Vähähiilihydraattinen kukkakaaligratiini ja kantarellikastike
kukkakaaligratiininkin voi tehdä vähähiilihydraattisesti
Vähähiilihydraattinen ja tarvittaessa myös maidoton kukkakaaligratiini kantarellikastikkeella on yksi vhh lemppari ruoka-ohjeistani ja olen jo vuosia korvannut keitetyillä vihanneksilla riisin ja perunan. Välillä keitän kukkakaalia ja teen siitä muusia ja välillä innostun tekemään tätä ihanaa vhh kukkakaaligratiinia, jota sitten nautin kanan, kalan tai lihan kanssa. Mutta pizzapohjaan sitä en suostu laittamaan- edelleen maailman paras vhh pizzaohje löytyy täältä. Viime aikoina olen vaihtelun vuoksi tehnyt usein helppotekoista ja ihanan makuista kermaista kantarellikastiketta, joka sopii todella hyvin tämän gratiinin kanssa. Ja kyllä: minä todellakin tarvitsen ruokavaliooni vaihtelua ja monipuolisuutta vaikka ketoruokavaliota noudatankin 😉
vähähiilihydraattisen kukkakaaligratiinin ja Kantarellikastikkeen valmistus
Kantarellikastikkeen teen siten, että paistan kantarellit ja sipulit voissa ja lisään kerman 😉 Ei voisi olla yksinkertaisempaa ohjetta, mutta kun se toimii, niin se toimii enkä ala sitä väkisin monimutkaisemmaksi muuttamaan! Koska valmistus on on näin yksinkertaista, en ala siitä edes ohjetta kirjoittamaan. Kantarellikastikkeen voi tehdä monella eri tavalla, mutta itse suosin arjessa nopeita ja helppotekoisia ohjeita- se on varmaan yksi syy blogini vhh ruoka-ohjeiden suurelle suosiolle. Ostan kantarellit valmiina kaupasta, koska en ole mitenkään lahjakas sienestäjä: mielestäni lähes kaikki sienet näyttävät ihan samalta metsässä enkä voi koskaan olla varma onko sieni turvallinen vai myrkyllinen. Sen kerran kun olen ollut sienessä ja syönyt ITSE keräämiäni sieniä, on maailma pyörinyt seuraavana yönä villisti 😎
Kukkakaaligratiinin valmistamiseen menee kokonaisuudessaan hieman tunti mikäli paistoaika uunissa lasketaan mukaan. Kovin homma on kukkakaalin ja sipulin pilkkominen pieniksi paloiksi, mutta sen jälkeen homma alkaakin rullaaman vauhdikkaaksi. Mikäli tiedät, että sinulla on kiireitä, niin pilko ja paista kukkakaali ja sipuli valmiiksi edellisenä päivänä, jolloin saat gratiinin nopeasti heitettyä uuniin. Kukkakaali ja sipuli paistetaan tässä ohjeessa maun vuoksi eikä keitetä kuten yleensä. Kukaanhan ei kiellä sinua kuitenkaan keittämästä niitä mikäli haluat. Itse käytän aina Santa Marian kookosmaitoa, mutta muutkin kookosmaidot käyvät. Maidottoman tästä ohjeesta saa käyttämällä maidotonta juustoraastetta ja tuorejuustoa, jota löytyy ihan normi marketeista. Muistathan valita myös maidottoman rasvan paistamiseen. Itse lisään juustoraasteen aina vasta paistoajan lopussa, ettei se kovetu liikaa vaan pysyy pehmeänä.

valmistusta varten tarvitset
uunivuoka koko 23×30 cm
paistinpannu
Valmistusaika
noin 20 min
uunissa noin 40 min
valmistusaika yhteensä noin 1 h 5 min
kukkakaaligratiinin makrot annosta kohden
rasvat 19 g
proteiini 9 g
hiilihydraatit 4 g
kcal 232
Yksi annos tarkoittaa tässä ohjeessa 1/10 koko vuoan määrästä.
kukkakaaligratiinin ohje
800 g kukkakaalia
2 sipulia
400 ml kookosmaitoa
100 g tavallista tai maidotonta tuorejuustoa
2 dl tavallista tai maidotonta juustoraastetta
1,5 tl suolaa
pippurisekoitusta
2 rkl gheetä tai voita paistamiseen
rasvaa uunivuoan voitelemiseen
valmistus
Pilko kukkakaali ja sipulit pieniksi paloiksi ja paista niitä rasvassa niin kauan, että ne pehmenevät hieman. Voitele uunivuoka ja kaada kukkakaalit ja sipulit vuoan pohjalle. Sekoita kulhossa kookosmaito, tuorejuusto, suola ja mausteet. Kaada seos vuokaan ja tasoita lusikalla. Paista uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia. Lisää paistamisen loppuvaiheessa (noin varttia ennen) juustoraaste gratiinin päälle.
kaikki blogin vhh ruoka- ja herkkuohjeet löytyvät kootusti yhdeltä sivustolta eli täältä

Blogin ruoka- ja herkkuohjeita

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo
tulevat postaukset
- paras siemennäkkäri ohjeeni
- 5 nopeatekoista vähähiilihydraattista arkiruokavinkkiä- valmistus alle 10 minuuttia
- ketoruokavalion noudattaminen reissussa
- vhh mysli
- kehon alkalisointi
- vähähiilihydraattiset nokkosletut
- palautumisohjaajakoulutus- takaisin koulun penkille
- Young Livingin tunneöljyt ja suosikki öljysekoitukseni
- ketoruokavalio- alkaako rasva öklöttää?
- toiset ovat enemmän parisuhdeihmisiä kuin toiset
- nauhoitettu chakrameditaatio
- Neurosonicin käyttö arjessani
- mitä mieltä olen dirty ketosta?
- mitä lisäravinteita käytän ketoruokavaliolla?
- vhh suklaapatukka
Seuraa terveystietoista matkaani blogissa, facebookissa ja instagramissa
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .
Blogi siirretty Vaikuttajamedialle
blogi on siirretty VAIKUTTAJAMEDIALLE
Blogi on nyt siirretty uuteen osoitteeseen eli luet nyt tätä postausta Vaikuttajamedian sivustolla. Loppuvuodesta tulee 4 vuotta täyteen bloggaamista ja tähän asti olen toiminut täysin itsenäisenä ja alustana on ollut blogspot. Olen jo pitkään halunnut liittyä johonkin blogiyhteisöön ja Vaikuttajamedian arvopohja ja toimintapa miellytti minua kaikista eniten. Saimme sopimuksen tehtyä alkusyksystä ja nyt vanha blogi on saatu siirrettyä Vaikuttajamedian sivuostolle kokonaisuudessaan.
Välilehdet siirtyivät myös uudelle alustalle ja se oli minulle tärkeää, koska lukijani käyttävät niitä paljon. Eli blogin etusivulla on vanhaan malliin seuraavat sivustot: ruoka- ja herkkuohjeet, painonhallinta ja terveys ja meditaatio- ja joogaharjoitukset. Sivustoilta löydät blogin suosituimmat vähähiilariset ruokaohjeet ja muut sivostojen teemoihin liittyvät postaukset kootusti yhdestä paikasta. Postauksen lopussa on vielä linkit uusiin välilehtiin. Uudelleenohjaus vanhasta blogista alkaa toimia huomisesta alkaen eli mikäli haet blogia googlesta asiasanalla kutsuvapauteen, niin se ohjautuu automaattisesti uusille sivuille.

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo
SYITÄ blogin SIIRROLLE
Syitä Vaikuttajamedian lehtitaloon siirtymiselle oli useita. Väsyin olemaan itsenäinen, jolloin vastaan ihan kaikesta itse: teknistä tukea ei ole, blogiyhteisön tuesta ja tsemppauksesta puhumattakaan. Väsyin myös blogspottiin alustana, koska asetukset elivät ihan omaa elämäänsä ja heittelivät postauksissa miten sattuu vaikka olisin seisonut päälläni 😎 Muutoinkin kaipaan bloggaamiseen uusia tuulia ja niitä tämä alustanvaihto todellakin tuo mukanaan. Kiitän jo tässä vaiheessa Vaikuttajamedian Johannaa ja Eveä kaikesta tuesta mitä olen jo tässä vaiheessa saanut. Kun tämmöinen keski-ikäinen-ei-niin-kamalan-tekninen-rouvashenkilö ryhtyy blogialustan vaihtoon, niin kysymyksiä kuulkaas riittää 😆 Ja aina se minun ohjeiden vastaanottokykykään ei ole kaikista terävimmillään 🙄 Siitä huolimatta hyvin on selvitty tähän asti ja varmasti selvitään jatkossakin.
Toivottavasti jatkat seuraamistani blogin uusilla sivuilla! Blogin facebooksivut pysyvät ennallaan ja päivitän sinne entiseen tapaan uudet postaukset ja paljon muutakin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää. Eli lukijan kannalta kaikki muutokset ovat pelkästään positiivisia.
tulevat postaukset
- paras siemennäkkäri ohjeeni
- kuitujen merkitys terveydelle- tarvitseeko ketoilija kuituja
- vhh kukkakaaligratiini kantarellikastikkeella
- 5 nopeatekoista vähähiilihydraattista arkiruokavinkkiä- valmistus alle 10 minuuttia
- ketoruokavalion noudattaminen reissussa
- vhh mysli
- kehon alkalisointi
- palautumisohjaajakoulutus- takaisin koulun penkille
- Young Livingin tunneöljyt ja suosikki öljysekoitukseni
- ketoruokavalio- alkaako rasva öklöttää?
- toiset ovat enemmän parisuhdeihmisiä kuin toiset
- Neurosonicin käyttö arjessani
- nauhoitettu chakrameditaatio
- mitä mieltä olen dirtyketosta
Toivomuksia julkaisujärjestyksestä saa esittää kommenttiboxiin tai blogin facesivulle 😀

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, INSTASSA JA FACEBOOKISSA
Blogin uusi osoite on: https://kutsuvapauteen.vaikuttajamedia.fi
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .


7


