No niin, jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin. Ennen kuin jatkat eteenpäin, niin lue aikaisempi postaus täältä.Elettiin vuotta 2010 ja olin jo paremmassa kunnossa, koska en ollut vähään aikaan altistanut itseäni sisäilman epäpuhtauksille. Asuimme evakossa ex-mieheni ”puhtaassa” asunnossa, koska juuri ostamastamme uudehkossa omakotitalossa oli sisäilmaongelmia. Tuosta erikoisesta asumisjärjestelystä Ilta-Lehti teki jutun, voit lukea sen täältä ja postauksen aiheesta täältä. Vaikka olin jo paremmassa kunnossa puhtaan asunnon, joogan, meditaation, runsaan liikunnan, lisäravinteiden, osteopatian, akupunktion, vyöhyketerapian jne. ansiosta, jouduin käyttämään edelleen runsaasti astmalääkkeitä enkä voinut mennä esimerkiksi metsään koska reagoin luonnonhomeille. Reagoin myös eläinpölylle, useille ruoka-aineille, pölylle, pesuaineille ja vaikka mille.

Wild Woman Sisterhood

Intiaanityttö

Luin ihan vahingossa Venäjällä tehdystä tutkimuksesta (en muista mistä), jossa  yliherkkyyksiä oli saatu olennaisesti vähennettyä sillä, että koehenkilöille oli syötetty kapselia, jossa oli bakteereja yleisen käymälöiden vessanpöntöstä. Luit ihan oikein ja vielä itsekin mietin yhä voiko tuo olla totta. Asia jäi soimaan päähäni, tartuin siihen kuin viimeiseen oljenkorteen ja samaan aikaan keuhkolääkärit alkoivat puhumaan maaperän mikrobien merkityksestä vastustuskykyyn ja allergioiden ehkäisyyn. Isäni muistutti minua toistuvasti siitä, että miten terve olin aina kun elin eläinten keskellä. Meillä oli lapsuudenkotona kissa ja useita koiria. Muistinhan minä! Minä olin se intiaanityttö, joka oli lapsena aina kädet ja kasvot mullassa kun juoksin paljain varpain paikasta toiseen. Söin porkkanat ja juurekset suoraan maasta multineen päivineen ja kesäisin en jaksanut useinkaan käydä edes suihkussa vaan putsasin enimmät hiekat pois kädelläni varpaiden välistä? Yhtenä kesänä oli koko kesän pesemättä hiuksiani salaa vanhemmiltani ja ette tiedäkään mitä kaikkea muuta tein salaa vanhemmiltani?

Otin ensimmäisen oman saksanpaimenkoirani 21-vuotiaana opiskellessani Vaasan yliopistossa ja nukuimme samassa VESIsängyssä vuosikaudet- miettikää mikä bakteeripesä!! Heräisin aamuisin aina nenä kiinni Biancon nenässä ja voi herran jumala miten lakanat oli hiekassa ja karvassa. En muista koskaan kärsineeni flunssista tai tulehduksista- varmaan joskus jotakin oli, mutta ei vakavaa kuitenkaan. Joka päivä altistumiseni jälkeen kärsin siitä, etten voisi enää ottaa saksanpaimenkoiraa, koska vähemmästäkin tukehtuisin! Keuhkoarvojen nopea romahtamistaipumus teki asiasta hyvin pelottavan vaikka mikään muu ärsyke kuin sisäilmasta aiheutunut ärsytys ei ollutkaan koskaan saanut sitä aikaan. Lisäksi en kestäisi koirasta luopumista mikäli oireet menisivät liian pahaksi, en todellakaan.

Wild Woman Sisterhood

Keuhkolääkärin yllättävä ehdotus

”Mitäs Satu jos ottaisit koiran?”, keuhkolääkärini sanoi minulle hymyillen kun keskustelin tuosta Venäjällä tehdystä tutkimuksesta hänen kanssaan. Olin hyvin huojentunut siitä, että lääkärini ehdotti käymälöiden bakteereiden nauttimisen sijasta koiran ottamista?Olin jo melko hyvässä kunnossa ja olin ilmoittanut lääkärilleni, että aion parantua tästä kaikesta. Lääkärini googletti koneelta eri koirarotuja innoissaan vaikka tiesin, että minulle on olemassa ainoastaan yksi rotu vaikka pidänkin kaikista koirista. Sydän puhui koiran ottamisen puolesta, järki soti rajusti sitä vastaan. En saanut asialta rauhaa ja päätin, että mikäli mieheni suostuu koiran ottamiseen, niin se otetaan. Nimittäin naimisiin mennessämme Kari sanoi, että meille ei tule kahta asiaa: koiraa eikä omakotitaloa???

Lyöttäydyimme poikien kanssa yhteen ja puhuimme Karin golfkentällä (aivot olivat virittäytyneet oikelle taajuudelle) ympäri ja pian löysimme meille sopivan käyttölinjaisen saksanpaimenkoran, Tuton. Kerroin kasvattajalle tilanteen rehellisesti ja sovimme, että koira palautuu takaisin hänelle, mikäli oireet menevät liian pahaksi. Ennen tätä olin altistanut itseäni ystäväni belgianpaimenkoiralle säännöllisesti enkä ollut kuollut. Pennun saapuessa taloon sain runsaasti oireita, yllätys yllätys. Nenässä ja kurkussa tuntui, hengitys oli välillä ahtaalla, mutta jotenkin selvisin päivästä toiseen. Olin vedenjakajalla: jos nyt annan periksi, niin saan antaa jatkossakin. En uskaltanut nukkua Tuton kanssa samassa huoneessa enkä oikein edes kunnolla silittää enkä pitää pitkiä aikoja sylissä. Olin samaan aikaan hyvin haltioissani koirasta ja peloissani: ajatuskin siitä, että joutuisin koirasta luopumaan oli raastavin ajatus ikinä. Miten voisin ikinä tuottaa lapsilleni ja itselleni sen pettymyksen, että terveyden tilani takia tällä kertaa luovutaan meille maailman rakkaimmasta olennosta. En mitenkään, sitä en kestäisi. Olin kusessa! Apua mitä olin mennyt tekemään!!

Wanda vom Pfälzer-Hof

Tottakai koiran kanssa oli mentävä metsään. En voi ajatellakaan, että käyttölinjainen saksanpaimenkoira ei pääsisi juoksemaan metsässä vaan sitä lenkkeilytettäisiin ainoastaan asfalttilla. Mentyäni metsään, oireet pahenivat entisestään. Stressitaso oli sietämätön. Päätin, että mikäli keuhkoarvoni laskevat niin alas, että joudun sairaalaan, niin sitten koirasta luovutaan. Mutta tuo on se raja, muista oireista en välitä enkä huomioi niitä yhtään mitenkään. Annan oireiden vaan olla, hoidan niitä toki lääkkeillä ja hengitysharjoituksilla. Tämä ei ollut tietenkään kovin helppoa koska se, ettei pysty kunnolla hengittämään on pelottavinta mitä tiedän. Aina kun oli vaikea hengittää, niin muistutin itseäni asiasta. Tuton kasvattaja antoi minulla viisaan neuvon: kun henkeä ahdistaa, niin katso itseäsi peilistä ja toista nimeäsi. Näin tein ja aika usein jouduin itseäni peilistä tuijottamaan!

Löysin oman voimani

Tuto oli ollut meillä 5 kuukautta ja olin lenkillä metsässä koiran kanssa. Maistoin maasta yhden mustikan, jonka seurauksena suun ja nenän alue lehahti ihan punaiseksi ja ihoa poltti siten kuin siihen olisi tullut palovamma. Kurkku ei turvonnut kuitenkaan. Reaktio meni ohi aikanaan ja muutaman päivän kuluttua söin muutaman mustikan lisää. Reaktio toistui, mutta ei niin voimakkaana. Tässä vaihessa löysin inkkaritermein ilmaistuna oman voimani ja päätin taistella tämän asian loppuun saakka. Asenteeni alkoi muuttua tyyliin antaa- tulla-periksi-en-anna. Oman voima on mielestäni katkeroitumisen vastavoima. Kolmannella kerralla söin jo kourallisen mustikoita ilman mitään reaktiota. Aloimme tehdä koko ajan pidempiä metsälenkkejä. Aloin myös varovasti syömään kaikkia niitä ruoka-aineita, jotka olivat aiheuttaneet minulle oireita. Näitä olivat mm. hunaja, pähkinät ja pakuritee. Aloitin pienestä annostuksesta ja suurensin vähitellen. Oireet lievenivät ja lopulta hävisivät. Se oli ihan mielettömän rohkaisevaa ja upeaa. Pikku hiljaa häkkini kaltereiden välistä saatoin nähdä auringonvalon pilkahduksen. Pystyn näköjään itse vaikuttamaan omaan terveyteeni ja reagoimiseeni siedättämällä.

Tuton oltua meillä 1,5 vuotta pystyin lopettamaan 5:n eri astmalääkkeen käytön enkä reagoinut enää millekään muulle kuin kosteusvauriohomeille ja tietyille VOC:lle. Lääkkeiden käyttöä vähensin pikku hiljaa turvallisesti lääkärin valvonnassa. Pystyin painamaan pääni koiran turkkiin ja hengittämään siinä enkä oireillut yhtään. Annoin koiran nuolla naamaani ja annan vieläkin tietyissä rajoissa silläkin riskillä, että saan jonkun pöpön (ps. ei ole pöpöjä näkynyt). Pystyin syömään mitä vaan, harrastamaan ja lenkkeilemään koiran kanssa metsässä tuntitolkulla, en reagoinut siitepölyyn enkä muuhunkaan pölyyn. Ymmärsin, että koira oli muuttanut kotimme mikrobiston terveyttä edistävään suuntaan ja se oli vahvistanut minua. En enää siivonnut kotona niin hysteerisesti eli vähensin patjojen ja sohvien imuroimista ja listojen pyyhkimistä (en ole koskaan käyttänyt antibakteerisia siivousaineita). Toki edelleen pidän siististä kodista, mutta höllensin hieman. Mieheni ei tuota höllennystä myönnä, mutta kuitekin?

Saksanpaimenkoirien SM-kisoissa hopeaa metsäjäljellä

Hyvin nopeasti Tuton kotiuduttua huomasin, että kyseessä oli äärettömän vilkas ja energinen tapaus (Riitan mukaan yksi pahimmista ja parhaimmista), jonka kanssa oli pakko alkaa harrastamaan aktiivisesti. Aloin harrastamaan koirani kanssa palveluskoirapuolella metsäjälkeä eli aloin käytännöllisesti katsoen elämään metsässä. Olemme kilpailleet lajissa useita vuosia. Tuto on nyt 8-vuotias ja kun aika Neidistä jättää, meillä tulee aina olemaan koira. Haluan painottaa kuitenkin sitä, että koiraa ei pidä ottaa itsekkäistä syistä ja hetken mielijohteesta vaan siihen on sitouduttava jopa yli kymmeneksi vuodeksi tai pidempäänkin. Nykyään koen itseni terveeksi. Ainut asia mitä vältän on sisäilmaongelmaiset rakennukset, sillä itseään voi siedättää ainoastaan sellaisiin asioihin, jotka ei ole terveydelle vaarallisia. Mikäli on pakko (esim. työreissut ja matkoilla) pystyn nykyään olemaan pari yötä homeisissa rakennuksissa ilman että keuhkoarvoni laskevat. Myöhemmin geenitestissä minulta löytyi geenivirhe nimeltä alfa1 antitrypsiinin puutos, joka tarkoittaa sitä, että keuhkojeni limakalvolta puuttuu sitä suojaava proteiini, jolloin hengitysilman epäpuhtaudet pääsevät suoraan vaikuttamaan keuhkojen limakalvoon.

Ihme tapahtui

Muutama vuosi sitten keuhkolääkärini totesi ihmeen tapahtuneen: olen parantunut astmasta. Matka ei ollut helppo. Ei todellakaan. Siedättäminen vaatii päättäväisyyttä eikä se kaikilla onnistu vaikka kuinka yrittäisi eli en halua, että kukaan syyllistää itseään tämän postauksen perusteella siitä, jos ei ole onnistunut siedätyksessä. Jos pitää valita yksi asia mikä parantumiseni ratkaisi, niin se oli koiran hankinta. Siitä ei ollut epäilystäkään. Tuto rakas muutti kaiken. Koko prosessin aikana minulla on ollut keuhkolääkärini, Tuton kasvattajan Riitta Vainiontauksen (tai itseasissa Tuton kasvattaja on Saksassa, mutta Riitta on tuonut Tuton Suomeen) ja perheeni tuki mikä on ollut ensiarvoisen tärkeää. En ole siis ollut asian kanssa yksin. Huomion arvoista on myös se, että tuohon aikaan en tehnyt mitään muutoksia ruokavaliossani, en siis ollut gluteenittomalla tai maidottomalla ruokavaliolla kuten nykyään. Nykyään noudatan myös ketogeenista ruokavaliota.

Motiivini tämän tarinan jakamiseen

Haluan luoda toivoa tällä tositarinalla, kaikki voi todellakin muuttua. Tulevaisuus voi olla ihan erilainen kuin nykyhetki. Ihmisen solut uusiutuvat koko ajan ja ihmeitäkin tapahtuu. Minä pidän omaa paranemistani ihmeenä ja johdatuksena, koska en voi välillä itsekään uskoa miten elämäni on muuttunut viime vuosina. Olen aina elämässäni rukoillut paljon ja kokenut, että mikään asia elämässäni ei tapahdu turhaan, kaikella on tarkoituksensa. Vaikka koin suurta epätoivoa silloin kun terveydentilani oli heikoimmillaan ja keuhkoarvot rohmahtelivat, niin siitä huolimatta en halunnut katkeroitua. Katkeroituminen on mielestäni pahempi kuin kuolema, sillä katkera ihminen on elossa ainoastaan fyysisesti. En ole ollut superihminen, olen pelännyt, olen tuntenut epätoivoa, mutta siitä huolimatta parannuin. Uskon, että sairastumisellanikin on suurempi tarkoitus: jos yksikin ihminen saa tästä toivoa, niin en sairastunut turhaan?

Kiitos

Kiitän sydämestäni Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoa ja erityisesti esimiestäni Ismo Myllyahoa ja Marja-Liisa Keski-Rauskaa: te olette mahdollistaneet sen, että olen pystynyt työskentelemään virassani ja olette olleet aina tukenani. Ismo jo 17. vuoden ajan ja Marja-Liisan Ismon lisäksi viime vuosina. Te ette ole pelkästään sivistyneitä ihmisiä vaan olette ihmisiä, joiden sydän on täyttä kultaa.Tiedän, että tätä lukiessanne ajattelette, että ettehän te olisi voinut toimia toisin. Höpö höpö, aina voi tehdä asioista vaikeaa. Organisaatiot eivät tee päätöksiä vaan ihmiset. Olen teille ikuisesti kiitollinen että mahdollistitte parantumiseni ja työskentelemisen asiantuntijavirassani<3

Kiitos tietenkin myös omalle perheelleni, ystäväni Jaana Laakkoselle, Opetus- ja kulttuuriministeriön rakennusneuvos Erja Metsärannalle, Kennel Evergreysin Riitta Vainiontaukselle, vanhemmilleni Eija ja Tauno Raiskille ja monelle muulle. Kiitos ex-miehelleni Jari Aholalle, kun annoit meidän (siis minun, poikien ja nykyisen mieheni) asua asunnossasi neljä vuotta kun en pystynyt olemaan omassa kodissamme. Lääkärini Matti Paanasesta sen verran, että jos kaikki lääkärit olisivat hänen kaltaisiaan, ei lääkäreillä olisi enää potilaita eikä sotea tarvitsisi uudistaa<3 Ja viimeisenä, mutta ei vähäisempänä: Tuto, rakas Hilmatsu, Neiti Näpsäkkä: Sä tiedät?

VAROITUS: En halua, että kukaan saattaa itseään hengenvaaraan tämän postauksen perusteella eli siedätys AINA lääkärin luvalla ja valvonnassa.

Tätä postausta SAA JAKAA!

Meillä ei ole vuosiin ollut viherkasveja ennen tätä kevättä. Ennen vakavaa homealtistumista (lue postaus paranemistarinani vakavasta homealtistuksesta täältä) meillä oli runsaasti viherkasveja, mutta koska oireilin niiden mullalle, jouduin luopumaan niistä kaikista. Tänä keväänä ajatukset ovat pyörineet enemmän tai vähemmän viherkasvien ympärillä ja päätin hankkia useampia heti kerralla. Suoraan sanottuna olen täysin hurahtanut viherkasveihin ja en edes uskalla ajatella kuinka paljon olen kuluttanut viime kuukauden aikana kasveihin ja ruukkuihin, todella paljon! Mutta mielestäni jokainen kasveihin kulutettu penni on ollut sen arvoinen. Meidän koti on tosi moderni ja minimalistinen ja se huutaa viherkasveja jo pelkästään akustiikan ja kodikkuuden vuoksi. Viherkasvit ovat loistavia estämään kaikumista: meidän 6 m korkeassa olohuoneessa kaikuu jonkin verran (inhoan kaikkia akustiikkalevyjä sun muita kaikumista estäviä juttuja, niin niitä ei ole meille hankittu). Viherkasvit selvästi vähentävät kaikumista, tuovat sisustukseen ihanaa lämpöä ja huolella valitut kasvit myös puhdistavat sisäilmaa. Lue täältä Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallitus NASA:n tutkimus, jossa mitattiin eri kasvien kykyä parantaa huoneilmaa. NASA suositteleekin, että jokaista 10m2 vastaan tulisi huoneistossa olla vähintäänkin yksi viherkasvi.

Rakastan kaikkia viherkasvejani, suihkuttelen niitä ja höpöttelen (lue lässytän samalla tavalla kuin Tutolle?) niille kaikkia mukavia juttuja pitkin päivää? Tsemppaan kasveja kasvamaan (teen samoin meidän pihassa oleville havupuille ja kuusille) ja kehun kuinka kauniita ne ovat? Lisäksi lenkillä juttelen usein linnuille ja oraville. Pari vuotta sitten linnut pesivät meidän autokatokseen (voi herran jumala miten Tuto oli hermona) ja aina kun menin pesän ohitse ja kysyin missä Mamman kullat on, niin 5 pientä linnun poikasen päätä nousi pesästä minua tervehtimään. Ja voi sitä riemua kun meidän linnut oppi lentämään. Ne kaartelivat ihan onnessan aina yläpuolellani ja tulivat terassille moikkaamaan kunnes kasvoivat niin isoiksi, että vaihtoivat maisemaa. Minulla on monesti sellainen olo kesällä, että meidän linnut tulee aina välillä vieläkin moikkaamaan minua kun kaartelevat niin lähellä ja sirkuttavat kovati, mutta enhän voi olla siitä varma tietenkään että onko kyse samoista linnuista?

Valitessani viherkasveja kotiimme minulla oli kaksi kriteeriä: kasvit pitää olla helppohoitoisia ja sisäilmaa puhdistavia. En ole mikään viherpeukalo todellakaan, joten ihan hirvittää edes kirjoittaa tätä postausta. Älkää vaan kysykö mitään vaikeita kysymyksiä minulta tähän aihepiiriin liittyen! Tai voitte toki kysyä, koska osaan sanoa etten tiedä?? Uskon, että lukojoissani on viherpeukaloita ja toivoisinkin, että tämän postauksen yhteyteen tai blogin facebook sivustolle kerättäisiin lisätietoa viherkasveista. Toivon myös, että te lukijat laitatte kuvia oman kotinne kasveista, jotta me kaikki saisimme ihastella niitä. Sakke jo pyynnöstäni laittokin kuvia oman kotinsa upeista viherkasveistä tuonne blogin faceen, kiitos niistä Sakke!!

Istutuksesta ja kastelusta

Kevät on paras aika viherkasvien istutukselle. Olen istuttanut kasveja isompiin ruukkuihin ja tehnyt kahdesta pienemmästä kasvista yhden isomman ja näyttävämmän. Suosin itse savisia ruukkuja eikä minulla ole ainakaan vielä yhtään altakasteluruukkua. Laitan ruukun pohjalle palan paperia (sanomalehteä) ja muutaman sentin ruukkusoraa. Istutan kasvit aina sille parhaiten sopivaan multaan. 

Monet kasvit pitävät siitä, että ne kastellaan aluslautaselle. Itse kastelen niitä kuitenkin ruukun päältä siten, että kastelen ruukun reunoilta, jolloin vesi valuu paremmin juuriin saakka. Liikakastelua yritän nyt tosissaan välttää, koska useimmat kasvini ovat sellaisia jotka inhoavat liikakastelua.

Esittelen tässä postauksessa 3 viherkasvia, joita olen hankkinut tänä keväänä. Seuraavassa postauksessa esittelen taas kolme uutta kasvia ja sitten seuraavassa kolme jne…Kirjoittelen jatkossa myös postauksia yleisimmin allergisoivista viherkasveista, viherkasvien istutuksesta ja ihan kaikesta aiheeseen liittyvästä. Aion lisäillä jatkossa paljon kuvia kotimme viherkasveista instagramiin, joka löytyy nimelläni satusjoholm eli mikäli haluat kastella kasvien kuvia, niin kannattaa seurata minua instassa.

Anopinkieli (Sansevieria)

Rakastan ylikaiken helppohoitoista anopinkieltä. Niin minun viherkasvi
ni? Meillä on makuuhuoneessa kaksi anopinkieltä, joita kastelen parin viikon välein. Anopinkieliä on useita eri lajeja ja se on yksi helppohoitoisimpia huonekasveja. Kasvi voi kasvaa jopa yli metrin korkuiseksi.

– Sopii aloittelijalle, koska kestää hajamielistä hoitoa
– Viihtyy parhaiten puoli- tai hajavalossa. Lämpötilan pitää olla yli 10 astessa. 
– Voi kasvaa jopa 1,2 metrin korkuiseksi
– Kasvukaudella (maalis-syyskuu) kastelu kahden viikon välein. Lisää veden sekaan nestemäistä kasvilannoitetta. Talvella kastellaan vieläkin harvemmin. Multa saa kuivahtaa kastelukertojen välissä.
– Vältä liikakastelua ja liian paahteista paikkaa, joka kellastuttaa lehdet.
– Lisäys pistokkaista tai tainta jakamalla
– Pitää ahtaasta ruukusta, joten ruukun vaihto 2-4 vuoden välein 
– Puhdistaa ilmaa erityisesti yöaikaa, joten erinomainen viherkasvi makuuhuoneeseen. Anopinkielen sanotaan muuttuvan yöaikana happitehtaaksi.
– Rakastaa suihkuttelua, pyyhi pölyt lehdistä kostealla liinalla
– Huonokuntoiset ja reunoilta ruskeat lehdet voi leikata pois lehden tyvestä

Rahapuu (Crassula ovata) 

Meillä on keittiön pöydällä kaksi melko pientä rahapuuta. Rahapuu on myös erittäin helppohoitoinen ja mielestäni tosi kaunis viherkasvi. 

– Viihtyy valoisassa ja normaalissa huoneenlämmössä.
– Korkeus 30-60 cm:n 
– Kasvukaudella (maalis-syyskuu) kastellaan kerralla reilusti, mutta multa pitää kuivahtaa kastelujen välissä. Talvella kastellaan vieläkin harvemmin. Lannoitetta voi lisätä hieman kasteluveteen kerran kuukaudessa (ei talvella).
– Veden tarve on vähäinen, joten vältä liikakastelua, joka mädännyttää kasvin.
– Lisäys lehti- tai latvapistokkaista 
– Istutetaan hiekkapitoiseen kaktusmultaan
– Pitää pienestä ruukusta, joten ruukku vaihdetaan silloin kun se käy selvästi ahtaaksi (vanhat yksilöt saattavat suuttua ruukunvaihdosta)
– Puhdistaa sisäilmaa kemikaaleista eli suodattaa tehokkaasti formaldehydiä ja tolueenia.
– Voi siirtää kesällä ulos puolivarjoon

Aloe vera

Myös Aloe vera on hyvin helppohoitoinen ja meiltä löytyy yksi kappale olohuoneen lasipöydältä. Minua kiehtoo tämän kasvin askeettinen kauneus.

– Viihtyy valoisassa ja normaalissa huoneenlämmössä.
– Kasvaa noin 60 cm:n korkuiseksi
– Kasvukaudella (maalis-syyskuu) kastellaan kahden viikon välein. Talvella kastellaan vieläkin harvemmin. Lannoitetta voi lisätä hieman kasteluveteen kerran kuukaudessa (ei talvella).
– Veden tarve on vähäinen eli kasvi sietäähyvin kuivuutta, joten vältä liikakastelua.
– Lisäys sivuversoista (kasvattaa pieniä poikasia ympärilleen)
– Kasvi istutetaan uuteen ruukkuun kahden vuoden välein
– Anopinkielen tavoin kasvi on erityisen hyödyllinen makuuhuoneessasi, sillä se erittää happoa ja poistaa huoneilmasta hiilidioksidia.