Hae
Kutsu vapauteen

TV-ohjelma ja muodonmuutos- jännitystä ihan tarpeeksi

TV-ohjelma näkyy jo ruudussa

 

Ollaan eletty viime aikoina tosi jännittäviä aikoja monenkin asian suhteen. Korona tuo tietty oman jännityksensä, mutta sen lisäksi me nähtiin se meidän TV-jakso eilen ensimmäistä kertaa Ruudusta. Se ilmestyi sinne klo 20 ja sen voi katsoa sieltä kahden vuoden ajan. TV 4:lla se näytetään ekan kerran ensi keskiviikkona eli 1.4.2020 klo 20 (ja se pyörii seuraavan viikon eri kanavilla monta kertaa uusintana). Ohjelman nimi on niinkin kamala kuin RIKKAAT JA RAHATTOMAT.  Tuon inhottavan nimen vuoksi mietimme pitkään osallistummeko koko ohjelmaan, mutta koska käsikirjoitus ja itse ohjelma on tosi hyvä, niin päätettiin osallistua. Alkuperäinen ohjelman nimi on ollut Vaihtokaupat ja mielestäni se nimi kuvaakin koko ohjelmaa paremmin. Mietinkin sitä, että mikä voisi olla pahempi nimi ohjelmalle kuin Rikkaat ja rahattomat: miten olisi vaikkapa timmit ja läskit tai älykkäät ja tyhmät 😛

Jännitin sitä tosi paljon, että minkälaisia ihmisinä meidät esitellään ohjelmassa ja luojan kiitos meidät esiteltiin juuri sellaisena kuin me oikeasti ollaan<3 Kuten kaikki tietää, niin kuvamateriaalin leikkauksella saadaan aika paljon vaikutettua siihen miltä asiat näyttävät ja vielä jos asioita aletaan irroittelemaan kontekstista, niin homma voi mennä aika mielenkiintoiseksi. Tuotantoyhtiö Aitomedia (aivan huippuja tyyppejä<3<3<3) piti siis lupauksensa sen suhteen, että ohjelma ON hyvänmielen ohjelma vaikka draamaakin esiintyy. Ilman draamaa ei taas ole mielenkiintoa. Ja sen voin sanoa, ettei todellakaan ollut helppoa katsoa omia kasvoja tv-ruudusta 😎 Koko ajan mietin, että miksi sanoin tuossakin noin tyhmästi ja että tuon ja tuon olisi voinut sanoa toisin eli loputonta jossittelua 😎

 

Muodonmuutos- multa lähti tukka!

 

Toinen asia mikä mua on jännittänyt on mun tukka. Mulla on ollut jo kolmenkymmenen vuoden ajan unelma yhdestä hiusmallista, mutta en ole uskaltanut sitä koskaan toteuttaa. Alkuvuodesta tuli sellainen olo, että vaikka viihdynkin nykyisessä polkkatukassani, niin nyt se saa lähteä. Keskustelin asiasta kampaajani Ursula Vatasen kanssa Hiussalonkin Ykkösestä ja päätimme toteuttaa oikein kunnon muodonmuutoksen. Tulen kirjoittamaan tästä muodonmuutoksesta postaussarjan, jonka julkaisen ihan lähipäivinä. Muutos on tosi iso, tulette sen sitten itse näkemään ja tämä on myös jatkuva prosessi eli muutosmatka, koska hiusmalli tulee hakemaan omia muotojaan niin leikkauksen kuin värinkin kanssa aikaa myöten. Tähän muutosmatkaan liittyy muutakin kuin pelkät hiukset: tulen kirjoittamaan ihonhoidoista, joita minulle tehdään Klinikka Kaarina Krogeruksella. Postausten kuvaajana toimii Studio Varjon valokuvaaja Pasi Hakala. Tähän postaukseen laitan vielä vanhat hiuskuvat, koska en halua laittaa vielä kuvaa uusista hiuksista. Ne näette sitten ihan muutaman päivän kuluttua postauksesta.

 

 

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Kaupallinen yhteistyö

DMK- täydellinen ihonuudistus

Kaupallinen yhteistyö: https://www.dmkfinland.fi/

dmk ihoa syväuudistava hoitokokonaisuus

Minulle on tehty syksyn aikana DMK:n ihoa syväuudistava hoitokokonaisuus. Olen kirjoittanut aiheesta jo yhden postauksen, joka löytyy täältä.  Lue tuo postaus ennen kuin jatkat lukemista eteenpäin, koska en kirjoita samoja asioita kahteen kertaan. Lupasin kirjoittaa toisen postauksen kahden kuukauden kuluttua ennen ja jälkeen kuvien kera. Hoitokokonaisuuden teki DMK-kouluttaja ja hyvinvointi- ja muutosvalmentaja Mia Korpi Klinikka Kaarina Krogeruksella Jyväskylässä ja Lift off-käsittelyn teki Kaarina Krogerus. Lue lisää Miasta täältä. Alla näet ennen ja jälkeen- kuvat. Kuvissa on hieman erilainen valo vaikka olisinkin halunnut että niissä olisi prikulleen sama valo, jotta vertailu olisi mahdollisimman totuudenmukainen. Valitettavasti valon määrä väheni huomattavasti loppuvuotta kohden. Alla on siis ennen ja jälkeen kuvat kahdessa eri värilämmössä siten, että vasemmalla on ennen ja oikealla jälkeen kuvat. Kuten näette, niin värilämmöllä on melkoinen vaikutus siihen miten juonteet erityisesti silmän ympärillä tulevat esiin. Ihonuudistus tuntuu ja näkyy mielestäni ihollani enemmän ja paremmin kuin se näkyy noissa kuvissa.

 

ennen ja jälkeen

 

DMK PRO ALPHA -happohoito

Koulutetun DMK-terapeutin suorittama DMK PRO ALPHA-happohoito poistaa kuollutta ihosolukkoa ja tehostaa uuden kollageenin muodostumista ihossa. Lääketieteellisessä mielessä hoidolla saadaan samankaltaisia tuloksia kuin laser-toimenpiteillä tai lääkärin suorittamilla kuorinnoilla ilman ihon vaurioitumisen riskiä ja pitkää sairaslomaa. DMK happohoidot tehdään erityisillä luonnollisista kasveista ja hedelmistä saatavien sokerihappojen seoksella, joka levitetään iholle kerroksittain. Ihon kuoriutuminen kestää noin 5– 10 päivää.

 

ihon pintaa uudistava ja tasoittava DMK hoito

Kyseessä on ihon pintaa uudistava ja tasoittava hoito, joka saa aikaan syväkuorivan vaikutuksen, poistaen kuollutta ihosolukkoa, tasoittaen ryppyjä, karheutta, ihon epätasaista väriä sekä poistaen auringon tai ympäristön aiheuttamia vaurioita. Hoito tukee ihon omaa kykyä poistaa ylimääräistä keratiinia rauhasista. Lisäksi se saa aikaan myös terveemmän ympäristön normaalille solujen uudistumisprosessille, vahvistaen ihon kollageenin tuotantoa fibroblast-solujen välityksellä. Aurinko on ainoa tekijä, joka saattaa aiheuttaa lieviä sivuvaikutuksia. Valoherkkyyden lisäksi DMK happohoidolla ei ole kontraindikaatioita. DMK Muscle Banding -hoidot ovat jatkohoitona välttämättömiä kiinteyttämään ja kohottamaan ihoa, jos hoidolla halutaan saada aikaan uskomattomia tuloksia. Kotihoitotuotteet ovat hoitoa jatkavia ja niitä tulee käyttää uskollisesti, jotta tuloksien saamista voidaan jatkaa ja ylläpitää.

 

DMK:n entsyyminaamion jälkeen on selvästi nähtävissä hoidon plasmaattinen vaikutus veri- ja lymfakierrossa (punaiset suonet kaulalla, kasvoilla ja ohimoilla)

 

lähtötilanne

Ennen hoitokokonaisuutta olin jo kahden vuoden ajan hoidattanut ihoani DMK:n entsyymiterapialla. Minulla ei ole mitään varsinaista iho-ongelmaa eli ei ole epäpuhtautta eikä esim. rosaceaa tai couperosaa. Leukalinjassa oli mielestäni alkavat hamsterinpussit ja nasobiaaleissa pienet pintajuonteet. Lisäksi molemmissa poskissa oli hieman pigmenttimuutosten aiheuttamaa ihon värin epätasaisuutta. Ikää on 49-vuotta, elämäntapani ovat terveelliset eikä minulle ole tehty kauneusleikkauksia. Aurinkoa olen ottanut tosi paljon elämäni aikana, mutta enää en anna kasvojeni edes päivettyä eli tässä asiassa olen mennyt äärilaidasta toiseen. Mielestäni on järjestöntä käydä kasvohoidoissa ja samaan aikaan antaa auringon vanhentaa ihoa.

 

DMK Hoidon kulku

Ihoa valmisteltiin DMK-entsyymiterapialla ja a-vitamiinilla ennen varsinaista happohoitoa, jossa iholle levitettiin kahtena peräkkäisenä päivänä a-vitamiinia ja muutamaa erilaista hedelmähappoa sisältävä seos. Ennen hoitoa sain käyttööni aurinkosuojan sekä DMK efa+ ravintolisät. Tämä on olennaista ja se erottaa DMK-hoidot muista markkinoilla olevista hoidoista. Happohoito tuntui ihoalla kuumotuksena ja pistelynä siinä vaiheessa kun happo levitettiin iholle. Happoseos jätettiin vaikuttamaan yön yli, jonka  jälkeen huuhtelin ihon kädenlämpöisellä vedellä ja hoidin ihoa Miialta saamieni ohjeiden mukaan.  Seuraavana päivänä pystyin meikkaamaan ihan normaalisti ja elämään ihan normaalia elämää eli käymään töissä ja jopa ottamaan kuvia blogiin.

Ihoni ei alkanut varsinaisesti kuoriutumaan ja tämä johtui siitä, että ihoani oli valmisteltu todella hyvin ennen varsinaista happohoitoa. Sen sijaan viidentenä päivänä kuorinnasta otsaan, leukaan ja kaulaan ilmestyi muutamia näppyjä, jotka sain peittoon meikkivoiteella. Happohoidon jälkeen minulle tehtiin vielä kaksi Lift-Off-käsittelyä seuraavan kahden viikon aikana.

Viidentenä päivänä happohoidosta iholle (leukaan, ohimoille ja kaulalle) ilmestyi punaisia ja kovia näppylöitä

 

tulokset

Tuloksia näkyi jo kahden viikon kuluttua hoidosta, mutta ihon kiinteytymistä ja kirkastumista jatkui vielä kahden kuukauden jälkeen hoidosta. Nyt kun hoidosta on kulunut yli kaksi kuukautta, leukalinja on selvästi kiinteytynyt ja pintajuonteet ovat hieman tasoittuneet. Iho on kirkkaampi ja kuulaampi. Suurin muutos on mielestäni juurikin leukalinjan kiinteytymisessä. Olen hoitosarjaan ja lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Kuvittelin ihon kuoriutumisvaihetta paljon hankalammaksi kuin mitä se minun kohdallani oli. Hankalin vaihe kesti muutaman päivän, jonka aikana iholle ilmestyi muutamia punaisia näppyjä ja iho oli kuivan tuntuinen ja se oli siinä! Toki tiedän sen, että ihoni oli jo valmiiksi hyvässä kunnossa ennen happohoitoa, mikä vaikutti siihen, että ”hankalin vaihe” oli kohdallani niin vaivaton. Pidän hoitotulosta yllä hoidattamalla ihoani DMK:n entsyyminaamioilla säännöllisesti ja panostamalla kotihoitoon aamuin illoin.

Lue lisää DMK konseptista täältä.

 

 

SEURAA TERVEYSTIETOISTA MATKAANI BLOGISSA, FACEBOOKISSA JA INSTAGRAMISSA

Instani löydät nimellä satusjoholm.

Blogin painonhallintaan, uneen, palautumiseen ja terveelliseen elämään liittyvät postaukset löydät kootusti täältä.

Blogin vähähiilihydraattisia ruoka- ja herkkuohjeita kuvineen löydät kootusti täältä.

Blogin meditaatio-ja hengitysharjoituksia löydät täältä.

Blogin uusimmat terveyteen ja painonhallintaan liittyvät postaukset löydät ensimmäiseksi blogin facebook sivulta klikkaamalla tätä linkkiä .