Hyvinvointi lähtee oman kehon kuuntelusta
oman kehon kuuntelu voi olla aluksi vaikeaa
Aluksi se voi olla hyvin vaikeaa, oman kehon kuuntelu nimittäin varsinkin jos on jo pitkään elänyt niin, että on tukahduttanut kehon viestit vaimentamalla ne väkivaltaisesti. Juonut kahvia kun väsyttää, treenannut kovaa vaikka on ollut uuvuttava päivä töissä, vetänyt sokeriöverit vaikka verensokerit heittelee, nauranut porukassa vitsille joka sotii omaa arvomaailmaa vastaan…Kaikkihan me tätä joskus teemme, se on täysin inhimillisiä- olemme ihmisiä emmekä henkiolentoja. Mutta jos kehon ja mielen viestejä painaa toistamiseen alas eli vetää itseään päivittäin turpaan, niin se alkaa kostautua: uupumuksena, ärtyneisyytenä, oireina tai sairauksina. Mikä nyt sitten sattuukaan olemaan juuri se heikko kohta ja paikka.

oman kehon kuuntelu- usein se vaatii luopumista
Kun omaa kehoaan ja mieltään alkaa kuuntelemaan, huomaa usein olevansa tilanteessa, jossa asioita pitää muuttaa tai jostakin ”mitä olen päättänyt vakaasti” pitää luopua. Ruokavaliossa se voi tarkoittaa hiilihydraattien vähentämistä tai lisäämistä, työpaikalla ei-sanan sanomisen opettelemista, parisuhteessa rajojen vetämistä ja näkyväksi eli haavoittuvaiseksi tulemista, levon lisäämistä jne. Eli oman kehton kuuntelu voikin johtaa sinut keskelle sekasortoa tai ainakin se voi tuntua siltä., väliaikaisesti. Ympäristö voi reagoida muutoksiin voimakkaastikin koska muutos saattaa pelottaa, aiheuttaa epävarmuutta ja ei-ennustettavuutta kun vaikkapa muiden eteen uhrautuja alkaakin pistämään itsensä ensimmäiselle sijalle omassa elämässään.
miten aloitat oman kehon kuuntelun
Kehon viestejä ei kuule ellei koskaan ole aikaa ja halua pysähtyä. Ne jäävät kiireen, touhun ja arjen jalkoihin ja vaimennetut viestit elävät omaa elämäänsä kehossa ja mielessä. Mitä vähemmän sinulla on aikaa hiljentyä ja pysähtyä, sitä enemmän tarvitset sitä. Mitä vastenmielisempää se on, sitä enemmän tarvitset sitä. Kehon viestejä laiminlyövälle ihmiselle hiljentyminen on yleensä hyvin epämiellyttävää ja ahdistavaa- on paljon helpompaa täyttää päivänsä kiireellä kuin olla hetki läsnä elämänsä tärkeimmälle ihmiselle eli itselleen.

oman kehon kuuntelu omassa elämässäni
Itse aloitan jokaikisen päiväni meditaatiolla ja rukouksella, kummalla termillä sitä nyt haluaakaan kutsua. Meditaatio on Jumalan puhetta ihmiselle ja rukous on ihmisen puhetta Jumalalle. Rentoutan koko kehoni ja skannaan sen läpi ajatuksen voimalla, lausun affirmaatio lauseeni ja lopuksi ainoastaan olen hiljaa ja kuuntelen. Jatkan tuota kuuntelua vielä aamulenkillä, jonka teen joka päivä koirani Tuton kanssa. Iltapäivällä toistan vielä ”harjoitukseni” eli varaan päivittäin vähintään tunnin itselleni vaikka olisi kuinka kiire ja paljon tekemistä. Laitan hetket vaikka kalenteriini, mutta niistä en luovu. Iltaisen varaan itsellani vielä aikaa rauhoittua eli menen jo 20.30Tuton kanssa lukemaan ja lepäämään. Mikään ei ole rentouttavampaa kuin lukea ja samalla rapsuttaa koiraa, joka tuhisee ja kuorsaa vieressä tyytyväisenä. Siinä hetkessä kaikki on hyvin ja aika pysähtyy.
tee kehon kuuntelusta elämäntapa
Kun oman kehon viestien kuuntelusta tulee elämäntapa, jota tietenkin suosittelen vahvasti, hyvinvointi ja terveys lisääntyvät. Oikeastaan kaikki positiivinen lisääntyy, itsestään. Huomaat eläväsi itsesi näköistä elämää välittämättä muiden mielipiteistä ja arvosteluista. Huomaat hengittäväsi vapaammin, nukkuvasi paremmin ja hymyileväsi enemmän. Se kuka oikeasti olet tulee esiin ja alkaa loistamaan. Et enää luule mitään, vaan tiedät. Tiedät, kuka olet ja mikä sinulle on parasta juuri nyt ja uskallat myös muuttaa elämäsi suuntaa, koska kasvat ja kehityt ihmisenä. Eilinen ja nykyhetki ei ole enää sama kuin huominen ja tulevaisuus. Ymmärrät, että elämä on muutosta ja annat muutoksen tapahtua itsestään, pakottamatta.
Kuvat: Pasi Hakala/Studio Varjo
lue myös
Sympakotonia- kärsitkö oudoista oireista vaikka lääkärin mukaan kaikki on hyvin
Jooga- ja meditaatioharjoitukset
Yoga nidra syvärentoutus meditaatioharjoitus- harjoitus, joka muutti elämäni
SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .
Murea hirvipaisti kermakastikkeella
Murea hirvipaisti kermakastikkeella- ihan luksusta!
Valmistin viime viikolla mureaa hirvipaistia kermakastikkeella ja se onnistui yli odotusten. Liha oli todella todella mureaa ja mielestäni timjami ja katajanmarjat antoivat siihen aivan mahtavan säväyksen. Ja sitten vielä tuo kermakastike: voisiko olla yksinkertaisempaa kastiketta ja niin hyvää! Sain hirvenlihaa isältä ja äidiltä pari isoa palaa- isä on käynyt hirvimetsällä niin kauan kuin muistan. Ja minä olen kasvanut hirvenlihalla ja sen lisäksi syönyt lapsena myös paljon riistalintujen lihaa, sisävesien kaloja ja jänistä. Söin riistaa lapsena niin paljon, että meni tovi aikuisiällä, että halusin taas sitä syödä- kaikkeen tottuu nimittäin. Nykyään pidän riistaa ihan luksusruokana ja syön sitä niin usein kuin mahdollista. Vielä on yksi iso hirvenliha kimpale pakkasessa ja ajattelin valmistaa siitä paistin, kun Allu tulee sunnuntaina kotona käymään:)


murea hirvipaisti kermakastikkeella makrot koko paisti
murea hirvipaisti kermakastikkeella makrot 1 annos


Murea hirvipaisti kermakastikkeella ohje
5 annosta
2 kg hirvenlihaa
2-3 sipulia
2 dl kuohukermaa
katajanmarjoja
tuoretta timjamia
suolaa
mustapippuria
kokonaisia maustepippureita
vettä
3 rkl voita paistamiseen
Murea hirvipaisti kermakastikkeella valmistus
Mikäli liha on jäässä, sulata se. Hiero sulaneen lihan pintaan kauttaaltaan suolaa ja mustapippuria. Paloittele hirvenliha ohuehkoiksi suikaleiksi syiden mukaisesti. Laita liha kelmun sisään maustumaan, saksi pinnalle runsaasti tuotetta timjamia ja lisää vielä katajanmarjoja ja kokonaisia maustepippureita lihan sekaan. Anna seoksen maustua huoneenlämmössä vähintään kaksi tunnia. Pilko sipuli. Sulata voi paistinpannulla ja paista lihasuikaleita hieman molemmilta puolilta. Asettele liha ja sipuli voideltuun uunivuokaan. Kaada paistinrasva lihojen päälle. Lisää vielä hieman mausteita ja suolaa. Lisää vuokaan niin paljon vettä, että paisti peittyy juuri ja juuri. Hauduta paistia 150 asteisessa uunissa ensin tunti ja laske sen jälkeen lämpötila 125:een asteeseen ja anna hautua vielä 4-5 tuntia. Kääntele lihapaloja välillä etteivät ne kuivahda ja lisää tarvittaessa vettä. Laita folio vuoan päälle ja anna paistin vetäytyä hetki.
Ja sitten vielä se yksinkertainen kermakastike: kaada paistinlientä hieman eli 1-2 dl kattilaan. Lisää kuohukerma ja kiehauta. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Halutessasi ripottele päälle vielä timjamia.
KAIKKI BLOGIN VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .


2