Hae
Kutsu vapauteen
Kaupallinen yhteistyö

Valmistuminen- mitäs sitten?

Kaupallinen yhteistyö: https://www.palautumiskoulupro.fi https://tampereenkesayliopisto.fi

valmistuminen- mitäs sitten?

 

 

Valmistuin toissa viikolla Palautumisohjaajaksi. Olen viimeisen 9 kuukauden aikana saanut runsaasti tietoa hermoston toiminnasta ja tasapainottamisesta ja nyt kuuluukin kysymys, että mitä aion kaikella sillä tiedolla tehdä tulevaisuudessa. Itseeni ja omaan elämääni olen toki opit siirtänyt parhaan kykyni mukaan ja tekemistä vielä riittää toki. Ihminen ei voi palautua varastoon, joten siihen pitää kiinnittää huomiota päivittäin ihan niin kuin terveelliseen ruokavalioon ja muihinkin kokonaisvaltaiseen terveyteen liittyviin asioihin.  Tulevaisuudessa haluan jakaa tietoa myös eteenpäin: seuraajille täällä somessa ja myös työyhteisöille, joille haluaisin alkaa pitämään palautumispäiviä. Mikäli työyhteisössä ei ole turvallinen ja hyvä olla, niin työntekijät eivät pysty palautumaan optimaalisesti: pelko aiheuttaa aina sympaattisen hermoston aktivaatiota, mikä taasen heikentää työhyvinvointia ja jaksamista.

 

 

Lue myös: Luonto parantaa

 

 

 

hormonaalinen reaktio liittyy aina sympaattisen hermoston aktivaatioon

 

 

Palautumisessa ollaan aina tekemisissä autonomisen hermoston kanssa, joka huolehtii elimistön sopeutumisesta eli adaptaatiosta. Sopeutuminen erilaisiin tilanteisiin ja haasteisiin tapahtuu
sympaattisen ja parasympaattisen hermoston osien toiminnalla. Vaikka vaikutukset ovat vastakkaiset, ne eivät kilpaile keskenään, vaan aktivoituvat eri tilanteissa. Sympaattinen hermosto valmistaa toimintaan ja parasympaattinen mahdollistaa levossa energiavarastojen täyttymisen eli palautumisen. Kun elimistö kokee stressiä, niin ensimmäiseksi aktivoituu sympaattinen hermosto, joka lisää tarkkaavuutta ja toimintavalmiutta (taistele-pakene). Sympaattisen hermoston aktivaatioon liittyy aina myös hormonaalinen reaktio eli stressihormoni kortisolin kohoaminen: stressin toisessa vaiheessa aktivoituu hormonivälitteinen hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakseli  eli HPA-akseli. Se on tärkeä osa neuroendokriinistä järjestelmää, joka kontrolloi pitkäkestoisia stressireaktioita. HPA-akseli osallistuu siis akuutin ja kroonisen fysiologisen sekä psykologisen stressin säätelyyn. Kun stressaava tilanne on ohi, järjestelmä palautuu normaalitilaan.  Mikäli stressitila pitkittyy, niin se vääristää HPA-akselin toimintaa ja ihminen voi alkaa kärsiä sympatikotonian oireista. Lähde täällä ja palautumisohjaajakoulutuksessa jaettu materiaali.

 

 

Lue lisää postauksia palautumisesta täältä.

 

 

 

mitä palautumisohjaajakoulutuksesta jäi käteen?

 

 

Palautumisohjaajakoulutuksesssa sain tietoa hermoston toiminnan lisäksi hengitystoiminnasta, lyhyt- ja pitkäkestoisesta kuormituksesta, polyvagaalisesta teoriasta,  vagushermosta, vireystilan säätelystä, neuroseptiosta, rentoutumisesta, psyykkisestä itsesäätelystä jne. Sain tietoa myös autonomisen hermoston tasapainottamisesta ja siitä, mikä ero on fyysisellä ja psyykkisellä ylikuormituksella. Minulla on nyt eväitä yksityisten ihmisten ja työyhteisöjen auttamiseen. Tai no, minulla on eväitä auttaa ihmisiä auttamaan itse itseään, sillä muutos lähtee aina ihmisestä itsestään. Minä voi olla tienviitoittajana, kysymysten herättäjänä, kouluttajana ja voin ohjata palauttavia harjoituksia. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, niin hermoston tasapainottaminen vie aikaa eikä se tapahdu hetkessä. Se ei ole yksi suoritus muiden suoritusten joukossa, vaan se lähtee pysähtymisestä ja tilanteen tiedostamisesta. Vasta sitten kun tilanne on tiedostettu ja ihminen haluaa muutosta, voin minä ja kollegani ympäri Suomea olla apuna hermoston tasapainottamisessa. PalautumiskouluPRO:n nettisivuilta löytää tietoa palautumisohjaajista, joihin voi olla tarvittaessa yhteydessä.

 

 

Palautumisohjaajakoulutus järjestettiin PalautumiskouluProssa ja Tampereen kesäyliopistossa. Lue lisää koulutuksesta täältä.

 

Tuu instaan: satusjoholm ja 2blackgsd

Kaupallinen yhteistyö

Dutch Plus hormonitesti- vahva suositus!!

Kaupallinen yhteistyö: Nordic Laboratories https://www.balancecoaching.fi/

Dutch Plus hormonitestillä- kattavaa tietoa hormonitoiminnasta

 

 

Minulle tehtiin Dutch Plus hormonitesti alkusyksystä ja sain testin tulokset viime viikolla. Dutch plus hormonitesti on kattava ja monipuolinen hormonitoimintaa kokonaisuudessaan kuvaava testi. Testillä mitataan sukupuolihormonien pitoisuudet (estrogeeni, progesteroni, testosteroni) ja sillä saa tietoa kolmesta estrogeeninmuodosta, kun taas verikokeella mitataan vaan yhtä. Dutch Plus hormonitesti kattaa lisäksi oksidatiivisen stressin, melatoniinin, B6- ja B12-vitamiinit ja muutaman tärkeän aivojen välittäjä-aineen, jotka ovat olennaisia hormonitoiminnalle. Testi kertoo myös, kuinka hormonit metaboloituvat eli hajoavat ja poistuvat elimistöstäsi. Esimerkiksi estrogeenin poistuminen on tärkeää mm. naishormonien tasapainolle, hedelmällisyydelle, oireettomille kuukautisille sekä rintasyövän riskille. Dutch Plus hormonitesti näyttää myös, kuinka paljon keho erittää mitäkin stressihormonia (DHEAS, kortisoli, kortisoni, DHEA) ja millainen stressikuorma kehossa mahdollisesti on.

 

Dutch Plus hormonitesti soveltuu otettavaksi  esimerkiksi seuraavissa tilanteissa: PMS-oireet, epäsäännölliset kuukautiset, hedelmällisyyden tukeminen, lapsettomuus, estrogeenidominanssi, PCOS, mielialan vaihtelut, masennus, stressi, uupumus, muut hormonitoiminnan häiriöt ja paljon oirehtivat kuukautiset. Dutch Plus hormonitesti antaa tarkkaa tietoa tämän hetkisestä tilanteestasi ja mahdollisista ongelmista, jonka jälkeen kehon tasapainoa voidaan tukea asiaan perehtyneen asiantuntijan ohjeistuksella. DUTCH Plus hormonitesti tehdään kuivavirtsa- ja sylkinäytteillä, jotka otetaan useita kertoja päivässä yhden päivän aikana.

 

 

 

 

Dutch Plus hormonitestillä saat tietos myös kehon stressitilasta

Dutch Plus hormonitestillä saa tietoa myös kehon stressitilasta. Testillä mitataan mm. ”aamun kortisolivaste” (CAR, Cortisol Awakening Response), jonka avulla voidaan arvioida tarkemmin aivojen HPA-akselin toimintaa. Dutch Plus  hormonitesti voi siis paljastaa mahdollisen aamun stressireaktion, vaikka päivän kortisolivaihtelut muuten olisivat optimaaliset. Avaan hieman tarkemmin “aamun kortisolivaste” käsitettä, koska ainakin itselleni se oli uusi asia. Aamulla herätessämme kortisolitasot nousevat luonnollisesti keskimäärin 50% ja nousevat koko ajan kunnes huipputaso saavutetaan. Optimaalisessa tilanteessa CAR käyrä käy korkeimmillaan 30 minuutin kohdalla heräämisestä. Sen jälkeen kortisolitaso alkaa laskea.  Muutokset aamukortisolin erittymisessä liittyvät HPA-akselin toimintaan, joka liittyy oleellisesti palautumiseen ja hormonitoimintaan. Alhainen aamun kortisolivaste voi johtua mm. liiallisesta henkisestä kuormituksesta, huonolaatuisesta yöunesta, kroonisesta väsymyksestä tai kivusta. Muita syitä ovat toiminnalliset vatsavaivat, synnytyksen jälkeinen masennus tai autoimmuunisairaudet. Kohonnut aamun kortisolivaste voi johtua yliaktiivisesta aivojen HPA-akselista, tulevan päivän stressistä, kivusta aamulla (kuten nivelet tai migreeni) tai masennuksesta.

 

 

Omat kokemukseni Dutch Plus hormonitestistä

 

 

Sain tietoa Dutch Plus hormonitestistä Klinikka Kaarina Krogerukselta. Kaarina suositteli minulle vahvasti testin ottamista, koska kärsin tietyistä vaihdevuosioireista hormonikorvaushoidosta huolimatta. Tein Dutch Plus hormonitestin elokuussa ja tulokset tulivat 3-4 viikossa. Otin virtsa- ja sylkinäytteitä useita kertoja päivässä tiettyinä kellonaikoina. Testin tulokset analysoi naisten hormonitoimintaan erikoistunut Jennika Salmela. Kävimme testin tulokset läpi hyvin yksityiskohtaisesti ja sain yksityiskohtaista tietoa hormonitoiminnastani, miten sitä voisi tasapainottaa ja miten estrogeenin poistumista elimistöstä voi tehostaa. Jennikalta sain myös vinkin gynekologista, joka osaa tulkita Ducth Testin tuloksia ja kävinkin hänen vastaanotollaan Helsingissä. Munasarjojen toiminta oli loppunut ja kohdun limakalvo oli todella ohut, mikä viittaa menopaussiin. Ultraäänitutkimuksen tulokset olivat hyvin linjassa Dutch Plus hormonitestin kanssa. Muutimme hieman hormonikorvaushoitoani (estrogeelin määrää, annostustapaa, progesteronia) ja sain häneltä erittäin hyviä vinkkejä, jotka aivan varmasti tulevat helpottamaan vaihdevuosioireitani.

 

Dutch Plus hormonitestistä selvisi myös, että aivojen HPA-akseli toimii minulla  normaalisti eli minulla ei ole tällä hetkellä palautumisen kanssa ongelmaa. Dutch Plus testi antoi viitteitä myös siitä, että kilpirauhaseni ei ole aivan tasapainossa, joka vaikuttaa siihen, ettei keho voi poistaa kortisolia optimaalisti. Tämä taas voi ajan kanssa johtaa siihen, että vapaana olevan kortisolin määrä alkaa nousta kehossa. Minulla on poistettu yli puolet kilpirauhasesta vuonna 2 000 ja tällä hetkellä on lääkityksenä on Thyroxin ja Lio. Jatkossa aion kiinnittää erityistä huomiota kilpirauhasen toiminnan tukemiseen.

Dutch Plus hormonitestin analysointiin erikoistuneen asiantuntijan esittely

 

 

Jennika Salmela BalanceCoaching- yritykseksestä on naisten hormonitoimintaan erikoistunut Int Health Coach ja sairaanhoitaja. Hän työskentelee naisten hormonitoiminnan parissa ja painottaa sekä hormonitoiminnan että kehon tasapainottamista luonnollisin keinoin. Näitä ovat elämäntavat, itsensä kuunteleminen, stressinhallinta, palautuminen, liikunta, ravintolisät ja yrtit. Hänen erityisalaansa ovat hedelmällisessä iässä olevat naiset sekä monirakkulaiset munasarjat oireyhtymää kantavat PCOS-naiset. Jennikan yhteystiedot löydät postauksen lopusta.

 

Jennika kertoo omin sanoin Dutch Plus hormonitestistä. ”Analysoin Satun Dutch Plus hormonitestin ja käytän sitä paljon työssäni, sillä se on todella loistava ja kokonaisvaltaisesti hormonitoimintaa kuvaava testi. Vaikka erityisosaamistani ovatkin hedelmällisessä iässä olevat naiset ja PCOS-naiset, työskentelen Dutchtestin avulla myös vaihdevuosi-iässä
olevien tai sinnepäin kääntyvien naisten kanssa. Rakastan työtäni, kuinka saan jakaa tietoisuutta siitä, miten paljon
voit itse tehdä tasapainoisen hormonitoimintasti eteen antamalla itsellesi kaipaamaasi ja tukemalla kehoasi. Ja saan rikkoa myyttejä siitä, mitä sanotaan normaaliksi oireiksi hormonitoiminnasta, muttei ne ole aina täysin totta. Valmennan naisia ympäri Suomen ja alkuvuodesta 2021 starttaa Hedelmällinen hormonitoiminta – verkkokurssi, joka soveltuu naisille, jotka haluavat luoda tasapainoisen, oireettoman ja hedelmällisen kehon, naiseuden sekä hormonitoiminnan”.

 

 

 

 

Nordic Laboratories Dutch Plus hormonitestin takana

 

Kansainvälinen ja Suomessakin toimiva Nordic Laboratories tarjoaa lääkäreille ja potilaille luotettavia ja laajoja laboratoriotestikokonaisuuksia. Heidän tarjoamissaan testeissä on avainasemassa täsmällisyys ja kliininen hyöty asiakkaalle ja heidän ammattilaisilla on käytössä markkinoiden korkealaatuisimmat ja luotettavimmat testit. Yleisimpiä testejä ovat suolisto- ja hormonianalyysit, aineenvaihduntapaneelit, geenitestit sekä hiushivenaineanalyysi.  Asiakkaan näkökulmasta testit ja ravintolisät ovat helposti tilattavissa online portaalin kautta. Ammattilainen valitsee vastaanoton yhteydessä asiakkaan tilanteeseen parhaiten soveltuvat testit. Asiakas hallinnoi itse omia tilauksiaan ja hän voi nähdä omat hoito-ohjelmansa sekä tilatut testit ja ravintolisät online järjestelmässä. Testien ja tuotteiden toimitus on järjestetty joustavasti kotiovelle. Asiakas pääsee näkemään omat testituloksensa tietoturvallisesti järjestelmässä.  Tarkemmat ohjeistukset hän saa vastaanotolla ammattilaisen kanssa, jolloin testiraportit käydään läpi ja niiden sekä asiakkaan historian ja tilanteen avulla luodaan yksilöllinen hoito-ohjelma.

Kiinnostuitko Dutch Plus hormonitestistä ja nordic ammattilaisista- ota yhteyttä

Lisätietoa Dutch Plus hormonitestistä ja Nordic ammattilaisista:
Susa Hanyi, Nordic Labs Sales Rep
Gsm 045 14 94 777
Nordic Laboratories nettisivuille löydät täältä
Instagram: nordiclabsfinland
Facebook: nordiclabsfinland
Jennika Salmela, BalanceCoaching
Nettisivut löydät täältä
Instagram: balancecoaching_
Facebook: BalanceCoaching – Jennika Salmela
Klinikka Kaarina Krogerus
Nettisivut löydät täältä
Instagram: @klinikkakaarinakrogerus
Facebook: Klinikka Kaarina Krogerus