VAROITUS: Tämä postaus saattaa triggeröidä ihmistä, joka sairastaa syömishäiriötä vaikka tositarinalla onkin hyvä loppu. Sen vuoksi mieti tarkasti luetko tätä postausta, jos olet sairastunut, epäilet sairastavasi tai olet parantumassa syömishäiriöstä!

Eilen postaamani ”Pilaako hiilaripäivä ketoruokavalion”-postaus aiheutti runsaan kommenttiryöpyn eri faceryhmissä. Lue postaus täältä. Tänään aamulenkillä ymmärsin, että nyt on oikea aika avata omaa ajatteluani ja menneisyyttäni ruokaan liittyen. Joka tapauksessa asia tulee julkisuuteen, koska kirjoitan ketokirjaa tällä hetkellä ja minusta on tulossa lehtijuttuja alkuvuodesta. Haluan kertoa teille, että miksi ajattelen niin kuin ajattelen ja miksi liiallinen tiukkuus ruokaan liittyvissä asioissa ei ole minun juttuni vaan näen siinä vaaroja. Kaikilla meillä on menneisyys, joka vaikuttaa siihen minkälaisia ihmisiä olemme tänään ja miten haluamme elämäämme elää. Tiedän, että avautumiseni tulee antamaan tilaa selkäänpuukottamiselle ja mollaamiselle, mutta kestän sen.  Ajatteluani ja postauksiani saa todellakin arvostella ja minun kanssani saa olla eri mieltä- sen sijaan en ota vastaan persoonaani kohdistuvaa arvostelua koska kenelläkään ei ole oikeutta arvostella kenenkään persoonaa, kukaan meistä ei ole toinen toisensa yläpuolella.

elämäni synkin vaihe jolloin ajattelin koko ajan ruokaa

Olen elänyt elämässäni vuosia kestäneen synkän vaiheen, jossa ruokavalioni ja ulkonäköni olivat elämäni keskipiste. Tuolloin ajattelin ruokaa koko ajan, aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Ruoka oli viholliseni, pelkäsin sitä. Pelkäsin lihomista, pelkäsin rasvaa, pelkäsin että minusta tulee joskus läski. Jos 80-luvulla olisi puhuttu ketoruokavaliosta, niin olisin ollut se kaikista tiukin ketoilija 😛 Elin häkissä, joka oli lukittu ulkopuolelta ja avaimet olivat jossakin, mutta en tiennyt missä. Vaikka ravistelin kaltereitani, en kuitenkaan halunnut tulla pois tuolta häkistä, se oli liian pelottavaa. Pahinta oli se, että kipu, nälkä, rytmihäiriöt, pyörtyily tuntuivat ihan helvetin hyvältä- ne olivat merkkejä siitä, että olin nääntymässä nälkään ja sitähän minä halusin. Halusin olla LAIHA, RASVATON ja NÄLKIINTYNEEN NÄKÖINEN- se näytti mielestäni kauniilta ja tavoittelemisen arvoiselta.

mistä kaikki alkoi

Sairastuessani olin normaalipainoinen urheilijatyttö, painoa oli 57 kg ja pituutta 167 cm eli en ollut ylipainoinen. Sairastuin vuonna 1987 sen jälkeen kun olin katkaissut pitkään kestäneen seurustelusuhteen.  Tunsin syyllisyyttä siitä, että valintani aiheutti tuskaa toiselle ihmiselle eikä minulla ollut työkaluja käsitellä asiaa. Minulla oli asian suhteen tosi paha olo ja samoihin aikoihin eräs ystäväni vinkkasi minulle miten pystyy syömään paljon lihomatta: laitat vaan kätesi kurkkuun ja oksennat. Kokeilin enkä voinut tietenkään tietää, että asiasta seuraa vuosien helvetti ja selviytymistaistelu. Aloin paeta tunteitani syömiseen, oksentamiseen, paastoamiseen ja sairaalloiseen liikunnan harrastamiseen. Niin kuin useat syömishäiriöön sairastuvat minäkin olin perfektionisti jo nuorena: halusin hoitaa koulun hyvin, urheilin, söin terveellisesti, hain opiskelemaan kahteen eri yliopistoon ja onnistuin pääsemään sisään. Kaikki piti olla täydellistä ulospäin ja siltähän se aivan varmasti ulospäin näyttikin vaikka todellisuudessa olin vajonnut syvälle bulimian ja anoreksian synkkään maailmaan. Maailmaan, jossa oli pelkkää tuskaa ja armottomuutta. Maailmaan, jossa ruoka oli elämäni keskipiste ja jossa taistelin hengestäni.

bulimia muuttui ortoreksiaksi

Vaikka syömishäiriöni oli vakava ja se  kesti 5 vuotta, niin siitä huolimatta sain kirjoitettua ylioppilaaksi, pääsin sisään kahteen eri yliopistoon ja hoidin opintoni kunnialla. Juoksin marathonin ja treenasin koko ajan, jopa 4 tuntia päivässä. Olin mestari salaamaan syömishäiriöni ja siitä tiesivät ainoastaan muutama läheinen ystäväni. Tuon 5. vuoden aikana oli välillä pitkiäkin kuukausien pituisia parempia jaksoja ja viimeisen kerran oksensin ruokani vuonna 1992. Tein lopettamispäätöksen tahdonvoimalla ja luulin parantuneeni, mutta todellisuudessa bulimia vaihtui vain ortoreksiaksi, jossa ruoan oksentamisen sijasta treenasin liikaa, paastoilin pitkiä aikoja ja söin ainoastaan tiettyjä, tarkkaan valittuja ruokia. Esimerkkinä heräsin joka aamu klo 5, join lasin vettä ja juoksin saksanpaimenkoirani kanssa 12 kilometriä ja se oli tietenkin vasta aamutreeni. Aloin syömään, mutta söin todella valikoiden ja vähän. Jos pidin lepopäivän treenaamisesta, niin en syönyt tuona päivänä mitään vaan paastosin. Muistan kuinka paastopäivän iltana istuin peilin edessä ja katsoin nälkiintyneitä kasvojani ihaillen. Ihailin siis tuota nälkää, joka paistoi kasvoistani. Lopullisesti paranin ortoreksiasta ennen ensimmäinen lapseni syntymistä.

täydellisen elämän kulissi

En joutunut koskaan sairaalaan enkä keskeyttänyt opintojani vaan pidin yllä kulissia, jossa elin täydellistä elämää. Koin syvää hallinnan tunnetta syömättömyydestäni ja siitä, että pystyin hallitsemaan sitä haluamallani tavalla. Olin ylpeä itsekuristani ja siitä, että pystyn olemaan pitkiä aikoja syömättä ja ympäröin itseni ihmisillä, jotka myös sairastivat syömishäiriötä. Yllätyin siitä miten yleistä se oli 90-luvun alussa ja miten harvinaista se oli, että jollakin oli salliva suhtautuminen ruokaan. Vaikka en joutunutkaan sairaalaan syömishäiriöni vuoksi, niin se oli siitä huolimatta vakava: muistan miten monta kertaa makasin lähes tajuttomana vessan lattialla ja pelkäsin, että rajusti pamppaileva sydän lyö kohta viimeisen kerran. En halunnut sairaalaan, koska siellä totuus olisi paljastunut ja minut olisi pakotettu syömään. Päätin hoitaa tilanteen omalla tavallani ja selviytyä omalla tavallani- en suosittele sitä kenellekään!

parantuminen

Syömishäiriöstä parantuminen oli hidasta ja se kesti vuosia. Vaikka näennäisesti parannuin jo vuonna 1995, niin täydellisesti koin parantuneeni vasta sitten kun löysin joogan tai jooga löysi minut<3 Päivä päivältä aloin hyväksymään paremmin itseni ja nykyään voin jo sanoa rakastavani itseäni. Ruoka ei ole ollut minulle enää yli 20. vuoteen vihollinen vaan polttoainetta ja yksi työkalu voida hyvin. En ole enää vuosikymmeniin rankaissut itseäni liikunnalla vaan liikun paljon sen vuoksi, koska rakastan sitä yli kaiken. Historiani ja näiden kokemuksieni vuoksi en enää koskaan laita itseäni vankilaan sen vuoksi, että noudatan ketoruokavaliota. Noudatan ruokavaliota sen takia, koska saan allergisia oireita viljoista ja ketoilu tuntuu ainakin tällä hetkellä tuovan ravitsemuksellista lisäarvoa elämääni.  Kiitän luojaa siitä, että en sairastunut vakavasti mihinkään sairauteen syömishäiriöni vuoksi vaikka aivan varmasti se on jättänyt jälkiä elimistööni. Ainakin vakavasta raudanpuutteesta olen kärsinyt koko nuoruuteni: miten olisin voinut saada tarpeeksi rautaa jos en kerran syönyt mitään ja menetin verta joka kuukausi menkkojen vuoksi?

en häpeä menneisyyttäni

En häpeä syömishäiriötaustaani ja tulen kirjoittamaan siitä syksyllä 2020 ilmestyvässä ketokirjassani. Menneisyyteni ansiosta olen tänään se ihminen joka olen ja tiedän, että tapahtuneilla asioilla on elämässäni suurempi merkitys. Evertything happens for a reason- lauseen olen tatuoinut nahkaani kahteen eri kohtaan ja uskon syvästi tuohon viisaaseen lauseeseen. En suosittele rajoitettua ruokavaliota kenellekään joka painii tällä hetkellä syömishäiriön kanssa vaan kehoitan hakemaan apua välittömästi. Syömishäiriöstä voi parantua vaikka se voi tuntua mahdottomalta. Olen nähnyt omin silmin väitteitä siitä, että ketoruokavalio parantaa syömishäiriön. Ei varmasti paranna. Sitä ei paranna mikään ruokavalio vaan asianmukainen hoito ja se voi viedä vuosia. Hae rakas kulta pieni Mussukka apua jos elämä alkaa pyöriä liikaa syömisen ympärillä! Vaikka olenkin osittain kouluttautunut syömishäiriöden vertaistukihenkilöksi, niin minä en pysty ketään auttamaan vaan sitä varten on olemassa omat terveydenhuollon ammattilaiset, jotka auttavat syömishäiriötä kärsivää auttamaan itse itseään. Siitähän parenemisessa lopulta on kyse: itse itsensä auttamisesta.

rentoa ketoilua

Nyt ehkä ymmärrätte paremmin miksi minulle on tärkeää se, ettei ketoilu mene liian totiseksi touhuksi, jolloin siitä tulee elämän keskipiste ja uskonto. Se on ainoastaan ruokavalio, ei koko elämä ja aion pitää jatkossakin sen sillä paikalla, jolle se kuuluu. Se voi oleellisesti auttaa sinua voimaan paremmin, lisätä energiatasoja ja auttaa joiden sairauksien hoidossa. Mutta minulle se on vain ruokavalio, tosin mukava sellainen. Enhän muutoin olisi postannut yli 200 vhh ruoka- ja herkkuohjetta blogiini. Taustastani johtuen kavahdan mustavalkoista ajattelua ja sitä, että ruokavaliosta tehdään elämän keskipiste, jolloin se voi todellakin johtaa syömishäiriöön. Ruokavalio on toki tärkeä asia ihmisen hyvinvoinnissa, mutta niin on myös sosiaaliset suhteet, uni, palautuminen ja henkinen hyvinvointi. Ja sitä minä haluan teille jakaa jatkossakin: hyvää oloa ja tervettä suhtautumista ruokaan olkoon ruokavalio mikä tahansa.

Joogakuvat: Studio Varjo/Pasi Hakala

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .

Kuka määrittelee miten ketoruokavaliota noudatetaan oikeaoppisesti eli kuka on ylin auktoriteetti Suomessa tai koko maailmassa ketoruokavalion suhteen? Kenen asiantuntijan tai verkkokurssin vetäjän tieto on oikeaa ja tarpeeksi puhdasoppista? Voiko ketolla pitää hiilaripäiviä vaikkapa pari kertaa kuussa vai räjähtääkö homma silmille? Pitääkö hiilareita nauttia 20 vai 50 grammaa ja onko sillä mitään merkitystä ketoosin, jos juuri satuit juoksemaan, hiihtämään tai uimaan pari tuntia? Saako tai pitääkö ketolla syödä siemeniä, pähkinöitä, marjoja? Voiko joskus (lue: ei päivittäin tai edes joka toinen päivä) syödä stevialla tai karppisokerilla makeutettuja ketoherkkuja vai olenko silloin keinomakeutusaineiden käyttäjä vaikka muuten syön ”puhtaasti”? Mistä tiedän missä menee syömishäiriön ja normaalin syömisen raja? Pääsenkö taivaaseen jos ketoilen oikeaoppisesti koko loppuelämäni ajan?

suu loksahti auki lukiessani facekeskustelua

Suuni loksahti auki (onneksi ei pysyvästi) lukiessani erästä ketoruokavalion noudattamiseen littyyvää väittelyä facessa ja riidan aiheena oli hiilaripäivän pitäminen ketoruokavaliolla. Jos keskustelussa ei olisi vilahtanut keto sana, olisin ollut ihan varma, että taistelun aiheeni olisi ollut uskonto eli kuka noudattaa jonkun pyhän kirjan sääntöjä kaikista oikeaoppisimmin. Keskustelussa teilattiin kaikki oma ajattelu ketoilusta ja viesti oli seuraava: jos pidät joskus hiilaripäivän, niin noudatat ketoruokavaliota väärin ja se ei toimi! Kun selvisin hämmennyksestäni (tai siis en tiedä olenko vieläkään selvinnyt) ihmettelin eniten sitä, että löytyykö Suomesta oikeasti aikuisia ihmisiä, jotka syövät koko loppuelämänsä tiukasti juuri tietyllä tavalla ilman että KOSKAAN enää pitävät hiilaripäivää?  Toiseksi eniten ihmettelin sitä, että onko ketoruokavalio oikeasti niin onneton ruokavalio, että silloin tällöin pidetyn hiilaripäivän jälkeen peli on menetetty? Kolmanneksi eniten mietin sitä, että eivätkö ihmiset enää lainkaan ajattele omilla aivoillaan vaan tekevät niin kuin joku sanoo- kenen elämää siinä eletään? Missä on oman kehon kuuntelu ja oma ajattelu jonka kuvittelisi olevan jo tätä päivää?

Kuka määrittelee voiko ketoruokavaliolla joskus nauttia palan stevialla makeutettua suklaata (hiilaria alle 1 gramma)?

ymmärrän tiukkuuden tietyissä tilanteissa

Ymmärrän tietyssä määrin tiukkuuden ja säännöt mikäli ketoruokavaliolla hoidetaan vakavaa sairautta ja mielestäni ruokavalion noudattaminen kannattaisi tuolloin toteuttaa lääkärin valvonnassa. Ymmärrän myös sen, että alussa kannattaa pitää hiilarit tiukasti 20-30 grammassa, jotta ihminen saavuttaa ketoosin. Eihän siitä mitään tule jos koko ajan lipsuu, eihän se silloin ole edes ketoruokavalio.  Senkin ymmärrän erittäin hyvin, että jos halutaan laihduttaa, niin on pakko katsoa tarkemmin kalorimäärää ja makroja jotta paino tippuisi toivotusti. Ja siinäkään ei todellakaan ole mitään pahaa, jos noudattaa ketoruokavaliota ilman hiilaripäiviä koko loppuelämänsä- tietenkään!!! Mutta jos ajatellaan ketoa elämäntapana, joka kestää vuosiKYMMENIÄ eikä pikadieettinä, niin miksi sitä ei voi noudattaa siten kun itsestä tuntuu hyvältä? Miksei sitä voi noudattaa sillä tavalla kun se sopii omalle keholle, mielelle ja omaan elämäntapaan? Jos ihminen voi hyvin, niin voiko ruokavalio silloin olla väärin toteutettu ?

keto elämäntapana

Minulle ketoilu on elämäntapa enkä itsepäisenä pässinä ota kamalan paljoa ohjeita keneltäkään muilta kuin itseltäni. Haluan itse testata ja kokeilla mikä sopii minulle ja jos pieleen menee, niin voin syyttää itseäni enkä esimerkiksi suomen valtiota tai lääkäriä.  Jos voin hyvin, olen energinen ja hoikka, niin kuka voi sanoa minulle, että hiilaripäivän pitäminen sotkee ketoiluni? Tokihan se ketoosin katkaisee, mutta sinnehän pääsee aina takaisin. Kenellä on niin paljon asiaan liittyvää auktoritettia ja vaikka olisikin, niin tunteeko hän paremmin minun kehoni kuin minä itse? Epäilen. Haluan toteuttaa ruokavaliotani intuitiivisesti omaa kehoani kuunnellen ja tarvittaessa tehdä muutoksia jos kehoni viestii muutoksentarpeesta. Mielestäni intuitiivinen syöminen on tärkeää oli ruokavalio mikä tahansa eikä se tarkoita sitä, että annan periksi jokaiselle mielihalulleni. Mutta joskus se tarkoittaa juuri sitä, että annan periksi ja joustan hieman.

hiilaripäivästä potkua

Itse pidän silloin tällöin (lue: en jatkuvasti) hiilaripäivän ja minulla ei ole mitään vaikeutta palata ketoruokavalion pariin sen jälkeen vaan tilanne on juuri päinvastoin: saan hiilaripäivästä hurjasti potkua oman ketoruokavalioni noudattamiseen! Oikein odotan, että saan palata oman ruokavalioni pariin. Tiedän, että tämä ei sovi kaikille eikä tarvitse sopiakaan- jokainen yksilö reagoi todennäköisesti eri tavalla ja mielestäni minkään ruokavalion toteuttamisessa ei ole yhtä oikeaa kaavaa. Jos olisi, niin emme olisi yksilöitä vaan koneita.  Minua ei muutoinkaan edes kamalasti kiinnosta miten ihmiset syövät, minua kiinnostaa enemmän miten he voivat. Toivon kaikille ketoilijoille ja muillekin oman näköistä ketovuotta 2020, energistä vointia ja paljon paljon paljon rakkautta ja suvaitsevuutta<3 PS. Ei anneta riitelyn ja fanaattisuuden pilata omaa ketoilua!

Lue myös: Ahdistava ketokeskustelu

Lue lisää ketoruokavaliosta ja painonhallinnasta täältä.

KAIKKI BLOGIN VHH RUOKA- JA HERKKUOHJEET LÖYTYVÄT KOOTUSTI YHDELTÄ SIVUSTOLTA ELI TÄÄLTÄ