnista, teen sitä vähintään puoli tuntia joka päivä. Ja aion jatkaa vaikka olisi kuinka kiirettä…

Seuraa blogia facebookissa ja instagramissa

Blogin etusivulle pääset klikkaamalla tätä linkkiä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 


Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.


Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

4 kommenttia

  1. Niilo Jalo ja Aapo kirjoitti:

    ♥ Sama täällä hiton raskas alkuvuosi raskaan viime vuoden jälkeen . Nipa ja sairaus ja kuolema lannisti kaikkine muine murheineen alleen 🙁 Voimia Satu ♥

  2. Satu Sjöholm kirjoitti:

    Kiitos ja voimia Sinulle myös<3 Minkä ikäinen Nipa oli?

  3. Nanne - Elämää Koivurannassa kirjoitti:

    Voimia Satu täältäkin <3
    Ja rapsutuksia Tutolle <3 Toivon teille vielä paljon yhteistä aikaa!!

  4. Satu Sjöholm kirjoitti:

    Kiitos<3 Voi niin minäkin…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *