Hae
Kutsu vapauteen

Ketogeeninen ruokavalio: kuulumisia ja ihon kutina eli keto rash

Takana on nyt 4 kuukautta ketoruokavaliota ja kirjoitan tässä postaukssa kuulumisia, koska niitä on minulta paljon kyselty. Edellisessä Ketogeenisen ruokavalion plussat ja miinukset postauksessa kirjoitin ihon kutinasta ja hengityksen haisemisesta, jota oli jatkunut tuolloin jo 3 kuukautta. Löydät postauksen täältä. Tuolloin sain paljon viestejä kiitoksia siitä, että kirjoitin asiasta, koska monella muullakin esiintyi samoja oireita ja todella moni oli käynyt lääkärissäkin ihon kutinan kanssa. Niin jouduin käymään minäkin, koska raapiminen varsinkin yöaikaan meni todella pahaksi. Saatoin herätä useita kertoja yössä raapimaan tai vaihtoehtoisesti heräsin siihen kun raavin kuin mielipuoli jalkojani unissani. Lisäksi saatoin joutua lähtemään kesken kokouksen vessaan raapimaan pohkeitani eli asia sai koomisia piirteitä aina välillä? 

Ketokutina
Aloin lukemaan eri artikkeleita ”ketokutinasta” ja huomasin, että sitä on esiintynyt muillakin ja se on ketoilijoiden joukossa melko yleistä. Kaikille sitä ei kuitenkaan tule ja naisilla se on yleisempää kuin miehillä. Kaikki tekstit mitä luin olivat tietenkin englannin kielisiä. Lukemieni artikkeleiden mukaan syytä  ketokutinaan ei tiedetä, mutta jokainen voi itse googlettaa ja etsiä parempaa tietoa asiasta. Sanalla keto rash löytyy tietoa. Yleinen viesti oli se, että mikäli kutina on todella kovaa, kannattaa hiilareita lisätä sen verran että kutina rauhoittuu. Ja kun tilanne on rauhoittunut, niin voi uudestaan laskea hiilarit lähtötilanteeseen ja katsoa palaako kutina takaisin. Minulla ei ole siis mitään ihottumaa joka näkyisi ulospäin vaan ainoastaan kutinaa jos vajoan syvälle ketoosiin. Ja kutina vaihtelee melko paljon ja välillä sitä ei ole lainkaan.

Kesäkuussa minulle tuli lisäksi virtsatietulehdus jonka sain onneksi hoidettua karpalolla! Edellisestä tulehduksesta oli yli 20 vuotta, jolloin päätin muuttaa ruokavalioni sellaiseksi, etteivät bakteerit viihdy elimistössäni ja onnistuin siinä hyvin. Eräältä suomalaiselta terveysvaikuttajalta sain viestiä, jossa hän kertoi, että kyse saattaa olla oksalaateista ja lektiineistä, jotka aiheuttavat sekä iho-oireita että virtsatieongelmia. Ketoruokavaliolla em. oireet saattavat pahentua, koska glukoosi ei sido niitä.  Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: joko nostan hieman hiilarimäärää tai alan karsimaan ruokavaliostani oksilaatit ja lektiinit eli rajoitan edelleen ruokavaliotani. Ruokavaliostani olisi lähtenyt paljon minulle tärkeitä ruoka-aineita eli pinaatti, parsa, kurkku, pähkinät ja suklaa. Minun ei tarvinnut asiaa miettiä kuin pari sekkaa eli päätin lisätä kasvisten määrää ruokavaliossani eli aloin syömään niitä todella paljon ja lisäksi lisäsin vielä tuoreiden marjojen määrää. Eli kun hiilarimäärä hieman nousi, niin kutina vähentyi noin 80 prosenttia, jos syön vielä enemmän hiilareita, se häviää kokonaan. Koska liikun todella paljon, niin hiilarimäärän lisäyksestä huolimatta pysyn ketoosissa hyvin. En kuitenkaan stressaa asiasta, sillä minulle ketoosissa olo ei ole se tärkein asia vaan oma vointi. Enkä muutoinkaan koko aikaa tarkkaile itseäni ketoosin osalta. Tälläkin hetkellä suussa maistuu kissan kusi eli ketoosissa ollaan vahvasti ja aamutreeni on vasta edessä?

Unesta ja painosta
Muutoin olo on ollut tosi pirteä ja kevyt sillä edellytyksellä, että olen nukkunut hyvin. Jos nukun huonosti, olen väsynyt ketosta huolimatta. Uneeni vaikuttaa tällä hetkellä hormoonit ja unen laatu vaihtelee hormoonikierron mukaan: välillä nukun kuin tukki ja välillä uni on huonompaa. Tällä viikolla saan tulokset Helsingin Uniklikan tekemästä laajasta unipolygrafiasta, joten pian tiedän miten hyvin oikeasti nukun. Voit lukea aiheesta lisää täältä.

Paino on tosi alhaalla ja painan nyt saman verran kuin mitä painoin ennen lasteni syntymää. Olen 168 cm pitkä ja painan 55-56 kiloa ja en halua laihtua yhtään enempää. Minulla on aika paljon lihasta, mutta on kyllä vielä löllöäkin?? Eli jos painoni tästä edelleen laskee, niin aion nostaa hiilareita. Kerran viikossa olen pitänyt hiilaripäivän eli syönyt hiilareita normaalia enemmän  ja aina tuon päivän jälkeen paino on humpsahtanut edelleen alaspäin. En siis ole alunperinkään alkanut ketoruokavaliolle laihdutuksen takia vaan geeniperimäni takia eli yritän tällä ruokavaliolla ehkäistä diabeteksen puhkeamisen. Kilpirauhaslääkettä en ole pystynyt vähentämään, mutta päänsärky loistaa poissaolollaan ja se on hieno juttu se!

Veriarvoista kirjoitan tulevaisuudessa, koska minulta otettiin kolesteroli sun muut arvot ennen ketoa. Ne aion ottaa myöhemmin uudestaan, jotta pystyn vertailemaan tuloksia mutta en nyt vielä ihan kuitenkaan, antaa ajan tehdä kunnolla tehtävänsä.  Matala-asteisesta tulehduksesta kertova herkkä crp on kuitenkin laskenut selvästi 4:ssä kuukaudessa, mutta tästäkin enemmän myöhemmin…

Ps. Kuten huomaatte, kirjoitan rehellisesti enkä jaksa hirveästi hehkuttaa. Mielestäni tässä ruokavaliossa on paljon hyvää, mutta myös tiettyjä huonoja puolia joista pitää puhua avoimesti vaikka kaikki eivät siitä pidäkään. Kaikki ei vaan sovi kaikille ja mielestäni jokaisen täytyy löytää sellainen ruokavalio, jolla itse voi hyvin ja jota itse pystyy noudattamaan. Itsehän olen ollut jo vuosia vähähiilarisella ja hiilaritietoisella ruokavaliolla ja matka jatkuu. Tällä hetkellä vaan haen tasapainoa sen asian kanssa, että mikä on se hiilarimäärä, jolla kutina pysyy aisoissa…?

Jatkossa tulen kirjoittamaan enemmän treenaamisesta, erityisesti kortisoliarvoja laskevasta HIIT-treenis
tä, veriarvoista, unesta ja tietenkin päivitän blogiini koko ajan vhh ruoka- ja herkkuohjeita. Täältä löydät runsaasti postauksia ketoruokavaliosta ja mm. useita ruokapäiväkirjoja, joihin on laskettu makrot valmiiksi. Täältä löydät runsaasti vhh ruoka- ja herkkuohjeita kootusti kuvineen.


HUOM! Olen päivittänyt taas instaani uusia ketoruokakuvia ja syvien selkä- ja vatsalihasten harjoitusvideoita. Käypä kurkkaamassa, insta löytyy nimellä satusjoholm.

Seuraa ketogeenistä matkaani facebookissa ja instagramissa
Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ketogeenisiä ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.
Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 
Tulossa seuraavaksi blogiin: vhh mansikka-macadam-raakasuklaa

Ketomaailma kohtaa virallisen ravitsemustieteen

Olen kirjoittanut paljon vastakkainasettelusta, joka vallitsee virallisen ravitsemustieteen ja epävirallisen välillä. Esimerkkinä virallinen lautasmalli verrattuna ketogeeniseen ruokavalioon. Kumpaakin ruokavaliota voi noudattaa miljoonalla eri tavalla, joten ihan eksaktia vertailua ei voida edes tehdä. Vertailua sen sijaan voidaan tehdä makrojen prosenttiosuuksien suhteen, mutta sekään ei kerro kaikkea koska virallisia ravitsemussuosituksia voidaan noudattaa surkealla tai fiksulla tavoilla, ihan sama on keton kanssa. Eli ei voida sanoa että lautamalli tai keto sairastutti ihmisen ellei tiedetä ihan tarkalleen miten ihminen on syönyt. Ja silloinkin syy-yhteyksien toteaminen voi olla haastavaa. 

Olen itse tilanteessa, jossa olen virallisen ja epävirallisen välimaastossa. Ammatiltani olen valtion liikuntatoimen ylitarkastaja, mutta minulla on terveysblogi, jossa postaan vhh ruoka- ja herkkuohjeita. Lisäksi noudatan tällä hetkellä ketoruokavaliota, sitä aikaisemmin olen noudattanut gluteiinitonta ja vähähiilihydraattista ruokavaliota. Tunnen ihmisiä, jotka ovat olleet vastuussa virallisten ravitsemussuositusten laatimisesta ja tiedän miten vankkaan tutkimusnäyttöön ne perustuvat. Lisäksi miniäni eli vanhemman poikani avovaimo Moona opiskelee ravitsemustieteitä Itä-Suomen yliopistossa. Ei siis Saluksessa vaan ihan siellä virallisessa instituutiossa. Katselen ravitsemusasioita kahdesta eri toisilleen jopa vastakkaisista näkökulmasta ja yritän säilyttää objektiivisuuteni ja voisin jopa sanoa, että järkeni?

Anopin valinnat aiheuttavat vilunväristyksiä
Kuten varmaan arvaattekin, Moona oli ihan kauhuissaan kuultuaan ketoruokavaliostani. Hänen opiskelukaverinsa ottivat osaa hänen puolestaan- ei ole Moonalla helppoa kun oman avopuolison äiti on terveysbloggari?? Lisäksi hän joutuu koko ajan pienellä jännityksellä seuraamaan, että mitähän se anoppi seuraavaksi keksii? Olemmeko väitelleet? Mahdummeko samaan taloon? Olemmeko vielä väleissä? Olemme keskustelleen asiasta eli ruokavaliostani e-r-i-t-t-ä-i-n paljon! Keskustelut ovat olleet asiallisia ja olemme pystyneet kunnioittamaan toistemme mielipiteitä ja kokemuksia. Asiaa helpottanee se, että minähän olen ketomaailman musta lammas siinä mielessä, että arvostan tieteellistä tutkimusta. Sen lisäksi arvostan myös yksilön omaa kokemusta, koska ravitsemusasioissa on ihan turha guruttaa ketään muuta kuin omaa kehoaan ja sen tuntemuksia. 

Moona on ollut huolissaan kuidun saannistani, ihan aiheesta. Kuidun määrä jää tällä ruokavaliolla liian vähäiseksi eikä ole varmaan yhtään tutkimusta, joka ei puoltaisi kuidun saannin merkitystä. Tämä on siis selvä fakta ja vaikka olen kuinka paljon perehtynyt makroihin ja eri ruokavalioiden laatimiseen, niin kuituja en saa tarpeeksi. Ja nyt ei mennä näihin epämääräisiin teorioihin, joiden mukaan kuidun saanti ei ole ketolla tärkeää siitä ja tuosta syystä. Syksyllä teemme yhteispostauksen, jossa Moona laskee vitamiinien- ja hivenaineiden saantini tällä ruokavaliolla- tulette kuulemaan siitä myöhemmin. Lisäksi olen kertonut ihan rehellisesti ketoruokavalion hyvistä ja huonoista puolista ja olemme yhdessä pohtineet miten noita huonoja puolia (kuidun saanti, ruokavalion yksipuolisuus) voisi minimoida ruokavaliossani. 

Vastakkaiset mielipiteet- virallinen ja epävirallinen näkökulma- tieteellinen tutkmius ja kokemuspohjainen tieto
Kaksi täysin vastakkaista mielipidettä ja kokemusta, virallinen ja epävirallinen näkökulma, tieteellinen tutkimus vastaan kokemuspohjainen tieto. Siitä huolimatta olemme edelleen hyvissä väleissä ja pystymme asioista keskustelemaan kiihtymättä tai provosoitumatta. Ymmärrän kyllä, että nyt saattaa kuulostaa omakehulta, mutta ei se sitä ole. Se on elämää- sen kaikilla mausteilla ja väreillä. Se on toisen mielipiteen, kokemuksen ja ammattitaidon kunnioittamista. Se on toisen ihmisen ihmisarvon kunnoittamista. Se on jotakin semmoista, mihin ei olla ravitsemusmaailmassa totuttu. Se on lähimmäisen rakkautta. Ja tiedostan hyvin vahvasti, että voisi olla myös jotakin aivan muuta…Ja sehän on vaan ruokavalio vaikka nykymaailmassa ruoka on saanutkin uskonnon aseman- tai oikeastaan syrjäyttänyt sen.

Asia muuttuvat väkisinkin. Tulevaisuudessa tullaan näkemään tv-keskusteluita, joissa virallinen taho kohtaa epävirallisen sivistyneesti, sulassa sovussa. Mistäkö tiedän? Tiedän sen siitä, koska nuoret ovat fiksuja. He eivät tule alentumaan samalla tasolle kuin minun sukupolveni ja suuret ikäluokat. Nouskaa nuoret esiin ja näyttäkää mihin te pystytte?


Poikani Allu huomautti asiaan sen verran, että jos minä olen virallisen
ja epävirallisen

ravitsemustieteen välimaastossa, niin hän on sen VÄLISSÄ??? Ihan kirjaimellisesti. Päivittäin. Koko ajan. Ja hän yrittää säilyttää järkensä???

Seuraavan postauksen aihe on Parissa päivässä kuosiin- postaus, jossa kerron vinkkini miten ainakin itse saan nopeasti karistettua lomalla kertyneen pari kiloa ja tasapainotettua kehoni ja mieleni taas normitilaan ja jopa ”kuvauskuntoon”. Yksi ihana vhh mansikkasuklaaohjekin on tulossa ja yksi parhaimmmista kanapadan ohjeistani. Käykäähän myös kurkkaamassa instaani, jonne olen päivittänyt uusia ketoruokakuvia ja syvien selkä- ja vatsalihasten harjoitusvideoita.  Insta löytyy nimellä satusjoholm.

Seuraa ketogeenistä matkaani facebookissa ja instagramissa
Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ketogeenisiä ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.
Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä.