Hae
Kutsu vapauteen

Viikon kohokohtani ja paras terveystekoni

viikon paras terveystekoni toistuu viikosta toiseen samana

 

Mun viikon kohta ja samalla paras terveystekoni on uimahallissa käyminen. Tai ei siis pelkkä käyminen vaan uiminen 😎 Mistään vaan ei voi tulla niin hyvää olo kuin uinnista, rakastan sitä. Välillä myös vesijuoksen ja pidän myös siitä tosi paljon. Mulla on kausia, jolloin uin ja sitten kausia, jolloin juoksen vedessä. Olen aina pitänyt uimisesta. Nuorempana saatoin käydä uimassa viisikin kertaa viikossa ja olen työskennellyt myös uimaopettajana opiskeluaikoina. Rakastan liukua pitkään veden alla ja kloorintuoksua, ihan kuin tulisi toiseen kotiin.

 

hyvä olo uinnin jälkeen kestää pitkään

 

Uin yleensä kerralla 1 200 m, johon kuluu aikaa  noin 40 minuuttia. Jos juoksen, niin yleensä juoksen vähän pidempään. Käyn uimassa vähintään kerran viikossa, yleensä kaksi eli niinä päivinä kun pitää pestä hiukset:) Kari rakastaa myös uimista ja uidaan aina peräkkäin samalla katsoen toisen potkun tekniikkaa:) Mulla on vähän tehoton rintauinnin potku, tosin vapaan potku on hyvä. Ollaankin puhuttu Karin kanssa, että uintipäivät on meidän viikon parhaita päiviä. Hyvä olo uinnin jälkeen kestää pitkään, seuraavaan päivään saakka. Ja vaikka nukunkin tosi hyvin, niin uinnin jälkeisenä yönä uni on vielä normaaliakin syvempää. Huonostakin päivästä saa hyvän, kun käy uimassa.

 

uinnin jälkeen sitruunavettä ja piparminttuvoidetta

 

Uinnin jälkeen venyttelen aina saunassa samalla kun juttelen naisten kanssa mukavia:) Saunan jälkeen sivelen iholle piparminttua sisältävää voidetta, johon laitan sekaan vielä pari tippaa aitoa eteeristä öljyä. Siinä samalla vetäisen 1,5 litraa suodatettua vettä, johon on puristettu tuoreen sitruunan mehu. Ja kun kävelen autolle, niin olo ei voisi olla parempi. Ainut huono puoli (ja sekään ei ole uinnin vika) altaassa uimisessa on se, että alan tosi herkästi kilpailemaan viereisten radan uimareiden kanssa 😎  En jaksa enää edes  ihmetellä asiaa enkä hävetä- lähinnä se naurattaa mua ja vähän myös Karia. Ehkä mä sitten joskus 90-vuotiaana siedän sitä, että joku on mua nopeampi- tai sitten en 🙄

 

Mikä on sun viikon kohokohta? Onko muita uimareita tai vesijuoksijoita?

 

 

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .

Kaupallinen yhteistyö

Fit ja Koti & Keittiö- lehdet eurolla- tilaa nopeasti omasi!

Kaupallinen yhteistyö: FokusMedia

Fit-lehti ja Koti ja Keittiö- lehti lähes ilmaiseksi

Ihanaaaaaa, että saan tarjota lukijoilleni mahdollisuutta tilata Fit-lehden ja Koti ja Keittiö- lehden eurolla! Sen lisäksi molempia lehtiä voi tilata edullisella kampanjahinnalla, jossa yhden numeron hinta jää alle viiden euron. Eli voit käyttää sekä euron edun, että kampanjaedun ja tilata lehtiä todella edullisesti tässä postauksessa esiintyvien linkkien kautta. Lisäksi mikäli tilaat lehden kampanjahinnalla, saat kaupan päälle vielä lahjan.

 

 

Fit-lehti eurolla tai tilaustarjouksena

Fit-lehti on liikuntaan ja hyvinvointiin erikoistunut lehti, jonka jokaisesta numerosta löydät tehokkaat ja hauskat treeniohjelmat. Lehdestä löytyy myös terveellisiä ruokaohjeita ja kaikkea mahdollista liittyen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Voit siis tilata yhden Fit-lehden itsellesi eurolla. Huomaathan, että lehti on todennäköisesti eri kuin kuvissa näkyvä, joka on tammikuun lehti. Lehden voit tilata klikkaamalla tätä linkkiä. Tarjous on voimassa rajoitetun ajan eli 16.2.2020 saakka. Voit tilata Fit-lehden myös tilaustarjouksena, jonka hinta on 24,90/5 numeroa.  Tilaaminen onnistuu klikkaamalla tätä linkkiä.

 

 

Koti & Keittiö-lehti eurolla tai tilaustarjouksena

Koti & Keittiö-lehti on ollut jo pitkään oma suosikki sisustuslehti, joka sisältää mielenkiintoisia tarinoita ja kuvia kauniista suomalaisista kodeista. Lisäksi lehdessä on ruokaohjeita ja antiikkijuttuja. Suosittelen lämpimästi! Voit siis tilata yhden  Koti & Keittiö- itsellesi eurolla. Huomaathan, että lehti on todennäköisesti eri kuin kuvissa näkyvä, joka on tammikuun lehti. Lehden voit tilata klikkaamalla tätä linkkiä. Tarjous on voimassa rajoitetun ajan eli 16.2.2020 saakka. Voit tilata Koti & Keittiö- myös tilaustarjouksena, jonka hinta on 24,90/5 numeroa.  Tilaaminen onnistuu klikkaamalla tätä linkkiä.

 

 

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .