Haluan kirjoittaa muutaman sanasen naiseudesta ja naisena olosta näin naistenpäivänä. Naiseuteen liittyen minulle tulee aina mieleen ”Nainen puhkea kukkaan” ja ”Löydä sisäinen naiseutesi ja kukoistuksesi” isku lauseet, joilla tietenkin tarkoitetaan pelkkää hyvää. Ja kukapa ei haluaisi puhjeta kukkaan, löytää naiseuden syvimmän olemuksen ja kukoistaa kilpaa kedon kukkien kanssa- no ihan jokainen!! Todellisuudessa naisena eläminen voi olla kuitenkin melkoista taiteilua eikä ihan jokainen päivä välttämättä tunnu kukoistavalta- ainakaan minulla. Naiseuteen liitetään niin monia myyttejä aina äiti Madonnasta seksin papittareen ja monet noista myyteistä ovat keskenään ristiriitaisia. Naisen pitäisi olla täydellinen puoliso, itsenäinen uraohjus ja pullan tuoksuinen uhrautuva äiti. Ja vaikka ja mitä. Pahimmassa tapauksessa tämä johtaa siihen, että nainen alkaa muuttaa itseään, jotta mukautuisi muiden asettamaan muottiin.

Lue myös:  Toista auttaa vain Jumala, toista perjantainen humala

Tämän ja kaikki muut postauksen kuvat on ottanut kukas muukaan kuin Pasi Hakala Studio Varjosta

liian monet naiset kamppailevat riittämättömyyden kanssa

Suurin rakkauden teko itseään kohtaan on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Siitä huolimatta lukemattomat naiset tuntevat tällä hetkellä riittämättömyyttä itseään kohtaan.  Näen sen täällä somessa ja luen siitä niistä lukemattomista viesteistä, joita saan toisilta naisilta. Naiset kokevat etteivät kelpaa itselleen tai muille sellaisena kuin he ovat. Ulkonäköpaineet ovat valtavat: pitäisi saada muutama kilo pois sieltä ja täältä, on liian isot tai pienet rinnat, takapuoli ei ole tarpeeksi muodokas tai liian leveä. Iho voisi olla kuulaampi, leukalinja on lösähtänyt ja allit roikkuvat. PItäisi syödä puhtaasti eikä saisi kärsiä vaihdevuosi oireista, koska ne kuuluvat luonnollisena osana elämään. Koti pitäisi olla kuin suoraan Glorian sivuilta. Pitäisi jaksaa treenata, koska se vaikuttaa mielialaan ja kehon koostumukseea. Ja jokainen aikaansa seuraava nainen kiinnittää huomiota myös palautumiseen ja ennen kaikkea unen laatuun. Pitäisi kehittää itseään ja olla tuotteliaan tehokas. Mutta pitäisi osata myös vain olla. Pitäisi olla sitä ja tätä. Ja se väsyttää ja uuvuttaa.

Lue myös:  Surusta syntyy tekoja- on aika ryhtyä toimeen…

haluan sanoa sinulle rakas nainen

…että Sinä ole rakas ja arvokas juuri sellaisena kun Sinä olet. Omana itsenäsi ja persoonanasi. Mikään ei tee mua surullisemmaksi kuin se, että nainen yrittää muuttaa itseään sen vuoksi, että kelpaisi muille tai itselleen. Tiedän naisia jotka ovat ottaneet silikonit vastahakoisesti puolisonsa vaatimuksesta. Tai ovat korjauttaneet nenänsä sen vuoksi, että joku on haukkunut sitä liian isoksi. Tai laihduttavat sen takia että he ovat muiden mielestä väärän kokoisia. Ulkonäköön panostaminen on tietenkin upeaa ja hienoa jos sitä ei tehdä hylkäämisen pelosta vaan rakkaudesta itseään kohtaan. Ja joskus voi olla vaikea erottaa edes omia motiiveja. Liian usein itsensä muuttamisessa ja muokkaamisessa on kuitenkin kyse siitä, että nainen tuntee olevansa väärän kokoinen, näköinen tai oloinen. Jos Sinä olet yksi niistä, niin haluan sanoa Sinulle, että olet täydellinen epätäydellisenä. Kukaan meistä ei ole täydellinen eikä pidä ollakaan. Meissä jokaisessa on jotakin hyvää ja arvokasta. Jotakin sellaista, jota ei ole kenessäkään muussa. Sitten mennäänkin omaan haastavaan kasvu tarinaani liittyen naiseuteen…

en olisi halunnut kasvaa naiseksi

Murrosiässä selkäpiitäni pitkin menivät kylmät inhon väreet kuunnellessani muiden tyttöjen innostunutta puhetta rintsikoista ja kuukautisten alkamisesta. En voinut uskoa kuulemaani: he selvästikin olivat innoissaan siitä, että heidän kehonsa sai naisellisia piirteitä. Minä inhosin sitä yli kaiken ja olisinkin halunnut pysyä loppuelämäni poikatyttönä enkä muuttua naiseksi. Muistan miten karmivaa se oli kuin rinnat alkoivat pomppia juostessani urheilukilpailuissa muiden katsellessa. Ja miten vaivaannuttavaa oli mennä ostamaan rintsikoita äitini kanssa. Äyskin ja mökötin koko kauppareissun ajan enkä suostunut edes koskemaan moisiin kapistuksiin. Menkkojen alkamisesta en kertonut kenellekään ja suutin kamalasti kun äitini kysyi asiasta. Vaikeus kasvaa naiseksi puhkaisi lopulta vaikea syömishäiriön, joka lopulta kulminoitui elämän ja kuoleman kamppailuksi. Selvisin voittajana tuosta 5 vuotta kestäneesta vaikeasta taistelusta ja vuosien myötä olen oppinut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Olen päässyt myös sinuksi naiseuden kanssa eikä ulkopuolelta tulevat vaatimukset enää horjuta käsitystä itsestäni, ainakaan pitkäksi aikaa.

haluaisin halata jokaista naista joka tuntee olevansa vääränlainen

Ehkä juuri omasta taustastani johtuen kiinnitän herkästi huomiota naisten ahdistukseen, ulkonäkö paineisiin ja tunteeseen siitä, että he kokevat olevansa vääränlaisia. Tulen tosi surulliseksi siitä, että niin monet naiset elävät elämäänsä suorittaen ja yrittäen mukautua siihen ahtaaseen muottiin joka joku ulkopuolinen heille asettaa. Haluaisin halata heistä jokaista ja rohkaista heitä rakastamaan itseään ja näkemään oma ainutlaatuisuutensa ja kauneutensa. Meidän jokaisen täytyy kuitenkin kulkea joskus pitkä ja ehkä kivinenkin tie muistaaksemme mikä elämässä on tärkeää: rakkaus itseä ja muita kohtaan. Rakkauden täyteistä naisten päivää juuri sulle ihana Mussukka<3 Pyydän Sinua antamaan minulle seuraavan naistenpäivä lahjan: tee itsellesi tänään jotakin hyvää. Jotakin sellaista joka saa sydämesi sykkimään onnesta. Oli se sitten lepohetki, treeni, kahvittelu ystävän kanssa tai vaikkapa suklaapatukan syönti hyvällä omalla tunnolla<3 Ja olis kiva kuulla sun hetkestä, joten laita siitä postaus insta stooryysi ja tägää #satusjoholm.

Tuu instaan: satusjoholm ja 2blackgsd

Edellinen postaus: Koukuttavat Netflix sarjat

Alkoholi ja oma suhtautumiseni alkoholiin on postauksen aiheena. Tätäkin aihetta on tullut viime viikkojen aikana pohdittua paljon, niin kun montaa muutakin. Nellin kuolema on ajanut itseni tilanteeseen, jossa olen miettinyt paljon sekä omia selviytymis mekanismejani, mutta tarkkaillut myös muiden. Miten minä ja ihmiset yleensä selviävät tilanteista, joissa elämää kannattelevat perustukset romahtavat ja elämä menee uusiksi? On niin monta tapaa surra tai selviytyä vaikeista tilanteista kuin on ihmisiäkin. Tuskin löytyy kahta samanlaista tapaa. Wiskari laulaa, että toista auttaa vain Jumala, toista perjantainen humala. Ensimmäistä kertaa elämässäni kiinnitin huomiota tuohon auttaa sanaan vaikka olin kuullut kappaleen satoja kertoja elämäni aikana. Samalla aloin miettimään alkoholia ihan eri näkökulmasta kuin aikaisemmin. Jokainen suomalainen on varmaan elämänsä aikansa joutunut pohtimaan suhdettaan alkoholiin, sen verran alkoholin huuruinen kansa olemme. Ja omaan suhtautumiseen vaikuttaa varmasti omat kokemukset alkoholista aina lapsuuden kokemuksista alkaen.

Lue myös: Ei täällä pärjää kun rakastamalla

humalahakuisuudesta fanaattisuuteen

Oma suhtautumiseni alkoholiin on muuttunut paljon elämäni aikana ja itse asiassa tuntuu muuttuvan koko ajan. Nuorempana nollasin ”päätäni” alkoholilla ja alkoholinkäyttö oli pitkälti humalahakuista. Humala toi hetken helpotuksen kaikesta suorittamisesta ja laskin päiviä ystävieni kanssa milloin päästään juhlimaan. Se oli yksinkertaisesti hauskaa ja palkinto kovasta treenaamisesta ja suorittamisesta. Poikien syntymisen suhtautumiseni alkoholiin muuttui: aloin käyttämään sitä harvemmin ja harvemmin, mutta en luopunut siitä kokonaan. Noin 40-vuotiaana huomasin, etten enää pystynyt juomaan kuin yhden tai kaksi lasia alkoholia vaikka olisin joskus halunnut juoda enemmänkin. Tästä seurasi se, että tunsin olevani illanistujaisissa aina se ilonpilaaja, jota alkoi väsyttämään viimeistään klo 23 maissa. Jos yritin juoda enemmän, minulle tuli yksinkertaisesti tosi huono olo ja ihan älytön veden jano. Sen lisäksi yksi tai kaksikin lasia viiniä saattoi aiheuttaa minulle krapulan seuraavana päivänä. Aloin suhtautumaan alkoholiin myrkkynä, joka saastuttaa elimistöäni ja aloin välttelemään sen käyttöä lähes kokonaan. Eli suhtautumiseni alkoholiin muuttui fanaattiseksi: myrkky mikä myrkky. Lisäksi aloin varomaan alkoholia viimeiseen saakka, koska tiesin sen vaikuttavan oleellisesti palautumiseen ja vähentävän (tai ainakin siirtävän) syvän unen määrää yön aikana. Joskus tieto lisää tuskaa, ainakin perfektionisteilla:)

Lue myös: Surusta syntyy tekoja- on aika ryhtyä toimeen…

ei enää tunnelatausta puolesta tai vastaan

Viime vuosien aikana suhtautumiseni alkoholiin on taas muuttunut eli käytän alkoholia edelleen hyvin maltillisesti ja harvoin, mutta suhtautumiseni siihen on muuttunut paljon lempeämmäksi: enää en pidä sitä myrkkynä vaan nautintoaineena. En tiedä saatko kiinni ajatuksistani, asiaa on jostakin syystä vaikea pukea sanoiksi:) Yritän kertoa kuitenkin sen, että en ole enää niin ehdoton alkoholin suhteen eikä se aiheuta sen suurempia positiivisia kuin negatiivisia tunteitakaan. Se on VAAN alkoholi ja piste. Ajattelen, että olen löytänyt asian suhteen tasapainon tai ”kultaisen keskitien” (inhoan muuten tuota sanontaa, en tiedä miksi) eikä alkoholi aiheuta minulle samanlaisia tunteita kuin ennen. Ja se tuntuu hyvältä. Olen sitä mieltä, että mikäli jokin asia aiheuttaa ihmiselle kovin voimakasta tunnelatausta puolesta tai vastaan, niin hän on tavalla tai toisella sen asian vanki eli asia sitoo hänen energiaansa. Ainakin näin olen kokenut omalla kohdallani.

kuka meistä voi tuomita toisen valintoja?

Nellin kuoleman jälkeen olen alkanut suhtautumaan todella moneen asiaan vielä liberaalimmin kuin aikaisemmin. Olen ymmärtänyt syvemmin, että elämässä voi tulla eteen asioita joista voi olla mahdoton päästä yli ja eteenpäin. Elämä pysähtyy kuin seinään. Toiset saavat Wiskarin sanojen mukaan lohtua uskosta, toiset pullosta ja jotkut jostakin muusta. Kuka meistä voi tuomita toisen ihmisen valintoja, kenellä meistä on siihen oikeus? Kuka voi kertoa oikean tavan elää alkoholinkaan suteen? Ei kukaan. En tarkoita tällä sitä, että yllyttäisin ihmisiä hukuttamaan surunsa alkoholiin, en tietenkään! Kaikki tietävät sen vaarat ja sen, että mitä asioiden tukahduttamisesta pahimmillaan seuraa. Kaikki tietävät myös, että alkoholismi on hoitoa vaativa sairaus, joka voi tuhota ihmisen ja läheisten elämän. Tämä on itsestään selvyys, mutta kirjoitan sen kuitenkin koska jokainen lukee tekstejäni omasta kontekstistaan ja joskus tehdään tulkintoja myös rivien välistä. On jokaisen oma valinta miten elää elämänsä. Elämä on taitolaji<3

Tuu instaan: satusjoholm ja 2blackgsd