Ahtautta, kyyneleitä ja unta
Kirjoittelen vähän kuulumisia, koska mulla on nyt aikaa. Ollaan oltu viime lauantaista saakka Turussa lomalla ja huomenna lähdetään Jyväskylään. Ollaan tavattu ystäviä (täällä niitä on paljon!), lenkkeilty, shoppailtu ja nukuttu. Mä olen myös joogannut päivittäin. En muista milloin olen viimeksi nukkunut niin paljon kun viimeisen viikon aikana! Tuton kuolema, työt ja VHH Teho verkkokurssin myyntiin saattaminen on näköjään vienyt voimia enemmän kun olin ajatellutkaan. Olen nukkunut yhdeksää tuntia yhteen putkeen ja sen lisäksi silloin tällöin päikkärit. Tuton kuolemasta tuli kuluneeksi tänään kaksi viikkoa. Ikävä ei ole helpottanut ja päivittäin muistellaan Mummukkaa. Ensi viikolla saadaan Tuton uurna kotiin, sitä odotan kovasti. Ja ensimmäisenä kotiin päästyäni sytytän taas kynttilän Tuton kuvan viereen olohuoneen pöydälle. Tilasin myös ison canvastaulun Tuton valokuvasta ja eilen paketti saapui perille postin ilmoituksen mukaan.


Mitäs tässä MUN joogahetkessä aina käy näin
Vuokrattiin Turun keskustasta kerrostaloasunto ihan Mikaelin kirkon läheltä. Asunto on tosi kiva, mutta pieni. Ei tajuttu kuvien perusteella, että yksiö on alle 20 neliötä (kokoa ei mainittu ilmoituksessa). Mutta hyvin me ollaan pärjätty kun ollaan opittu tekemään asioita eritahtisesti. Esimerkiksi eteiseen mahtuu vain yksi ihminen kerrallaan ja tietenkin Ove, joka tunkee itsensä aina juuri sinne ahtaimpaan rakoon! Ovea ei todellakaan läheisyys haittaa. Ollaan vähän ajateltu, että ostaisimme tulevaisuudesta Turusta kerrostalo-asunnon ja alkaisimme asustelemaan täällä enemmänkin. Noh, katsotaan miten asian kanssa käy. Mutta mikäli sulla on myynnissä kaksio vanhasta (mita vanhempi sen parempi) kivitalosta, niin tarjoa ihmeessä.

Mulla on vielä ensi viikko lomaa. Aion käydä kuntosalilla, joogata, lenkkeillä ja treenailla Oven kanssa. VHH Teho verkkokurssin viimeiselle viikolle pitää myös vielä tehdä muutama video. Verkkokurssin materiaalit ilmestyvät kurssialustalle viikon välein ajastetusti, joten laitoin kurssin myyntiin vaikka se ei ollut aivan valmis viidennen viikon osalta. Kurssi on otettu vastaan innostuneesti, siitä on kiitollinen olo. Ja varmaan tulee tehtyä someakin eli enhän minä koskaan täysin lomalla ole. Tosin ei sisällön tuottaminen työltä tunnu vaikka se toki sitä on. Toivon myös, että ensi viikolla itken vähemmän, olen riittävästi läsnä tässä hetkessä ja alan taas nauttimaan siitä, mistä olen aina nauttinut eniten eli arjesta.
Gua sha välineet
*Sisältää mainoslinkkejä
Gua sha tehostaa kasvojoogarutiinia kivasti ja gua sha välineitä voi käyttää omien tarpeiden ja mieltymysten mukaan. Erilaisilla gua sha välineillä voit tehdä kosmeettista qua sha hoitoa kasvoille, joka kiinteyttää, kohottaa kasvoja, parantaa nestekiertoa ja ihon väriä ja vapauttaa jumeja. Gua shaa hoidosta tulee hyvä ja rentoutunut olo. Välineinä käytetään kivistä, metalleista ja keraameista tehtyjä rullia, lastoja, kampoja, lusikoita jne. Esittelen tässä postauksessa 3 välinettä: gua sha kamman, ruusukvartsi- ja jaderullan. Täydennän tätä postausta myöhemmin myös muilla välineillä. Jatkossa julkaisen instagramissa kasvojoogavideoita, joissa opetan kasvojoogavälineiden käyttöä ja kevään aikana minulle tulee LIFT UP kasvojoogaverkkokurssin lisäksi myyntiin myös kurssi, joka sisältää kasvojoogavälineillä tehtävän harjoituksen.

Lue myös: LIFT UP kasvojoogaverkkokurssi
gua sha rullat
Gua sha välineistä rullat ovat varsinaisia ihon pikakaunistajia. Jo muutaman minuutin rullaus kasvoilla ja kaulalla antaa upean hehkun iholle, vilkastuttaa ihon pintaverenkiertoa sekä lisää ihon kollageenin ja elastaanin tuotantoa. Rulla tehostaa ihonhoitotuotteiden kuten seerumin, kosteusvoiteen ja kasvoöljyn imeytymistä ja rentouttaa ihanasti lihaksia vahvistavien kasvojoogaliikkeiden jälkeen. Rullan voi laittaa jääkaappiin viilentymään, jolloin se poistaa tehokkaasti turvotusta kasvoilta. Rullan voi myös lämmittää. Paina rullaa kevyesti stimuloidaksesi lymfakiertoa ja vähentääksesi turvotusta. Tee liikkeet aina lymfateiden suuntaisesti (LIFT UP verkkokurssilla opit lymfahieronnan). Esittelen seuraavaksi kaksi erilaista rullaa, jotka ovat omia suosikkejani.
Jaderulla valmistetaan jadesta ja voit valita sileän tai nyppylärullan. Tämä nyppylärulla on valmistettu 100 % Xiuyan-jadesta, ikiaikaista Gua Sha -perinnettä kunnioittaen. Tämän vuoksi jokainen väline on uniikki, joten väri voi hieman vaihdella. Nyppylärullaa voi käyttää samalla tavalla kuin sileää rullaa. Mikäli ihosi on kovin herkkä, niin totuta se pikku hiljaa rullan käyttöön, koska nyppylärulla on tehokkaampi kuin sileä ja se voi alkuun ärsyttää ihoa. Nyppylärullaa voi käyttää myös siten, että sillä rullataan ainoastaan tiettyjä kasvojen osia tai kaulaa ja dekolteetä. Itse rullaan nyppylärullalla ainoastaan kaulaa ja huulia ja kasvot rullaan ruusukvartsirullalla, koska nyppylärulla on liian tehokas ja stimuloiva herkälle iholleni.

Ruusukvartsirulla on sileä hierova kasvorulla, joka voi soveltua paremmin herkälle iholle kuin nyppylöitä sisältävä jaderulla. Vaaleanpunaisen kristallin sanotaan hoitavan stressiä ja se sisältää runsaasti mineraaleja, kuten magnesiumia, rautaa ja happea. Ruusukvartsi auttaa vähentämään tulehdusta ja tukee ihosolujen uusiutumista.

Lue myös: Parhaat anti-aging ihonhoitotuotteet
Gua sha kampa
Gua sha kampa on monikäyttöinen kasvojoogavälineväline, jolla voi hoitaa kasvojen lisäksi päänähkaa ja koko kehoa. Kamman toisessa päässä oleva U-kirjaimen muotoinen osa ja niiden väliin jäävi lovi soveltuu hyvin leukalinjan, poskipäiden, niskan ja kaulan hoitamiseen. Pitkä sivu sopii dekolteen, poskipäiden, niskan ja kaulan ja vartalon hoitamiseen. Päänahan kampaaminen vähentää stressiä, virkistää ja tuntuu niiiiiin taivaalliselta. Tämä kampa on valmistettu 100 % Xiuyan-jadesta, ikiaikaista Gua Sha -perinnettä kunnioittaen.

Tutustu kasvojoogavälineisiin täällä.

TERVETULOA LIFT UP KASVOJOOGAVERKKOKURSSILLE
Tervetuloa LIFT UP kasvojoogaverkkokurssille, joka sisältää 18 videota ja 5 harjoituskokonaisuutta: kasvojen ja kaulan lihaksia vahvistavan ja kohottavan harjoituksen (yhteensä 10 liikettä), 2 perinteistä kasvohierontaharjoitusta, lymfahieronnan sekä kylmillä lusikoilla tehtävän kasvohieronnan. Verkkokurssilla saat lisäksi tietoa kasvojoogan hyödyistä, ihon ikääntymisestä, anatomiasta, kasvoöljyistä ja ihon kuntoa tukevista lisäravinteista. Verkkokurssin harjoitukset ehkäisevät ja korjaavat ihon ikääntymismuutoksia, lisäävät ihon kollageenia, elastaania ja hehkua sekä vähentävät kasvojen turvotusta ja tummuutta silmien alla. Kokonaisvaltainen harjoitus tasapainottaa hermostoa ja tukee kokonaisvaltaista hyvinvointia. Osta verkkokurssi täältä.
https://satusjoholm.campwire.com/checkout/lift-up-kasvojoogaverkkokurssi-552e1d29
Kasvojoogaa ja ketoa instassa @satusjoholm.


0