Pyydän jo etukäteen anteeksi jos tämä postaus loukkaa. Tarkoituksenani ei ole kohdentaa tätä kehenkään yksittäiseen henkilöön eikä mihinkään yksittäiseen facebookryhmään. Otan kantaa ketokeskusteluun yleisellä tasolla. Olen jo pitkään miettinyt tämän postauksen kirjoittamista, mutta en ole uskaltanut sitä tehdä. Olen pelännyt. Pelännyt sitä, että minut teilataan ”omieni keskuudessa”. Pelännyt sitä, että minut bannataan eri facebookryhmissä ja en voi enää julkaista niissä blogini vähähiilarisia ruokaohjeita. Pelännyt sitä, ettei minua hyväksytä sellaisena kun olen, omien mielipiteideni vuoksi. Olisi niin paljon helpompaa yhtyä valtavirtaan ja vaieta tietyistä epäkohdista, jotka näen päivä päivältä kirkkaammin. Olenko nyt päässyt pelostani kun kirjoitan tätä postausta. En ole. Siitä huolimatta kirjoitan vaikka tiedän, että todennäköisesti hakkaan nauloja omaan arkkuuni, suosioni ”ketopiireissä” ei tästä ainakaan kasva ja seuraajani saattavat pahoittaa mielensä. Olen tullut siihen tulokseen, etten voi vaieta tietyistä asioista ja epäkohdista vaikka niistä kirjoittaminen viekin minut vahvasti epämukavuusalueelle. Minulle riittää, että hyväksyn itse itseni ja olen sinut omien motiivieni ja tarkoitusperieni kanssa.

Yleisessä ketokeskustelussa minua häiritsee päivältä enemmän tuomitseminen, kaupallistuminen ja vastakkainasettelu. Näitä samoja ilmiöitä tietenkin esiintyy kaikissa ravintokeskusteluissa, mutta kirjoitan nyt ketokeskustelusta, koska noudatan itse tällä hetkellä ketoruokavaliota. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ketokeskustelussa olisi paljon hyvää. Kyllä on, ehdottomasti! Monet ihmiset ovat onnistuneet sen avulla painonhallinnassa ja löytäneet itselleen uuden elämäntavan. Lisäksi vaihtoehtoja tarvitaan, koska olemme jokainen yksilöitä ja kaikki ruokavaliomallit eivät sovi kaikille. Rakastan saadessani lukea eri ihmisten elämänmuutoksista eikä iloani laimenna se, onko muutos tehty ketoruokavaliolla, virallisella lautasmallilla tai millä tahansa ruokavaliolla. Tärkeintä on, että yksilö voi hyvin ja että hänen kasvonsa loistaa ylpeydestä ja ilosta. Haluan nähdä ja kuulla enemmän ”Mä tein sen”- tuuletuksia ja hengittää sitä sisääni. Ei ole ”väärin parannettuja” eikä ”väärin laihdutettuja” jos yksilö voi pitkällä tähtäimellä hyvin. On vaan sieluja, joilla jokaisella on oma elämänpolkunsa ja oma ainutlaatuinen elimistö, joka kertoo mikä ruokavalio, asenne ja elämäntapa sopii juuri hänelle. Keskityn tässä postauksessa tuomitsemiseen, kirjoitan kaupallisuudesta  ja sen tuomista lieveilmöistä myöhemmin. Vastakkainasettelusta olen kirjoittanut aiemmin paljonkin. Oletko jo lukenut ”Ketomaailma kohtaa virallisen ravitsemustieteen”- postauksen, löydät sen täältä.

Tuomitseminen
Ahdistun tuomitsemisesta ja jos johonkin ilmiöön mahtuu paljon tuomitsemista, niin ne ovat uskonnollisuus (kuka pääsee taivaaseen ja toisten syntien kyttääminen) ja ravintokeskustelu. Näen päivittäin sitä, että ketoruokavalion aloittanut ihminen postaa johonkin faceryhmään ylpeyttä puhkuen oman ruoka-annoksensa kuvan, jossa saattaa olla jokin pieni osa, joka ei kuulu ”oikeaoppiseen” ketoiluun. Esimerkkinä mainitakseni vaikkapa porkkana- joo tiedän, että karrikoin? Mitä siitä seuraa? Jenkkiryhmässä postaus täyttyisi awesome-, great job- ja good for you- kommenteista. Mitä meillä tapahtuu? Meillä vedetään turpaan. Tiedän, että taas karrikoin, koska löytyyhän yleensä positiivisiakin kommentteja, mutta päällimmäisenä itselle jää mieleen aina se farisealainen oikeassa olemisen suhtautumistapa, jolla saadaan lytättyä julkaisijan fiilis ja pää painumaan alas. Inhottavaa ja sivistymätöntä!

Myös tiettyjä ruokia demonisoidaan vaikka ne olisivat vähähiilarisia ja ne ovat ”oikeaoppisista” raaka-aineista valmistettuja. Ketosämpylät ovat korvikkeita, mutta niiden valmistukseen käytetyt mantelit (mantelijauho), kananmunat ja juusto ovat yksittäisinä ruoka-aineina ok. Mutta sämpylä on siis korvike ja ketoruokavalioon ei kuulu sitä perkeleellistä leipää- siitä huolimatta, että se olisi vähähiilihydraattista? Ketolasagne ei ole kuitenkaan korvike, vaan lasagne vaikka siinä ei ole käytetty pastaa. Karppisokeri demonisoidaan pieninäkin määrinä silloin tällöin käytettynä (tiedän, ettei sovi kaikille), vaikka asialla ei ole mitään merkitystä kokonaisuuden kannalta. Ihan kuin ihmiset kuvittelisivat, että ketoilijat innostuisivat mässäämään päivät pitkät karppisokerilla makeutettuja kakkuja sen sijaan, että söisivät vihanneksia ja lihaa. Ihan kuin ihmisillä ei olisi lainkaan omia aivoja, joilla ajatella.

Kaikki ihmiset eivät halua elää lopun elämäänsä pelkillä vihreillä vihanneksilla, kananmunilla ja lihalla. On ihmisiä, joita monotooninen ruokavalio alkaa kyllästyttämään ja he haluavat vaihtelua. On ihmisiä, jotka haluavat myös ketoillessa syödä monipuolisesti ja on myös ihmisiä, jotka haluavat kiinnittää huomiota ruokavalionsa kuitupitoisuuteen. Ja on myös ihmisiä, jotka joskus haluavat juoda lasin pepsi maxia ja pitää hiilaripäivän vaikkapa kerran viikossa. Kaikki ihmiset eivät myöskään ”retkahda” ahmimaan sokeria kuukausitolkulla jos maistavat palan vhh kakkua eivätkä ala himoitsemaan ruisleipää nauttiessaan vhh juustosämpylää. Mielestäni on pelkästään hyvä asia, että myös ketoruokavaliossa on vaihtoehtoja, joista valita. Keneltä se on pois- eikö se ole tärkeintä, että yksilö voi hyvin? Vai onko se tärkeämpää, että itse on oikeassa?

Mistä tuomitseminen kumpuaa? 
Mielestäni se kumpuaa rakkaudettomuudesta. Rakkaudettomuus kumpuaa siitä, että itse ei ole tullut rakastetuksi ja nähdyksi juuri sinä ainutlaatuisena yksilönä, jota jokainen meistä on. Meistä jokainen on arvokas ja ansaitsee tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Ymmärrän oikein hyvin, että tietyissä facebookryhmissä halutaan pitää säännöistä kiinni, jotta homma ei leviä käsiin. Eihän siinä ole mitään järkeä, että vhhryhmässä jäset postaavat sellaisia kuvia, jotka eivät ole vähähiilarista nähn
eetkään. Tuolloinhan ryhmät menettävät merkityksensä. Voisiko asioista kuitenkin mainita ”mustalle lampaalle” kunnioittavasti ja aikuismaisen asiallisesti, tuomitsematta? Voisiko asiasta mainita aloittajalle siten, ettei hän tunne itseään tyhmäksi ja nolatuksi? Voisimmeko opetella ilmaisemaan asioita esimerkiksi tyyliin ”tuossahan on paljon hyvää, hyvä sä”? Olemmehan sentään aikuisia ihmisiä, jotka ovat kasvattaneet meidän sukupolvea paljon fiksumman somesukupolven?