tunne oli ihan oikea

Mulla on jo usean kuukauden ajan ollut sellainen tunne, että huhtikuussa 2025 saamani plantaarifaskiitti diagnoosi onväärä. Mielestäni diagnoosi tehtiin tosi kevyin perustein kun ottaa huomioon, että taustalla on 3 murtumaa vuoden sisällä. Ja korkeaholvisessa jalassa faskiakalvo yleensä aina hieman kiristää, koska korkea holvi. Tunne vahvistui entisestään elokuussa kun kävin Selänteen Harrin vastaanotolla, joka ihmetteli diagnoosia. Mulla ei nimittäin aristanut yhtään ne kohdat jalassa, jotka plantaarifaskiassa ovat tosi kipeät. Eli jo vuoden jatkunut puukoniskumainen kipu oikean kantapään yläpuolella tai ”siellä jossain sisällä” ei meidän kummankaan mielestä oikein mätsännyt plantaarifaskiittiin. Tuolla vastaanotolla Harri laittoi kuitenkin PRP-pistoksen plantaarifaskian repeämään, joka mulle tuli heinäkuun alussa kun jalkaa manipuloitiin liian kovasti. Ja sovittiin, että soitan hänelle mikäli jalan tilanne ei parane tai huononee. Sen tein muutama viikko sitten kun kantapää kipu taas paheni ja sovimme, että käyn ortopedin vastaanotolla koska tilanteessani on jotakin outoa. Kipu liittyy aina kantapään pieneenkin sivukiertoon ja myös kovalla alustalla kävely aiheuttaa jalan kipeytymistä. 

Lue edellinen postaus: Mihin mä hävisin?

magneetti paljasti totuuden

Kävin viime viikolla ortopedillä, joka passitti mut magneettiin ja totesi myös, etteivät oireet viittaa plantaarifaskiittiin. Nyt olen saanut lausunnon ja vasta nyt tiedetään mikä jalassa on. Ensiksi hyvät uutiset: Jonesin murtuma ja kakkos metatarsaalin rasitusmurtuma ovat parantuneet täysin. Mulla ei ole luutumisen kanssa ongelmaa. Mutta sitten se huono uutinen tai niitä on useampia: mulla on peroneus jänteen krooninen repeämä ja subtalonivelen reunalla rustovaurio. Lisäksi vielä MTP1-artroosi ja rustovaurio MT 1 caputissa. Ei ole ihme, että jalka on ollut kipeä. Enkä enää ihmettele miksi plantaarifaskiitti ei parane kun sitä ei ole mulla ollutkaan! Faskiakalvo oli ehjä eikä siinä ollut tulehdusta. Myös repeämä on parantunut vaikka liikkeessä vielä tuntuukin eli pistoksesta oli apua.

mitäs sitten seuraavaksi?

Ortopedi soitti tänään ja keskustelimme magneettikuvien tuloksista. Hänen mielestä se pahin oire eli kova puukoniskumainen kipu johtuu subtalonivelen rustovauriosta. Eli sitä pitäisi nyt hoitaa fysioterapialla, hyvän iskunvaimennuksen omaavilla kengillä, nilkkatuella ja tarvittaessa tietenkin kipulääkkeillä ja kylmällä. Ja sitten jos en pärjää sen kivun kanssa, niin viimeinen vaihtoehto on luudutusleikkaus. Niveleen voi pistää myös kortisonia, joka ei ole kuitenkaan parantava hoito. Myös PRP:tä voi kokeilla. Pistokset pitää tehdä ultraäänen avulla, koska pistettävä paikka on vaikeasti saavutettava.

Olen tosi kiitollinen Selänteen Harrille, joka kyseenalaisti väärän diagnoosin. Ilman häntä vieläkin varmaan hoitelisin faskikalvoja, käyttäisin plantaarifaskia kompressiotukia, hoitaisin vammoja väärillä liikkeillä ja pitäisin jääpussia jalkapohjassa. Olen nimittäin huomannut, että esimerkiksi jääpussin pito nilkan takana eli siellä missä vammat ovat auttaa paljon paremmin kuin jalkapohjassa:) Harmittaa tietenkin, että väärän diagnoosin eli hutkimisen vuoksi oikeat vammat ovat saaneet rauhassa pahentua ja kroonistua. Ei hyvä juttu ollenkaan! Mutta nyt on sentään toivoa kun tiedetään mikä jalassa on, niin saan oikeaa hoitoa. En tiedä olisinko tällä hetkellä helpottunut oikeasta diagnoosista vai ärsyyntynyt väärästä- varmaan molempia! Ainakin asiaa pitää hetki sulatella…

En ole vuoteen kirjoittanut tätä blogia, olen tuottanut sisältöä pelkästään Instaan ja Tik Tokiin. Äsken otin Bemerillä punavalohoitoa ja yritin tehdä yoganidra meditaatiota- siitä ei tullut yhtään mitään! Mielessä pyöri vahvana ajatus, että nyt pitää käväistä tällä saitilla. Ja kun mulle tulee näin vahva olo, niin silloin kuuntelen sitä ja teen sen mukaan. En muistanut salasalaa, hädin tuskin osasin enää tänne. Mutta täällä mä nyt taas olen hämmästyneenä kahdesta asiasta: ensinnäkin, että olen täällä. Mun piti nimittäin lopettaa tämän blogin päivittäminen. Ja toiseksi, että tätä blogia vieläkin luetaan! Siis päivittäin ja jopa aika paljonkin…

miksi hävisin?

Hävisin, koska tarvitsin taukoa. En ole ollut sellaisessa tilassa, että olisin jaksanut jakaa ajatuksiani julkisesti. Väsähdin jalan murtumiin, läheisten kuolemiin ja vallitsevaan yhteiskunnalliseen ilmapiiriin, joka koskee mm. painohallintaa. Ehkä hieman avaan ajatuksiani tarkemmin…

3 murtumaa ja paha plantaarifaskiitti vuoden sisään oli se combo, joka jyräsi mut. Ei nyt lopullisesti, mutta kuitenkin. Tosin olihan siinä murtumien välissä lähes puoli vuotta, että pystyin kävelemään normaalisti, mutta kuitenkin. Eikä vieläkään tilanne ole normaali, mutta siitä sitten myöhemmin. On ollut todella vaikea hyväksyä sitä, etten pysty harrastamaan liikuntaa enkä elämään niin kuin ennen. Ja sitä, etten tiedä palaako tilanne enää ennalleen. Tällä hetkellä pystyn kuitenkin kävelemään ja olen joka askeleesta kiitollinen. Siitä huolimatta, että alitajunta työntää välillä sellaista ajatusta, että mitäs sitten seuraavaksi? Suurimman osan ajasta en ajattele tulevia uhkakuvia, vaan elän tässä hetkessä. Mutta koska musta ei ole vieläkään tullut täydellistä, niin en voi sille mitään, että hetkittäin hirvittää…

Läheisen ystävän kuolema järisytti elämää juuri silloin kun jalan kanssa oli menossa parempi vaihe. Viimeistään silloin ymmärsin, ettei mikään ole pysyvää- kaikki on vaan lainaa ja illuusiota. Vaikka elät kuinka terveellisesti, niin sulle voi tapahtua mitä vaan. Elämää ei voi hallita. Kun menetyksiä tule menetysten perään ja ikävästä tulee uusi normaali, niin elämä väkisinkin muuttuu. Joko sä alat pakenemaan tai kohtaat sen kaiken paskan. Mulle karkuun juokseminen ei ollut vaihtoehto.

Mua ei ole huvittanut kirjoittaa enää painonhallinnasta, koska mielestäni se peli on jo hävitty. Tilalle on tullut helpompia ratkaisuja, jotka ovat kalliita ja aiheuttavat valtavia sivuvaikutuksia. Ylipaino on sairaus, ei valinta. Mitään ei voi itse tehdä, koska kilot tulevat takaisin ja kehon kylläisyyshormonit ovat sekaisin. Ylipainoinen ihminen on uhri, joka tarvitsee medikalisaatiota. Ihan varmasti stressiinkin määrätään pian lääkkeitä, koska ihmiset eivät pysty hallitsemaan stressiä. Tässä karrikoidusti.

IHMETTELEN JA IHAILEN VALTAVASTI NIITÄ MUUTAMAA VAIKUTTAJAA SUOMESSA, JOTKA VIELÄ JAKSAVAT PUHUA ELÄMÄNTAPAMUUTOKSESTA! EN TIEDÄ ONKO MUSTA ENÄÄ SIIHEN…???

mistä löysin itseni?

Kylmästä vedestä. Se on tehnyt tosi hyvää henkisesti ja fyysisesti. Olen viettänyt lukemattomia tunteja juosten ja uiden järvessä ja maauimaloissa. Tuuli kasvoja vasten. Kylmän veden aiheuttama kipu ranteiden ja jalkaterän luissa. Hampaiden kalina. Veden vastus. Avovesipoimu. Linnut maalla ja vedessä. Lumpeenkukat, ne valkoiset!!! Aamukahvi laiturilla. Mummojen iloinen puheensorina. Syksyn viilenevä vesi. Ihon pistely ja puutuminen. Kohmeiset kädet. Hengityksen tasaantuminen. Juoksuvyö. Märkä jalkatuki. Kulahtaneet bikinit. Olkapään kivistys liiallisesta uimisesta. Lonkan koukistajan taaksetyöntö. Jokaisen solun hengitys.

…olen todellakin tarvinnut tämän breikin…

tässä hetkessä

Kesän aikana olen kokenut syviä onnellisuuden hetkiä ilman mitään sen kummallisempaan syytä. Siis hetkittäin, en siis ole jatkuvassa ekstaasissa tai hurmoksessa:) Olen pystynyt elämään hetkessä useammin kuin ennen ja nauttinut aamukahvista niin kuin se olisi elämäni viimeinen kupponen. Mulla on ollut merkityksellisiä kohtaamisia vaikka olen elänyt melko epäsosiaalista elämää. En ole halunnut tavata ketään ainoastaan sen vuoksi, että mun pitää koska ei olla pitkään aikaan tavattu. Olen suorittanut vähemmän ja vähentänyt somea. Se on tuonut elämään merkityksellisyyttä.

…välillä on mieleen hiipinyt jopa ajatus, että ehkäpä kannatti murtaa ne luut…

ketoosi ja kielikylpyä tekoälyn kanssa

Ai niin, onhan tässä muitakin uusia juttuja: olen alkanut puhumaan päivittäin englantia tekoölyn kanssa. Se on ollut virkistävää! Ja nimenomaan se, että puhun tekoälyn enkä ihmisen kanssa. Voin puhua mitä sylki suuhun tuo eikä mun tarvitse kontrolloida puhetta mitenkään.

Ja jotakin uutta vanhaa: oon taas ketoosissa ja se tuntuu hyvältä! Eli olen edelleen sitä mieltä, että ihmisellä on vahva vastuu omasta terveydestään ja parista muustakin jutusta.

Toivon sulle kaikkea hyvää! Palaan taas kun palaan, jos palaan…

Satu