upea loppuvuosi

Olen viimeksi kirjoittanut Tuton kuulumisia viime syksynä kun tehtiin vielä tulos peltojäljeltä. Ennen kun jatkat lukemista eteenpäin, niin lue postaus täältä niin pääset kärryille koiran nivelrikosta. Kuten postauksessa kirjoitin viime kesä oli huippu ja niin oli syksy ja loppuvuosikin: koira oli nivelrikosta huolimatta TOSI hyvässä kunnossa. Lenkkeiltiin paljon pehmeällä alustalla ja nautittiin elämästä. Tottistakin tehtiin välillä lenkillä minuutti kerrallaan ja se piristi eläkeläisen mieltä selvästi- voi sitä hymyn määrää. Suolisto-ongelmatkin ovat loistaneet poissaolollaan jo usean vuoden ajan ja liitän sen tottiksen tavoitteellisen treenamisen lopettamiseen. Koira mitä ilmeisemmin halusi miellyttää minua ja viettiä nostamalla teki liikkeet vaikka ei olisi oikeasti siihen enää pystynytkään. Tämä aiheutti tietty stressiä, joka ilmeni suolisto-ongelmina. No tottis tietenkin lopetettiin heti kun sain tietää röntgenkuvien karun todellisuuden: olkapään nivelrikko oli edennyt reilussa vuodessa lievästä erittäin vakavaksi. Järkytys oli erittäin kova eikä mun pää pysynyt tässä hommassa mukana: miten voin nivelrikko edetä NOIN nopeasti, häh?

metsäpolut muuttuivat luistinradaksi

Vielä joulukuun lopussa Tuto halusi tehdä tunnin lenkkejä eikä oireillut oikeastaan mitenkään etupäätään. Kelit alkoivat yllättäen lämpenemään ja lumen sijasta alkoi sataa vettä! Metsäpolut muuttuivat luistinradoiksi ja kävelytiet hiekoitettiin tietenkin. Uudenvuoden päivänä söimme päivällistä koko perheen kanssa. Yleensä Tuto nukkuu pöydän alla jaloissa kun perhe on koolla: siellä kuuden jalkaparin rapsutettavana on mukava ja turvallinen kölliä. Mutta ei tällä kertaa: huomasimme, että koira oli mennyt eteisen liukuovien taakse istumaan ja sieltä katseli meitä surullisena. Todella poikkeavaa vetäytymistä eikä lainkaan koiralle tyypillistä käytöstä. Illalla koira tuli luokseni korvat alhaalla päätään roikottaen ja paino päänsä syliini. Voi paska, se oli kipeä. Kipu ei ollut mitään todella pahaa, koska ei valittanut eikä läähättänyt.

douppaus tramalilla ja Neurontinin nosto

Tuto doupattiin 3,5 päivän ajaksi Tramalilla, joka selkeästi auttoi. Ja tietty pidettiin levossa. Liukkaat kelit kuitenkin jatkuivat ja edelleen jatkuvat, joten tilanne on jälleen pahentunut ja vaihtelee päivittäin. Välillä koira on lenkillä ihan onnessaan ja välillä tulee metrin perässä. Varsinkaan asfaltilla koira ei halua lenkkeillä enää ollenkaan, mutta metsässä innostuu juoksemaan vanhaan malliin. Tietenkään muutoinkaan ei harrasteta asfalttilenkkejä, mutta nyt on välillä ollu pakko noiden kelien takia. Ollaan lyhennetty lenkkejä ja illat vietetty sylikkän meidän Nopan huoneen sängyssä: minä kirjoitan ja luen ja koira nukkuu siinä vieressä. Yöt koira nukkuu levollisesti Back and Trackin verkkoloimi päällä eikä muuta kipukäyttäytymistä juurikaan esiinny kuin tuota liikkumishaluttomuutta ja sitäkin vaan asfaltilla.

kortisonipistoksia vai ei

Ollaan mietitty kortisonipistoksen uusimista, niitähän voi laittaa puolen vuoden välein ja edellisestä on jo vuosi. Eilen eläinlääkäri päätti nostaa Neurontinin määrää eli sitä annetaan jatkossa kolme kertaa päivässä eli yhteensä 900 mg päivässä. Cartrophen menee kerran kuussa. Parin viikon kuluttua katsotaan tilannetta uudestaan . Koirien uimahalliinkiin mennään uimaan heti kun tilanne helpottaa ja hierojallakin käytiin muutama päivä sitten Vaajakosken Mustissa ja Mirrissä. Kuten arvelin, Tuto oli ihan umpijumissa.

päivä kerrallaan

Tilanne siis aaltoilee tällä hetkellä ja menossa on selvä pahenemisvaihe. Koiralla ei kuitenkaan ole jatkuvaa kipua eikä se ole levoton. Lääkitystä nostettiin ja koira saa itse päättää miten paljon se haluaa liikkua. Käytössä on kolme erilaista Back and Trackin takkia, säälle kuin säälle.  Tuto saa rakkautta, hellyyttä ja pussaan sen kuonon ihan märäksi monta kertaa päivässä. Eläinlääkäriin ollaan yhteydessä heti jos tilanne pahenee. Ymmärrän, että Tuto ei välttämättä elä kanssamme enää pitkään ja aion huolehtia siitä, että sen elämän viimeiset hetket on elämisen arvoisia. Tällä hetkellä kaikki on hyvin: koira makaa sängyssä jaloissani ja aina välillä tulee ihan kiinni minuun. Välillä lopetan kirjoittamisen ja silitän tuota rakasta päätä ja yritän olla miettimättä huomista ja aika ajoin ilmestyvää kuristavaa tunnetta kurkussani. Nautin joka hetkestä kun saan vielä tuijottaa noihin viisaisiin silmiin, joissa vielä paistaa elämänilo nivelrikosta huolimatta<3

Ps. Viikon kuluttua meidän perhettä kuvataan yhteen tv-ohjelmaan 6 päivää, joten Tuto tullaan näkemään televisiossa vielä tämän kevään aikana. Valitettavasti en voi vielä paljastaa ohjelman nimeä, mutta kirjoitan kyllä siitä blogissani heti kun ohjelman nimen saa julkaista.

Myohemmin lisätty: Tuto sai kortisonipistoksen olkapäähän toissapäivänä ja on toipunut hyvin. Valoa tuli tunnelin päähän muutoinkin: sain tietää, että rikko onkin VAIN toisessa olkapäässä eikä molemmissa kuten olen luullut!!?? Eli uuteen nousuun…

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .

Pitkästä aikaa Tuton eli Wanda vom Pfälzer-Hofin kuulumisia. Meillä on ollut aivan mahtava kesä, koira on voinut nivelrikosta ja selän ahtaumasta huolimatta erittäin hyvin. Vatsakin on ollut jo vuoden verran niin hyvässä kunnossa, ettei tunnu menevän enää mistään sekaisin. Ollaan uitu paljon, lenkkeilty ja Tuton on saanut tai itse asiassa joutunut viettämään leppoisia eläkeläispäiviä. Tehtiin eläkkeellejäämis päätös viime lokakuussa metsäjäljen piirinmestaruus kisojen jälkeen, jossa neito teki vielä tuloksen ja ylsi palkintopalleille. Tottis oli kuitenkin vaikeaa eikä koira enää hypännyt normaalisti. Karu totuus paljastui röntgenkuvissa: lievä olkapäiden nivelrikko oli edennyt reilussa vuodessa vakavaksi ja oikeassa olkapäässä erittäin vakavaksi!! Järkytys oli kova ja siinä olikin sulattelemista pitkäksi aikaa. Päätös eläkkeelle jäämisestä oli helppo tehdä ja sen viimeisen ykköstuloksen metsästyksen sai unohtaa. Jäätiin muuten valion arvosta kahden pisteen päähän?

Heinäkuussa neidon pihapelit alkoivat mennä niin vauhdikkaiksi, että katsoin parhaaksi viedä kyseisen tyypin peltojäljelle. Ajatelkaa koira alkoi eka kertaa elämässään kantelemaan ISOJA (20 cm x 15 cm) kiviä (koristekiviä löytyy meidän pihasta) suussaan ja pelasi niillä- ilmeisesti palloissa ei ollut tarpeeksi haastetta? Tutolle on tehty jäljestyksen pohjat pellolla pentuna ja nuorukaisena ja aina silloin tällöin ollaan peltoakin ajettu, mutta metsäjälkikoirahan Tuton on ollut. Heinäkuussa eli puolitoista kuukautta sittenTuto ei vielä ilmaissut esineitä ollenkaan (metsässä sai ottaa kepin suuhun), vaan palkkaantui jäljestämisestä enemmän kuin mun tarjotamista palkoista. No sitten kun sain koiran tajuamaan, että esineiden ilmaisukin on treenaamista, alkoi homma sujumaan ja Tuto alkoi ilmaista esineet varmasti, tosin alkoi ottamaan esineet suuhun, joka on peltojäljellä kiellettyä. Siinä oli oma hommansa saada koira ymmärtämään, että vanha ilmaisutapa ei enää käy. Tuto ilmaisee esineet seisten, koska se rasittaa vähiten olkapäitä ja on koiralle luontainen tapa ilmaista- siitä katsokaas pääsee nopeimmin jatkamaan jäljestystä???

Hullu kun olen, niin ilmoitin Tuton peltojälkikokeeseen 28.8.2019 vaikka takana ei ollut kovinkaan paljon treeniä. En saa itsestäni puristettua treeni-intoa esiin ellei meillä ole jotakin tavoitetta eli koetta. Jos me ei treenata tosissaan, niin sitten tehdään jotakin muuta, mutta ei me puolitosissaan mitään tehdä- molemmat ollaan äärimmäisiä suorittajia loppuun saakka. Tuto oli niin onnessaan kun huomasi, että pääsee jäljelle: jokaisen treenipäivän jälkeen käy iltaisin monta kertaa pökkäämässä minua hellästi kuonolla reiteen- se kun on tuon varsin jäyhän ei syliin- tunkijan suurin rakkauden osoitus?

Päivää ennen koetta olin aika hermona ja valitin Karille, että olenko viemässä koiraa sellaiseen kokeeseen, johon sitä ei ole kunnolla koulutettu! Kyllähän koiran metsäjälki tausta näkyy jäljestämisestä ja sehän ei ole Tuton vika. Kari vaan tuumasi, että anna Tuton hoitaa homma äläkä aliarvioi sitä. Hermostuneisuutta lisäsi vielä se, että koepäiväksi ennustettiin kovaa hellettä, peräti 26:tta astetta- apua, tosi kiva mustalle koiralle ja itsekin inhoan hellettä?

Stressiä ja hermoilua- Tuto hoitaa homman
Kokeen aikana oli todellakin kuuma ja mua stressasi se kovasti. Lisäksi tiesin, etten osaa edes kunnolla sääntöjä- tapani on ollut aina oppia koetilanteessa vaikka toki olin yrittänyt opiskella sääntöjä koeohjeesta ja treenikavereilta. Lähetys meni huonosti, koska luulin, että jälki lähteen suoraan tolpan kohdalta eikä tolpan oikealta puolelta! Eli tässä tuli heti se selväksi, että olen treenannut lähetystä väärästä kohtaa ja etten osaa sääntöjä- hävetti ja harmitti? Ja minulle niin tyypillistä ja epäreilua koiraa kohtaan, voihan paska! Eli koska vein koiran väärään kohtaan, sen oli vaikea saada jäljestä hajua ja ensimmäiset kymmenet metrit koira jäljesti tosi epävarmasti. Pian löytyi kuitenkin eka esine, jonka jälkeen Tuto löysi itsevarmuutensa ja alkoi vasta kunnolla jäljestämään. Koira jäljesti koko jäljen varsin matalalla nenällä, mitä se ei läheskään aina tee treeneissä (huom! metsäjälkikoira). Ilmeisesti olosuhteet olivat helteen takia niin haastavat, että oli pakko painaa se nenä maahan. Kolmanteen esineeseen koira ei reagoinut mitenkään eli ei saanut siitä hajua joten yksi esine jäi ilmaisematta, mutta muut kolme Tuto ilmaisi hienosti. Toki koira saisi olla ilmaisussaan suorempi ja kulmissa hieman tarkempi. Ensimmäiseen harhaan Tuto reagoi hieman, toiseen ei ollenkaan. Eniten jännitin juuri harhoja, koska niitähän me oltiin treenattu ainoastaan muutaman kerran ja aika usein koira ei reagoinut ollenkaan toiseen harhaan, mutta joskus saattoi lähteä toiselle harhalle. Asiaan vaikutti tosi paljon tuulen suunta ja se, että oliko harhajäljen tekijä minua muutaman kymmenen kiloa painavampi- yleensä oli! En aikonut kuitenkaan tämän asian takia lihottaa itseäni?

Kokonaisarvosana oli 79 pistettä. Lähdöstä lähti pisteitä ja yhdestä esineestä myös ja jotain pientä muualtakin. Mulla meni hetki, ennen kuin tajusin, että Tuto taisteli meille FH1 koulutustunnuksen 8,5 vuotiaana eläkeläisenä älyttömän pienellä treenimäärällä??? En olisi enää uskonut meidän saavan tuloksia palveluskoirakokeista uudessa lajissa. Iso kiitos tästä tuloksesta kuuluu treenikamulle Hämäläisen Askolle, jota on opastanut meitä kärsivällisesti ihan alusta alkaen. Ja on tuo Tuto käsittämätön tyyppi ja Kari oli oikeassa taas kerran, kyllä Tuto hoitaa? Lupasin Tutolle tuloksen kunniaksi, etten koskaan enää hauku neitoa eläkeläiseksi ja palkkioksi mun silmäterä saa ison kasan hevosen luita ja pääsee uimaan? Lupasin myös etten valita enää pihan ilmatilan lievästi sanottuna liaallisesta vahtimisesta ja hitlermäisestä hihnakäytöksestä. Neiti saa myös kantaa oman kakkapussinsa joka päivä roskikseen eikä vaan silloin tällöin! Nyt me levätään viikko ja sitte
n alkaa piikkien treenaaminen…

Täältä voit lukea lisää Tuton ja poikani koira Karan elämään liittyviä arkielämä- ja kisapostauksia.

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .