Rakkauden alkuhuumasta parisuhteen tappavaan arkeen
0
Tämä postaus sisältää ajatuksia parisuhteesta; rakkauden alkuhuumasta, tappavasta arjesta ja siitä kuka viime kädessä on vastuussa omasta onnellisuudestaan.
Alkuhuuma
Ihminen, joka on joskus ollut rakastunut, muistaa sen kutkuttavan tunteen vatsanpohjassa kun katselee omaa rakastaan vaalean punaisten silmälasien läpi. Kaikki toisessa on täydellistä, olemme niin samankaltaisia. Hän on se puoliskoni, jota olen koko elämäni kaivannut. Jota ilman en koskaan ole kokonainen. Erossa vietetyt hetket ovat tuskallisia ja niin usein sinut yllätetään kaukainen katse silmissäsi unelmoimassa rakkaastasi. Tuosta täydellisestä ihmisolennosta, joka saa sinut tuntemaan itsesi rakastetuksi, maailman tärkeimmäksi ihmiseksi.
Ollessasi rakastunut, tunnet kuinka haavasi alkavat umpeutua ja niihin laitetaan rakkauden balsamia. Aina kun tuo täydellinen kumppanisi katsoo tai koskettaa sinua rakastavasti, tunnet eläväsi joka solulla. Olet elossa! Jokainen askel tuntuu niin keveältä, haluat ostaa uusia vaatteita, muuttaa ruokavaliotasi terveellisemmäksi, näyttää niin hyvältä kuin mahdollista. Ja näytätkin, koska aito rakkaus hohtaa kasvoiltasi eikä tuota loistetta voi peittää meikkivoiteella eikä puuterilla. Työkaverisikin huomaavat muutoksen ja uteliaana kyselevät mitä elämässäsi on tapahtunut.
Kun olet hänen kainalossaan, kaikki huolet ja murheet unohtuvat. Lisämunuaiset tuottavat vähemmän stressihormooneita, syke laskee kunnes taas kiihtyy rakkauden palavasta nektariinista. Toisen kainolossa voi jopa olla selvä sinun mentävä kolo. Tunnet niin syvästi, että sinut tai hänet on rakennettu sinun tai hänen puuttuvasta kylkiluusta. Tätä tunnetta on turha yrittää selittää kenellekään, kuitenkin teet sitä lakkaamatta. Kiusaat ystäviäsi ja työkavereitasi kertomalla tosiasioita onnestasi. Etkä jaksa kuunnella sarkastisia ja väsyneitä kertomuksia, kuinka alkuhuuma katoaa kahden vuoden kuluttua. Petettyjen sielujen katkeraa vuodatusta – ajattelet.
Arki
Mikäli sinulla on puolisosi kanssa täysin samanlainen energiataso, elämä voi ilmeisesti olla yhtä harmoniaa ja täydellistä tasapainoa. Toinen vaistoaa toisen mielenliikkeet pelkästä olemuksesta ja ehtii tehdä asiat ennen kuin toinen ehtii edes pyytää. Tai osaa antaa puolison tarvitsemaa hiljaisuutta ja rauhaa juuri kuin toinen on sen tarpeessa ja joskus jopa ennen kuin tämä itse sitä tajuaa. Suhde on aivan varmasti tasapainoinen, onnellinen ja stressitön, mutta tapahtuuko siinä kasvua? Hioutuvatko särmät lainkaan mikäli koskaan ei ole ristiriitoja tai erimielisyyksiä? Ehkäpä nämä särmät hiutuvat sitten työelämässä, ystävyyssuhteissa tai vaikkapa omien lasten kanssa. Eihän kaikki ihmisenä kasvu tarvitsekaan tapahtua parisuhteessa, kasvaa voi muutenkin. Mutta kun kuulen pelottavan lauseen ”Me ei koskaan riidellä”, kylmät väreet menevät pitkin selkärankaani enkä pysty mitenkään sanomaan, ”Ai kun ihanaa”. Mieleeni tulee ensimmäisenä iso persialainen kallis matto, jonka alle on lakaistu paljon asioita ja jonka alustaa ei koskaan siivota. On helpompi imuroida pelkästään maton päältä, maton alla haisee se itse.
Pitkässä parisuhteessa, jossa eletään normaalia joskus hektistäkin arkea, alkuhuuman vaaleanpunaiset silmälasit joudutaan jossakin vaiheessa riisumaan pois. Tällöin puoliso ja parisuhde näyttäytyvät realistisessa valossa. Jokainen meistä varmasti tunnistaa tilanteen, jossa puolison ilme, äänenpaino tai joku tietty ärsyttävä tapa nostaa kierroksia hetkessä nollasta sataan ja lisää ärsytystä pikku hiljaa johtaen kunnon riitaan. Toinen mököttää, toinen huutaa ja itkee, toinen ottaa kylmän anna-mun-olla-ei-vois-vähempää-kiinnostaa- ilmeen kasvoillensa ja marttyyrikortit vedetään esiin. Tunne on täydellinen vastakohta rakastumisen tunteelle. Se repäisee meidät ihan eri maailmaan, eri energioihin. Mitä on tapahtunut, eikö kumppanini olekaan minulle tarkoitettu? Eikö hän olekaan täydellinen? Todennäköisesti kumppani on se oikea juuri minulle, mutta täydellinen hän ei ole. Enkä minäkään.
”On yhtä vaikeaa elää sen kanssa, jota rakastaa, kuin rakastaa sitä jonka kanssa elää.” Jean Rostand
Miten usein sortuukaan ajatteluun, että päiväni oli niin täydellinen kunnes puoliso sanoi tai teki niin ja näin ja pilasi päiväni! Tai kun avaat aamulla silmäsi ja ensimmäisenä haistelet hänen ruusuntuoksuista hengitystään ja kuulet kuinka puolisosi röyhtäisee eliset valkosipulin tuoksut, niin mietit miten ihmeessä voi päivä tästä hyvänä jatkua? Ja kun olet tuhat kertaa sanonut samasta asiasta ja se ”pöhlö” ei vaan tajua ja tekee juuri päinvastoin kun olen pyytänyt, toivonut ja rukoillut. Hän tekee sen ihan varmaan tahallaan, jotta päiväni olisi pilalla. Kaikista pahinta on kun huomaa toistavansa niitä lapsuudenkodin vanhoja epäterveitä malleja, joista on sanoutunut irti omassa parisuhteessaan. Lähtiessään kotoa on ikäänkuin pakannut mukaan matkalaukun, joka on täydetty niillä hyvillä oman lapsuudenkodin parisuhdemalleilla. Ei ole voittajaolo, kun huomaa narisevansa juuri samalla äänensävyllä ja ilmeellä kuin omat vanhempansa. Enhän minä tuota asiaa laukkuuni pakannut, enkö siis hallitse omaa elämääni?
Kenen vastuulla on oma onnellisuu
teni?
teni?
Olisinko onnellinen, jos minulla olisi hienompi koti, iso auto tai pankkitilillä enemmän rahaa? Jos olisin menestyneempi tai terveydentilani olisi parempi? Tai mikäli lapseni olisivat tehneet mielestäni parempiä valintoja elämässään? Tai jos puolisoni tekisi sen tai tämän asian toisin? Varmaan monet edellämainitut ja monet muutkin asiat toisivat hetkellistä iloa ja helpotusta elämääni, mutta tuskin mitään pysyvää onnellisuutta.
Inhimillisen elämän arvopohja ja parisuhdemallit muovautuvat lapsuudessa. Mitä enemmän lapsi saa rakkautta, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on selviytyä elämän myrskyistä omissa ihmissuhteissaan. Rakkauden puute lapsuudessa saattaa aiheuttaa helposti ongelmia aikuisuuden ihmissuhteissa. Tämä puolestaan saattaa johtaa sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriintymiseen ja vetäytymisen kautta jopa syrjäytymiseen mihin alkoholi, huumeet ja väkivalta voivat tuoda hetken helpostusta. Rakkauden ja rajojen kautta lapselle kehittyy eheä persoonallisuus ja terve itsetunto, jonka avulla hän pystyy vetämään terveet rajat oman persoonallisuutensa ympärille ja ottaa vastuunsa omista tunteistaan ja onnellisuudestaan.
”Ihminen, joka aidosti rakastaa itseään ei tunne tarvetta saada toisia vakuuttumaan omasta erinomaisuudestaan. Oma sisäinen hyväksyntä riittää.” Wayne W. Dyer
Rakkauden tarve on ihmisen perustarve. Kyky rakkauden antamiseen ja sen vastaanottamiseen on mielestäni suorassa yhteydessä itse kunkin itsetuntoon ja kykyyn rakastaa ja hyväksyä itsemme juuri sellaisena kuin tässä ja nyt olemme. Rakkauden tunnustaminen vaatii rohkeutta: olemme sen edessä haavoittuvaisia, koska paljastamme syvimmät tunteemme ja meitä on silloin helppo loukata.
Arki ei aina ole yhtä juhlaa, mutta jos parisuhde pohjautuu vahvaan rakkaudelliseen kokemukseen, niin se antaa hyvän pohjan yhteiselle elämälle. Turvallinen, lämmin ja kannustava ilmapiiri perheessä mahdollistaa luovuuden ja ihmisenä kasvamisen. Silloin on helppo olla oma itsensä. Rakkauden ”riski” kannattaa ottaa, sillä ihminen on tarkoitettu elämään rakkaudessa. Kun rakastat toista ihmistä, niin tottakai haluat tehdä hänet myös onnelliseksi. Jokainen on kuitenkin viime kädessä oman onnensa seppä eli itse vastuussa omasta onnellisuudestaan.
”Vain pikkupojat ja vanhat miehet tuhahtavat rakkaudelle.”Louis Auchincloss;
Tämä postaus on kirjoitettu
yhdessä mieheni Kari Sjöholmin kanssa.
yhdessä mieheni Kari Sjöholmin kanssa.