Varmaan yksi syy vaikenemiseen on se, että raiskauksessa harvoin on silminnäkijöitä vaan kyseessä on usein sana-sanaa-vastaan-tilanne. Uhri voi pelätä sitä, ettei hän pysty näyttämään toteen väitettään vaan miesystävä kiistää kaiken kuten varmaan useimmiten kiistääkin. Nainen voi tuntea myös syvää myötähäpeää miesystävänsä käyttäytymisestä. Voi olla myös todella kipeä paikka katsoa sairasta suhdetta totuuden silmälasien kautta, joskus on helpompi vaieta ja kätkeä tapahtunut omaan sydämeen eikä kertoa kenellekään. Mieltä ja kehoa ei voi kuitenkaan huijata yhdeltä pahimmalta energiarikkomukselta eli raiskaukselta. Mikäli mieli tukahduttaa tapahtuneen niin keho kuitenkin  muistaa kaiken ja alkaa oireilla epämääräisillä kivuilla ja säryillä. Se haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi- ja parannetuksi.

Vaikenemisen takana on usein myös häpeä. Häpeä tapahtuneesta, häpeä miesystävän puolesta, häpeä itseään kohtaan kun en puolustautunut, häpeä ihan kaikesta. Varmaan mihinkään asiaan ei liity niin paljon häpeää kuin seksuaalisuuteen. Uhri saattaa myös syyttää itseään tapahtuneesta varsinkin jos raiskaus tapahtui uhrin ollessa humalassa. Mikäli raiskaaja taas on humalassa, saatetaan asia pistää helposti humalan piikkiin vaikka tuskin ihminen tekee humalassa sellaista mitä ei voisi tehdä selvinkin päin.  Nuoruudessani naureskeltiin sanonnalle, että nainen antoi ymmärtää, mutta ei ymmärtänyt antaa. Tällä inhottavalla mies-ottaa-nainen-antaa- lausahduksella moni raiskaaja saattaa mielessään oikeuttaa tekoaan ja moni uhri syyttää itseään ajatuksella, että annoinko miehelle turhia luuloja, pukeuduinko liian seksikkäästi, sanoinko jotakin väärin tai viestitinkö olemuksellani haluavani seksiä vaikka käskin lopettaa.

Itselläni ei ole tyttöä vaan kaksi poikaa. Olen pienestä pitäen opettanut pojilleni miten tyttöjä tulee kohdella kunnioittavasti ja että heille ei saa tehdä mitään sellaista mitä he eivät itse halua. Ei tarkoittaa eitä, ihan aina! Välillä pojat jo tuskastuivat tähän aiheeseen, mutta mielestäni tästä asiasta pitää puhua enemmän liikaa kuin liian vähän- se on jokaisen vanhemman vastuu omien lasten suhteen oli sukupuoli mikä tahansa. Tietenkään myös pojalle ei saa tehdä mitään sellaista mitä hän ei halua. Tästä aiheesta ei paljoa puhutakaan vaikka siitäkin pitäisi puhua enemmän.

Rakas ystävä: rakasta ja arvosta itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Olet kaunis, rakastettava ja täydellinen omana itsenäsi. Älä anna kenenkään tehdä itsellesi mitään sellaista mitä et halua tai mihin et ole valmis. Saat pukeutua juuri niin kuin haluat, saat olla humalassa ja p
uhua mitä haluat- se ei oikeuta ketään rikkomaan fyysistä koskemattomuuttasi. Mikäli mies ei lopeta kun sanot ei, se ei ole koskaan sinun vikasi. Et ole voinut tehdä mitään mikä oikeuttaisi raiskauksen. Ja fyysinen koskemattomuus koskee myös miehiä ja muita sukupuolia- tietenkin! Ja mikäli joku on rikkonut fyysistä koskemattomuuttasi, älä tukahduta asiaa unohtamalla tai työntämällä sitä pois mielestäsi. Se on sinussa: kehossasi, mielessäsi ja hengessäsi. Se voi tuntua päänsärkynä, selkäkipuna, hengenahdistuksena, paniikkihäiriönä, unettomuutena, pelkotiloina, itseinhona tai vaikkapa masennuksena. Puhu jollekin ja hae apua. Ansaitset sen, ansaitset vapauden?

Kuten alussa kerroin, myös itselläni on kokemusta siitä kun oma poikaystävä raiskasi. Olin tuolloin nuori ja seurustelusuhde kesti lyhyen aikaa. En uskaltanut puhua siitä kenellekään, halusin vain unohtaa kaiken. En halunnut edes uskoa tapahtunutta todeksi ja minulla meni jonkin aikaa ennen kuin edes ymmärsin mitä oli tapahtunut. Se hävetti. Hyi helvetti, että se hävetti. Eniten häpesin poikaystäväni puolesta. Vaikka en heti lopettanutkaan suhdetta tapahtuneen jälkeen, vaikutti se vahvasti siihen, että jätin poikaystäväni hetken kuluttua. Jättäessäni hänet tunsin häntä kohtaan ainoastaan inhoa. Koskaan emme keskustelleet asiasta, koska en pystynyt enkä kertonut kenellekään tapahtuneesta. En olisi voinut kuvitellakaan, että olisin kertonut vanhemmileni, nimittäin isäni ei olisi suhtautunut asiaan mitenkään kevyesti. En syyttänyt raiskauksesta itseäni, mutta jälkeenpäin syytin itseäni vuosikausia siitä, etten jättänyt häntä heti kun ensimmäiset merkit väkivallasta ilmaantuivat. Tapahtuneesta on jo kulunut aikaa älyttömän paljon ja tällä itsetuntumuksella mikä minulla nyt on, olisin laittanut tekijän vastuuseen. 

Miksi kerron asiasta omilla kasvoillani omassa blogissani, yleensähän näistä asioista annetaan haastettaluita tai tehdään juttuja nimettömänä (ymmärrän toki tuon nimettömyyden erittäin hyvin sekä uhrin että tekijän kannalta). Eikö minua hirvitä tai hävetä? Kyllä ja ei. Ajattelen asian niin, että jos minun ulostuloni auttaa edes yhtä tyttöä tai naista, joka on samassa tilanteessa kun minä olin nuorena tyttönä, niin tämä on sen arvoista. Ei minun tarvitse hävetä mitä on tapahtunut, vaan tekijän. Olen asian kanssa sinut, olen katsonut haavojani silmästä silmään, itkenyt itkuni, kohdanut demonini, levittänyt siipeni ja lentänyt vapauteen. Olen itse vapauttanut itseni, vapauta sinäkin.

Strandboossa huone oli isompi, sen yhteydessä oli wc/suihku ja huone oli ihanan viileä. Hotelli on aivan satamassa ravintoloiden ja kahviloiden läheisyydessä, tosin ei Lanternastakaan ollut kuin 100 m rantaan. Strandbon yhteydessä on ruokaravintola, jonka isolta terassilta on suora näkymä satamaan. Strandbon takana on myös tosi kiva majoituspaikka, jonka yhteydessä on kiva kahvila ja iso puutarha. Tänään olimme siellä kahvilla: puutarhassa oli peräti 5 koiraa omistajiensa kanssa. Täällä on kuulemma yleistä, että myös paikalliset ottavat koiran mukaan kahviloihin. Puhuimmekin miehemme kanssa, että ainoastaan Miami Beachin ravintolakadulla olemme viimeksi nähneet niin paljon koiria kun täällä: siellä koirat eivät yleensä olleet edes kytkettyinä vaan juoksentelivat vapaana omistajiensa lähellä ja haistelivat toisiaan. Jos joku koira murahti tai haukahti toiselle koiralle, ei siihen kukaan tuntunut kiinnittävän mitään huomiota. Yhtään tappelua en nähnyt enkä lähellä piti tilannetta.