Hae
Kutsu vapauteen

Elämäntapamuutos- stimulanteista luopuminen ja vhh ruokavalio

Olen jo pitkään syönyt ja elänyt terveellisesti- tai no tietenkin se riippuu siitä miten terveellinen elämäntapa määritellään. Mielestäni sitä ei voi edes absoluuttisesti määritellä, sillä se on hyvin yksilöllistä mikä on kenellekin terveellistä ja mikä ei. Esimerkiksi terveellisenä pidetyt pähkinät ja hedelmät voivat olla hengenvaarallisia jos on allergisoitunut niille. Ruokavalioni on tietenkin vaihdellut paljon elämäni aikana niin kuin varmaan kaikilla. Pidin ruokapäiväkirjaa joku aika sitten ja diplomiravintoterapeutti Niina Saine kommentoi sitä. Postauksen löydät täältä. Sain Niinalta hyviä vinkkejä ja osan olenkin ottanut jo käyttöön eli hiilareiden vähentämisen. Tähän saakka olen noudattanut hiilihydraattitietoista ruokavaliota eli en ole juurikaan käyttänyt valkoista sokeria, en lainkaan gluteeniviljoja jne. Se on kuitenkin eri asia kuin vähähiilarinen ruokavalio. Toki sitäkin olen kokeillut, mutta ilmeisesti en syönyt tarpeeksi paljon, koska kärsin heikotuksesta ja uneni laatu huonontui.

Olen jo pitkään epäillyt sitä, että stimulantit huonontavat oloani ja tarkoitan niillä kahvia, kofeiinipitoista teetä, alkoholia ja raakasuklaata. Halusin myös kokeilla miltä täysin sokeriton  (lisätty) elämä tuntuu. Tähän asti olen käyttänyt ns. terveellisiä sokereita kuten koivu-, karppi-, täysraakaruoko ja kookossokeria. Sitä en vielä tiedä,miten steviaan suhtaudun ja pieneen määrään hunajaa. Hunajassa toki on ihan älyttömästi hiilareita. Alkoholia olen viime vuosina juonut todella vähän, joskus lasin viiniä. Kahvin olen juonut kotona aina luomuna ja tuoreista pavuista valmistettuna, mutta esimerkiksi kokouksissa ja kylässä olen juonut normikahvia. Blogini pursuaa raakasuklaa ohjeita, joten onhan niitä tullut vedettyä. Eli vielä tiivistetysti kaikki ne mistä luovuin:

* sokeri kaikissa muodoissa
* kahvi
* kaikki teet paitsi yrttiteet
* alkoholi

* lisäksi vähensin rajusti hiilareiden määrää

Takana on vasta elämänmuutoksen ensimmäiset päivät eli ne kaikista vaikeimmat. Muutos ajoittui Abu Dhabin lomalle, joka on joko pahin tai paras ajankohta- riippuu näkökulmasta. Kun chattailtiin meidän Allun kanssa tänään, niin hän esitti seuraavan kysymyksen: ”miks kidutat ittees ku oot lomal etkä sitte ku oot kotona:)” Hyvä kysymys. Toisaalta lomalla on helpompikin tehdä elämänmuutoksia kuin kotona, koska voi keskittyä ainoastaan itseensä. 

Viimeisen makean herkun eli palan raakakakkua olen syönyt Allun tyttöystävän syntymäpäivillä viime lauantaina, joskin sekin oli makeutettu hunajalla. Alkoholia olen juonut viimeksi 2,5viikkoa sitten.  Teen ja kahvin juonnin lopetin vasta neljä päivää sitten eli tällä viikolla. Suklaan syönnistäkin on jo aikaa, sillä en muista milloin olen sitä viimeksi syönyt. 

MITEN ENSIMMÄISET PÄIVÄT OVAT SUJUNEET

Koska jätin sokerin, teen ja kahvin pois samaan aikaan, niin tietenkin oli odotettavissa vieroitusoireita. Suklaasta luopuminen ei todellakaan ollut mikään ongelma enkä usko sitä kaipaavani jatkossakaan. Sokerista luopuminen on tietty vaikeaa sen takia, koska lisättyä sokeria nyt on vähän joka paikassa. Varsinkin hotellissa ollessamme, en voi aina ollut varma onko esimerkiksi plain yogurt nyt varmasti sokeritonta. No, ei se ollut, siihen oli lisätty hunajaa hieman. Illallisen notkuvat sokeriherkut houkuttelevat yllättävän vähän puoleensa vaikka seurueessa muut niitä nauttivatkin. Toisaalta on jopa voittajaolo, kun itse syön jälkkäriksi juustoja ja pähkinöitä ja pari palaa kuivattua aprikoosia. 

Alkoholin suhteen ei muuten olisi yhtään mitään ongelmaa, mutta on pakko myöntää, että kun illallisseurueesta kaikki muut paitsi minä juovat illallisella lasin tai pari hyvää valko- tai punaviiniä, niin kyllä minullekin lasi viiniä maistuisi. Ollaan sentään lomalla:) Juomisen sijaan olen haistellut viiniä ja voi että se tuoksuukin hyvältä:) Sitä paitsi lomat tulee ja menee enkä muutoinkaan ole lomilla ylenmäärin alkoholia käyttänyt.

Hiilareiden vähentäminen on lomalla helppoa kun voi seisovasta pöydästä valita mitä ottaa. Olen syönyt runsaasti vihannksia, siemeniä, pähkinöitä, maustamatonta jogurttia, hedelmiä, lihaa, juustoja ja kananmunaa eri muodoissa. Ketoosiin en pyri, koska kilpparini tarvitsee hieman hiilareita, joita se saa vihanneksista ja hedelmistä. Niitä onkin tällä lomalla tullut syötyä todella paljon, varsinkin vihanneksia. Pekonin syöminen on minulle vähän vaikeaa, koska en ole juurikaan syönyt punaista lihaa aiemmin. Mutta kokeilen nyt sitäkin. Mikään rasvalla läträäjä en ole koskaan ollut (jo ajatus on epämiellyttävä) eikä minusta varmaan koskaan sellaista tule. Sen takia olen pyrkinyt lisämään annoskokoja huomattavasti, että saan tarpeeksi energiaa. En tiedä riittääkö se, mutta se selvinnee tulevien viikkojen aikana.
Vielä tiedoksi, että en laske hiilareita vaan pyrin vaan rajusti vähentämään niitä.


KAHVISTA LUOPUMINEN ON VAIKEINTA

Mutta se kahvi. Olen kahviaddikti. Eli päivittäin on ollut pakko saada kahvia, vähintään 1-2 lattea. En kuitenkaan halua, että olen addiktoitunut mihinkään ja olenkin vieroittanut itseni kahvista useaan otteeseen elämäni aikana. Viimeisen ihan pienen maitokahvin join tämän viikon maanantaina. Tiistaina aamupalan jälkeen olo oli tokkurainen. Aamiaisen jälkeen väsytti. Raahauduin kuitenkin puoliväkisin hotellin kuntosalille, jossa joogasin. Lievä päänsärky kolkutti takaraivossa ja kehoni ja varsinkin mieleni huusi kofeiinia. Jooga auttoi vierotusoireisiin yllättävän paljon.

Fyysistä riippuvuutta pahempi on henkinen riippuvuus enkä saanut alkuun yrttiteen juomisesta sitä samaa hyvän olon fiilistä mitä kahvista. Nimittäin kahvi on aina ollut minulle hyvin tärkeä juttu! Olen kokenut aamun kahvihetken hyvin rentouttavaksi, jopa meditatiiviseksi. Siitä luopuminen sattui enkä ollut edes kovinkaan varma, onko kahvista luopuminen edes sittenkään niin terveellistä. Onhan kahvilla paljon lukuisia terveysvaikutuksia elimistöön, jopa suolistoon. Minulla on lisäksi erittäin alhainen verenpaine ja aamukahvi on selventänyt päätä kummasti. Sitä paitsi minun suuri herkkuni on cafe latte, joka on lähestulkoon ainoita paheitani. Sitä on tehnyt mieli herra paratkoon kahtena ensimmäisenä päivänä ja vieläkin tekee ajoittain. 

Selvisin kuitenkin ensimmäisestä päivästä kunnialla ja päänsärkykin oli hyvin lievää ja hävisi iltaan mennessä. Tsemppasin itseäni tosi paljon muistuttamalla siitä, miten ylpeä olen itsestäni kun jätän KAIKKI stimulantit kerralla. Toisena aamunakin oli aamiasen jälkeen tosi tokkurainen olo. Se hävisi kuitekin nopeasti kun meditoin tunnin ja join runsaasti piparminttuteetä. Jo toisena iltana illallisella sanoin miehelleni, että päässä on ihmeellisen kirkas olo.

Kolmantena päivänä ei enää edes aamiaisella tehnyt mieli kahvia. Join pari kuppia piparminttuteetä, joka alkaa maistua hetki hetkeltä parammalta. Eilen ei ollut myöskään tokkuraista oloa. Illalla käytiin shoppailemassa Yas Mallissa ja kävimme Starbucksissa. Siellä teki todellakin mieli ottaa jokin erikoiskahvi. 

Tänään neljäntenä päivänä olen ollut jo aamusta tosi pirteä. Tosin huomasin vasta nyt, että hotellin aamupalalla olisi saanut myös lattea- se vähän kirpaisi. Teki mieli perua koko typerä kahvin lopettaminen, mutta selvisin siitäkin. Join taas piparminttuteetä, joka edelleen virkistää, onneksi. Uni on selvästi syventynyt ja mieli ollut tasainen ja rauhallinen. Välillä jopa euforinen. Mutta kirjoittelen näistä vaikutuksista myöhemmin lisää kun aikaa on kulunut enemmän. 

YHTEENVETOA

Kahvin poisjättäminen on ollut vaikeinta ja henkinen riippuvuus on ollut yllättävän kovaa. Vähensin kahvin käytöä astettain mikä selittää yllättävän vähäiset vieroitusoireeni, joita kuitenkin oli ensimmäisenä ja hieman toisenkin päivän aamuna. Illallisella olisi tehnyt mieli ottaa seuran vuoksi yksi lasi valkoviiniä, mutta näköjään vedelläkin pärjää- jopa lomalla.
Nyt neljäntenä kahvittomana päivänä olo on hyvä. Suklaasta ja normi teestä luopuminen on ollut helppoa ja kotioloissa alkoholista luopumistakaan en olisi edes huomannut, koska sitä on tullut tähänkin asti juotua niin harvoin ja vähän. 

Takana on siis vasta elämäntapamuutoksen ensimmäinen viikko. Joka on yleensä pahin. Mutta vasta pidemmällä aikavälillä näen mitä vaikutuksia stimulanttien lopettamisesta ja hiilareiden vähentämisestä on keholle ja mielelle. Kirjoittelen jatkossa lisää aiheesta, joten pysykää kanavalla. Ja minua saa tsempata ja olisi kiva kuulla, jos joku muukin olisi tehnyt vastaavia muutoksia elämässään. Sen tiedän, että useat vähentävät rajusti hiilareita, mutta oletko lopettanut myös stimulanttien käytön?

Sky Lite baarissa illallisen jälkeen Yas Viceroy hotellissa. Drinkkinä lähdevesi.


Blogin muita postauksia pääset lukemaan täältä.

Pyöräillen läpi formula 1. radan

Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, meidän hotellin alta menee formula 1. rata. Edellisen postauksen löydät täältä. Eilen kun mieheni tuli golfaamasta viiden maissa, hän sanoi, että meillä olisi mahdollisuus päästä pyöräilemään se formula rata läpi. Mutta lähtöön olisi aikaa 20 minuuttia ja minulla oli hiukset märkänä kun olin just tullut kylvystä. Super nopea vaatteiden vaihto ja märillä hiuksilla kohti formula rataa. 

Saavuimme alueelle ajoissa ja ensimmäisenä oli rekisteröityminen. Sen jälkeen pitkä jono toiseen rekisteröitymiseen. Sen jälkeen jonotettiin pyöriä. Vihdoin päästiin ajamaan rataa pitkin- olihan kokemus. Itse sai valita käveleekö/juokseeko radan läpi vai pyöräileekö. Radan pituus on noin 5 km ja koska kello oli jo yli seitsemän illalla ja olimme viimeksi syöneet aamupalalla, niin päädyimme pyörään. Sitä en tiedä, miten usein tuonne radalle on mahdollista päästä; onko se kerran viikossa vai harvemmin.
Rata on leveä ja katsomoita oli pitkin rataa vähän joka suunnassa. Mietittiin mieheni kanssa, että kuinkahan paljon tämänkin radan rakentaminen on tullut maksamaan. Jopa tapauksessa Suomen liikuntabudjetti tuntuu täällä ollessa hieman pieneltä:) No, emiraateissa sitä rahaa tuntuu olevan sen verran paljon että ranteet notkuvat. Ihan joka puolella huomaa, että maa on ökyrikas. Rakennuksia on vaikea kuvailla sanoin, siisteys on silmiin pistävää ja kaikki on vedetty vähän överiksi.

Taustalla näkyy meidän hotelli Yas Viceroy

Meidän lähtömme jälkeen täällä pidetään formula kisat. Olen tosi helpottunut, että niitä ei pidetä meidän täällä ollessamme: meteli hotellissa olisi korvia huumaava ja inhoan suuria ihmismassoja ja hälinää. Sitä paitsi, hinnat ovat varmaan tässä hotellissa kisojen aikaa tähtitieteelliset. Meidän parvekkeelta näkee suoraan radalle ja yksi aamiasterasseista on ihan radan vieressä ja näkymä on ihanteellinen.

Loppuviikosta menemme katsomaan Race to Dubai golfkisan. Siitä teen oman postauksen myöhemmin.