Hae
Kutsu vapauteen

IFH2 kokeessa tänään Uuraisilla- miten Mummukka pärjäsi?

IFH2 koe uuraisilla- miten me nyt sinne päädyttiin?

 

 

Oltiin tänään Tuton eli Wanda vom Pfälzer-Hofin kanssa IFH2 erikoisjälkikokeessa Uuraisilla. Kesällä jo päätin, ettei me enää jäljestetä pellolla kun ikääkin alkaa Mummukalla olemaan hulppeat yli 9,5 vuotta. Ja on nivelrikkoa etupäässä ja ahtaumaa selässä. Ja oltiinhan me tuo eläkepäätöskin tehty jo monta kertaa ja aina tultu samaan tulokseen: eläkeläisen sijasta Tuto on osa-aika eläkeläinen. Heinäkuussa pyörsin kuitenkin tämänkin päätöksen kun meille tuli Ove Uupukka ja Uupuskan kanssa tietty alettiin heti treenaamaan pellolla, kuinkas muuten. En mä vaan voinut jättää Tutoa kotiin tai autoon kun pentu pääsee jäljelle. Ei ollut sydäntä moiseen. Tuto on kuiteskin toiminnan tytsyjä, sanan varsinaisessa merkityksessä 😎

 

 

Lue myös: Tuleeko meille toinen saksanpaimenkoira- tuponeuvottelujen lopputulos

 

 

Heinäkuussa taas käärittiin hihat

 

 

Siitä se taas lähti. Heinäkuussa otettiin taas tolpat, esineet ja liinat autoon, käärittiin hihat ja alettiin hommiin. Tutohan on eläkkeellä oleva metsäjälkikoira ja se näkyy pellolla jäljestettäessä, enemmän tai vähemmän. Ekan tuloksen pellolta Tuto sai viime syksynä ykkösestä.  Tänä kesänä ja syksynä hain tarkkuutta jäljelle, koska tuulella koira ajoi jäljen vierestä. Aloin käyttämään tosi paljon ruokaa jäljellä, siis paljon enemmän kuin ennen. Tarkkuutta tulikin lisää ja tänään tuulisella säällä koira ajoi hyvin jäljen päällä, tosin välillä seilasi. Sen lisäksi treenattiin lähtöjä ja ekaa suoraa paljon, koska ne ovat olleet vaikeita Tutolle sekä metsässä että pellolla. Niin, ja niitä harhoja! Tuto ei ole koskaan reagoinut molempiin harhoihin, mutta toiseen on saattanut reagoida. Nuo harhat eniten jännittikin ennen koetta. Ja se, että onko kakkosen jälki liian pitkä tuon ikäiselle koiralle, koska se rasittaa jo nuorempienkin koirien fysiikkaa ja tietty pääkopasta puhumattakaan.

 

Lue myös: Helpotuksen huokaus!

 

 

en voi olla ylpeämpi Mummukasta!

 

 

Tuto nosti jäljen varmasti ja jäljesti ekan suoran tosi hyvin. Tarkisteli kulmia ja piikkejä, mutta selvitti ne. Riista jälkiä oli pellolla paljon ja niitä välillä piti tarkistella. Välillä jäljesti todella maavainuisesti, välillä korkeammalla nenällä, varsinkin jos liina pääsi liian löysälle. Korjasi aina kun liina kiristyi. Mä olen aina jäljestänyt ihan koiran lähellä ja antanut Tutolle vahvan liinatuen. No, metsässä se onnistui kokeessakin, pellolla ei sattuneestä syystä:) Se, että olen 10 metrin päässä koirasta, tuo epävarmuutta jäljestämiseen sekä koiralle että ohjaajalle. Eka harhaan ei reagoinut, toista tarkisteli molempiin suuntiin ja lopulta teki viisaan päätöksen jatkaa oikeaa jälkeä. Tuossa vaiheessa pääsi iso helpotuksen huokaus:) Kaksi esinettä jäi ilmaisematta ja se tietty näkyi pisteissä. Mutta tänään 78 pistettä ja tulos kakkosesta! Kakkosluokassa oli neljä koiraa ja Tuto sijoittui toiseksi. En voisi olla ylpeämpi Mummukasta ja vähän itsestänikin. On tosi hyvä fiilis siitä, että jaksoin treenata Tuton vielä tähänkin lajiin. Tuomarina toimi Mika Mattila ja pidin hänen arvostelutyylistään tosi paljon: irtopisteitä ei herunut, mutta linja oli tosi oikeudenmukainen ja selkeä. Kiitos Keski-Suomen palvelukoirayhdistykselle hienosti järjestetystä kokeesta- kiitämme jälleen kerran<3 Treenikamulleni Asko Hämäläiselle kiitokset kaikesta- vuodesta toiseen ollaan treenattu yhdessä ja matka jatkuu.

 

 

Lue myös: Äijämäistä ärinää, kanankakan syöntiä ja peltohommia

 

 

 

mitäs seuraavaksi- Uupuska pääsee rokkiksen syyniin

 

 

Mitäs sitten seuraavaksi me alettaisiin Mummukan kanssa touhuamaan? Uupuska jatkaa pellolla ja pääsee parin viikon kuluttua Maarit Rokkamäen tsekattavaksi. Sen lisäksi Ovella alkaa nyt tottistreenit vähän intensiivisemmällä otteella ja nosework harjoitukset. Mutta mitäs Tuton kanssa- eläkettä ei enää edes mietitä:)

 

 

 

Seuraa Tutoa ja Ove Uupuskaa instassa: 2blackgsd

 

Ja seuraa nyt sitten muakin: satusjoholm

 

 

Helpotuksen huokaus!

Ove on ollut viikon kotona

 

 

Oven kotiutumisesta on nyt kulunut tasan viikko. Ove on sopeutunut meille äärimmäisen hyvin. Ei ole kertaakaan ikävöinyt ja meillä on sellainen tunne, että Ove on aina ollut meillä. Se on sujahtanut meidän arkeemme tosi mutkattomasti. Alkuun jännitin kovasti erittäin reviiritietoisen Tuton suhtautumista pentuun, mutta pelko osottautui turhaksi. Tuto tottui Oveen muutamassa tunnissa ja siitä asti ne ovat olleet ihan paita ja peppu. Ensimmäisen illan pidettiin koirat erillään, mutta sen jälkeen ovat saaneet olla vapaasti samassa tilassa ja ihan joka paikassa. Viikon aikana ollaan normi arjessa elämisen lisäksi tehty tottista, makkararuutua, käyty hihnalenkillä, uimassa (katso instasta video Oven ekasta pulahduksesta) ja opeteltu olemaan autossa. Ja hienosti on kaikki mennyt. Ove tuntuu olemaan erittäin nopea oppimaan ja hakee kovasti kontaktia. Laumavietti tuntuu olevan voimakas ja ruoka maistuu. Ei reagoi ääniin ja palautuu nopeasti jos säikähtää. Lisäksi on vähän tosikko ja kova ärisemään: eilen sai luun ja ärisi sille koko ajan kun ei meinannut saada sitä syötyä. Eka koira muuten joka murisi mulle kun otin luun siltä pois- Tuto ei ole koskaan tehnyt sitä eikä muutkaan:) Leluille ärisee kanssa kun leikkii kun ne ei tottele sitä.

 

 

 

 

kuppi suussa ja häntä pystyssä

 

 

Tuto on ottanut Oven ihan omaksi pennukseen. Vahtii sen unta ja on heti paikalla, jos Ove änähtää. Lenkillä odottaa jos Ove jää jälkeen, murahtaa jos Ove huutaa autossa jne. Ove ei olisi voinut saada parempaa koirakaveria kuin Tuto, olen kyllä niin ylpeä Tutosta. Alkuun Tuto ei päästänyt Ovea iholle vaan pakeni aina paikalta jos Ove yritti tulla liian lähelle. Mutta ei enää eli Tuton pää on kyllä ihan pehmentynyt. Ove on tosi kova nukkumaan (tykkää muuten kaikesta pehmestä kuten lampaantaljoista) ja välillä Tuto on ihan kyllästynyt odottamaan että se herää. Ove tuntuu olevan luonteeltaan ihan erityyppinen kuin Tuto, vähän sellainen äijä. Ruoan jälkeen kantaa ruokakuppia suussaan pitkin pihaa ja honttuuttaa menemään häntä pystyssä:) Ja sitten pitää välillä isotella:) Ja joka välissä pitää päästä syliin. Me ollaan ihan rakastuttu, sydän meinaa ihan pakahtua.

 

 

 

 

herran jumala se nielee kiviä!

 

 

Vaikka kaikki on mennyt tosi hyvin, niin ei olla kuitenkaa selvitty ilman säikähdyksiä. Nimittäin muutama päivä sitten huomasin, että Ove syö kiviä! Siis se otti suuhun isoja kiviä ja NIELAISI NE!!!  Piti miettiä oikein kunnolla mitä teen asialle. Tiesin, että mikäli kiinnitän asiaan liiallista huomiota, niin se vaan lisää mielenkiintoa kiviä kohtaan. Mutta en voi ottaa sitä riskiä, että pentu joutuu leikkaukseen tai pahimmassa tapauksessa menehtyy mikäli kivet jämähtävät vatsalaukkuun tai repivät suoliston seinämät verille. Toissa päivänä sitten menimme paikkoihin jossa kiviä oli runsaasti, toin niitä jopa sisälle. Ja sitten tein selväksi, että niitä ei oteta suuhun. Kuusi kertaa piti asiaan puuttua kunnolla ja sitten meni jakeluun. Enää ei edes katso kiviä eli ainakin toistaiseksi ongelma on selätetty:)

 

Seuraa Tuton ja Oven elämää instassa: 2blackgsd

 

 

Lue lisää viimeaikaisia koirapostauksia

 

 

 

 

Iskä on niin onnekas kun sillä on nyt kaksi apuria:)