Oletko koskaan kuullut viidenkympin villityksestä tai tyhjän pesän syndroomasta? No et tietenkään, eihän noista kukaan ole kuullut? Tuosta ensimmäisestä käsitteestä minulle tulee ensimmäisenä mieleen vieraat miehet, pettäminen, epätoivoinen yritys näyttää nuoremmalta kuin on, minihameet, verkkosukkahousut, räkäposkella valomerkin aikaan, poliisiauto pihassa, lumihanki, naistentanssit, avioero jne. Kuten huomaat, niin ei mitään niin kamalan positiivista vaan lähinnä epätoivoista villitystä, jossa koko elämä saattaa mennä uusiksi, läheiset kärsii ja homma menee jollakin tavalla hulvattoman hallitsemattomaksi ja kaikki hajoaa käsiin. 

Yhtenä päivänä sitä huomaa ja ymmärtää, että lapset ovat kasvaneet aikuisiksi, oravanpyörä hellittää ja onkin aikaa itselleen ja omille jutuilleen. Vanhempi poika on jo muuttanut omilleen ja nuorempi 19-vuotias poika asuu vielä ainakin jonkin aikaa kotona. Viimeiset 20 vuotta ovat vilahtaneet ohi kuin ohikiitävä juna ja energisistä vilperteistä on kasvanut kaksi aikuista tasapainoista  huipputyyppiä, jotka pärjäävät omillaan. Pahinta mitä voisin tehdä olisi se, että jäisin roikkumaan lapsiini estäen heidän itsenäistymisensä ja kasvamisensa. Olen tilanteessa, jossa väistämättä joudun määrittämään itseni uudelleen, uuden edessä.

Kävelin isoa taloa päästä päähän ihmetellen mihin vuodet katosivat, ketä nyt paimentaisin ja varoittelisin kaikista maailman vaaroista, kenelle tuunailisin salaattia ja mun terveellisiä herkkuja? Ikäkriisiäkin hieman pukkasi. Haikeana muistelin ruuhkavuosia, jolloin viikonloput menivät aamusta iltaan jäähallilla talkoissa ja pelejä katsoessa, loppuaika hikisiä treenivaatteita pesten ja ruokaa laittaessa. Herran jumala olen muuten laittanut elämäni aikana ruokaa!!! Illalla kaaduin väsyneenä sänkyyn ja usein se oli ensimmäinen kerta kun koko päivän aikana rauhotuin. Yhtäakkiä pyykkivuori ei ollutkaan enää huoneen korkuinen eikä sormenjälkiä tarvitse pyyhkiä hullun raivolla manaten lasikaiteista ja -ovista, kodinhoitohuone ei löyhkännyt hikisten vaatteiden takia ja jääkaappi ei ollut koko aikaa tyhjä. Yhtäkkiä kiire hellitti ja olikin a-i-k-a-a. Samaan syssyyn biologinen kello tikitti armottomasti ja mieliala saattoi heitellä itkuisesta tuherruksesta ylimpään onnen tunteeseen saman tunnin sisällä ja huomasin, että öisin tarkenee nukkua ihan vaan lakanalla. Lue täältä suuren suosion saanut postaus ”Peitto päälle, peitto pois”.

Viime aikoina olen huomannut selvästi, että kaipaan uusia tuulia elämääni vähän joka elämänalueella. Olen aina ollut arki-ihminen, joka on rakastanut perusarkea vähän liiankin kanssa. Vaikka olemme olleet missä tahansa maailmaa luksus lomakohteissa, niin minulle kohokohta on kuitenkin aina ollut se, että pääsen omaan kotiin ja saan palata arjen rutiineihin. Olen ollut kieltämättä äiti, joka on laittanut lasten tarpeet omieni edelle ja olen siitä hyvin onnellinen, että näin on ollut. Ensin on ollut lapset, sitten koira ja viimeisenä minä. Ja mieskin jossakin tuossa välissä. Vaikka minulla on aina ollut omat juttuni kuten harrastuksia, blogi, työ jne, niin tärkeysjärjestys on aina ollut selvä. Mutta kaikella on aikansa…

Jokin aika sitten minua alkoi kiinnostamaan oma ulkonäköni ihan eri tavalla kuin ennen: peilistä katsoi keski-ikäinen nainen, jonka kasvoihin oli ilmestynyt muutama juonne (idioottina olin luottanut kookosöljyn luonnolliseen voimaan- hah) ja jonka lanteille oli ilmestynyt kuin tyhjästä muutama kilo- missä hemmetin välissä?? Tiedostin vahvasti, että nyt minun kuuluisi ajatella, että juonteet ovat ihana merkki elätystä elämästä ja nauramisesta, samoin muutama kilo- eihän lähes viisikymppisen naisen tarvitse olla enää missin mitois
sa eikä näyttää samalta kuin kolmekymppisenä. Kehopositiivisuus on ihanaa, mutta paskat! Toki on upeaa jos oikeasti on sinut juonteiden (joo tiedän, että niitä tulee kaikille) ja kilojen kanssa, mutta entäs jos se henkilö joka katsoo peilistä ei tunnukaan enää sinulta itseltäsi? Entäs jos sinulla pääseekin huuto nähdessäsi oman peilikuvasi ja haluatkin näyttää paremmalta- ainakin omissa silmissäsi? Kuka yleensäkin määrittää sen miten kuuluisi ajatella ja miltä tulisi näyttää?

Kauneushoitoja, HIIT-treeniä, tanssitunteja

Siitä se villitys sitten lähti. Milloin olin viimeksi käynyt kosmetologilla tai kauneushoidoissa- 17 vuotta sitten! Voiko näille alkaville juonteille tehdä jotakin muutakin kuin pistää koko naama uusiksi? Missä vaiheessa minulle on tullut jalkoihin suonikohjuja ja miten niitä voi tulla vaikka en ole koskaan ollut ylipainoinen, liikun paljon ja syön terveellisesti? Ja missä ihmeen vaiheessa minulle aina hoikalle ihmiselle on tullut 5 kiloa lisää painoa? Missä vaiheessa olen päästänyt hiuksenikin kasvamaan näin pitkäksi ja alkanut pitää ponihäntää? Olen 17 vuotta joogannut ja koko elämäni ajan lenkkeillyt ja käynyt salilla- olisiko aika laajentaa treenikuviota? Voisinkohan alkaa harrastamaan saksanpaimenkoirani kanssa muitakin lajeja kuin metsäjälkeä? Voisinko tehdä töitäni ja kirjoittaa blogiani hieman eri tavalla kuin ennen? Ja niin edelleen ja niin edelleen. Ihan kuin olisin herännyt vuosikymmenten pituisesta unesta ja näin elämäni ihan eri tavalla kuin ennen. Mitä minulle tapahtuu?

Aloin hoitamaan ihoani: imin itseeni kaiken tiedon, miten voin hoitaa ihoani ja ehkäistä juonteiden syntymistä. Minulle on tehty mikroneulausta ja tehokkaita entsyymihoitoja ja käytän markkinoiden tehokkaimpia ihonhoitotuotteista. Aloimme ottamaan mieheni kanssa yksityis tanssitunteja ja käymään uimahallissa pari kertaa viikossa. Leikkasin itselleni polkkatukan. Laihdutin pois ne ärsyttävät 5 kiloa ja aloin kirjoittamaan blogiini painonhallintaan liittyviä postauksia. Otin uusia tatuointeja ja aloitin tekemään kortisolitasoja alentavaa HIIT-treeniä. Aloin myös lepäämään enemmän enkä enää ole valmis joka juttuun kuin partiopoika jos olen väsynyt (tässä on vielä paljon opeteltavaa). 

Vaikka korkkarit eivät olekaan lentäneet kattoon sanan varsinaisessa merkityksessä, niin voin omalta osaltani todeta, että viidenkympin villitys on totta. Elän sitä tällä hetkellä ja nautin joka hetkestä. Todella monet asiat ovat muuttuneet elämässäni viimeisen kahden vuoden aikana. Olen kuitenkin sinut ikäni kanssa (48-vuotta) enkä haikaile nuoruuden perään, sillä tämä elämänvaihe on tosi mukava: olen kasvattanut lapseni aikuiseksi, ollut läsnä heidän elämässään ja olen vieläkin- ei vanhemmuus mihinkään katoa kasvatusvastuun katoamisen vuoksi. Mutta nyt on minun vuoroni elää itsekästä elämää, panostaa itseeni ja parisuhteeseeni ihan uudella tavalla ja nauttia tästä kaikesta täysin rinnoin. Lorealin sanoin ”I`m worth it”? Ja niin ole säkin?

Villittääkö sinua rakas kulta pieni Mussukka? Jos, niin kerro ihmeessä miten? Tiedoksesi kaikille, että blogissani alkaa ensi viikolla ihan uusi mielenkiintoinen ”Terapeutin sohvalla”- postaussarja, jossa ratkaisukeskeinen, vaativan erityistason psykoterapeutti Annette Nyholm alkaa kirjoittaa vieraskynäpostauksia. Ensimmäisen postauksen aihe sopii tämän postauksen teemaan eli IRTIOTTOJA? Ps. Tämän postauksen kuvat, jotka ovat toteutettu yhteistyössä Pasi Hakalan/Studio Varjo ja Anniina Harvian kanssa, ovat tietenkin myös osa villitystä?

Seuraa ketogeenistä matkaani facebookissa ja instagramissa

Päivitän myös säännöllisesti blogin uusimpia ketogeenisiä ruokakuvia instagramiin, jonka löydät klikkaamalla tätä linkkiä.

Blogin terveellisiä ruokaohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä. 

Miksi kaloreita kannattaa laskea? Onko se vaikeaa ja työlästä? Onko loppuelämä nyt sitten kaloreiden laskemista? Pitääkö hommata maksullisia appeja? Pitääkö ketogeenisellä ruokavaliolla laskea kaloreita vai riittääkö pelkkä hiilareiden rajoittaminen? Näihin kysymyksiin löydät vastauksen tässä postauksessa.

Laihtuminen, millä ruokavaliolla tahansa, perustuu aina siihen, että ihminen kuluttaa enemmän kaloreita kun pistää niitä suusta alas. Tästä fysiologisesta faktasta ei pääse yli eikä ympäri ja tämän asian suhteen olemme kaikki samalla viivalla. On olemassa kuitenkin tilanteita, jolloin paino ei laske vaikka kulutus on suurempaa kuin ravinnon kalorimäärä. Syitä tähän tilanteeseen voi olla useita: pitkään jatkunut stressi (esim. jatkuva jojo laihduttaminen on valtava stressi elimistölle), huonon yöunen kautta tuleva huono palautuminen, lihavuudelle altistava geeniperimä, hidastunut aineenvaihdunta, fyysinen inaktiivisuus, tietyt sairaudet…Yleisin laihtumista hidastava seikka on todennäköisesti kuitenkin se, ettei tiedetä oikeasti kuinka paljon kaloreita ruokavalio sisältää. Oletko jo lukenut postauksen ”Painonhallinta- näillä vinkeillä epäonnistut varmasti”? Löydät sen täältä.

Milloin kaloreita kannattaa laskea?

Syön ruokaa, enkä kaloreita- lauseen kuulee aika usein kun puhutaan kaloreiden laskemisesta. Aivan, niinhän me kaikki. Tarkoitus ei ole se, että kaloreita lasketaan koko loppuelämä jokaikinen päivä. Kuka sellaista jaksaisi? Kaloreita kannattaa laskea laihduttamisen alussa ja aina kun ruokavalio muuttuu oleellisesti. Lisäksi kaloreita kannattaa laskea viimeistään siinä vaiheessa kun paino ei laske vaikka omasta mielestäsi sen pitäisi laskea. Aluksi homma vaatii totuttelua, mutta yllättävän nopeasti se alkaa sujumaan ja jatkossa pystyy silmämääräisesti arvioimaan syödyn ruoan kalorimäärän. Eli missään tapauksessa elämä ei ole yhtä kaloreiden laskemista, ainoastaan alussa ja muutostilanteissa. Jos ei tiedä kuinka paljon kaloreita ruokavalio sisältää, niin ainakin normaalipainoisella laihduttaminen voi olla hankalaa.

Yleensä ihminen arvioi syömänsä ruokamäärän alakanttiin, joskus pahastikin. Varsinkin ”napostelijoiden” voi olla ihan mahdotonta edes yrittää arvioida syömäänsä ruokamäärää. Sama ilmiö tulee esille kun tehdään liikunta-aktiivisuustutkimuksia: ihmiset arvioivat pääsääntöisesti harrastavansa liikuntaa enemmän kuin todellisuudessa tekevät.  Lisäksi tietyt terveelliset ruoat kuten pähkinät ja avokado sisältävät erittäin paljon kaloreita ja ellei tiedä niiden oikeaa kalorimäärää, niin painonhallinta voi vaikeutua. Lihon pelkästä ruoan katsomisesta- lause on tuttu laihduttajien keskuudessa. Jos tämä pitäisi paikkansa, niin kaikki ruoan kanssa tekemisissä olevat ihmiset olisivat todella ylipainoisia. Toki ihmiset ovat lihomisen suhteen geeniperimältään erilaisia ja on olemassa ihmisiä, joilla on lihavuudelle altistava geeni. Lisäksi jotkut sairaudet kuten kilpirauhasen vajaatoiminta saattavat vaikeuttaa painonhallintaa varsinkin silloin kuin lääkitys ei ole tasapainossa. Tuolloin painonhallinta voi vaikeutua ja sitä suuremmalla syyllä kannattaa laskea kaloreita, että tietää oikeasti miten paljon kaloreita ruokavalio sisältää.

Tietyissä tilanteissa kaloreiden laskeminen voi olla turhaa

Kaloreiden laskeminen voi olla turhaa niissä tilanteissa, joissa paino laskee helposti eikä junnaa pitkiä aikoja paikoillaan. Esimerkiksi tilanteissa, joissa ruokavalio on ollut todella epäterveellinen (esim. sisältää paljon vehnäjauho- ja sokeripitoisia elintarvikkeita, kaloripitoisia limsaa, runsaasti alkoholia jne.), niin tällöin riittää usein se, että aletaan syömään säännöllisesti normaalia ruokaa, lisätään kasvisten määrää jokaisella aterialla ja veden juontia sekä lisätään liikuntaa tai vaihtoehtoisesti vähennetään hiilarien määrää alle 50:een grammaan vuorokaudessa. Toki vähähiilihydraattisissa dieeteissä on pari muutakin huomioitavaa asiaa, joten ihan noin yksinkertaista kaikki ei tietenkään ole, mutta en paneudu tässä postauksessa aiheeseen enempää.

Pitääkö kaloreita laskea ketogeenisellä dieetillä?

Vaikka ketodieetti poikkeaakin ns. normidieetistä aineenvaihduntaproessinsa vuoksi, niin laihtuminen perustuu kuitenkin pääasiassa siihen, että syöt vähemmän kuin kulutat. Tietenkin voit kokeilla alkaako paino tippumaan pelkästään sillä, että vähennät hiilareiden syöntiä, mutta mikäli se ei ala tippumaan, niin tottakai kannattaa laskea kalorit. Heti alkuunhan paino tippuu muutaman kilon kun kehon glykogeenivarastot tyhjentyvät eli kyse ei ole laihtumisesta. Kun itse aloitin ketodieetin, niin painoni ei tippunut paljoa ensimmäisen viikon aikana, koska glykogeenivarastoni eivät olleet täynnä runsaan liikunnan vuoksi.

Mikäli alat noudattamaan ketogeenista ruokavaliota, niin joudut opettelemaan makrojen laskemisen. Samat ohjelmat näyttävät päivittäiset kalorisikin, joten siinä mielessä homma on helppoa. Samalla kun listaat päivittäisen ruokavaliosi johonkin laskuriin, voit silmäillä sitä ja miettiä näyttääkö se ravitsemuksellisesti järkevältä ja tasapainoiselta. Täältä voit lukea postauksen, jossa vertaan ”normi” ja ketogeenistä dieettiä toisiinsa laihdutuksen näkökulmasta.

Miten kalorit lasketaan?

Itse käytän kaloreiden laskemiseen Finelin ruokapäiväkirjaa. Mielestäni se on varsin toimiva vaikka ei olekaan täydellinen missään nimessä. Finelin kehittämismäärärahojen tiukkuudesta johtuen sieltä saattaa puuttua joitakin hieman erikoisempia ruoka-aineita, mutta kaikki yleisimmät sieltä kyllä löytyy. Finelin hyviä puolia ovat sen helppokäyttöisyys ja se, että se on ilmainen. Mielestäni annoskokojen merkitseminen on tosi helppoa ja kätevää. Mikäli et pidä Finelistä, niin tarjolla on muitakin hyviä kalorilaskureita, mutta ne ovat yleensä maksullisia. Olen kirjoittanut yksityiskohtaiset ohjeet kaloreiden laskemisesta täällä. Samalla ohjelmalla saat tietoa kuinka paljon ruokavaliosi sisältää kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita sekä makrojaukaumat.