50 vuotta- vanhenemisen pelko ja suuri ikäero parisuhteessa

voisinpa pysäyttää ajan

Täytin eilen 50 vuotta ja viikonloppu on mennyt juhlien merkeissä.  50 vuotta on jonkilainen rajapyykki eli ensimmäinen pyöreä ikäluku, joka aiheuttaa enemmän tunteita ja minun kohdallani ristiriitaisia sellaisia. Olen viime vuosina törmännyt useasti vanheneminen on ihanaa ja luonnollista- lauseeseen. Tiedostan, että mun kannattaisi hehkuttaa täällä somessa sitä, miten ihanaa on vanheta ja mitä luonnollisemmin sen parempi. Tottakai vanheneminen on luonnollista, sehän tapahtuu vääjäämättä ja meille kaikille enkä minäkään haluaisi elää pahimpia ruuhkavuosia uudelleen. Tämä ikä on hyvä ja mulla on ollut hyvä elämä eli en haikaile kuluneita vuosia vaan olen niistä kiitollinen. Sen sijaan olisi ihanaa, jos ajankulun voisi pysäyttää muutamaksi vuodeksi: saisi olla vaikkapa 5 tai 10 vuotta just tämän ikäinen eikä aika kuluisi ollenkaan eli me saataisiin mun miehen kanssa kuroa umpeen meidän suurta ikäeroa. En ole ennen kirjoittanut täällä blogissa meidän ikäerosta, koska en ole pitänyt sitä mitenkään ihmeellisenä juttuna eikä se sitä ole ollutkaan, todellakaan. Eihän kukaan nyt ikään rakastu. Ennen kuin nyt.

en tiedä miten tulen selviämään ilman häntä

Hetki sitten mua alkoi ahdistamaan se, että aika menee niin nopeasti. Luulin ensin, että pelkään omaa vanhenemistani. Myönnän toki, ettei ole kivaa kun kaikki paikat alkaa roikkua ja valahtaa, mutta mun oma vanheneminen ei ole se suurin pelko elämässäni. Vaan mun miehen Karin. Meillä on tasan 20 vuotta ikäeroa ja mitä vanhemmaksi itse tulen, niin sitä suuremmalta midän ikäero alkaa tuntumaan. Olen ihan kauhuissani kun ymmärrän, että vaikka Kari eläisi kuinka vanhaksi, niin meidän yhteinen elämä ei todennäköisesti ole enää kovin pitkä. Tietenkään en voi tietää kumpi meistä lähtee täältä aikaisemmin, mutta todennäköisyys siihen, että vietän loppuelämäni ilman häntä on suuri. Se pelottaa ja ahdistaa, koska Kari on mun elämäni suurin tuki ja turva. En tiedä miten tulen selviämään ilman häntä ja hänen rakkauttaan. Kari tietää sen ja se ahdistaa myös häntä.

Mennessämme naimisiin Kari kysyi multa, että tulenko kestämään hänen vanhenemisen. Vastasin hänelle, että en tule. En tiennyt tuolloin miten oikessa olin.

meidän yhteinen elämä lyhenee lyhenemistään

Kari on todella nuorekas, hoikka, hyväkuntoinen ja täysin terve- ei kukaan voisi arvata meidän suurta ikäeroa ellei tietäisi. Me ollaan oltu yhdessä 14 vuotta ja suhteen alussa ikäero ei tuntunut yhtään missään paitsi siinä, että Kari on lähes yhtä vanha kun mun vanhemmät. Se toki tuntui todella oudolta. Rehellisesti sanottuna Kari on NIIN nuorekas, että hän ei tunnu todellakaan miltään seitsemänkymppiseltä. Mutta tottakai ikääntyminen aiheuttaa fysiologisia muutoksia vaikka olisit kuinka supermies. Olenkin alkanut tarkkailemaan Karia tosi paljon ja saatan mennä tolaltani kun hän kysyy pari kertaa samaa asiaa – mieleen tulee heti alkava dementiaa. Asiaa ei auta yhtään, että mulle sanotaan, että kaikkihan me vanhetaan ja vanhenemiseen pitää suhtautua luonnollisella tavalla. Hevon paskat! Mulle vanheneminen tarkoittaa sitä, että mun ja Karin yhteinen elämä lyhenee lyhenemistään. Vaikka kukaan ei tiedä elämänsä pituutta, niin MÄ TIEDÄN, että mun ja Karin yhteinen jäljellä oleva aika on aivan liian lyhyt. Se on suuren ikäeron yksi inhottava ja raastava puoli.

ei ollut tarkoitus synkistellä

Tästä postauksesta piti tulla ihan erilainen. Tarkoitus oli kertoa teille, miten mä olen onnellinen kun olen tosi hyvässä kunnossa viisikymppisenä ja mahdun samoihin vaatteisiin kuin 15-vuotiaana. Ja kertoa kaikkea kaunista siitä, mitä olen saanut tähän ikään asti kokea ja mitä olen oppinut. Tarkoitus oli listata myös elämäni kohokohtia. Tästä ei pitänyt tulla tämmöinen synkistely postaus. Mutta mä en jaksa feikata täällä somessa ja päivä päivältä mulle merkitsee vähemmän ja vähemmän mitä ihmiset musta ajattelee. Tiedän tänään, että en voi enää hukata yhtään päivää elämästäni mihinkään turhaan. Mulla ei ole siihen varaa. Mulla on kiire nauttia vielä niistä yhteisistä hetkistä, joita saan viettää Karin kanssa. Haluan kiukutella vähemmän ja olla enemmän läsnä. Pojat on kasvatettu ja meillä on nyt aikaa toisillemme, ensimmäistä kertaa meidän parisuhteen aikana. Aion olla parempi vaimo kun tähän asti ja vähemmän kiireinen. En halua kirjoittaa vuosien päässä täällä blogissa siitä, että kumpa olisin satsannut enemmän parisuhteeseen ja ollut enemmän läsnä. Kari on rakastanut mut ehjäksi- se on suurin teko, mitä mies voi naiselleen tehdä. Kiitos rakas kaikesta- tästä eteen päin juhlitaan eikä vanhennuta tippaakaan!

Seuraa instassa: satusjoholm ja 2 blackgsd

Kuvat: Pasi Hakala/Studio Varjo