Miksi ketoruokavalio on minulle ainoastaan työkalu- avoin tilitys menneisyydestä
10VAROITUS: Tämä postaus saattaa triggeröidä ihmistä, joka sairastaa syömishäiriötä vaikka tositarinalla onkin hyvä loppu. Sen vuoksi mieti tarkasti luetko tätä postausta, jos olet sairastunut, epäilet sairastavasi tai olet parantumassa syömishäiriöstä!
Eilen postaamani ”Pilaako hiilaripäivä ketoruokavalion”-postaus aiheutti runsaan kommenttiryöpyn eri faceryhmissä. Lue postaus täältä. Tänään aamulenkillä ymmärsin, että nyt on oikea aika avata omaa ajatteluani ja menneisyyttäni ruokaan liittyen. Joka tapauksessa asia tulee julkisuuteen, koska kirjoitan ketokirjaa tällä hetkellä ja minusta on tulossa lehtijuttuja alkuvuodesta. Haluan kertoa teille, että miksi ajattelen niin kuin ajattelen ja miksi liiallinen tiukkuus ruokaan liittyvissä asioissa ei ole minun juttuni vaan näen siinä vaaroja. Kaikilla meillä on menneisyys, joka vaikuttaa siihen minkälaisia ihmisiä olemme tänään ja miten haluamme elämäämme elää. Tiedän, että avautumiseni tulee antamaan tilaa selkäänpuukottamiselle ja mollaamiselle, mutta kestän sen. Ajatteluani ja postauksiani saa todellakin arvostella ja minun kanssani saa olla eri mieltä- sen sijaan en ota vastaan persoonaani kohdistuvaa arvostelua koska kenelläkään ei ole oikeutta arvostella kenenkään persoonaa, kukaan meistä ei ole toinen toisensa yläpuolella.
elämäni synkin vaihe jolloin ajattelin koko ajan ruokaa
Olen elänyt elämässäni vuosia kestäneen synkän vaiheen, jossa ruokavalioni ja ulkonäköni olivat elämäni keskipiste. Tuolloin ajattelin ruokaa koko ajan, aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi. Ruoka oli viholliseni, pelkäsin sitä. Pelkäsin lihomista, pelkäsin rasvaa, pelkäsin että minusta tulee joskus läski. Jos 80-luvulla olisi puhuttu ketoruokavaliosta, niin olisin ollut se kaikista tiukin ketoilija 😛 Elin häkissä, joka oli lukittu ulkopuolelta ja avaimet olivat jossakin, mutta en tiennyt missä. Vaikka ravistelin kaltereitani, en kuitenkaan halunnut tulla pois tuolta häkistä, se oli liian pelottavaa. Pahinta oli se, että kipu, nälkä, rytmihäiriöt, pyörtyily tuntuivat ihan helvetin hyvältä- ne olivat merkkejä siitä, että olin nääntymässä nälkään ja sitähän minä halusin. Halusin olla LAIHA, RASVATON ja NÄLKIINTYNEEN NÄKÖINEN- se näytti mielestäni kauniilta ja tavoittelemisen arvoiselta.
mistä kaikki alkoi
Sairastuessani olin normaalipainoinen urheilijatyttö, painoa oli 57 kg ja pituutta 167 cm eli en ollut ylipainoinen. Sairastuin vuonna 1987 sen jälkeen kun olin katkaissut pitkään kestäneen seurustelusuhteen. Tunsin syyllisyyttä siitä, että valintani aiheutti tuskaa toiselle ihmiselle eikä minulla ollut työkaluja käsitellä asiaa. Minulla oli asian suhteen tosi paha olo ja samoihin aikoihin eräs ystäväni vinkkasi minulle miten pystyy syömään paljon lihomatta: laitat vaan kätesi kurkkuun ja oksennat. Kokeilin enkä voinut tietenkään tietää, että asiasta seuraa vuosien helvetti ja selviytymistaistelu. Aloin paeta tunteitani syömiseen, oksentamiseen, paastoamiseen ja sairaalloiseen liikunnan harrastamiseen. Niin kuin useat syömishäiriöön sairastuvat minäkin olin perfektionisti jo nuorena: halusin hoitaa koulun hyvin, urheilin, söin terveellisesti, hain opiskelemaan kahteen eri yliopistoon ja onnistuin pääsemään sisään. Kaikki piti olla täydellistä ulospäin ja siltähän se aivan varmasti ulospäin näyttikin vaikka todellisuudessa olin vajonnut syvälle bulimian ja anoreksian synkkään maailmaan. Maailmaan, jossa oli pelkkää tuskaa ja armottomuutta. Maailmaan, jossa ruoka oli elämäni keskipiste ja jossa taistelin hengestäni.
bulimia muuttui ortoreksiaksi
Vaikka syömishäiriöni oli vakava ja se kesti 5 vuotta, niin siitä huolimatta sain kirjoitettua ylioppilaaksi, pääsin sisään kahteen eri yliopistoon ja hoidin opintoni kunnialla. Juoksin marathonin ja treenasin koko ajan, jopa 4 tuntia päivässä. Olin mestari salaamaan syömishäiriöni ja siitä tiesivät ainoastaan muutama läheinen ystäväni. Tuon 5. vuoden aikana oli välillä pitkiäkin kuukausien pituisia parempia jaksoja ja viimeisen kerran oksensin ruokani vuonna 1992. Tein lopettamispäätöksen tahdonvoimalla ja luulin parantuneeni, mutta todellisuudessa bulimia vaihtui vain ortoreksiaksi, jossa ruoan oksentamisen sijasta treenasin liikaa, paastoilin pitkiä aikoja ja söin ainoastaan tiettyjä, tarkkaan valittuja ruokia. Esimerkkinä heräsin joka aamu klo 5, join lasin vettä ja juoksin saksanpaimenkoirani kanssa 12 kilometriä ja se oli tietenkin vasta aamutreeni. Aloin syömään, mutta söin todella valikoiden ja vähän. Jos pidin lepopäivän treenaamisesta, niin en syönyt tuona päivänä mitään vaan paastosin. Muistan kuinka paastopäivän iltana istuin peilin edessä ja katsoin nälkiintyneitä kasvojani ihaillen. Ihailin siis tuota nälkää, joka paistoi kasvoistani. Lopullisesti paranin ortoreksiasta ennen ensimmäinen lapseni syntymistä.
täydellisen elämän kulissi
En joutunut koskaan sairaalaan enkä keskeyttänyt opintojani vaan pidin yllä kulissia, jossa elin täydellistä elämää. Koin syvää hallinnan tunnetta syömättömyydestäni ja siitä, että pystyin hallitsemaan sitä haluamallani tavalla. Olin ylpeä itsekuristani ja siitä, että pystyn olemaan pitkiä aikoja syömättä ja ympäröin itseni ihmisillä, jotka myös sairastivat syömishäiriötä. Yllätyin siitä miten yleistä se oli 90-luvun alussa ja miten harvinaista se oli, että jollakin oli salliva suhtautuminen ruokaan. Vaikka en joutunutkaan sairaalaan syömishäiriöni vuoksi, niin se oli siitä huolimatta vakava: muistan miten monta kertaa makasin lähes tajuttomana vessan lattialla ja pelkäsin, että rajusti pamppaileva sydän lyö kohta viimeisen kerran. En halunnut sairaalaan, koska siellä totuus olisi paljastunut ja minut olisi pakotettu syömään. Päätin hoitaa tilanteen omalla tavallani ja selviytyä omalla tavallani- en suosittele sitä kenellekään!
parantuminen
Syömishäiriöstä parantuminen oli hidasta ja se kesti vuosia. Vaikka näennäisesti parannuin jo vuonna 1995, niin täydellisesti koin parantuneeni vasta sitten kun löysin joogan tai jooga löysi minut<3 Päivä päivältä aloin hyväksymään paremmin itseni ja nykyään voin jo sanoa rakastavani itseäni. Ruoka ei ole ollut minulle enää yli 20. vuoteen vihollinen vaan polttoainetta ja yksi työkalu voida hyvin. En ole enää vuosikymmeniin rankaissut itseäni liikunnalla vaan liikun paljon sen vuoksi, koska rakastan sitä yli kaiken. Historiani ja näiden kokemuksieni vuoksi en enää koskaan laita itseäni vankilaan sen vuoksi, että noudatan ketoruokavaliota. Noudatan ruokavaliota sen takia, koska saan allergisia oireita viljoista ja ketoilu tuntuu ainakin tällä hetkellä tuovan ravitsemuksellista lisäarvoa elämääni. Kiitän luojaa siitä, että en sairastunut vakavasti mihinkään sairauteen syömishäiriöni vuoksi vaikka aivan varmasti se on jättänyt jälkiä elimistööni. Ainakin vakavasta raudanpuutteesta olen kärsinyt koko nuoruuteni: miten olisin voinut saada tarpeeksi rautaa jos en kerran syönyt mitään ja menetin verta joka kuukausi menkkojen vuoksi?
en häpeä menneisyyttäni
En häpeä syömishäiriötaustaani ja tulen kirjoittamaan siitä syksyllä 2020 ilmestyvässä ketokirjassani. Menneisyyteni ansiosta olen tänään se ihminen joka olen ja tiedän, että tapahtuneilla asioilla on elämässäni suurempi merkitys. Evertything happens for a reason- lauseen olen tatuoinut nahkaani kahteen eri kohtaan ja uskon syvästi tuohon viisaaseen lauseeseen. En suosittele rajoitettua ruokavaliota kenellekään joka painii tällä hetkellä syömishäiriön kanssa vaan kehoitan hakemaan apua välittömästi. Syömishäiriöstä voi parantua vaikka se voi tuntua mahdottomalta. Olen nähnyt omin silmin väitteitä siitä, että ketoruokavalio parantaa syömishäiriön. Ei varmasti paranna. Sitä ei paranna mikään ruokavalio vaan asianmukainen hoito ja se voi viedä vuosia. Hae rakas kulta pieni Mussukka apua jos elämä alkaa pyöriä liikaa syömisen ympärillä! Vaikka olenkin osittain kouluttautunut syömishäiriöden vertaistukihenkilöksi, niin minä en pysty ketään auttamaan vaan sitä varten on olemassa omat terveydenhuollon ammattilaiset, jotka auttavat syömishäiriötä kärsivää auttamaan itse itseään. Siitähän parenemisessa lopulta on kyse: itse itsensä auttamisesta.
rentoa ketoilua
Nyt ehkä ymmärrätte paremmin miksi minulle on tärkeää se, ettei ketoilu mene liian totiseksi touhuksi, jolloin siitä tulee elämän keskipiste ja uskonto. Se on ainoastaan ruokavalio, ei koko elämä ja aion pitää jatkossakin sen sillä paikalla, jolle se kuuluu. Se voi oleellisesti auttaa sinua voimaan paremmin, lisätä energiatasoja ja auttaa joiden sairauksien hoidossa. Mutta minulle se on vain ruokavalio, tosin mukava sellainen. Enhän muutoin olisi postannut yli 200 vhh ruoka- ja herkkuohjetta blogiini. Taustastani johtuen kavahdan mustavalkoista ajattelua ja sitä, että ruokavaliosta tehdään elämän keskipiste, jolloin se voi todellakin johtaa syömishäiriöön. Ruokavalio on toki tärkeä asia ihmisen hyvinvoinnissa, mutta niin on myös sosiaaliset suhteet, uni, palautuminen ja henkinen hyvinvointi. Ja sitä minä haluan teille jakaa jatkossakin: hyvää oloa ja tervettä suhtautumista ruokaan olkoon ruokavalio mikä tahansa.
Joogakuvat: Studio Varjo/Pasi Hakala
SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA
Instani löydät nimellä satusjoholm.Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.
Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.
Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.
Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .
Ortoreksia- kun terveellisestä ravinnosta tuleekin vankila
Olen odottanut, että joku muu kirjoittaisi tästä vaikeasta, ahdistavasta ja ajankohtaisesta aiheesta. Ja varmaan onkin, mutta se ei ole osunut silmiini. En halunnut enää odottaa vaan päätin itse kirjoittaa tästä tiedostaen väärinymmärtämisen vaaran. Sen vuoksi haluankin ensin nostaa muutaman asian esiin ennen kuin mennään eteenpäin.
Tärkeää:
1. Ihminen saa rajoittaa ruokavaliotaan niin paljon kuin haluaa ja kokee tarpeelliseksi. Se on jokaisen perusoikeus eikä se tarkoita sitä, että kyseessä on sairaus.
2. Terveellisestä ravinnosta pitää kirjoitettaa ja jakaa tietoa mahdollismman paljon. Tiedon jakaminen ei sairastuta ketään.
3. Somen ruokaan ja terveyteen liittyvät keskusteluryhmät ovat loistava juttu.
4. Jätetään ihmisten diagnosointi ammattilaisten tehtäväksi eikä aleta itse diagnosoimaan kanssakulkijoita.
5. Ruoka on ihmiselle tärkeä ja henkilökohtainen asia. Se, että asia on tärkeä ei tarkoita sitä että henkilö sairastaa syömishäiriötä.
Tutkimustiedon hämmentävä ristiriitaisuus voi ahdistaa
Kukapa meistä ei haluaisi elää terveellisesti: syödä hyvin ja hakea hyvää olo liikunnasta ja se on pelkästään hyvä asia. Länsimainen elämäntapa ja hyvinvointi mahdollistaa sen, että ihminen voi valita mitä syö ja miten syömänsä energian kuluttaa. Koska kokonaisvaltainen hyvinvointi on nykyään megatrendikästä ja tavoiteltavaa, sen tavoitteleminen voi kuitenkin joskus muodostua vankilaksi, jossa kaltereiden takaa on vaikea nähdä valoa.
Terveellistä ravintoa koskeva tutkimustieto on hämmentävän ristiriitaista ja asian tiimoilta käytävä keskustelu joskus jopa ahdistavaa. Mikäli ihmisellä itsellään ei ole vankkaa käsitystä siitä, minkätyyppistä ruokavaliota pitää itse terveellisenä, joutuu hän todennäköisesti melkoiseen myllytykseen tietoa hankkiessaan. Ensimmäiseksi hän törmää toinen toistaan ristiriitaisempiin väittämiin. Toiseksi hän tajuaa, että kun ravinnosta on tehty yksi tutkimus, niin toinen tutkimus kumoaa edellisen ja tulos voi olla täysin päinvastainen. Viimeistään netissä ja keskusteluryhmissä pyöriessä voi mieli mennä ihan sekaisin. Vaikka ristiriitainen tutkimustieto tuskin sairastuttaa ketään, voi ruoan ympärillä pyörivä negatiivinen keskustelu olla yksi osatekijä, joka edesauttaa sairastumista. Perimmäiset syyt ovat kuitenkin muualla.
Hankkiessaan tietoa terveellisestä ravinnosta, ihminen tulee törmäämään seuraaviin väittämiin. Se onko väittämät totta vai tarua, riippuu siitä mistä näkökulmasta tutkimus on tehty ja kuka sen on rahoittanut. Kenellä on absoluuttinen oikea tieto ja kuka sen omistaa vai onko sitä edes olemassa?
– Maaperän saastumisen vuoksi ruokien ravintoarvot ovat laskeneet kuin kissan häntä.
– Eläinperäisissä tuotteissa on antibiootti- ja muita lääkejäämiä.
– Vesijohtovesikin sisältää kemikaaleja.
– Gluteeni ja maito sairastuttavat ja aiheuttavat matala-asteista tulehdusta, pahentavat kroonisia infektioita ja autoimmuunisairauksia. Maidon epäillään aiheuttavan vaikka mitä muutakin paskaa.
– Luomutuotannosta kiistellään ja erityisesti siitä, onko siinä enemmän ravinteita kuin vastaavissa normi tuotteissa.
– Toiset vannovat vähähiilarisuuden nimiin, toisten mielestä ihminen tarvitsee juuri hiilihydraatteja.
– Kasvispainotteinen ruokavalio on varmaan ihan jokaisen mielestä terveellistä, mutta jos sitäkin syö liikaa, niin elimistöön saattaa kertyä melkoisia määriä kasvintorjunta-aineiden jäämiä ja miten käy omegojen oikean suhteen?
– Kahvin juonti happamoittaa kehoa.
– Detox jakaa mielipiteet kahtia: joko se on superterveellistä ja erittäin suositeltavaa tai sitten siitä ei ole yhtään mitään hyötyä eli täysin turhaa hommaa.
Ravinnosta käytävä keskustelu on muuttunut hyvin paljon viime vuosien aikana. Aikaisemmin ihmiset uskoivat lääkäria ja virallisia tahoja. Riitti, että joku asia oli tieteellisesti todistettu. Nykyään ihmiset haluavat hankkia tietoa itse eikä se auta, että virallisissa ravintosuosituksissa suositellaan maitotuotteita, jos ne saavat vatsan kipeäksi tai ihon kukkimaan. Se, että jokin asia on tieteellisesti todistettu vaikk
apa väestötasolla ei tarkoita sitä, että se toimisi kaikkien yksilöiden kohdalla. Luottamusta ei myöskään lisää se, että virallisissa suosituksissa on muutama vuosi sitten varoiteltu vaikkapa kananmunasta ja myöhemmin paljastuukin, että kanamunan käyttö onkin erittäin terveellistä. Kehen voi enää luottaa?
apa väestötasolla ei tarkoita sitä, että se toimisi kaikkien yksilöiden kohdalla. Luottamusta ei myöskään lisää se, että virallisissa suosituksissa on muutama vuosi sitten varoiteltu vaikkapa kananmunasta ja myöhemmin paljastuukin, että kanamunan käyttö onkin erittäin terveellistä. Kehen voi enää luottaa?
Missä menee terveellisen ruokavalion ja pakkomielteen raja?
Kun ihminen on löytänyt omasta mielestään terveellisen ruokavalion, missä menee se veteenpiirretty raja, jossa terveellisen ruokavalion noudattaminen muuttuu elämää rajoittavaksi mielen sairaudeksi eli syömishäiriöksi- ortoreksiaksi. Ortoreksia eli terveellisen ruuan pakkomielle ei ole virallinen diagnoosi, vaan se kuuluu epätyypillisiin syömishäiriöihin. Ortoreksiassa sairastunut pyrkii orjallisesti oikeaoppiseen ja terveelliseen ruokavalioon, minkä seurauksena elimistö saattaa kärsiä tiettyjen ravintoaineiden puutteesta. Ortoreksiaan sairastuneen syömiskäyttäytyminen on selvästi häiriintynyttä ja haittaa sekä sairastuneen että hänen perheensä normaalia elämää.
No mitä sitten on häiriintynyt syömiskäyttäytyminen? SYL eli syömishäiriöliitto on määritellyt sen seuraavasti: oireesta muodostuu häiriö, kun se toistuu siinä määrin, että se alkaa joko omissa tai lähiympäristön silmissä selvästi haitata arkista toimintakykyä (ihmissuhteita, koulua, työntekoa, harrastuksia) tai fyysistä terveyttä. Häiriössä syöminen tai syömättömyys nousee elämän pääsisällöksi tavalla, joka alkaa sotkea normaalia arkea. Elämä kiertyy oireilun ympärille ja oireet alkavat sanella valintojen tekemistä.
Ortoreksiassa niin kuin muissakin syömishäiriöissä on mielestäni kyse mielen häiriöstä, joka saa muodon terveellisen ruoan muodossa. Tämä voi olla erittäin vaikea hyväksyä erityisesti jos on kyse oman lapsen sairastumisesta. Kyse on siis aina pakonomaisesta toiminnasta, joka rajoittaa elämää. Yleensä häiriö alkaa hyvin huomaamattomasti eikä se haittaa henkilön elämää, päinvastoin terveellinen ruokavalio antaa huimasti lisäpotkua ja energiaa. Mikäli kyse on ortoreksiasta, jossakin vaiheessa mukaan astuu pakonomaisia elementtejä: en voi osallistua illanviettoon, koska eihän siellä ole mitään mitä voin syödä, miten selviän työreissusta koska en voi noudattaa mitenkään omaa ruokavaliotani, tuleva joulukin ahdistaa kun joudun syömään sukulaisten kanssa. Mieltä saattaa vaivata esimerkiksi se, että on ”sortunut” kahteen ruisleipään varsinkin jos leipä kuuluu niin sanottuihin kiellettyihin ruoka-aineisiin. Kiellettyjen ruoka-aineiden lista on yleensä pitkä ja ruokavalio alkaa väistämättä supistua supistumistaan. Useimmiten sairastunut kärsii vitamiinien, rasvahappojen ja hivenaineiden puutostiloista, jotka osaltaan voivat pahentaa oireilua.
Sairaus vaikuttaa vahvasti myös omiin mielipiteisiin ja asenteisiin. Esimerkiksi toisen tyyppistä ruokavaliota noudattavat ihmiset tuntuvat tosi tyhmiltä, vähintään selkärangattomilta. Mieli ja ajatukset alkavat pyöriä pakonomaisesti ruoan ympärillä ja ihminen huomaa suurimmaksi osaksi ajattelevansa tavalla tai toisella ruokaa. Myöhäisemmässä vaiheessa yleensä sosiaaliset suhteet kärsivät, koska usein syömishäiriöön sairastunut alkaa eristäytyä ympäristöstään.
Sairauden salakavaluus
Sairaus on hyvin salakavala, koska se yleensä hiipii elämään pikkuhiljaa. Syömishäiriöön ja näin ollen ortoreksiaankin sairastunut on usein korkeasti koulutettu ja tunnollinen nainen. Toki miestenkin syömishäiriöt ovat viime vuosina lisääntyneet. Sairastumista voi edeltää raskas elämänvaihe tai traumaattiset kokemukset. Syöminen voi olla keino saavuttaa elämänhallintaa ja tunnetta siitä, että edes jotakin elämän aluetta pystyy hallitsemaan tai että edes jostakin asiasta voi itse päättää. Sairaus voi olla hyvin vakava ja näin ollen hallita elämää hyvinkin voimakkaasti tai lievempi, jolloin sen tunnistaminen on hankalampaa.
Ortoreksia on siinä mielessä hankala syömishäiriön muoto, koska sitä voi olla paljon hankalampi tunnistaa kuin bulimiaa tai anoreksiaa. Siinähän ei ole mitään sairasta, että ihminen noudattaa terveellistä ruokavaliota vaan päinvastoin. Mutta pakonomainen terveellisyyden tavoittelu syö kohtuuttomasti energiaa sekä sairastuneelta itseltä että lähipiiriltä.
Sairauden tunnistamista vaikkapa anoreksiaan verrattuna vaikeuttaa myös se, että usein se ei näy lainkaan päälle päin. Henkilö voi olla täysin normaalipainoinen ja näyttää ympäristön silmiin terveeltä ja hyvinvoivalta. Sairaus voi myös ajan myötä muuttaa muotoaan: se voi muuttua bulimiaksi, pakonomaiseksi treenaamiseksi, anoreksiaksi tai ahmimishäiriöksi. Keskeisenä elementtinä kaikkiin edellämainittuihin häiriötiloihin liittyy usein ankaruus ja rakkaudettomuus itseään kohtaan, voidaan puhua myös syvästä vihasta. Sortuminen kiellettyihin ruoka-aineisiin aiheuttaa kohtuutonta syyllisyyttä ja itseinhoa.
Mitä tehdä jos epäilee sairastuneensa syömishäiriöön?
Paraneminen lähtee tiedostamisesta ja halusta parantua. Tiedän tapauksia, joissa henkilöllä on henkeä uhkaava syömishäiriö, mutta siitä huolimatta ei halua parantua. Tällöin ennuste on tietenkin huono. Pelkkä ortoreksia harvoin uhkaa henkeä, toisin kuin anoreksia ja bulimia, mutta se heikentää elämänlaatua merkittävästi. Mitä nopeammin sairastun
ut saa apua, sen parempi. Apua ja tietoa voi hakea esimerkiksi syömishäiriöliitto SYListä eli täältä. Apua on saatavilla myös kunnallista terveydenhuollosta, joten asiasta kannattaa rohkaistua puhumaan oman lääkärin kanssa.
ut saa apua, sen parempi. Apua ja tietoa voi hakea esimerkiksi syömishäiriöliitto SYListä eli täältä. Apua on saatavilla myös kunnallista terveydenhuollosta, joten asiasta kannattaa rohkaistua puhumaan oman lääkärin kanssa.
Mikäli kärsit mitä tahansa syömiseen liittyvää häiriötä, rohkaisen Sinua hakemaan apua. Usein taustalta löytyy vaikeita elämäntapahtumia, käsittelemättömiä asioita tai henkistä ja fyysistä laiminlyöntiä- jokin asia on yksinkertaisesti ylittänyt sietokyvyn ja asian käsittelemättömyys näyttäytyy syömishäiriönä. Tiedän, että asia on arka ja sen puheeksi ottaminen vaatii rohkeutta. Mikäli haluat elää tasapainoista ja tervettä elämää, avun tarpeen myöntäminen ja avun hakeminen on ainut tapa parantua. Siitä lähtee pitkä matka kohti parempaa huomista ja itsetuntemusta. Ainostaan se, joka on ollut vankilassa tietää mitä on olla vapaa<3
Postaus on osa laajempaa syömishäiriöitä käsittelevää postaussarjaa. Jatkossa tulen kirjoittamaan anoreksiasta, bulimasta, ahmimishäiriöstä ja pakonomaisesta treenaamisesta. Tulevat postaukset eivät välttämättä ole kevyttä luettavaa ja voivat järkyttää herkimpiä lukijoita. Seuraavaksi tulen kertomaan erään 20-vuotiaan tytön tarinan, joka kärsi useita vuosia anoreksiasta, bulimiasta ja kun hän luuli jo parantuneensa sairaudesta, se naamioituikin vuosiksi pakonomaisen treenaamisen valepukuun.
 |
| Meikä ei kyllä oikein ymmärrä minkäänlaista ruoan rajoittamista tai vähentämistä. Meikä syö niin paljon kun ruokaa on tarjolla ja jos ei ole Meikän mielestä riittävästi, niin varastaa. Onkohan ruoan pakonomainen varastelu joku syömishäiriö? Ja kyllähän Meikä treenaiskin koko koko ajan jos sais ite päättää. Onkohan sekin joku häiriö? Pitääpä kysyä Mammalta… |