Hae
Kutsu vapauteen

Vaniljainen marjapiirakka- gluteeniton ja maidoton

Meillä oli eilen terassibileet ihan parhaalla kokoonpanolla: minun ja Karin lisäksi paikalla olivat poikani Noppa ja Allu sekä Allun avovaimo Moona. Ja tietenkin saksanpaimenkoirat Tuto ja Kara, joista viimeksi mainittu on poikani koira. Grillasimme ja vietimme rentoa perjantai-iltaa Dubain reissua suunnitellen. Koirat saivat räiskiä ja leikkiä koirien uima-altaassa, joka on sijoitettu meidän terassille. Ajattelin tehdä jotakin hyvää jälkkäriä ja kehittelin tämän marjapiirakan ohjeen. Blogissahan on runsaasti vhh, gluteenittomia ja maidottomia piirakanohjeita jo ennestään, mutta nyt halusin tähän piirakkaan oikein kunnolla vaniljan makua. Minun ja muidenkin mielestä piirakka onnistui erinomaisesti- vaniljanmaku yhdistettynä raikkaisiin marjoihin on vastustamaton. Pohjan rakenne on täydellinen, tosin  väri voisi olla kauniimpi (teff-jauho on aika tummaa), mutta ei anneta nyt pikkuasioiden häiritä, maku on tärkein?

 

 

Millä voin korvata?
 
Piirakka on gluteeniton, viljaton ja maidoton, mutta ei vähähiilarinen. Jos kaipaat vhh piirakkaohjetta (kuva alla), niin sen löydät täältä. Teff-jauhon voit korvata esimerkiksi gluteenittomalla jauhoseoksella, riisijauholla tai speltillä. Muista kuitenkin, että speltti on alkuvehnä, joka sisältää gluteenia. Täysraakaruokosokerin voit korvata esimerkiksi kookossokerilla. Maistele taikinaa välillä ja lisää sokeria tarvittaessa. Sokerin määrää on vaikea arvioida koska erilaiset vaniljakastikkeet sisältävät eri määrän sokeria. Maidottomat valitsevat kookos-, soija- tai kaurajogurtin ja viljattomat muistavat vältellä kaurajogurttia ja käyttävät soijavaniljakastiketta. Toki normi vaniljakastikekin käy mikäli et noudata maidotonta ruokavaliota. Itse laitoin piirakkaan sekä vadelmia että mustikoita kun en osannut päättää kumman piirakan tekisin?
Vhh marjapiirakka on yksi blogin suosituimpia ohjeita

Mitä on teff-jauho
 
Teff-jauho on etiopialaisen hirssinsukuisen teff-kasvin pikkuruisista siemenistä jauhettua ravinteikasta, luontaisesti gluteenitonta täysjyväjauhoa. Se sisältää paljon mineraaleja kuten kalsiumia ja magnesiumia, kuitua ja laadukasta kasviproteiinia. Pähkinäinen ja hieman makeahko teffjauho sopii niin makeisiin kuin suolaisiinkin leivonnaisiin, kuten kakkuihin, leipiin, pizzataikinaan ja lettuihin. Ruuanlaitossa se toimii hyvin myös kastikkeiden ja keittojen suurustamisessa. Voit tilata tuotetta edillisesti FitnessFirstistä. Blogin lukijana saat Fitnessfirstin normaalihintaisista tuotteista -10 %:n alennuksen koodilla ”kutsuvapauteen”. Kun klikkaat ohjeessa tummennetulla fontilla olevia tuotteita, niin pääset suoraan nettikauppaan ja voit ostaa tuotteita huomattavasti edullisemmin kuin marketeista. Täältä pääset Fitnessfirtin nettikauppaan.
 



 

 

Ohje

 

Pohja

 
  • 100 g voita tai maidotonta margariinia
  • 1 dl täysraakaruokosokeria
  • 2 dl teff-jauhoa
  • 0,5 rkl karkeaa psylliumia
  • 1 tl leivinjauhetta
 
Sulata rasva. Vatkaa jäähtynyt rasva ja sokeri kunnolla eli useiden minuuttien ajan. Lisää kuivat aineet keskenään ja taputtele voidellun piirakkapohjan pohjalle. 
 

Täyte

 
  • 3 dl tai enemmän vadelmia tai mustikoita tai molempia
  • 2 dl kermaviiliä, rahkaa tai kaura-, kookos- tai soijajogurttia
  • 2 dl kaura-, soija- tai tavallista vaniljakastiketta
  • 1 kananmuna
  • 0,5 tl aitoa vaniljaa
  • 0,5-1 dl täysraakaruokosokeria
 
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia. Tarjoile jäähtyneenä ja säilytä jääkaapissa.
 

 

 

 

KAIKKI BLOGIN VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

 

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

 

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .

Patologin tulokset ja koirien uusi uima-allas

Kirjoitin viime viikolla postauksen Tuton nielussa olleesta patista, joka poistettiin kirurgisesti viime perjantaina Almavetissa Jyväskylässä. Tutolta leikattiin samalla molemmat nielurisat ja leikkauksen suoritti tuttu eläinlääkärimme Suvi Heinola. Voit lukea postauksen asiasta täältä. Kotiin tultuamme Tuto meni heti syömään ja sen jälkeen nukkumaan. Koira toipui leikkauksesta ällistyttävän hyvin, toki oli vaisu jo pelkästään voimmakkaiden kipulääkkeiden vuoksi muutaman päivän. Yhtään tippaa verta ei suustu valunut kotiuduttuamme ja parin päivän päästä koira oli selvästi terveemmän oloinen kuin ennen leikkausta. Yöt nukkui todella levollisesti eikä tuntunut kipuilevan lainkaan. Ruokana sai turvotettua nappulaa kuten normaalistikin. Säilytimme ruokaa kuitenkin jääkaapissa, jotta se olisi mahdollisimman kylmää ja näin ollen supistaisi verisuonia. Vatsakaan ei ärtynyt voimakkaista kipulääkkeistä vaikka sitä vähän pelkäsin. Annoin Tutolle kolme kertaa päivässä Antepsinia vatsan suojaksi ja runsaasti maitohappobakteeria ja boulardiita. Parin päivän ajan pidimme koiraa täysin levossa pikkulenkkejä lukuunottamatta eikä päästetty omaan pihaan tai terassille juoksemaan. Leikkauksesta on nyt kulunut 5 päivää eikä koirasta juurikaan huomaa sitä, että se olisi leikattu. Patti lähetettiin patologin tutkittavaksi ja tuloksia jännitti todella moni ihminen meidän oman perheen lisäksi. 



Suvin kanssa laittelimme viestiä viikonloppuna koiran toipumisesta ja sain ohjeita siitä, mitä koira saa syödä ja miten se saa liikkua. Reilun viikon päästä leikkauksesta eli ensi viikonloppuna voi antaa jo ruoan lisäksi naudannahkanameja ja enää ei tarvitse rajoittaa liikuntaa. Tietenkään ei vielä treenata eikä tehdä pitkiä lenkkejä, mutta Karan (poikani saksanpaimenkoiran pentu) kanssa saa jo touhuta. Eilen Allu, Moona ja Kara tuli meille illalla grillaamaan ja testaamaan koirien uima-allasta, joka oli ostettu edellisenä päivänä. Sitten kilahti meseen Suvilta seuraava viesti: EI OO KASVAIN!!! Hyperplastinen muutos. Eli edelleen ei mitään vaarallista??Palaan huomenna tarkemmin? 


Koirien allaspartyt

Ilo oli ylimmillään: Kari meni samantien laittamaan kuoharit kylmään, koirat räiskivät uima-altaassa, helpottunut puheensorina täytti terassin ja minä en meinannut millään käsittää, että tämä painajainen on nyt vihdoinkin ohi. Enkä ymmärrä sitä oikein vieläkään. Pikku hiljaa alkaa vasta tajuta, ettei tarvitse enää jännittää. Loppuilta meni syödessä ja juodessa ja mikä parasta meidän koko perhe oli koolla juuri tuolla hetkellä, kaikki rakkaat saman pöydän ääressä juuri oikeaan aikaan? En olisi voinut olla onnellisempi kuin olin tuossa hetkessä, Suvin viesti tuli täydelliseen aikaan.

Tuosta uima-altaasta sen verran, että löysin kuin löysinkin sen zoo plussalta ja vieläpä puoleen hintaan eli maksoi 60 euroa ja ilmainen toimitus. Hintaan sisältyi myös altaan päälle laitettava suojapeite. Koko on 160 cm ja matsku muovia. Allas menee tosi pieneen pilaan eikä ole puhallettava. Avasin sen pakkauksesta ja se oli suoraan käyttövalmis. Laitettiin se meidän terassille ihan sen takia että vesi pysyisi puhtaampana kuin jos allas olisi nurmikolla. Tuto oli aluksi epäluuloinen altaan suhteen ja puolen tunnin miettimisen jälkeen rohkaistui menemään altaaseen. Ja siitähän se räiskiminen sitten alkoi? Kesän paras ostos ja eilinen oli kesän paras päivä.

Suvin kanssa ollaan sovittu, että loppuvuodesta Tutolle tehdään allergiatestit, että tiedettäisiin mille koira on allerginen ja aloitettaisiin mahdollisesti siedätyshoidot. Koiran sairastelu on ajoittunut jo 6:n vuoden ajan toukokuun-syyskuun väliselle ajalla, muutoin koira on yleensä tosi terve. Eli koira sairastelee aina treeni- ja kisakaudella mikä on ollut todella harmillista. Tänäkin vuonna palveluskoirien SM-kisat jäivät väliin sairastelujen vuoksi vaikka tulokset olisivat olleet kasassa, samoin sakemannien mestaruuskisat.Onneksi kuitenkaan tälläkään kertaa ei ollut mitään vakavaa vaikka tämä juttu kyllä säikäytti kovasti samoin kuin se laihtuminen. Kiitos Suvi kun olet ollut koko ajan meidän tukena ja tiedän, että olet jatkossakin: olet kultaakin arvokkaampi ja arvostamme Sinua ja suurta sydäntäsi suuresti?

Huom! Tämä ei ole kaupallinen postaus eli maksoin altaasta sen hinnan mitä muutkin ihmiset.
Lisää koira-aiheisia postauksia löytyy täältä.

Blogin etusivulle pääset täältä.