Lisäsin hiilareita oltuani vuoden ketoosissa. Mitä tapahtui- lihoinko ja palasiko päänsärky?
Lisäsin hiilareita- miksi?
Maaliskuussa lisäsin hiilareiden määrää ruokavaliossani. Olin ollut ketoosissa vuoden ja yhtä äkkiä alkoi tekemään mieli kaurapuuroa ja enemmän marjoja. Sen lisäksi kaipasin ihan tolkuttomasti VÄRIÄ lautaselleni eri väristen kasvisten ja juuresten muodossa. Tiesinkin, että oli aika lisätä hiilareita, hyviä sellaisia. Kehoni suorastaan huusi niitä enkä tietenkään voinut vaientaa tuota ääntä- vaikka olenkin ketovaikuttaja. Ensimmäinen ajatus oli kylläkin se, että koska OLEN ketovaikuttaja ja syyskuussa julkaistaan VHH ruoka- ja herkkuohjeita kirjani niin eikös minun pidä koko ajan olla ketoosissa? Olenko huono ketovaikuttaja, jos lisäänkin hiilareiden määrää ruokavaliossani? Näiden ajatusten myötä huomasin olevani vankilassa, jonka olin itse rakentanut. Eikös terveysvaikuttajan juuri pidä kuunnella elimistöään eikä taistella oman kehon viestejä vastaan? Hetken aikaa keskusteltuani itseni kanssa, pidin jo omia ajatuksiani ihan hölmöinä ja jopa vaarallisina- mutta inhimillisinä .

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo, asu Kenkäkauppa Donna
hiilareiden lisääminen jännitti- palaako päänsärky, turpoanko pullataikinaksi, miten käy energiatason?
Kieltämättä hiilarien lisääminen jännitti vaikka toki olin vuoden ketoosissa olo ajankin pitänyt aina välillä hiilaripäiviä. Hiilaripäivien aikana en kuitenkaan vetänyt mitään hiilariövereitä, vaan ainoastaan hieman lisäsin hiilarien määrää. Ketoosin myötä pääsin eroon päänsärystä ja mietinkin, palaako päänsärky takaisin? Ja mitenkäs käy painon? Toki tiesin, että parissa päivässä painoa tulee lisää kun lihasten hiilarivarastot täyttyvät. Mutta alkaako kehoni keräämään rasvaa ja ennen kaikkea nestettä jotenkin normaalia enemmän? Olenko sekoittanut aineenvaihduntani, romahtaako energiatasoni jne. Monenlaisia ajatuksia pyöri päässä eivätkä ne suinkaan olleet positiivisia. Tajusin myös sen miten vaarallisilla vesillä liikutaan silloin kun hiilarien lisäämisestä nousee mieleen tämmöisiä pelkoja! Siitä huolimatta, etteivät hiilarit ole olleet minulle koskaan mikään peikko, ainoastaan yksi makroista. Olen siis aina suhtautunut niihin neutraalisti.
Miten toteutin hiilarien lisäyksen
Halusin tehdä hiilareiden lisäyksen varovasti ja mahdollisimman lempeästi, koska olin ollut vuoden ketoosissa. Mielestäni on ihan järjetöntä hyppiä äärimmäisyyksistä toiseen eikä tarkoituksenani ollut jatkossakaan syödä älyttömästi hiilareita. Ainoastaan kuunnella omaa elimistöäni eli syödä sitä kaurapuuroa voisilmällä iltaisin? Riisiä, pastaa tai perunaa mun ei edes tehnyt mieli (eihän ne edes maistu miltään), joten ruokavalioni pysyi melko samantyyppisenä kuin ketolla- kaurapuuroa ja banaania lukuunottamatta. Lisäsin myös marjojen määrää. Hieman vähensin rasvan määrää (älä lue siten, että olisin siirtynyt vähärasvaiselle ruokavaliolle: himoitsen edelleen voita YLI KAIKEN), koska makrot muuttuivat enkä kokenut tarvetta enää vetää rasvoja niin paljoa kuin ketolla. Aamupalaksi tein edelleen proteiinipitoisen smoothien, johon lisäsin nyt puolikkaan banaanin. Lounaan söin edelleen vähähiilarisesti, koska en pidä korkea hiilarisesta lounaasta, koska se tuppaa väsyttämään. Päivälliseksi nautin luonnon jogurttia, marjoja ja puolikkaan banaanin. Ja iltapalaksi sen kauralesepuuron (puolet kauralesettä, puolet kaurahiutaleita) ja ison palan leipäjuustoa. Eli minun kohdallani ketoosin katkeaminen ei tarkoittanut todellakaan ”hiilariöveri elämää” tai sitä, että puputtaisin sohvalla kaksin käsin sokeria ja vehnäjauhosta valmistettua pizzaa. En ole tehnyt sitä koskaan, joten miksi nyt sitten?

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo, asu Kenkäkauppa Donna
lihoinko?
Aluksi painoa tuli takaisin pari kiloa. Mutta hyvin nopeasti (muistaakseni kahdessa viikossa) painoni palasi takaisin niihin lukemiin, joissa se oli ketolla, jopa hieman alle! En siis lihonut grammakaan lisättyäni hiilareita. Päänsärky palasi heti takaisin, siis ihan heti ja olin hieman kauhuissani. Se kesti kuitenkin ainoastaan pari päivää ja on pysynyt poissa. Energiatasoni laski selvästi eli olo ei ole ollut yhtä energinen kuin ketosissa- todellakaan! Eli tuota energistä oloa todellakin kaipaan. Levottomat jalat vaivasivat ketolla ja nyt ne eivät ole vaivanneet ollenkaan. Tällä hetkellä nukunkin tosi hyvin- toki vaihdevuodet sotkevat unta aina välillä. Se mikä on kummallisinta, niin nyt kun syön hieman enemmän hiilareita, niin minun ei tee yhtään mieli makeaa. Ketoosissa ollessani kärsin aina välillä makeanhimosta, mikä oli lievästi sanottuna nurinkurista. Juuri ketoosissahan tuo makeanhimo yleensä häviää? Treeni kulki yhtä hyvin molemmilla ruokavaliolla, tosin rauta nousee salilla nyt hieman kevyemmin.
mites jatkossa- palaanko ketoosiin?
Kuulun niihin ihmisiin ja ketovaikuttajiin, joille sopii sekä keto että hieman runsas hiilarisempi ruokavalio. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Hyvinvointini kannalta tuntuukin olevan tärkeintä se, että välttelen niitä ruoka-aineita, joista saan allergiaoireita. Eli en missään nimessä siedä gluteenia, sen sijaan kaura sopii minulle hyvin. Aion jatkossakin kuunnella elimistöäni ja palaan takaisin keto ruokavalioon mikäli minusta siltä tuntuu. Ja välillä on siltä jo tuntunutkin eli voin hyvinkin pian palata taas ketoosiin. Tällä hetkellä syön intuitiivisesti eli en laske hiilareita ollenkaan. Enkä mitään muutakaan. Syön sitä mitä tekee mieli- ainoat ruoat, mitä vältän on gluteeni ja kananmuna, joista saan allergiaoireita. Jatkan VHH ruokaohjeiden kehittelyä ja julkaisemista blogissani, koska se on rakas harrastukseni. Ja palaan taas takaisin ketolle, mikäli minusta siltä tuntuu. Minulle ketoruokavalio on työkalu, jota käytän tarvittaessa. Eikä minulla ainakaan tällä hetkellä tunnu olevan mitään ongelmaa siirtyä ketoosista hieman runsas hiilarisempaan ruokavalioon. Ainahan tilanne voi muuttua, koska mikään ei ole elämässä niin pysyvää kuin muutos.
Seuraa instassa: satusjoholm ja 2blackgsd

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo, asu Kenkäkauppa Donna

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo
tilaa vhh ruoka- ja herkkuohjeita kirja jo ennakkoon täältä
KAIKKI BLOGIN VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .
VHH juustorieska ilman kananmunaa ja mantelijauhoa
VHH juustorieska täydentää blogin kananmunattomia VHH ohjeita
VHH juustorieska ohje täydentää blogin kananmunattomia VHH ohjeita, joita olen julkaissut viime aikoina yhä enemmän. Muita kananamunattomia VHH ohjeita ovat olleet mm. pizza-, sämpylä- ja patonkiohjeet, linkit ohejisiin löytyvät tämän ohjeen lopusta. Tämän VHH juustorieskan rakenne on toimiva eikä näissä ole mielestäni sitä hieman ”pistävää” makua mitä usein mantelijauhoista tehdyissä VHH sämpylöissä on. Eikä myöskään puumaisuutta, mitä joskus esiiintyy VHH leivonnaisissa, joissa on käytetty pofiberiä. VHH juustorieskat sopivat keto ja VHH ruokavalion lisäksi myös viljattomaan ruokavalioon. Olen myös pakastanut näitä VHH juustorieskoja ja rakenne säilyy hyvänä pakastamisenkin jälkeen.


vhh juustorieska- älä ala korvailemaan raaka-aineita:)
Vaikka blogissani on yli 30 VHH leipäohjetta, niin olen kokenut VHH leipäohjeen tekemisen ilman kananmunaa tuskastuttavan vaikeaksi: ihan liian usein leipä on murentunut käsiini ja se on ollut älyttömän turhauttavaa! Pitkän harjoittelun ja useiden epäonnistumisten jälkee voin sanoa, että tämän VHH juustorieskan rakenne on hyvä. Mielestäni näissä VHH ohjeissa, joissa ei ole käytetty kananmunaa ei ole juurikaan soveltamisen varaa. Toki voit kokeilla sen korvaamista mantelijauholla, mutta lupiini- ja mantelijauho ovat aivan eri tyyppisiä jauhoja vaikka molemmat ovatkin vähähiilariasia. Itse tein äsken reiskoja, jossa korvasin puolet lupiinijauhosta mantelijauholla, koska lupiinijauho loppui. Rakenne toimi ainakin tällä kombolla. Mikäli korvailet raaka-aineita toisilla, niin kerrothan minulle miten onnistui, niin voin jakaa tietoa eteenpäin täällä blogissa.
VHH juustorieska MAKROT 1 ANNOS
- r 20 g
- p 5 g
- hh 3 g
- kcal 220
Lisätietoja: makroihin ei ole laskettu VHH juustorieskan pinnalle ripoteltua juustoraastetta.

Seuraa tuton ja oven elämää instassa: 2blackgsd
vhh juustorieska ilman kananmunaa ohje 6 rieskaa
- 200 g maitorahkaa
- 0,5 dl kasvimaitoa
- 0,5 dl lupiinijauhoa
- 0,5 dl pofiberiä
- 1 ,5 dl emmental juustoraastetta + hieman päälle
- 0,5 dl auringonkukansiemeniä
- 1 rkl psylliumkuitua
- 0,25 dl oliiviöljyä
- 2 tl leivinjauhetta
- 0,5 tl suolaa
vhh juustorieska ilman kananmunaa valmistus
- Sekoita sähkövispilällä keskenään maitorahka, kasvimaito, oliiviiöljy, juustoraaste ja suola.
- Sekoita keskenään kuivat aineet toisessa kulhossa.
- Kaada kuivat aineet rahka-öljy-juusto-suolaseokseen koko ajan sekoittaen. Taikinan tulee olla paksua.
- Jaa taikina kuuteen osaan. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin pyöreä pallo ja laita sen leivinpaperin päälle. Painele taikinaa keskeltä reunoja kohti.
- Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes rieskat ovat saaneet kauniin kullanruskean värin. Ripottele VHH juustorieskan pinnalle paistamisen loppuvaiheessa juustoraastetta.
- Anna VHH juustorieskan vetäytyä ja tiivistyä paistamisen jälkeen muutama tunti
OHJEESSA ESIINTYVISTÄ TUOTTEISTA
Ohjeessa esiintyviä tuotteita (merkitty tummennetulla) voi tilata edullisesti *täältä. Koodilla ”kutsuvapauteen” saat -10%:n alen normaalihintaisesta FitnessFirstin tuotteista.
muita VHH ohjeita ilman kananmunaa
kevyt vhh pizza ilman kananmunaa ja pähkinää


vhh patonki ilman kananmunaa

tilaa syyskuussa 2020 ilmestyvä VHH ruoka- ja herkkuohjeet kirja ennakkoon täältä.

LUE MYÖS
Ketotietopaketti ja ruokapäiväkirjat
Ketoon liittyviä postauksia löydät kootusti täältä.
KAIKKI BLOGIN 200 VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .


2
