Vhh siemenleipä- yhdessä palassa vain 1,6 g hiilaria
Äsken postasin avokado-hampunsiemen-levitteen ohjeen, jota olen siis nauttinut tämän leivän, jonka ohjeen nyt postaan tässä postauksessa, levitteenä. Ihana makuyhdistelmä, joka pursuaa hyviä rasvahappoja ja kuituja, NAM! Mikäli levitteen ohje on mennyt ohi, niin löydät sen täältä. En kehitellyt tätä ohjetta sen takia, että kaipaan leipää ketogeenisellä ruokavaliolla ollessani, en ollenkaan. En ole koskaan elämässäni ollut mikään leivän puputtaja vaan entisessä elämässä nautin hiilarit lähinnä kaurapuuron, hedelmien ja marjojen muodossa. Joskun harvoin söin luomu kauraleipää, mutta en todellakaan joka päivä. Syy, miksi tämän ohjeen kehittelin oli se, että halusin nauttia hyviä rasvahappoja ja kuituja. Ja tässähän ne tulee kuin nakutettu helpossa muodossa. Kehittelin eilen myös aivan ihanan lähes hiilarittoman vanukkaan, josta teen postauksen sitten seuraavaksi. Lähden keskiviikko aamuna Lontooseen kuudeksi päiväksi ja yritän postata tuon vanukkaan ohjeen vielä ennen reissun lähtöäni.
Valmistus ja korvaaminen
Leipä on mielestäni peltileivän ja siemennäkkärin sekoitus ja se on erittäin helppo valmistaa etkä tarvitse mitään kodinkoneita sen valmistamiseen, ainoastaan ison kulhon ja lusikan. Yhdessä palassa on 1,6 g hiilareita eli kyse on erittäin vähähiilarisesta leivästä. Leipä ei ole ihan niin kovaa kuin siemennäkkäri eikä niin pehmoista kuin vähähiilarinen peltileipä, joiden ohjeita löytyy blogista. Koska se on hieman pehmoisempaa kun siemennäkkäri, niin se ei halkeile niin helposti? Itse yleensä laitan leivän päälle jääkaappikylmää voita ja siemennäkkärihän helposti halkeaa ellei ole erityisen varovainen. Mikäli haluat leivän olevan vielä kovempaa, niin jätä se kuivumaan huoneenlämpöön ilman pussia yön yli.
Siemenet voi korvata tietenkin muilla siemenillä, jos kaapista ei löydy juuri noita siemeniä mitä tässä ohjeessa on mainittu. Kookosjogurtin voi korvata muilla jogurteilla, käyttämäni kookosjogurtin rasvapitoisuus oli 3 g/100g. Mikäli sinulta ei löydy kuivattua nokkosta, niin jätä se pois eli se ei ole millään muotoa pakollinen. Itse lisäilen kuivattua nokkosta vähän jokaiseen ohjeeseen, koska rakastan sitä yli kaiken.
Ohje (15 palaa):
3 dl kuorittuja seesaminsiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
2 dl mantelijauhoa
2 rkl psylliumkuitua
4 kananmunaa
1 dl kookosjogurttia
2 tl suolaa
1 rkl kuivattua nokkosta
1. Mittaa kulhoon jogurtti ja munat
2. Sekoita hyvin (lusikka riittää)
3. Lisää jogurtti-muna-seoksen joukkoon muut aineosat
4. Sekoita
5. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Tasoita ensin veteen kostutetulla lusikalla ja laita lopuksi kelmu taikina päälle ja taputtele taikina uunipellin leveydelle ohueksi levyksi
5. Jaa taikina tässä vaiheessa vaikkapa pizzaleikkurilla viiteen osaan pitkittäissunnassa ja kolmeen osaan poikittaissunnassa (15 palaa)
6. Paista uunin kestitasolla 175:ssä asteessa noin 30 minuuttia
Makrot (1 pala):
Rasvat 29 g
Proteiini 8 g
Hiilihydraatti 1,6 g
Kcal 177
![]() |
| Taivaallisen makuinen vhh lakritsi-chia-vanukas tulossa blogiin ihan pian… |
KAIKKI BLOGIN VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA
Instani löydät nimellä satusjoholm.
Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .
Avokado-hampunsiemen-levite
Reilu viikko on vierähtänyt getogeenisellä ruokavaliolla ja olenkin teille kirjoitellut ja kertonut blogin facebooksivustolla videon muodossa olostani. Olen koko viikon syönyt aika samantyyppisesti tyyliin aamulla rasvakahvi ja iltapäivällä ja illalla lämmin ateria. Eilen alkoi kuitenkin vähän kyllästyttää ja ajattelin tehdä todella vähähiilarista peltileipää, jota voi nauttia avokadolevitteen ja vaikkapa kananmunan kanssa. Leipä onnistui tosi hyvin ja postaan siitä ohjeen heti tämän ohjeen jälkeen, ehkäpä jo tänään. Ideahan tässä on hyvät rasvahapot ja kuitu, sillä ainakin nyt ketogeenisen ruokavalion alkutaipaleella huomaan, että suolisto tarvitsee kuituja toimiakseen päivittäin. Tämähän saattaa muuttua sitten kun keho on täysin adaptoitunut uuteen tilaansa.
Levitettä voi siis käyttää vaikkapa vähähiilarisen leivän päällysteenä tai vaikkapa kastikkeena. Kuoritut hampunsiemenet tuovat kivaa rouheutta levitteeseen ja tuore vehnänoras taasen sisältää runsaasti lehtivihreää, mineraaleja, vitamiineja ja aminohappoja. Tosi tässähän ohjeessa sitä ei ole suuria määriä, mutta sitähän voi saksia lisää levitteen päälle tai syödä ”salaattina” lämpimän ruoan lisukkeena tai salaateissa. Et tarvitse levitteen valmistamiseen raaka-aineiden lisäksi muuta kuin kuin kulhon ja haarukan.
Ohje:
1 avokado
1 rkl kuorittuja hampunsiemeniä
1 rkl sitruunanmehua
hyppysellinen hyvälaatuista suolaa
2 rkl tuoretta vehnänorasta
1. Kuori avokado ja soseuta se haarukalla kulhossa
2. Lisää hampunsiemenet, sitruunamehu ja suola
3. Saksi vihannessaksille hieman vehnänorasta soseen päälle
4. Sekoita
Makrot (koko annos):
Rasva 29 g (84%)
Proteiini 7 g (9%)
Hiilihydraatit 1 g (1%)
Kalorit300 kcal
Päivitän säännöllisesti blogin uusimpia ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.


4









