Kuka voisi kellot seisauttaa sanan biisit tulivat mieleeni kun olimme syömässä intialaisessa ravintolassa lapsuudenystäväni Tiinan kanssa. Keskustelimme jälleen kerran painonhallinnasta. Voi järkytys miten paljon me ollemmekaan 30:n vuoden aikana aiheesta keskustelleetkaan- kukaan ei varmaan uskoisi, jos tietäisi totuuden?Ja muustakin ollaan sitten puhuttu? Me ollaan nimittäin tosi vanhoja lapsuuden ystäviä, toistemme lasten kummeja ja kumpikin meistä on aina ollut kiinnostunut painonhallinnasta. Olemme käyneet äärirajoilla tavoitellessamme äärimmäistä laihuutta nuoruusvuosina ja maksaneet siitä hintamme mm. kilpirauhasen vajaatoiminnan muodossa eli molemmat ollaan vanhoja konkareita tässä asiassa- niin hyvässä kuin pahassakin. Väkisinkin puheet kääntyivät hidastuneeseen aineenvaihduntaan, estrogeenin vähenemisestä aiheutuviin kehon oikkuihin ja siihen, mitä ikääntyminen merkitsee painonhallinassa. Ja toinen toisiamme tsempaten yritettiin löytää aiheesta jotakin positiivistakin…

Lihavuus yleistyy iän mukana. Keski-ikäisillä naisilla painonnousu voi keskimäärin olla yli puoli kiloa vuodessa, mutta yksilölliset erot ovat suuria. Hormonaaliset muutokset näyttävät vaikuttavan rasvan jakaantumiseen elimistössä. Vatsaontelon sisään kertyvä rasvakudos on haitallista; se ilmenee vyötärölihavuutena. Ennen menopaussi-ikää naisilla on vähemmän vyötärölihavuutta kuin miehillä, mutta menopaussin jälkeen ero tasoittuu. Vatsaontelon sisälle, sisäelimien ympärille kertyvän rasvan määrä suurenee vaihdevuosien jälkeen (terveyskirjasto Duadecim).

Voihan estrogeeni!! Se on vaan fakta, ettei estrogeenin väheneminen auta pätkääkään painonhallintaa vaan päinvastoin. Ja estrogeenin määrähän alkaa vähenemään jopa kymmentä vuotta ennen menopaussia, eihän se estrogeenin määrä hetkessä romahda ainakaan pääsääntöisesti. Kun ottaa vielä huomioon ihan normi ikääntymisenkin vaikutukset hidastuneen aineenvaihdunnan muodossa, niin kyllä se kohtalo näyttää nousujohteista suuntaa painon suhteen. Ei siitä mihinkään pääse. Ellei elämäntapoihin tule muutosta, niin painonousu tässä iässä tarkoittaa noin puolen vuoden lisäystä per vuosi eli kymmenessä vuodessa viitisen kiloa! Tämän vuoksi vaihdevuosi-ikäisille naisille suositellaan elämäntapamuutosta viimeistään tässä vaiheessa. Mikäli elämäntavat ovat olleet tähän saakka epäterveelliset eli kovasti stressiä, epäterveellistä ruokaa, huonoa unta eikä juurikaan liikuntaa, niin tässä tapauksessa tilanne on helpompi: muutoksella voi kääntää puntarin lukemaa laskusuuntaan melko helpostikin. Mutta minun ja Tiinan tyyppisten ihmisten tapauksessa tilanne on monimutkaisempi: jos henkilöllä on jo entuudestaan vähintäänkin riittävän terveelliset elintavat ja ikääntymisen/estrogeenin vähenemisen aiheuttamaan painonnousua haluaa hidastaa, niin jotakin pitää vielä tehdä. Ja mitä se jokin sitten on?

Paino nousee 25-ikävuodesta 50-ikävuoteen lähinnä lisääntyneenä rasvan määränä. Tämän jälkeen paino ei välttämättä enää nouse, koska luun- ja lihaskudoksen määrä vähenee. Ikääntymisen myötä rasvakudos näyttäisi lisääntyvän juuri vatsan alueella niin naisilla kuin miehilläkin. (Pohjolainen, Ikäinstituutti.)

Me joskus silloin kun aineenvaihdunta ei ollut vielä hidastunut:)

Emme voineet olla haikailemasta niitä aikoja, jolloin sai oikeastaan syödä lähes mitä vaan ilman että paino nousi. Molemmilla oli se tilanne lasten syntymän jälkeen pitkään. Aineenvaihdunnan hidastumisen huomasi noin 40-vuotiaana- Tiina tästä minua jo ennalta varoitti, mutta en uskonut! Ja koska meistä kumpikin on aina liikkunut paljon ja liikunnan määrää on hankala lisätä enää jos meinaa jotakin muutakin elämässä tehdä, niin ainut tapa puuttua painonnousuun oli alkaa katsomaan mitä pistää suusta alas. Olemme joutuneet toteamaan myös sen, ettei kummankaan paino nouse sillä, että katselemme tai ajattelemme herkkuja vaan syömällä yli kulutuksen ja kulutushan laskee koko ajan iän myötä. Ja miten salakavalasti mieli ohjaakaan tätäkin hommaa tyyliin enhän-mä-ole-syönyt-tänään-paljon-mitään-ajatuksilla ja totuus paljastuu kun alkaa pitää muutaman päivän ajan ruokapäiväkirjaa: onhan sitä syöty vaikka ei siltä tunnu. Välillä joutuu kaloreitakin laskemaan vaikka elämä ei todellakaan jatkuvaa kaloreiden laskemista. Kuka sellaista jaksaisi?

Ja se hemmetin stressi! Tiina kertoi puoli vuotisen kovan stressin kerryttäneen kiloja peräti 6 kiloa muutamassa kuukaudessa ilman, että muihin elintapoihin tuli muutosta. Kun stressi helpotti, niin kilot lä
htivät ja vähän piti vielä tehdä muutakin ylimääräistä. Tiina tietää entisenä fitnessurheilijana erittäin hyvin stressin vaikutuksen painonhallintaa, samoin kuin liian matalakaloristen dieettien vaikutukset hormonitoimintaan ja sen kautta muuhunkin terveyteen. Ja saman olen kokenut itsekin vaikka en ole ollut fitnessurheilija.

Tiina Lamminaho-Saarinen

Pitääkö alle 50-vuotiaan naisen olla vielä missin mitoissa?

No sen määrittelee jokainen itse. Tulimme siihen tulokseen, ettei missinmitoissa tarvitse olla, koska ei ole niitä missikisojakaan tulossa, mutta hyväkuntoisia haluamme olla eikä se vyötärölihavuus ole kenellekään terveellisiä. Kannattaa hetki myös miettiä omaa geeniperimää, joka selviää geenitestillä tai katsomalla omien vanhempien ja isovanhempien tilannetta. Itselleni on tehty geenitesti, jonka mukaan minulla on pahimmat mahdolliset 1. ja 2. tyypin diabetesgeenit, joten tarkkana pitää olla koko loppuelämä elintapojen suhteen. Keskustellessani erään diabetestutkijan kanssa hän piti käsittämättömänä sitä, ettei diabetes ole minulla puhjennut, ainakaan vielä.

Päädyimme taas samaan lopputulemaan kuin tuhat kertaa aiemminkin: ei ole oikotietä onneen!  Yksinkertaisesti ei ole olemassa mitään ihmekikkoja vaan on pakko katsoa mitä suuhunsa pistää. Herkutellakin voi joskus, mutta todellakin vaan joskus eikä joka päivä ellei sitten vähennä herkkujen määrään ruoan kaloreista mikä on säännöllisesti tehtynä järjetöntä. Olemme elämämme aikana kokeilleet lukuisan määrän erilaisia ruokavalioita ja todenneet kevyehkön (ei tarkoita nälkäkuuria vaan runsaasti kasviksia, marjoja jne.) hiilihydraattitietoisen ja gluteenittoman ruokavalion sellaiseksi, jota voi loppuelämän noudattaa. Tuo gluteiiniton sen vuoksi, että gluteiini aiheuttaa vatsa- ja muita vaivoja vaikka emme sairastakaan keliakiaa. Ja päivittäinen (kyllä luit ihan oikein, ei siis sillon tällöin vaan päivittäinen) liikunnan harrastaminen on tosi tärkeää työkyvyn, aineenvaihdunnan ja mielenterveyden takia, mutta pelkästään liikunnalla on mahdotonta pitää painoa tavoitelukemassa ilman terveellistä ruokavaliota.

Ja liiallista pitkäkestoista stressiä pitäisi välttää, mutta aina se ei ole mahdollista ja nukkuakin pitäisi?? Jokaisella meistä on öitä, jolloin nukutaan huonosti ja se lisää stressiä. Ja stressi lisää unettomuutta, joka lisää ruokahalua. Yli 40-vuotiailla naisilla näitä huonoja öitä voi olla useastikin- lue postaus peitto päällä, peitto pois täältä. Ruokavaliotrendit tulevat ja menevät- millon on mikäkin ihmedieetti pinnalla, joka lupaa kuun taivaalta. Meidän kahden ja toivottavasti sinunkin tapauksessa ei kyse ole lyhytkestoisesta dieetistä tai rajoituksista vaan loppuelämän ruokavaliosta ja elämäntavoista: ei siis vuoden, kahden tai viiden? Eli siitä samasta elämäntavasta, joka on kannatellut meitä tähän ikään asti ja toivottavasti kannattelee jatkossakin. Kyse on loppujen lopuksi vähän liiankin arkisesta asiasta, jonka sinä itse teet eikä kukaan tee sitä sinun puolesta. Jopa niin arkisesta, että siinä ei ole mitään mediaseksikästä, uutta tai ihmeellistä.

Pohojalaaset akat eivät anna periksi: taistelu jatkuu hidastuneen aineenvaihdunnan ja estrogeenin laskun aiheuttamaa painonnousua vastaan. Tiedätkö muuten mitä eroa on pohojalaasella akalla ja terroristilla? Ero on se, että terroristin kanssa voi neuvotella??
Kerro ihmeessä omat keinosi millä taistelet painonnousua vastaan!

Lue lisää postauksia terveydestä, painonhallista, palautumisesta ja unesta täältä.

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .

Tämä on jatkokertomus omasta paranemisenpolustani. Sairastuin vuonna 2003 vaikeaan kosteusvaurioiden aiheuttamaan ammattiastmaan, joka on ollut jo yli 6 vuotta remissiossa. Lääkärini mukaan olen parantunut, joten käytän nyt tässä postauksessa paranemis sanaa remission sijasta. Aihe on minulle arka ja kipeä ja sairastuminen on nostanut esiin häpeän, heikkouden, toivottomuuden ja epätoivon tunteita. Haluan kertoa tarinani Sinulle, koska haluan levittää toivoa. Toivoa siitä, että vaikka tilanteesi olisi tällä hetkellä kuinka paha tahansa, niin tulevaisuutesi voi olla valoisa. Haluan myös antaa kasvoni tälle asialle: hyväkuntoiset ja terveellisiä elämäntapoja noudattavat henkilöt voivat menettää terveytensä sisäilmaltaan sairaissa rakennuksissa ja he voivat myös saada terveytensä takaisin. Olen kysynyt itseltäni tuhat kertaa miksi juuri minun piti sairastua ja nyt vuosien jälkeen tiedän vastauksen. Siksi, että kerron tarinaani muille, lisään tietoisuutta tästä asiasta ja kenties pystyn omien kokemuksieni vuoksi herättämään toivoa niiden keskuudessa, jotka ovat sairastuneet.

Unelma työpaikka vei vakavaan sairauskierteeseen

Elettiin vuotta 2002 ja olin saanut juuri vakituisen viran, josta en ollut uskaltanut koskaan edes unelmoida. Olen koulutukseltani HTM ja Liikyo eli ns. ylikoulutettu, joten Jyväskylästä ei ollut ihan helppo saada koulutustani vastaavaa työtä, mutta nyt kohdalleni osui varsinainen onnenpotku. Työpaikka oli kuin minulle tehty, rakastin sitä ja rakastan edelleen. Pojat olivat 3- ja 5-vuotiaita eli ihan mukavassa iässä eli senkin puolesta työelämään siirtyminen oli poikien syntymän jälkeen parasta mitä minulle oli pitkään aikaan tapahtunut.

Olin 32-vuotias, hoikka, hyväkuntoinen enkä ollut kärsinyt koskaan allergoista tai yliherkkyyksistä ellei ruokamyrkytyksestä seurannutta nokkosrokkoa lasketa mukaan. En ollut syönyt antibiootteja elämäni aikana juuri ollenkaan ja minulla ei ollut koskaan ollut keuhkoputkentulehdusta tai poskiontelotulehdusta eikä yhtään mitään allergoita. Aloitin työt toukokuun alussa. Heinäkuussa alkoivat silmät kuivamaan. Ostin silmätippoja. Elokuun alussa sairastuin elämäni ensimmäiseen poskiontelotulehdukseen, joka ei parantunut ollenkaan antibioottikuureista ja punkteerauksista huolimatta. Joulukuussa sairastuin elämäni ensimmäiseen keuhkokuumeeseen. Tammikuussa leikattiin poskiontelot, joka lopetti poskiontelotulehdukset. Oireilu siirtyi alemmaksi keuhkoihin ja huhtikuussa hengitys alkoi vinkumaan ja työterveys puuttui järeämmin asiaan. Astmatutkimukset alkoivat ja minulla todettiin astma. Söin puolen vuoden aikana kymmenen antibioottikuuria, astma puhkesi siis alle vuodessa töiden aloittamisesta ja terveyteni romahti totaalisesti. Minä, joka ajattelin pistää vähän vipinää ja vauhtia kollegoihini, olin todella huonossa kunnossa ja jamassa- se kaikista sairain.

Kollegani ja työterveyslääkärit näkivät miten kuntoni romahti lyhyessa ajassa ihan silmissä ja esimieheni kanssa sovimme, että siirryn etätyöhön. Oireet helpottivat päästyäni pois altistuksesta. Edessä olivat ammattitautitutkimukset, joissa keuhkoarvoni romahtivat vaarallisen alas hengitettyäni samaa kosteusvauriomikrobia, jota löytyi työhuoneestani. Tutkimukset keskeytettiin ja diagnoosina oli ammattiastma, käytössä oli 5 eri lääkettä ja elinikäinen porttikielto työpaikalleni. Ammattitautitutkimusten (hengitin siis hometta suoraan keuhkoihin) jälkeen aloin reagoimaan homeisiin entistä herkemmin. Aloin saamaan oireita papereista ja vaatteista, jotka olivat olleet homeisissa tiloissa.

Kaikki tämä tapahtui nopeasti ja olin ihan puulla päähän lyöty. Miten tämä on mahdollista että saan unelmaviran, jonka myötä menetän terveyteni? Miten on mahdollista, että minä reagoin homeille, koska en ole koskaan aiemmin reagoinut vaan olen ollut se, joka nimenomaan ei reagoi niille? Miten näin hyväkuntoinen ja terve ihminen voi sairastua näin vakavasti vaikka monet muut pystyvät työskentelemään tiloissa ilman oireita? Muistan ikuisesti sen häpeän ja heikkouden tunteen, kun jouduin kerta toisensa jälkeen sanomaan, että saan oireita siellä, täällä ja tuolla. Ja ne epäuskoiset, vähättelevät katseet ovat porautuneet sydämiini ikiajoiksi.

Lupasin keuhkolääkärilleni parantaa itseni

Tästä kaikesta on nyt kulunut 17 vuotta. Pari vuotta sitten ihana keuhkolääkärini (Jyväskyläläiset varmaankin arvaavat kuka) sanoi minulle, että olen parantunut astmastani. Useat lääkärit olivat aiemmin sanoneet minulle ettei astmasta voi parantua. Huomautin asiasta hänelle ja sanoin, että astmani on ainoastaan remissiossa ja muistutin häntä myös siitä, että minähän olin luvannut parantua!  Lääkärini muisti ja hymyillen sanoi, että ”Satu, kyllä sä olet parantunut. Pysyt vaan kaukana homeisista tiloista niin pysyt jatkossakin terveenä!” Tästä tulikin mieleeni, että pitääpä taas varata aika keuhkolääkärilleni, käyn aina moikkaamassa häntä säännöllisin väliajoin?? 

Olkoon astmani nyt sitten remissiossa tai parantunut, niin tilanne on se, että kuusi vuotta sitten pystyin jättämään lääkkeeni pois vaikka kahta vuotta aiemmin tilanne oli se tyypillinen alt
istuneelle: aloin reagoimaan kaikelle ja henkeä ahdisti lähes päivittäin. Reagoin mullalle, luonnon mikrobeille, hunajalle, pakuriteelle, pesuaineille, eläinten hilseelle ja syljelle, siitepölylle jne. Hääpäivästäkään vuonna 2008 en muista oikein mitään, koska minulla oli niin paha yskä, että meinasin ihan tukehtua ja keskittyminen meni siihen, että pysyin pystyssä. Häämatkallani Floridassa olin niin huonossa kunnossa, että jouduin kesken kävelyn menemään penkille makaamaan koska en pystynyt kunnolla hengittämään.  Muistan kun makasin penkillä pää mieheni sylissä ja mietin tässäkö tämä nyt sitten oli. Olin ottanut lääkettä säännöllisesti maksimimäärän eikä se auttanut yhtään. En jaksanut mennä ensiapuun, koska tiesin, että tilanne olisi taas sama seuraavana päivänä. Tilanne oli ihan epätoivoinen eikä sitä helpottanut yhtään se, että tiesin terveydentilani pahenemisen johtuvan uudesta rivitaloasunnostani, jonka olin ostanut muutama kuukausi sitten. Tuossa asunnossa nimittäin portaiden lakkaus epäonnistui ja hengittelin kaksoinkomponanttilakkahöyryä muutaman kuukauden ajan. Olin huonommassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin ja sairauteni vankina.

Päätin vuonna 2008 (kun makasin siinä penkillä häämatkallani ja meinasin tukehtua), että aion parantua. Ihan sama onko se mahdollista vai ei, niin minä paranen!!! Nostin pääni pystyyn ja lupasin itselleni, että teen kaikkeni sen eteen että näin tapahtuu. Ja niin tein. Minulla ei ollut hajuakaan mitä minun pitäisi tehdä, ei aavistustakaan- ainoastaan tietoisuus siitä, että parantuisin. Asioita alkoi tapahtumaan yksi toisensa jälkeen, omasta mielestäni kyse oli johdatuksesta. En tiedä tarkkaan ottaen kauanko tuo parantuminen kesti, vuosia joka tapauksessa. 

Haluan vielä tarkentaa sen verran, että tiedän pysyväni oireettomana/remissiossa
/parantuneena mikäli en altista itseäni toistuvasti kosteusvauriomikrobeille eli en asu tai työskentele rakennuksessa, jossa on sisäilmaongelmia. Mutta en enää reagoi luonnon mikrobeille, pesuaineille, siitepölylle, ruoka-aineille, kasveille tai niiden mullalle, eläimille jne. Pystyn myös olemaan muutamia päiviä homeisessa rakennuksessa (työmatkat, hotellit, reissut) ilman että keuhkoarvoni romahtavat. En olisi koskaan uskonut tämän olevan mahdollista! Eli pystyn tällä hetkellä elämään ihan normaalia elämää ILMAN LÄÄKKEITÄ niin kuin kaikki muutkin ihmiset enkä häpeä enää herkkyyttäni. Pystyn olemaan metsässä (kilpailen koirani kanssa metsäjäljellä), syömään mustikoita ja mitä tahansa, istuttamaan kukkia ja tonkimaan kasvimaata jne. Herkkytteni on itseasiassa pelastanut minut, ilman sitä olisin voinut sairastua vieläkin vakavammin.

Tätä on siis jatkokertomus, koska tämä on pitkä tarina. En pysty sitä mitenkään kertomaan yhdessä postauksessa. Ensimmäinen askel paranemisessani oli se, etten enää altistanut itseäni säännöllisesti kosteusvauriomikrobeille. Asetin terveyteni ensimmäiseksi eli olen tuosta hetkestä lähtien tehnyt etätyötä kotoani käsin. Se ei ole aina ollut helppoa, mutta olen sopeutunut tilanteeseen kun on ollut pakko. Olen ollut siinä mielessä siunattu, että pystyn tekemään etätyötä, kaikki eivät pysty. Esimieheni ovat olleet hyvin sivistyneitä ja minun puolellani tässä asiassa ja toki tuolla ammattitauti diagnoosilla on ollut oma painoarvonsa asiassa. Lisäksi minulla on ollut tukenani huippulääkäri. 

Mitä muuta tein elämässäni? Ihan älyttömän paljon! Käytin synteettisten lääkkeiden lisäksi runsaasti tiettyjä tarkkaan valittuja lisäravinteita (sellaisia, jotka eivät rasittaneet entuudestaan rasittunutta maksaa), kävin vaihtoehtoisissa hoidoissa, opiskelin joogaohjaajaksi jne. Sen sijaan ruokavaliooni en tehnyt tuolloin mitään muutoksia. Suurin käännekohta parantumisessani oli kuitenkin sellainen, jota en olisi voinut koskaan itse ennaltakäsin arvata tai uskoa! Kerron siitä lisää seuraavassa postauksessa koska se on pitkä juttu ja haluan kertoa sen kunnolla. Haluan luoda toivoa kaikille altistuneille: tilanne voi muuttua!! Minä en voi parantaa ketään muuta kun itseni, mutta Sinä voit! Mutta minä voin kertoa Sinulle oman tarinani, josta voit halutessasi ottaa palasia omaan elämääsi ja omaan paranemisprosessiisi. Sinä et ole sairautesi vaan paljon enemmän- olen luojan luoma ihanuus, jonka elämä voi muuttua hetkessä. Kun vaan päätät ottaa sen tärkeimmän ensimmäisen askeleen…

HUOM! Tähän postaukseen ei liity mitään kaupallista yhteistyötä