Viikko 43 ketoruokavalion esimerkkipäivän ateriat
ketoruokavalion esimerkkipäivä- uusi ateria kokonaisuus kerran viikossa
Ketoruokavalion esimerkkipäivä on postauksen aiheena ja tässä postauksessa esitellään yhden päivän ketoateriat aamusta iltaan eli sisältää 4 erilaista ohjetta, jotka sopivat niin keto kuin VHH ruokavalioonkin. Vaikka postauksen otsikossa vilahtaa sana esimerkki, niin tarkoitus ei ole esittää mitenkään täydellistä ketoateria kokonaisuutta, vaan lähinnä ideoita siitä miltä ketoruokavalion ateriat voivat olla ja miltä ne näyttävät. Ihmiset noudattavat ketoruokavaliota niin monista eri syistä, jotkut laihduttaakseen ja toiset taas terveydellistä syistä. Se ja se mikä on ideaalia ja terveellistä toiselle, ei välttämättä ole sitä toiselle. Sen vuoksi kaikille sopivaa ateriakokonaisuutta on ihan mahdotonta laatia. Tämän vuoksi en halunnut laskea tähän postaukseen päivän makroja- tosin voin jatkossa nekin laskea. Annoskokoja säätämällä ja joitakin aterioita väliin jättämällä voit muokata tästä itsellesi sopivan kokonaisuuden- mikäli muutoin ohjeet miellyttävät. Aion jatkossa julkaista joka viikko perjantaisin uuden ketoruokavalio esimerkkipäivä postauksen. Minulta on toivottu tämän tyyppisiä postauksia, koska nämä saattavat helpottaa ketoilijan arkea:)
katso viikon 37, 38, 39, 40, 41 ja 42 ketoateriat
Viikon 37 esimerkkipäivän ketoateriat täällä.
Viikon 38 esimerkkipäivän ketoateriat täällä.
Viikon 39 esimerkkipäivän ketoateriat täällä.
Viikon 40 esimerkkipäivän ketoateriat täällä.
Viikon 41 esimerkkipäivän ketoateriat täällä
Viikon 42 esimerkkipäivän ketoateriat täällä
aamulla rasvakahvi- ohje täällä
Aamu lähtee käyntiin rasvakahvilla. Voit jättää nuo superfoodit pois halutessasi. Mikäli et ole kahvin ystävä, niin voit korvata kahvin teellä. Jos haluat syödä aamulla jotakin, niin hyviä vaihtoehtoja ovat pala ketoleipää voilla ja vihanneksilla tai vaikkapa vihersmoothie, johon laitat avokadoa, kourallinen pinaattia tai tuoretta minttua, viherjauhetta, turkkilaista jogurttia, sitruunaa ja vettä. Tai vaikkapa pala ketoleipää, ohjeita löydät kootusti täältä.
lounaaksi Vhh kukkakaaligratiini kantarellikastikkeella, ohje täällä
Lounaaksi nautitaan VHH kukkakaaligratiinia kantarellikastikkeella. Toki voit jättää tuon kantarellikastikkeen poiskin. Tee gratiinin lisäksi vielä runsas vihreä salaatti ja lorauta kylmäpuristettua oliiviöljyä salaatinkastikkeeksi.
kahvin kanssa pala VHH mustikkapiirakkaa, ohje täällä
Kahvin kanssa voit nauttia palan VHH mustikkapiirakkaa jos makroihin mahtuu. Tai jos nyt yleensäkään syöt ketoherkkuja koskaan. Näissä mun postauksissa on yleensä yksi makea VHH herkkuohje sen takia että tiedän, että on olemassa ihmisiä, jotka joskus haluavat leipoa jotakin ketoherkkua. En siis todellakaan suosittele jokaiselle päivälle nautittavaksi jotakin ketoherkkua vaikka eipä se minulta poiskaan vaikka joku niin tekisikin:)
päivälliseksi karppaajan pinaatti-avokado-kananmuna hampurilaisia, ohje täällä
Ketopäivän päivälliseksi syödään VHH hampurilaisia pinaatti-avokado-kananmuna täytteellä tai omavalintaisella täytteellä. Eli mikäli sinun tekee enemmän mieli ihan perinteistä jauhelihapihviä, niin it is just fine:) Tuo VHH hampparisämpylä on todella hyvä sämpyläohje, joten valmista sitä kerralla iso satsi, niin voit syödä iltapalaksi yhden VHH sämpylän.
illalla yksi vhh sämpylä
JOS illalla on vielä nälkä (voi olla ettei ole) ja makrohin mahtuu, niin iltapalaksi voit syödä yhden VHH sämpylän, jonka ohjeen löydät tuosta päivällisen hampurilaispostauksesta. Laita sämpylän väliin aitoa voita, salaattia ja vihreitä kasviksia. Mikäli paistoit kananmunia vähän runsaammin hamppareita valmistaessasi, niin laita yksi paistettu kananmuna sämpylän väliin- NAM!
Seuraa instassa: satusjoholm ja 2blackgsd
Lue ruokavaliostani uusimmasta Luontaisterveys lehdestä
LUE MYÖS
Ketotietopaketti ja ruokapäiväkirjat
Ketoon liittyviä postauksia löydät kootusti täältä.
VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET KIRJA on ilmestynyt, tilaa omasi täältä
suosituimmat postaukset
- VHH ruoka- ja herkkuohjeet
- Painonhallinta/ketoruokavalio
- Vähähiilihydraattinen pizza- VHH, gluteeniton,…
- Kuka olen?
- VHH mustikkapiirakka- tämän helpompaa ohjetta et…
- Vähähiilihydraattinen marjapiirakka- vain 3 g…
- Vähähiilihydraattinen suolainen piirakka- 20 g…
- Vähähiilihydraattinen pizza- helppo- ja nopeatekoinen!
- VHH sämpylät ilman kananmunaa
- Suosituimmat VHH reseptit
KAIKKI BLOGIN VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ
Viikko 42 ketoruokavalion esimerkkipäivän ateriat
ketoruokavalion esimerkkipäivä- uusi ateria kokonaisuus kerran viikossa
Ketoruokavalion esimerkkipäivä on postauksen aiheena ja tässä postauksessa esitellään yhden päivän ketoateriat aamusta iltaan eli sisältää 4 erilaista ohjetta, jotka sopivat niin keto kuin VHH ruokavalioonkin. Vaikka postauksen otsikossa vilahtaa sana esimerkki, niin tarkoitus ei ole esittää mitenkään täydellistä ketoateria kokonaisuutta, vaan lähinnä ideoita siitä miltä ketoruokavalion ateriat voivat olla ja miltä ne näyttävät. Ihmiset noudattavat ketoruokavaliota niin monista eri syistä, jotkut laihduttaakseen ja toiset taas terveydellistä syistä. Se ja se mikä on ideaalia ja terveellistä toiselle, ei välttämättä ole sitä toiselle. Sen vuoksi kaikille sopivaa ateriakokonaisuutta on ihan mahdotonta laatia. Tämän vuoksi en halunnut laskea tähän postaukseen päivän makroja- tosin voin jatkossa nekin laskea. Annoskokoja säätämällä ja joitakin aterioita väliin jättämällä voit muokata tästä itsellesi sopivan kokonaisuuden- mikäli muutoin ohjeet miellyttävät. Aion jatkossa julkaista joka viikko perjantaisin uuden ketoruokavalio esimerkkipäivä postauksen. Minulta on toivottu tämän tyyppisiä postauksia, koska nämä saattavat helpottaa ketoilijan arkea:)
katso viikon 37, 38, 39, 40 ja 41 ketoateriat
Viikon 37 esimerkkipäivän ketoateriat täällä.
Viikon 38 esimerkkipäivän ketoateriat täällä.
Viikon 39 esimerkkipäivän ketoateriat täällä.
Viikon 40 esimerkkipäivän ketoateriat täällä.
Viikon 41 esimerkkipäivän ketoateriat täällä
aamulla rasvakahvi- ohje täällä
Aamu lähtee käyntiin rasvakahvilla. Voit jättää nuo superfoodit pois halutessasi. Mikäli et ole kahvin ystävä, niin voit korvata kahvin teellä. Jos haluat syödä aamulla jotakin, niin hyviä vaihtoehtoja ovat pala ketoleipää voilla ja vihanneksilla tai vaikkapa vihersmoothie, johon laitat avokadoa, kourallinen pinaattia tai tuoretta minttua, viherjauhetta, turkkilaista jogurttia, sitruunaa ja vettä. Tai vaikkapa pala ketoleipää, ohjeita löydät kootusti täältä.
lounaaksi superterveellistä lehtikaalisalaattia, ohje täällä
Lounaaksi nautitaan lehtikaalisalaattia. Voit halutessasi korvata cashewpähkinät vähähiilarisemmilla macadamia pähkinöillä. Voit syödä lounaaksi myös palasen VHH pizzaa mikäli nälkä ei lähde pelkästä lehtikaalisalaatista.
päivälliseksi vhh pizzaa, 3 erilaista ohjetta (klikkaa alla olevia ohjeiden nimiä, niin ohje aukeaa)
Ketopäivän päivälliseksi syödään VHH pizzaa omavalintaisella täytteellä. Laita pizzan täytteeksi vaikkapa kanaa, kalaa tai punaista lihaa, sipulia, vuohenjuustoa, paprikaa ja ripottele päälle runsaasti juustoraastetta tai revi päälle mozzarellajuustoa. Tai mitä nyt sitten ikinä haluatkaan:) Nämä blogin VHH pizzaohjeet ovat olleet todellisia somesuosikkeja ja aivan varmasti koko perhe tykkää! Blogissa on runsaasti erilaisia VHH pizzaohjeita, joista on varaa valita.
VHH pizza- ei sisällä kananmunaa ja pähkinää
Vähähiilihydraattinen pizza- helppo ja nopeatekoinen!
Vähähiilihydraattinen pizza
kahvin kanssa vhh suklaakakkua , ohje täällä
illalla vhh tuorepuuroa, ohje täällä
Iltapalaksi VHH tuorepuuroa, joka on suunniteltu erityisesti suoliston ja ihon hyvinvointia ajatellen. Mikäli kaapista ei löydy juuri ohjeessa mainittuja kuituvalmisteita, niin jätä ne pois tai korvaa vaikkapa psylliumkuidulla, jollakin muulla kuitujauheella tai laita pellavansiemenrouhetta enemmän. Kollageenijauheen tilalle voit laittaa vaikkapa heraproteiinia.
Seuraa instassa: satusjoholm ja 2blackgsd
Lue ruokavaliostani uusimmasta Luontaisterveys lehdestä
LUE MYÖS
Ketotietopaketti ja ruokapäiväkirjat
Ketoon liittyviä postauksia löydät kootusti täältä.
TILAA lokakuussa 22.10. 2020 ILMESTYVÄ VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET KIRJA ENNAKKOON TÄÄLTÄ.