Tuleeko meille toinen saksanpaimenkoira- parisuhdevääntöä ja tuponeuvottelut:)
kulunut viikko sujunut oudoissa merkeissä
Kuluneet viikot ovat sujuneet oudoissa merkeissä: ollaan väännetty Karin kanssa siitä, tuleeko meille heinäkuun lopussa toinen saksanpaimenkoira. Olemme päättäneet yhdessä, että vasta sitten kun Tutosta aika jättää, niin otamme mustan saksanpaimenkoira uroksen. Ja olenkin pystynyt pitämään tuon lupauksen, vaikka useat kasvattajat ovat tarjonneet mulle tosi kiinnostavia pentuja. Näin siis tähän asti. Kaikki muuttui jokin aika sitten sain Tuton kasvattajalta puhelun…

musta uros kiinnostavista vanhemmista
Sain kuulla, että kesäkuussa syntyy pentue, jonka emä on Tuton siskon tyttö (näyttää enemmän muuten Tutolta kuin Tuto itse) ja isä linjasta, josta olen jo pitkään ollut kiinnostunut. Selvitin pennun vanhempien taustat, luonteet ja terveystulokset. Vihjaisin asiasta Karille, joka ei todellakaan näyttänyt asialle vihreää valoa. Hän oikeutetun ymmärrettävästi muistutti mua meidän sopimuksesta. Sitä paitsi, jos meille tulisi pentu, niin itse asiassa meillä olisi sitten kaksi pentua yhden yli 9-vuotiaan seniorin sijaan: Tuto muuttuu pennun seurassa IHAN pennuksi. Ei nyt sentään ihan kaikella tavalla, mutta tosi monella kuitenkin. Pennun hankintaa vastaan on myös se tosiasia, että mulla tulee olemaan runsaasti reissupäiviä syyskuusta alkaen. Tämä tarkoittaisi sitä, että herra Sjöholm olisi kotona jumissa kahden koiran kanssa pissoja ja kakkoja siivoten kun minä huitelisin reissussa 😎 Eli ymmärrän toki hänen näkökulmansa asiaan ja olin jo hautaamassa pentuasiaa kunnes….

täydenkuun ja kuunpimennyksen pentue
…sain kuulla, että pentu astutettiin täyden kuun aikaan, syntyi viikko sitten täydenkuun ja kuunpimennyksen aikaan. Tuto haukkui ja herätti mut sinä yönä kun pentue syntyi (ei hauku KOSKAAN yöllä ellei joku yritä murtautua meille, asiasta on kokemusta). Ei voisi olla selvemmät ennusmerkit. Vähemmätkin ennusmerkit riittäisivät mulle. Mulle tuli tosi vahva aavistus, että tuo pentu vaan tulee meille, se on meille tarkoitettu. Saa nauraa, mutta uskon siihen, että pentu valitsee ihmisen eikä toistepäin. Sama juttu koiran koulutuksessa: koira kouluttaa paljon enemmän ohjaajaa kuin ohjaaja koiraa.
pentu sotkisi meidän leppoisan elämän
Ehdottomasti pentu mullistaisi meidän leppoisan elämän. Asutaan kahdestaan Karin kanssa kotona kun pojat asuvat jo omillaan ja Tuto on jo sen ikäinen, että päästään todella helpolla. Jos multa kysytään, niin päästään liiankin helpolla. Jos pentu tulisi meille, niin joutuisin tekemään paljon käytännön järjestelyitä syksyn suhteen ja auto menisi kenties vaihtoon. Lisäksi armoton koulutusrumba alkaisi taas alusta, joka tarkoittaisi sitä, että minulla olisi päässä enemmän havuneulasia kuin hiuksia ja että viettäisin ”kaiket illat” pellolla 🙂 Kaksi koiraa ei ole sama kuin yksi eikä se toinen koira mene siinä sivussa. Koiranpentu on aina tosi iso työmaa ja käyttölinjainen saksanpaimenkoira (toki muutkin koirat) pitää AINA normi hoitamisen lisäksi kouluttaa ja sosiaalistaa.

mutta olisihan se kutkuttavan ihanaa
Mutta olisihan se kamalasta työmaasta huolimatta ihanaa: pääsisin taas harrastamaan koiran kanssa, Tuto saisi kamun ja eihän mikään voi aiheuttaa enemmän iloa kuin koira- kaksi koiraa tietenkin tuplailon. Ja onhan meillä iso piha ja talo, jonne mahtuisi ja pentu saisi harrastavan, hyvän ja liikunnallisen kodin. Lisäksi Tuto kouluttaisi pentua, niin teki poikani saksanpaimenkoirankin kanssa. Tosin pari juttua olisi saanut jättää opettamatta 🙄 Lisäksi onko elämässä pakko päästä helpolla?
joudun tuponeuvotteluihin
Meillä on nyt kova, mutta asiallainen vääntö menossa asiasta. Kari ”ilmoitti”, että pennun hankinnan tiimoilta järjestetään virallinen tuponeuvottelu 😆 Meillä pidetään aina tuponeuvottelu kaikista tosi tärkeistä asioista, joista ei olla ihan samaa mieltä:) Kari on kokenut neuvottelija ja tiedän, etten pääse neuvottelussa helpolla ja mun pitää valmistautua niihin huolella asia- ja tunneargumentteja esittäen. Koska täydenkuun ja kuunpidennyksen pentu. Koska uros. Koska musta. Koska ennusmerkit. Ja koska musta vaan tuntuu, että se tulee meille.
Ja eikös se vaan ole niin, että jokaisella naisella pitää olla kaksi saksanpaimenkoiraa 😉
Edellinen postaus: suolistoa hellivä raakapuuro ja tietopaketti kuiduista
SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä.
Sydänchakra
sydänchakra eli anahata

sydänchakra eli anahata pähkinänkuoressa
- Sijainti: rintarangan keskiosa
- Väri: kirkkaan vihreä ja vaaleanpunainen
- Tehtävä: ehdoton rakkaus itseä ja muita kohtaan
- Elimet: keuhkot, verenkierto, sydän, kateenkorva, rinnat, pallea, yläselkä, kädet, olkapäät
- Fyysiset häiriötilat: sydänsairaudet, astma, keuhkokuume, keuhko- ja rintasyöpä, yläselkä- ja hartiakivut
- Elementti: ilma
- Aisti: tunto
Lähteet:
Caroline Myss, 1996
Sharamon & Baginski, 1989

TASAPAINOSSA OLEVA sydänCHAKRA
Ihminen, jonka sydänchakra toimii harmoonisesti säteilee rakkautta, harmoniaa ja hyvää oloa. Kun hän astuu huoneeseen, häntä ei voi olla huomaamatta, sillä hänestä huokuu syvä rauha ja tasapaino. Hän hyväksyy muut ihmiset ja itsensä sellaisena kuin he ovat ja hänen lähellään on hyvä olla. Hänestä säteileva rakkaus parantaa muita pelkällä läsnäololla, edes sanoja ei tarvita.
Hän on jumallisen rakkauden kanava, joka vetää ihmisiä ja eläimiä puoleensa kuin magneetti. Antaessaan rakkautta, hän ei odota vastapalveluksia- hän tietää, että hänellä on kaikki tarvittava omassa itsessään ja hän saa kaiken mitä hänen sydämensä tarvitsee. Hän on vapaa sanan kaikissa positiivissa merkityksissä. Hän tuntee olossaaan heti, mikäli hän hetkeksikin irtautuu ehdottomasta rakkaudesta ja hakeutuu takaisin sydänyhteyteen, koska hän ei voi elää ilman sitä. Se ei ole edes vaihtoehto.
Sydänchakran tasapaino ilmenee myös siten, että omien unelmien tunnistaminen on helppoa. Ihmisen on helppo luottaa täydestä sydämestään siihen, että hänen syvimmät unelmansa toteutuvat juuri oikealla ajalla. Jokainen päivä tuntuu suurelta seikkailulta ja vastoinkäymiset ovat parhaimpia opetuksia ja ohjenuoria, lahjoja. Hän kulkee vääjäämättä kohti omannäköistä elämää eikä mikään unelma on hänelle liian suuri tai tavoittamaton. Hän tietää olevansa kaiken hyvän arvoinen ja hänen seurassaan muutkin tuntevat olevansa arvokkaita ja rakastettuja.
sydänchakran epätasapaino
Sydänchakran epätasapaino voi ilmetä kyvyttömyytenä vastaanottaa ja antaa ehdotonta rakkautta. Sydän voi olla täynnä vihaa, katkeruutta, mustasukkaisuutta tai manipulointia. Mieli voi täyttyä pohjattomasta ja selittämättömästä rakkauden kaipuusta, mutta pelko tulla haavoitetuksi tai loukatuksi estää rakkauden vastaanottamisen ja antamisen. Tunteet ailahtelevat ja niitä on vaikea tunnistaa.
Ajatukset voivat pyöriä sydänsuruissa ja loukkauksissa, sydän on kirjaimellisesti haavoilla. Ajatus rakastumisesta tai itsensä ja muiden rakastamisesta tuntuu mahdottomalta. Rakastamisen sijasta energia meneekin suojamuurien rakentamiseen, toisten ihmisten mielistelyyn ja asioiden manipulointiin ja hallitsemiseen. Ilo ja kiitollisuus on hävinnyt elämästä, omia unelmia on vaikea tunnistaa ja toteuttaa- tilalle on tullut toivottomuus ja katkeruus. Sydänchakran epätasapaino voi aiheuttaa fyysisiä kipuja ja sairauksia rintakehän, keuhkojen, sydämen, pallean, käsien ja olkapäiden alueella.

sydänchakran tasapainottaminen
- tunteista puhuminen ja omien tunteiden läpikäyminen
- terapia ja hieronta
- halaaminen ja kaikenlainen hellyyden, kosketuksen ja rakkauden vastaanottaminen ja antaminen
- itsensä silittäminen
- anteeksiantaminen ja sovun tekeminen riitatilanteissa
- luonnossa liikkuminen ja oleminen
- sydänchakraa vahvistavat meditaatioharjoitukset, löydät täältä ja täältä
- chakrameditaatio
- joogassa rintakehää avaavat asanat kuten kobra, silta, ylöspäinkatsova koira, kameli, kissa
- rintakehän avaukset ja kierrot
- rakastamiseen liittyvät affirmaatiot
- vihreiden kasvisten syöminen
- vaalenapunaisten ruusujen ostaminen
- tunnustuksen antaminen itselle ja itsensä palkitseminen
- kirkkaan vihreiden ja vaaleanpunaisten vaatteiden käyttäminen
- klassisen musiikin kuuntelu
- eteeriset öljyt: bergamotti, jasmiini, ruusu
sydänCHAKRAA TASAPAINOTTAVA MERIDIAANIVENYTTELY-chakrameditaatio LIVEHARJOITUS INSTASSA tänään klo 19.00- TUU MUKAAN<3
Ohjaan tänään klo 19.00 instagramissa (satusjoholm) ilmaisen sydänchakraa tasapainottavan LIVE harjoituksen. Harjoituksen aikana vapautetaan ensin kehosta tukkeumia ja jumeja meridiaanivenyttelyllä, jonka jälkeen tasapainotetaan chakrajärjestelmää visualisointiharjoituksella. Harjoituksen teemana on tänään sydänchakran ja -keskuksen tasapainottaminen ja sydäntietoisuuden vahvistaminen. Lue täältä lisää miten voit osallistua harjoitukseen omassa kotonasi.
Lue myös
- Juurichakra
- Juurichakraa vahvistava kävelymeditaatio
- Chakrameditaatio
- Meditaatioharjoitus chakrojen tasapainottamiseen
- Chakrajärjestelmää tasapainoittava meditaatioharjoitus
- Henkilökohtainen voima ja 3. chakran tasapainottaminen
- Meditaatioharjoitus sydänchakran vahvistamiseen
- Meditaatioharjoitus unelmien toteuttamiseen
- Meditaatioharjoitus kurkkuchakran tasapainottamiseen

Kuva Pasi Hakala/Studio Varjo
SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin jooga-, meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.


2