Että oli upea viikonloppu!
Viikonloppu oli aivan mahtava, jopa täydellinen. Inhoan sanaa täydellinen, koska elämä ei koskaan ole täydellistä, eikä pidäkään. Oikeastaan ihan päin vastoin. Jos elämä olisi täydellistä, niin ihminen ei kasvaisi henkisesti vaan junnaisi paikoillaan. Tuo ajatus on minulle ihan sietämätön, koska mielestäni henkinen kasvu ja ihmisenä kasvaminen on tärkeimpiä tavoitteita elämässäni. Siitä huolimatta, viikonloppu oli täydellinen.
järkytin epäonnistuneella jälkkärillä:)
Launtaina vietettiin koko päivä perheen kanssa. Grillattiin, löhöttiin terassin sohvalla kaikki viisi plus Tuto, juteltiin ja vaan oltiin. Kari oli ostanut tosi hyvät pihvit, Allu grillasi parsaa ja täytettyjä herkkusieniä ja minä järkytin nuorisoa epäonnistuneella jälkiruoalla. Voit huokaista helpotuksesta: epäonnistunutta ohjetta EI ole julkaistu blogissa 🙂 Vieläkin naurattaa poikien ja Moonan ilme kun he yrittivät syödä sitä jälkkäriä vaivaantuneena. Sitten Noppa täräytti totuuden ilmoille: ”Äiti, paras palaute sulle on negatiivinen palaute. Ei kaikki palaute voi olla vaan ylistystä. Tää on kyllä nyt tosi kamalan makuista, nyt ei mennyt kyllä putkeen 🙂 ”. Nautin siitä, ettei mun lasten tarvitse mielistellä mua, vaan uskaltavat sanoa asiat suoraan kuitenkaan loukkaamatta. Ja olihan se jälkkäri tosi kamalaa: olin vahingossa pistänyt suolan tilalle sokeria 😎

golftreeniä
Kari ja pojat suunnittelivat seuraavalle päivälle golftreenejä ja houkuttelivat mua ja Moonaakin mukaan. Lopetin golfin 8 vuotta sitten, jolloin aloin treenaamaan Tuton kanssa palveluskoiralajeja. Yksinkertaisesti aika ja energia ei enää riittänyt molempiin. Sitä ennen pelasin golfia HYVIN aktiivesti ja vietettiin paljon aikaa Karin kanssa golfkentillä. Myös pojat pelasivat, toki eivät niin paljon kuin me koska heillä oli muitakin urheiluharrastuksia. Karille oli tosi kova paikka kun lopetin golfin, koska meillä oli pääsääntöisesti tosi hauskaa golfatessa. Pääsääntöisesti sana siksi, kun välillä sorruin kiukutteluun jos mun peli ei kulkenut. Karilla se kulkee aina ja mun oli välillä vähän vaikeeta kestää sitä, että hän on mua NIIN paljon parempi 🙂
hyvä olla yhdessä
Eilinen aamupäivä menikin perheen parissa chippaillen, puttaillen ja rangella palloa löyden. Oli ihanaa seurata veljesten välistä kisailua, joka jatkuu vielä aikuisenakin ja huomata, miten hyvä meidän on olla yhdessä perheenä. Kari ei treenannut ollenkaan, vaan keskittyi ainostaan ”valmentamaan” (kyllä, IHAN oikeesti) meitä muita. Ja liikunta on niin koko perheen juttu ja yhdistää meitä todella paljon. Illalla pidin vielä live shindon ja chakrameditaation instassa livenä. Osallistujien antama palaute noista livetunneista oli taas niin käsittämättömän ihanaa, että se voimaannuttaa useaksi päiväksi. Ihanaa viikon alkua juuri sulle<3
SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .
Ketovohvelit suklaajäätelöllä
Rapeita Ketovohveleita ja suklaajäätelöä kesän herkkuhetkiin
Meillä oli eilen koko perheen grillibileet meidän terassilla ja jälkkäriksi tarjoilin näitä ketovohveleita, jotka nautittiin VHH suklaajäätelön kanssa, ohje täällä. Taivaallinen makuyhdistelmä, voin luvata käsi sydämellä. Toinen meidän pojista on viime aikoina ollut ketoruokavaliolla ja tällä hetkellä hakee vähän sitä, mitä on oma ihanteellinen ruokavalio. Halusin myös ”todistaa” hänelle, että vähähiilarinen ei tarkoita mautonta tai korviketta. Ketovohvelit on on tehty VHH vohvelipizzan ohjeella, joka on muuten tosi ihanaa kesäherkkua! Rakastan paistaa ketovohveleita lämpimällä ilmalla meidän terassilla- käry jää ulos. Sisällä en paista koskaan:) Ketovohvelit tällä ohjeella tehtynä ovat ihan älyttömän rapeita! Eli jos haet pehmeää ja taipuisaa vohveliohjetta, niin tämä ei ole etsimäsi ohje.


ketovohvelit- 2 g hiilaria yhdessä vohvelissa
Yhdessä ketovohveleissa on hiilaria 2 g ja kaloreita 246 ja tällä ohjeella tehtynä tulee 6 vohvelia. Ketovohvelit ovat viljattomia ja voit valmistaa ne myös maidottomina kun vaan valitset maidotonta kermaa (soijakerma, jääkaappikylmän kookosmaidon jähmeä osa) ja korvaat creme fraichen kookosmaidon jähmeällä osalla. Voit kokeilla mantelijauhon korvaamista lupiinijauholla tai kookosjauhon ja pofiberin yhdistelmällä. Kookosöljyn voit korvata voilla. Huomaathan sen, että aina kun aletaan korvailemaan alkuperäisiä raaka-aineita, niin rakenne saattaa muuttua. En ole itse kokeillut näiden ketovohveleiden valmistamista kaikilla mahdollisilla raaka-ainevaihtoehdoilla enkä voi sataprosenttisen varmasti luvata, että eri vaihtoehdot toimivat käytönnössä. Eli jos haluat pelata varman päälle, niin älä korvaa mitään:)


ketovohvelit makrot 1 vohveli
- p 5 g
- r 24 g
- hh 2 g
- kcal 246

ketovohvelit ohje (6 vohvelia)
- 2 kananmunaa
- 2 dl kuohukermaa
- 1 dl *mantelijauhoa
- 2 tl *karkeaa psylliumkuitua
- 1 rkl *kookosöljyä
- 1 dl creme fraichea
- 0,5 tl suolaa
- 0,5 tl leivinjauhetta
* TILAA manteli- ja lupiinijauhoja, karkeaa psylliumkuitua, kookosöljyä ja leivinjauhetta edullisesti täältä. Voit myös klikata ohjeesta tummennettua linkkiä, jolloin löydät tuotteen suoraan nettikaupasta. Koodilla ”kutsuvapauteen” saat nettikaupasta -10%.n alen normaalihintaisista tuotteista.
Ketovohvelit valmistus
- Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa.
- Sulata kookosöljy miedossa vesihauteessa.
- Sekoita kookosöljy, kerma ja creme fraiche kananmunien sekaan.
- Lisää kuivat raaka-aineet koko ajan sekoittaen.
- Kuumella vohvelirauta ja voitele se sulatetulla kookosöljyllä. Lusikoi taikinaa (2 rkl taikinaa=1 ketovohveli) vohveliraudalle ja paista ketovohveleita kunnes ne ovat kullan ruskeita.
Ohjaan tänään ilmaisen LIVE meridiaanivenyttely ja syvärentoutuksen instastoryssa klo 19. Tuu mukaan, löydät harjoituksen instagramista nimellä satusjoholm.

VHH vohvelipizza, ohje täällä.

vhh suklaajäätelö, ohje täällä


vhh nokkosletut, ohje täällä

KAIKKI BLOGIN 200 VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .


0



