Hae
Kutsu vapauteen
Kaupallinen yhteistyö

Palautumisohjaajakoulutus- miltä opiskelu on tuntunut?

Kaupallinen yhteistyö: https://www.palautumiskoulupro.fi https://tampereenkesayliopisto.fi

Palautumisohjaajakoulutus- takaisin koulun penkille

 

 

Palalutumisohjaajakoulutus alkoi viime vuoden syyskuussa Tampereen kesäyliopistossa. Kerron tässä postauksessa hieman koulutuksesta ja miltä on tuntunut palata takaisin opintojen pariin. Olen kirjoittanut asiasta blogiin postauksia aikaisemmin, lue ne täältä ja täältä. Tuossa postauksessa kerron tarkemmin koulutuksesta ja siitä, miksi palautuminen kiinnostaa minua niin paljon, että päätin alkaa sitä opiskelemaan. Akateemisten tutkintojeni lisäksi olen opiskellut myös joogaohjaajaksi ja olinkin jo vannonut, että minun kohdallani opinnot saavat riittää. Niitä oli mielestäni jo ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle. Mieleni kuitenkin muuttui, kun sain kuulla Palautumisohjaajakoulutuksesta. Ja voiko ihminen koskaan opiskella liikaa?

 

Palautumisohjaajakoulutus ei valmista mihinkään tiettyyn ammattiin. Sen sijaan Palautumisohjaajakoulutuksen käynyt opiskelija voi viedä koulutuksen annin olemassa olevaan ammattiinsa tai työyhteisöönsä tai hyödyntää muutoin oppimaansa omassa elämässään. Palautumisohjaajakoulutuksen opiskelijat ovat eri alojen ammattilaisia, jotka täydentävät omaa ammattitaitoaan ja osaamistaan palautumiseen palautumisohjaajaopinnoilla. Koulutuksessa onkin hyvinvoinnin ja terveyden ammattilaisia ja osaajia kuten fysioterapeutteja, sairaanhoitajia, valmentajia, ryhmäliikuntatuntien vetäjiä jne.

 

Lue myös: Opiskelu alkoi- tämä koulutus muuttaa mun elämän!

 

 

 

 

palautumisohjaajakoulutuksen teoreettinen viitekehys

 

 

Palautumisohjaajakoulutus pitää sisällään 10 lähiopintopäivää, jotka jaetaan viiteen eri osakokonaisuuteen.  Kukin osakokonaisuus on 2 päivän pituinen. Eli lähiopintopäiviä Tampereen kesäyliopistolla tulee olemaan yhteensä 10 päivää koko koulutuksen aikana. Koulutukseen liittyy oleellisesti palautumisohjelmien itsenäistä harjoittelua ja aiheeseen liittyvään kirjallisuuteen tutustumista. Lisäksi koulutus sisältää jonkin verran kotitehtäviä, jotka liittyvät palautumisohjelmien ohjaamiseen. Koulutuksen teoreettinen viitekehys koostuu länsimaisesta keho- ja rentoutusterapiasta, sekä sosiaalisen oppimisen teoriasta. Koulutus sopii sosiaali – ja terveysalan henkilöstölle, liikunnan parissa työskenteleville, työnohjaajille, sekä palautumisen taitoja tarvitsevalle joko omaan tarpeeseen tai ryhmänohjaukseen.

 

 

Lue myös: Autonominen hermosto ei tasapainotu hetkessä- hengityksen merkitys

 

Palautumisohjaajakoulutuksen opiskelutapa

 

 

Palautumisohjaajakoulutuksen keskiössä on kohtaava ja tunteva vuorovaikutus. Lähiopintopäivien aikana irrottaudutaan verkkotyöskentelystä, myös välitehtävien suoritustapa tukee tätä ajattelua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lähiopintopäivien aikana läppärit ja puhelimet loistavat poissaolollaan ja koneella olemisen sijasta keskitytään kuuntelemiseen ja palautumista edistäviin käytännön harjoituksiin. Koulutuksessa läpikäyty kirjallinen materiaali toimitetaan osallistujille sähköisesti  lähiopintopäivien jälkeen. Koulutuksen yhtenä tavoitteena on ohjata Palautumisohjaajaopiskelijat lempeästi palautumisen maailmaan ja saada heidät tuntemaan omassa kehossaan miltä tuntuu olla palautumisen tilassa.

 

 

Lue lisää palautumisesta ja hermoston tasapainottamisesta täältä

 

 

 

Palautumisohjaajakoulutus on rentoa ja käytännön läheistä

 

 

Palautumisohjaajaksi opiskelu on ollut hyvin erilaista verrattuna akateemisiin opintoihini. Se on ollut paljon rennompaa ja käytännön läheisempää vaikka koulutuksessa käydään läpi myös palautumiseen liittyvää teoriapohjaa. Palautuminen ja hermoston toiminta on aiheena minulla entuudestaan tuttu, olenhan kirjoittanut siitä paljon blogiini jo ennen opintojen aloittamista. Akateemiset opintoni liikuntatieteellisessä tiedekunnassa ja opiskelu joogaohjaajaksi tukevat hyvin palautumisohjaajakoulutusta. Palautumisohjelmat ja jooga täydentävät mielestäni hyvin toisiaan: molemmissa menetelmissä liikutetaan hengitystä kehon eri osissa ja avataan kehon ja mielen lukkiumia ja tukoksia. Toinen pohjautuu länsimaiseen ja toinen itämaiseen perinteeseen. Eli mielestäni Palautumisohjaajakoulutus täydentää loistavasti omaa osaamistani liikunta-alan asiantuntijana ja joogaohjaajana. Tulevaisuudessa tulen todennäköisesti pitämään koulutuksia ja valmennuksia työyhteisöille ja yksityishenkilöille palautumiseen liittyen.

Kesäyliopistossa opiskelusta positiivinen kokemus

 

 

Palautumisohjaajakoulutus toteutetaan yhteistyössä Suomen kesäyliopistostojen kanssa eri paikkukunnilla ympäri Suomea. En ole aikaisemmin opiskellut kesäyliopistossa ja voinkin kertoa, että kokemukseni on ollut hyvin positiivinen: koronasta huolimatta koulutus on saatu hyvin järjestettyä vaikka aloitus siirtyikin koronan takia muutamalla kuukaudella. Tampereen kesäyliopisto sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä Tampereen yliopistoa. Rautatieasemalta on noin 10 minuutin kävelymatka kesäyliopistolle ja lähistöllä on runsaasti hotelleja, joissa pitkämatkalaiset voivat majoittua. Koulutuspaikan hyvän sijainti on ollut tosi tärkeää, koska olen matkustanut junalla Jyväskylästä Tampereelle. Opiskelu kesäyliopistossa on ollut niin sujuvaa ja vaivatonta, että voisin tulevaisuudessakin harkita uusia opintoja kesäyliopistossa.

 

 

Lue lisää Palautumisohjaajakoulutukseta täältä.

 

Lue lisää Tampereen kesäyliopiston monipuolisesta koulutustarjonnasta täältä.

 

Tuu instaan: satusjoholm ja 2blackgsd

Minulle puhkesi pelätty ruusufinni- voi apua!!!

se on ruusufinni!

”Se on ruusufinni”, ihotautilääkäri totesi katsoessaan lampulla ihoani lokakuussa. Tämä oli jo toinen ihotautilääkäri, joka totesi asian viime vuoden aikana. Ensimmäisen kerran kävin ihotautilääkärillä viime kesänä, koska molempien poskieni alaosaan oli ilmestynyt ”jotakin punaista”. Aikaisemmin tasainen ja kuulas ihoni alkoi myös lehahdella voimakkaasti eli muuttui yhtäkkiä punaiseksi, sitä myös kirveli ja poltteli. Jo kesällä minulla epäiltiin ruusufinniä, mutta diagnoosi ei ollut varma. Toinen vaihtoehto oli allerginen reaktio. Mutta nyt se oli pakko uskoa todeksi. R-U-U-S-U-F-I-N-N-I- tätä en todellakaan olisi halunnut!

Ruusufinnini on lievä ja oireilee ihon kirvelynä, punoituksena ja pieninä punaisina verisuonina poskien alaosissa. Verisuonia ei erota kunnolla muuta kuin hyvässä valossa. Yllä olevat kuvat on otettu tänään ilman meikkiä lenkin jälkeen. Punoitus on ollut tänään vähäistä. Eilen iho punoitti lenkin jälkeen oikein kunnolla, mutta valitettavasti en ottanut kuvaa!

Ihon punoitus pahimmillaan viime kesänä. Kuvassa iho on myös hieman turvoksissa.

miten ruusufinni oireilee

Ruusufinni eli rosacea puhkeaa yleensä aikuisiällä (30-50 vuotiaana). Se on tulehduksellinen ihosairaus, joka on elinikäinen riesa eli sitä ei voi parantaa, mutta toki sen voi saada remissioon eli oireettomaksi.Ruusufinni oireilee mm. punoittavilla pintaverisuonilla, ihon lehahtelulla ja punoituksella. Se voi aiheuttaa myös tulehduspaukamia ja märkäpäitä eli ulkoisesti se voi muistuttaa aknea. Ruusufinni voi oireilla myös silmissä ja sen pahin muoto aiheuttaa paksuuntuneen ”muhkuranenän”, jota esiintyy lähinnä miehillä. Ruusufinniä esiintyy eri asteisina eli se voi olla hyvinkin kivulias ja ulospäin hurjan näköinen tai sitten lievä, jolloin sitä edes hädin tuskin huomaa ja sen diagnosointi voi olla hankalaa.

pahan ruusufinnin hoito kuuluu asiantuntijalle

Ruusufinni on yleinen tulehduksellinen ihosairaus ja sitä esiintyy noin 10%:lla väestöstä mikäli lievä oireilu lasketaan mukaan. Moni ystäväni kärsii siitä vaikka se ei näy heidänkään tapauksessaan juurikaan ulospäin ellei kasvoja näe ilman meikkiä. Monella oireilu on alkanut vaihdevuosi-iässä, niin kuin minullakin. Moni on  päättänyt mennä ihotautilääkärin vastaanotolle näyttämään omaa ihoaan kun olen kertonut omasta ruusufinnistäni. Mielestäni pahan ruusufinnin hoito edellyttää AINA ihotautilääkärin hoitoa jo pelkästään sen vuoksi, että se voi olla todella kivulias ja psyykkisesti kuormittava.

ruusufinnin aiheuttajaa ei tiedetä varmasti

Ruusufinnin syy on monitekijäinen ja suurelta osin vielä määrittämättä: ihon immuunipuolustuksessa ja tulehduksen säätelyssä on poikkeavuutta, lue lisää täältä.  Puhkeamiselle altistavat pitkäaikainen altistuminen ultraviolettisäteilylle ja geeniperimä eli ruusufinni kulkee suvuittain. Pitkäaikainen stressi, suolisto bakteerien epätasapaino, epäterveelliset elämäntavat tai väärän tyyppiset ihonhoito tuotteet voivat myös edesauttaa ruusufinnin puhkeamista.  Uskoisin, että hormonit vaikuttavat ruusufinnin puhkeamiseen oleellisesti, liittyyhän pitkittynyt stressikin hormoneihin. Ruusufinnissä talipunkit lisääntyvät iholla, mutta niitä ei pidetä kuitenkaan sen aiheuttajana. Tästä asiasta on ilmeisesti useita koulukuntia, mutta ainakin ihotautilääkärini mukaan talipunkki ei ole ruusufinnin aiheuttaja tämän hetkisen tiedon mukaan.

 

 

ruusufinniä pahentavat asiat yksilöllisiä

Ruusufinniä pahentavat  eli triggeröivät asiat ovat tosi yksilöllisiä eli ruokavalion ja ihonhoito tuotteiden suhteen pitää tehdä usein pitkään salapoliisi työtä. Oireita pahentavia asioita ovat yleensä ultraviolettisäteily, stressi, voimakkaat tunteet, tietyt mausteet, suklaa, alkoholi, B12-vitamiini, jodi, tietyt lääkkeet (kortikosteroidit), sisäilman epäpuhtaudet, suuret lämpötilan vaihtelut (sauna), hiki liikunta, ulkoinen paine jne. Myös jännittävät tilanteet ja tunnekuohut voivat pahentaa oireita. Tietyt ruoat voivat triggeröidä oireita pahastikin, mutta on tosi yksilöllistä mikä ruoat pahentavat oireita kelläkin. Joillekin suklaa voi olla tosi paha, toiselle taas sitrushedelmät. Toisella punaviini pahentaa oireita, toisella taas valkoviini, toisella taas olut on se kaikkien pahin. Kahvi mainitaan yleensä oireita pahentavaksi, mutta tämän artikkelin mukaan oireiden paheneminen ei johtuisikaan kahvin kofeiinista vaan juoman kuumuudesta. Eteerisistä öljyistä ainakin piparminttu ja eukalyptys saattavat pahentaa oireita, tea tree taas auttaa (talipunkki).

ruusufinnin hoito

Ihotautlilääkärit hoitavat ruusufinniä lääkevoiteilla ja pitkillä antibioottikuureilla. Myös verisuonilaseria käytetään ruusufinnin hoitoon ja sillä saadaan ilmeisesti hyviä tuloksia. Kosmetologit hoitavat ruusufinniä eri tavoin ja auttavat valitsemaan oikeanlaisia ihonhoitotuotteita. Yleensä ruusufinnistä kärsivälle suositellaan käyttämään herkän ihon tuotteita, koska liian voimakkaat ihonhoito tuotteet ja hoidot saattavat pahentaa oleellisesti ihon kuntoa. Ruusufinnistä kärsivällä saattaa olla yhtäaikaa muitakin iho-ongelmia kuten aknea, allergista reagointia, kuivuutta tai ihon rasvoittumista. Tämän vuoksi ihon hoitamisessa tarvitaan asiantuntijoiden apua. Ihotautilääkäri tai kosmetologi voi määritellä ihotyypin, joka auttaa sopivien ihonhoito tuotteiden valinnassa.

Toiset vannovat luonnonkosmetiikan nimeen, toiselle se ei sovi ollenkaan. Toiset käyttävät pelkkiä apteekin perusvoiteita, toiset taas ovat saaneet ruusufinnin kuriin jollakin tietyllä ihonhoito sarjalla. Osa on saanut avun maidottomasta tai gluteenittomasta ruokavaliosta. Osa tea tree nimisestä eteerisestä öljystä. Joku on saanut avun A-vitamiinista ja AHA-ja PHA-hapoista, jollekin taas nimenomaan ne pahentavat oireita. Hyaloronihappo voi vähentää ihon lehahtelua tai aiheuttaa sitä. Se mikä sopii toiselle voi toisella triggeröidä todella pahasti.

suoliston kuntoutus ja autonomisen hermoston tasapainottaminen kannattaa aina- myös ruusufinnin hoidossa

Suolistoa kannattaa kuntouttaa nauttimalla monipuolista ja ravitsevaa puhdasta ruokaa. Sokeri lisää kehon tulehdusta, joten sitä kannattaa välttää ihan jokaisen oli ruusufinniä tai ei. Kuituja kannattaa nauttia monipuolisesti, jotta hyvät suolistobakteerit pääsevät lisääntymään suolistossa. Maitohappobakteeri valmisteet voivat olla avuksi mikäli ne sisältävät niitä kantoja mitä suolistossa on jo ennestään. Uudet kannat eivät todennäköisesti lisäänny purkista ottamalla. Lue lisää asiasta alla olevista linkeistä.

Lue myös: Suolistomikrobit ja lihavuus ja miten lisätä hyvien bakteereiden määrää suolistossa?

Suolistoa hellivä raakapuuro ja tietopaketti kuiduista

 

Nämä VHH juustosämpylät sisältävät runsaasti kuitua. Katso ohje täältä.

Autonomisen hermoston tasapainottamiseen kannattaa kiinnittää huomiota. Opiskelen tällä hetkellä palautumista ja olen kirjoittanut aiheesta paljon blogiini. Olen kirjoittanut täällä paljon autonomisen hermoston tasapainottamisesta, joka ei tapahdu hetkessä. Lue postauksia kootusti täältä.

Lue myös: Autonominen hermosto ei tasapainotu hetkessä- hengityksen merkitys

Autonomisen hermoston yliaktiivisuus eli sympakotonia ja pitkittyneen stressitilan vaikutukset kehoon

minun ruusufinni

En olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että ihoni äkkinäisesti alkanut lehahtelu, kirvely ja poskien alaosan punaisuus voisi olla ruusufinniä. Minulla ei ole esiintynyt märkäpäitä eikä näppyjä muutamaa lukuunottamatta. Ajattelin, että poskissani oleva ihon värin epätasaisuus johtuisi pigmentti muutoksista. Minulla oli poikien synnytysten jälkeen voimakkaat pigmenttimuutokset poskissa ja muuallakin kasvoissa. Sain ne kuriin karnosiinilla enkä ole kärsinyt pigmenttimuutoksista enää vuosiin. Eli tuo poskien värin epätasaisuus johtuu pienistä punaisista verisuonista, joita ei pysty näkemään ilman lamppua. Minun ruusufinni on tosi lievä eikä sitä huomaa ellei katso todella läheltä hyvässä valaistuksessa. Saan punoittavat verisuonet hyvin peittoon meikkivoitteella. Ihon punoitusta tosin on vaikeampi peittää. Onneksi ihoni lehahtelee ainoastaan silloin tällöin eli ei punoita koko aikaa.

Tämä kuva on otettu lokakuun 2020 lopussa. Tällöin iho oli rauhallinen, koska ei ollut pakkasta. Sain poskien alaosan punoittavat verisuonet peitettyä täydellisesti meikkivoiteella. Kuva Studio Varjo/Pasi Hakala.

Tässä kuvassa taasen olen ollut aamulla yli tunnin 24 asteen pakkasessa. Ihoa kirvelee ja se punoittaa enkä saanut punoitusta kunnolla peitettyä meikkivoiteella.

vaikuttivatko hormonit ruusifinnin puhkeamiseen

En tiedä, että kukaan sukulaiseni kärsisi ruusufinnistä. Ainakaan lähi sukulaisillani sitä ei ole esiintynyt. Toki pakkohan minulla on olla ruusufinnille altistava geeniperimä, koska se minulla aktivoitui. Olen ihan varma, että vaihdevuosien aiheuttama hormoni tasojen romahdus altisti ihoni ruusufinnille. Samoin keväällä alkanut voimakas pitkittynyt stressi- kortisolihan on myös hormoni. Myös liian voimakkaat ihonhoidot ja tuotteet ovat pahentaneet todennäköisesti tilannettani. Samoin kuin ihan järjetön altistuminen ultraviolettisäteilylle nuorempana. Olen ottanut aurinkoa todella paljon nuoruudessani. Lopetin itseni grillaamisen vasta muutama vuosi sitten. Enää en voisi kuvitellakaan vanhentavani ihoani ottamalla aurinkoa.

kova pakkanen ja viima pahinta- AHA ja PHA happo rauhoittaa

Kova pakkanen ja viima tuntuvat olevan iholleni ihan myrkkyä tällä hetkellä vaikka käytän tuubihuivia ja ihoa suojaavia voiteita. Lenkkeilen saksanpaimenkoirieni kanssa päivittäin 1,5-2 tuntia säässä kuin säässä. Yhdestä voiteesta ja öljystä olen mielestäni saanut apua, mutta en uskalla niiden nimeä vielä paljastaa, koska olen käyttänyt tuotteita vasta 3 päivää:) Kerron kyllä myöhemmin niiden nimet jos ne osoittautuvat pidemmällä ajanjaksolla toimivaksi. Samoin tietyt ihonhoito tuotteet ja voiteet kuten hyaloronihappo saa ihon kirvelemään voimakkaasti. Pahimmat ihon kirvelyt ja punoitukset olen saanut Aqualan L:stä vaikka moni ruusufinniä sairastava käyttää sitä ihon puhdistukseen ja ainoana voiteena. Sen sijaan Exuviancen mieto AHA- ja PHA happo taas rauhoittavat ihoani ihan silmin nähden, voitteko kuvitella! A-vitamiinia en ole nyt kokeillut, mutta aion kokeilla, jotta saan ihoani vahvistettua. Tosin sen kanssa pitää olla todella varovainen. Moni on saanut siitä ja tietyistä hapoista radikaalia apua. Tästä mm. Jan Marini Skincare Researchin perustaja Jan Marini kertoo LIVE lähetyksissään instassa. Useinhan happoja ja A-vitamiinia juuri vältetään ruusufinnin hoidossa. Jan Marini kuitenkin painottaa, että ruusufinniä sairastavaa ihoa pitää nimenomaan VAHVISTAA, muutoin se alkaa reagoimaan koko ajan herkemmin ja herkemmin- this make sense! Gurutan hyvin harvoja henkilöitä, mutta Jan Marini on yksi heistä ihan ehdottomasti.

Voimakkaat mausteet ja punaviini saa ihon heloittamaan hetkessä- sen sijaan kahvi sopii minulle. Ihoni tarvitsee runsaasti kosteutusta ja olenkin saanut apua muutamasta rauhoittavasta ja erittäin edullisesta kangasnaamiosta. Olen aina syönyt terveellisesti. Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota stressitason laskuun ja suoliston mikrobiomin tasapainottaminen ovat tietenkin tärkeitä asioita ruusufinnini hoidossa. Tulehdusta laskevan ruokavalion merkitys voi olla oleellinen niin ruusufinnin hoidossa kuin monessa muussakin sairaudessa. Maidottomalla ruokavaliolla en ole edelleenkään, sitä pitäisi jossakin vaiheessa kokeilla. Tosi viivästyneiden allergiatestien mukaan lehmänmaito tuotteet sopivat minulle pienessä määrin. Sen sijaan gluteenista, vaniljasta, ananaksesta ja kananmunasta saan viivästyneitä allergiaoireita. Lue lisää viivästyneistä allergiatesteistä täältä. Matala-asteista tulehdusta minulla ei ole, se on tutkittu.

ruusufinniä rauhoittava ihonhoito sarja etsinnässä

Olen etsinyt viime aikoina ruusufinniä rauhoittavaa ihonhoito sarjaa. Ruusufinnini on hyvin lievä, mutta siitä huolimatta itseäni häiritsevä. En halua pahentaa sitä yhtään käyttämällä iholleni sopimattomia tuotteita. Ihonhoito tuotteista kirjoitan kuitenkin oman postauksen lähiaikoina, koska asiaa tulee olemaan paljon.

Olen ollut jo pitkään erittäin kiinnostunut ihon hoidosta ja kiinnostukseni sitä kohtaan on entisestään lisääntynyt ruusifinni diagnoosini myötä. Haluaisin ehkä tulevaisuudessa opiskella ihon hoitoa kunhan nyt saan ensin palautumisohjaaja opinnot päätökseen. Ehkä perustan joskus kauneusblogin 😆 Iho on ihmisen suurin elin ja heijastaa sitä mitä meille kuuluu. Siihen vaikuttaa henkinen ja fyysinen hyvinvointi, suoliston mikrobiomi, sisäelinten toiminta, hormonitoiminta. Ja se kaikki näkyy ulospäin.

HUOM! Huomioithan postausta lukiessasi, etten ole ihotautilääkäri enkä kosmetologi enkä yritä sellaisena esiintyä. Tosi olen ruusufinnin osalta asiantuntija, mutta ainoastaan oman ihoni osalta. Olen hankkinut tähän postaukseen tietoa kuuntelemalla mm. Jan Marinin LIVE lähetyksiä instassa ja lukemalla aiheesta kirjoitettuja artikkeleita. Erittäin hyvän tietopaketin ruusufinnistä löydät täältä.

MYÖHEMMIN LISÄTTY: Olen opisellut viime vuosien ajan myös ketovalmentajaksi ja kasvojoogaopettajaksi ja olen saanut merkittävää apua ruusufinniin kasvojen lymfahieronnasta, jota opetan LIFT UP kasvojoogaverkkokurssilla. Moni saa apua ruusufinniin myös ketoruokavaliosta, joka rauhoittaa tulehdusta kehosta. Voit lukea lisää kasvojoogaverkkokurssista ja VHH- ja ketoverkkokursseista täältä.

Tuu instaan: satusjoholm ja 2blackgsd

Lue lisää palautumisesta, suolistobaktereista jne. täältä

TILAA VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEITA KIRJA

Voit tilata kirjan hintaan 23,50 + 4,90 postimaksu laittamalla viestiä tänne: kari.sjoholm10@outlook.com